MIKSI laki jota kukaan ei noudata ?

### "Pääsiäissaarna" lyhyesti
Kirjoittanut: jarlau
11.4.2009 klo 07.21
Vanhurskautua voi yksin ja vain Kristuksen ansioiden kautta,
ei missään tapauksessa millään tavalla lain kautta.
Lain tehtävä on opettaa mitä synti on. ###

Jarlau ei teologian lisenssiä saisdi nykyeväillään.
Sillä ilman lakiakin synti tunnettiin jo Kainin
aikoihin ja niin Aabelin veri huutaa kostoa tahi
rangaistusta tahi sovitusta. Omassatunnossa on
synnin tunto tai syyttömyyden. Laki vain vahvistaa
asian niin perusteellisesti, ettei lain edessä
ole yhden yksikään ihminen syytön elämänsä loppuun
asti. Lain tarkoitus siis on ajaa juutalainen umpikujaan, jotta Jeesus kelpaisi armahtajaksi.
Surkuhupaisaa että moni pakana on niin lain
täyttämisen tunnossa, että täydellisyyteensä
vedoten kehtaa vaatia lakia lähimmäiseltäkin.

Room. 2:12
Sillä kaikki, jotka ilman lakia ovat syntiä
tehneet, ne myös ilman lakia hukkuvat, ja kaikki,
jotka lain alaisina ovat syntiä tehneet, ne lain
mukaan tuomitaan;

Joh. 7:19
Eikö Mooses ole antanut teille lakia?
Ja kukaan teistä ei lakia täytä. Miksi
tavoittelette minua tappaaksenne?"

Mark 10:26
Niin he hämmästyivät yhä enemmän ja sanoivat
toisillensa: "Kuka sitten voi pelastua?"
27 Jeesus katsoi heihin ja sanoi: "Ihmisille se
on mahdotonta, mutta ei Jumalalle; sillä
Jumalalle on kaikki mahdollista".

Niin - siinä se päsäiäissanoma on. Jumala syytti
Jeesusta lakikansan, juutalaisten edestä ja kaikkien ihmisten
edestä. Uskomalla Jeesukseen tulee meidän kaikki
syntisyytemme heittää Hänen päälleen - säälimättä
ja salailematta.

Jes 53:10-11
10
Mutta Herra näki hyväksi runnella häntä, lyödä
hänet sairaudella. Jos sinä panet hänen sielunsa
vikauhriksi, saa hän nähdä jälkeläisiä ja elää
kauan, ja Herran tahto toteutuu hänen kauttansa.
11
Sielunsa vaivan tähden hän saa nähdä sen ja
tulee ravituksi. Tuntemuksensa kautta hän,
minun vanhurskas palvelijani, vanhurskauttaa
monet, sälyttäen päällensä heidän pahat tekonsa.

Room. 11:32
Sillä Jumala on sulkenut kaikki
tottelemattomuuteen, että hän
kaikkia armahtaisi.

Room. 3:19
Mutta me tiedämme, että kaiken, minkä laki
sanoo, sen se puhuu lain alaisille, että
jokainen suu tukittaisiin ja koko maailma
tulisi syylliseksi Jumalan edessä;

Kiitos ylösnousemuksen ihmeestä, taivaallinen Isä!
Antti

10

254

    Vastaukset 10

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • mätä omena

      LAKI ON IKUINEN. Se on aina ollut olemassa ja tulee aina olemaan olemassa. Se on yhtä ikuinen kuin Jumala itse. Tauluihin kirjoittaminen ei tätä mitenkään muuta.

      Ja väitteesi siitä, että lakia ei noudateta/voi noudattaa on suoraan isästä perkeleestä, joka on alusta alkaen noin opettanut.

      • juutalaiset johtajat eivät

        sitä noudattaneet koska olivat isästä perkeleestä, kuten Jeesus sanoi.


      • Sen rikkoisimme
        BONGANNUT* kirjoitti:

        Laki ja pääsiäinen

        http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000001692&posting=22000000043158506

        Meillä on lakimme ja sitähän emme tahdo noudattaa!

        Joh. 19:7
        Juutalaiset vastasivat: "Meillä on lakimme,
        ja lain mukaan hän on ansainnut kuoleman,
        koska hän väittää olevansa Jumalan Poika."
        [Joh. 5:18]

        Joh. 7:19
        Eikö Mooses ole antanut teille lakia?
        Ja kukaan teistä ei lakia täytä.
        Miksi tavoittelette minua tappaaksenne?"

        http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000001692&posting=22000000043189293


      • IDENEB
        juutalaiset johtajat eivät kirjoitti:

        sitä noudattaneet koska olivat isästä perkeleestä, kuten Jeesus sanoi.

        Oli myös fariseusten alhko, kovin lainnoudattaja-
        lahko. Paavali muiden muassa täytti lain ihan
        moitteettomasti. Se vain ei sovi yhteen kristinuskon
        kanssa ..

        Ap. t. 26:5
        He tuntevat minut jo entuudestaan, jos tahtovat
        sen todistaa, että minä meidän uskontomme
        ankarimman lahkon mukaan olen elänyt fariseuksena.

        Fil. 3:6
        intoon nähden seurakunnan vainooja,
        lain vanhurskauteen nähden nuhteeton.

        Kannattaa kysellä meiltä kristityiltä jos et
        kaikkea Raamattua vielä tunne.

        Jeesuskin totesi että lainnoudattajia oli, mutta
        ne eivät olleet lainkuuliaisuutensa vuoksi hänelle
        soveliaita ..

        Matt. 19:20
        Nuorukainen sanoi hänelle: "Kaikkia niitä minä
        olen noudattanut; mitä minulta vielä puuttuu?"

        21 Jeesus sanoi hänelle: "Jos tahdot olla
        täydellinen, niin mene, myy, mitä sinulla on,
        ja anna köyhille, niin sinulla on oleva aarre
        taivaissa; ja tule ja seuraa minua".
        22 Mutta kun nuorukainen kuuli tämän sanan, meni hän pois murheellisena ...

        Lähimmäisenrakkaus on se käsky ja laki ja säädös,
        johon Jeesus katsoo. Uusi liitto!


      • IDENEB kirjoitti:

        Oli myös fariseusten alhko, kovin lainnoudattaja-
        lahko. Paavali muiden muassa täytti lain ihan
        moitteettomasti. Se vain ei sovi yhteen kristinuskon
        kanssa ..

        Ap. t. 26:5
        He tuntevat minut jo entuudestaan, jos tahtovat
        sen todistaa, että minä meidän uskontomme
        ankarimman lahkon mukaan olen elänyt fariseuksena.

        Fil. 3:6
        intoon nähden seurakunnan vainooja,
        lain vanhurskauteen nähden nuhteeton.

        Kannattaa kysellä meiltä kristityiltä jos et
        kaikkea Raamattua vielä tunne.

        Jeesuskin totesi että lainnoudattajia oli, mutta
        ne eivät olleet lainkuuliaisuutensa vuoksi hänelle
        soveliaita ..

        Matt. 19:20
        Nuorukainen sanoi hänelle: "Kaikkia niitä minä
        olen noudattanut; mitä minulta vielä puuttuu?"

        21 Jeesus sanoi hänelle: "Jos tahdot olla
        täydellinen, niin mene, myy, mitä sinulla on,
        ja anna köyhille, niin sinulla on oleva aarre
        taivaissa; ja tule ja seuraa minua".
        22 Mutta kun nuorukainen kuuli tämän sanan, meni hän pois murheellisena ...

        Lähimmäisenrakkaus on se käsky ja laki ja säädös,
        johon Jeesus katsoo. Uusi liitto!

        Rakkautta.Silloin olisi jotain edistystä täpahtunut elämässäsi. Muita noita oman seurakuntasi poloisia Afrikassa. Jeesus sanoo Jos te autatte näitä väimmäisiä veljiä ja siskoja. Tästä teidät tunnetaan minun opetus lapsikseni. Tällä hetkellä olet vain kilisevä kulkunen ja helisevä vaski.


    • ### "Pääsiäissaarna" lyhyesti
      Kirjoittanut: jarlau
      11.4.2009 klo 07.21
      -
      Lain tehtävä on opettaa mitä synti on.
      Vanhurskas taas ei voi olla - eli ja tekee syntiä
      ilman katumusta ja kääntymystä.
      -
      Kristuksessa ei voi olla jos
      ihminen kieltää lain
      ###


      Pikku hapatus hapattaa koko taikinan. Jarlaun
      tapauksessa lienee ihan tarkoituksellisesti tuo
      hapate lisätty sekaan kuin huomaamatta:

      ### Kristuksessa ei voi olla jos
      ihminen kieltää lain ### (

      Mutta Kristukseenhan tullaan pelkän uskon kautta.
      Ilman mitään lain tekoja. Kristuksessa niinikään
      pysytään ilman lain tekoja.

      Koska synti ei asu uskovan sydämessä vaan vain
      lihassa (Room 7:17,20), niin uskova tekee vähemmän
      syntiä kuin lain alla oelva tai laiton.

      On se kumma että salaa pitää hinata lakia
      evankeliumin hapatteeksi ihan pääsiäissaarnassakin! Ankara tuomiohan siitä tulee,
      vaikken sitä kellekään soisi.

      "Kieltää lain" ... se on Sanalle vieras käsite,
      mutta Kristuksessa olevan tulee olla "irti laista"
      ja "ilman lakia" - ei "lain alla vaan armon alla".

      Room. 3:21
      Mutta nyt Jumalan vanhurskaus, josta laki ja
      profeetat todistavat, on ilmoitettu ilman lakia,

      Room. 7:6
      mutta nyt me olemme irti laista ja kuolleet pois
      siitä, mikä meidät piti vankeina, niin että me
      palvelemme Jumalaa Hengen uudessa tilassa emmekä
      kirjaimen vanhassa.

      Room. 6:14
      Sillä synnin ei pidä teitä vallitseman,
      koska ette ole lain alla, vaan armon alla.

      Lisäys edelliseen löytyy Herran Sanasta, etenkin
      Galatalaiskirjeestä sekä Room 7. luvusta.
      Koko Uusi Testamentti todistaa tätä, vaikkapa Ap.t. 15. luku - se oikea pääkonferenssi.

      Olkaa siunatut ylösnousseessa Kristuksessa kaikki!
      Antti

      • Tosi_uskova

        / Aika kummallinen aloitus ?
        Kirjoittanut: alex-kasi
        11.4.2009 klo 13.20
        Kirjoitit:
        Lain henki on 100 % syyttävä.
        ???????? ]

        Tottakai omatunto kaikilla ja laki niillä,
        jotka lain alla ovat -- todistaa syylliseksi.
        Jotta Jeesus voisi pelastaa. Ei voi sitä
        vapauttaa, joak ei näe vanki olevansakaan!

        Gal. 3:22
        Pyhä kirjoitus on kaiken sulkenut synnin
        vankilaan sitä varten, että se, mitä on luvattu,
        annettaisiin niille, jotka uskovat Jeesukseen
        Kristukseen. [Room. 3:9, 11:32]

        ==========
        [ Osaksi minuahan,se Jumalan sana
        Kirjoittanut: benedi=SIUNATTU
        11.4.2009 klo 17.57
        on tullutkin ...
        -
        Jari setä opettaa, kuten minäkin
        -
        jos Jeesus on ovi, kuka silloin on portinvartijana, joka avaa oven??
        Benkku ainakin on samaa mieltä Jari sedän kanssa, että ne ovat Jumalan käskyt!! ]

        "Portinvartija" ... laki. Milläs perusteella?
        Käsittääkseni vain siinä mielessä, että kaikki
        lain teot jäävät mahtumatta portista sisälle ja
        ne mitätöidään.
        Repivän koiran tehtävä korkeintaan lailla siellä
        taivaan portillakin.

        Room. 2:12
        Sillä kaikki, jotka ilman lakia ovat syntiä
        tehneet, ne myös ilman lakia hukkuvat, ja kaikki,
        jotka lain alaisina ovat syntiä tehneet, ne lain
        mukaan tuomitaan;

        Room. 3:21
        Mutta nyt Jumalan vanhurskaus, josta laki ja
        profeetat todistavat, on ilmoitettu ilman lakia,

        Room. 3:28
        Niin päätämme siis, että ihminen
        vanhurskautetaan uskon kautta,
        ilman lain tekoja.

        Päätämme siis että pääsiäisen sanoma Daavidin pojassa on nimenomaan tämä:
        uskonvanhurskautus ilman lain vaatimista.

        Room. 4:6
        niinkuin myös Daavid ylistää autuaaksi sitä
        ihmistä, jolle Jumala lukee vanhurskauden
        ilman tekoja.


      • alex-kasi
        Tosi_uskova kirjoitti:

        / Aika kummallinen aloitus ?
        Kirjoittanut: alex-kasi
        11.4.2009 klo 13.20
        Kirjoitit:
        Lain henki on 100 % syyttävä.
        ???????? ]

        Tottakai omatunto kaikilla ja laki niillä,
        jotka lain alla ovat -- todistaa syylliseksi.
        Jotta Jeesus voisi pelastaa. Ei voi sitä
        vapauttaa, joak ei näe vanki olevansakaan!

        Gal. 3:22
        Pyhä kirjoitus on kaiken sulkenut synnin
        vankilaan sitä varten, että se, mitä on luvattu,
        annettaisiin niille, jotka uskovat Jeesukseen
        Kristukseen. [Room. 3:9, 11:32]

        ==========
        [ Osaksi minuahan,se Jumalan sana
        Kirjoittanut: benedi=SIUNATTU
        11.4.2009 klo 17.57
        on tullutkin ...
        -
        Jari setä opettaa, kuten minäkin
        -
        jos Jeesus on ovi, kuka silloin on portinvartijana, joka avaa oven??
        Benkku ainakin on samaa mieltä Jari sedän kanssa, että ne ovat Jumalan käskyt!! ]

        "Portinvartija" ... laki. Milläs perusteella?
        Käsittääkseni vain siinä mielessä, että kaikki
        lain teot jäävät mahtumatta portista sisälle ja
        ne mitätöidään.
        Repivän koiran tehtävä korkeintaan lailla siellä
        taivaan portillakin.

        Room. 2:12
        Sillä kaikki, jotka ilman lakia ovat syntiä
        tehneet, ne myös ilman lakia hukkuvat, ja kaikki,
        jotka lain alaisina ovat syntiä tehneet, ne lain
        mukaan tuomitaan;

        Room. 3:21
        Mutta nyt Jumalan vanhurskaus, josta laki ja
        profeetat todistavat, on ilmoitettu ilman lakia,

        Room. 3:28
        Niin päätämme siis, että ihminen
        vanhurskautetaan uskon kautta,
        ilman lain tekoja.

        Päätämme siis että pääsiäisen sanoma Daavidin pojassa on nimenomaan tämä:
        uskonvanhurskautus ilman lain vaatimista.

        Room. 4:6
        niinkuin myös Daavid ylistää autuaaksi sitä
        ihmistä, jolle Jumala lukee vanhurskauden
        ilman tekoja.

        sillä laki kertoo totuuden.. se on vain syyllisten kahellusta syyttää lakia omista teoistaan.. ei laki ole mitään muuta kuin todellisuuden kertomista. Synti on teko mikä tuhoaa elämää - yritä tajuta se. Jos menet Eifeltorniin ja hyppäät sieltä alas niin kuolet.. minä kirjoitin "lain" että "älä hyppää Eifeltornista" ettet kuolisi - sillä niin siinä käy jos hyppäät.. mutta et sinä kuolisi sen tähden että minä sen kirjoitin vaan siksi että hyppäsit.. kyllä se oli selvä jo ennen kuin minä sen kirjoitin.
        Samalla tavalla on Jumalan laki annettu kertomaan mikä on syy ihmisten kuolemaan, ei tappamaan tai syyttämään.. totuus on että Jumalan valtakunnassa ei ole laittomuutta eikä kuolemaa. Laki on jokaisen sydämmessä - ei kukaan jolla on iankaikkinen elämä tee tekoja jotka vievät kuolemaan..


    • Todelalko?

      "" Lain henki on rakkaus alex-kasi 06:19 ""

      Room. 7:10
      ja minä kuolin. Näin käsky, jonka oli määrä antaa
      elämä, tuottikin minulle kuoleman.
      [3. Moos. 18:5; Hes. 20:11; Room. 10:5]

      Gal. 2:19
      Lain vaikutuksesta minä kuolin, mutta kuolin
      vapaaksi laista elääkseni Jumalalle. Minut on
      Kristuksen kanssa ristiinnaulittu.

      Room. 6:14
      Sillä synnin ei pidä teitä vallitseman,
      koska ette ole lain alla, vaan armon alla.

      2.Kor.5:14 Sillä Kristuksen rakkaus vaatii
      meitä, jotka olemme tulleet tähän päätökseen:
      yksi on kuollut kaikkien edestä, siis myös kaikki ovat kuolleet;
      15 ja hän on kuollut kaikkien edestä, että ne,
      jotka elävät, eivät enää eläisi itselleen,
      vaan hänelle, joka heidän edestään on kuollut
      ja ylösnoussut.

      Rakkaus vaatii ihan muuta kuin laki.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ei käy sääliksi sitä miestä

      Sitä saa mitä tilaa.
      Ikävä
      176
      1530
    2. Muistakaa pojat tämä.

      Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.
      Ikävä
      96
      736
    3. En ehkä onnistu siinä

      Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
      Ikävä
      58
      725
    4. Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin

      Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset
      Ikävä
      203
      588
    5. Oletko päättänyt

      Että luovutat minun suhteeni
      Ikävä
      48
      536
    6. Mies,oletko koskaan...

      Käyttänyt maksullista naista?
      Ikävä
      126
      536
    7. Kirjoita kolme sanaa

      mistä kaivattusi voisi sinut tunnistaa.
      Suhteet
      37
      526
    8. Pahoin pelkään nainen

      että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus
      Ikävä
      50
      518
    9. Viesti jonka haluaisit lähettää...

      hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä
      Ikävä
      15
      500
    10. toivottavasti kohta jo kohdataan

      😍😍😍😍😍 sinua olen odottanut varmasti koko elämäni
      Ikävä
      25
      483
    Aihe