Onko "Pikakirjoittaja" kolmesti kastettu?

Minua ei ole erotettu
Kirjoittanut: Pikakirjoittaja 12.4.2009 klo 10.59

   Olen lähtenyt VAPAAEHTOISESTI kahdesta eri seurakunnasta,ensin luterilaisesta,sitten eräästä toisesta,ja minua SUORASTAAN RUKOILTIIN TAKAISIN!
30614
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 30

Vanhimmat

Pyhällä Hengellä ja sen tulella,joka tulee suoraan taivaasta!Ällös siis huolta ja murhetta kanna,sillä Hän on luvannut kastaa näin jokaisen,joka vain tuon kasteen armon vastaanottaa uskossa.

Ei luterilaisen papin vesivalelu ollut kaste,eikä se,että minut upotettiin joskus kastealtaaseen,ollut kuin pelkkä seremonia.

Toivon,että asia teille avautuu suoraan taivaallisista:)

Äänestä
  • Mikä lahko upotti sinut veteen?

    Äänestä

  • sinut kasteessa upotettiin, jos olisit jo sen hengestä
    vapaaksi päässyt, sinä uskaltaisit ilmoittaa sen porton nimen,
    jota sinulta jo aikaisemmin kysyin - mutta miksi vaikenet?

    Äänestä

  • tms37 kirjoitti:

    sinut kasteessa upotettiin, jos olisit jo sen hengestä
    vapaaksi päässyt, sinä uskaltaisit ilmoittaa sen porton nimen,
    jota sinulta jo aikaisemmin kysyin - mutta miksi vaikenet?

    Riekkujille en kerro yhtään mitään!Ongit tietoosi ihmisten asioita,ja pätkit sitten niillä päähän kuin parempikin pamputtaja,vääristellen vielä kaiken!Mene Ved.kakkosen kanssa vaikka turisemaan seuraavaa keskusteluketjua,senkin harhaoppinen pappi,joka on kehittänyt oppinsa huteralle pohjalle.Horjuu kovin tuo korttitalo.Sen kukistuminen on sitäpaitsi suuri,ellet pian tee parannusta,ja oikaise muutamaa harhaasi!

    Äänestä

  • Pikakirjoittaja kirjoitti:

    että Saatana on itsestään sinulle korkeimman hengen tehnyt
    heti kohta sen jälkeen, kun sinä hylkäsit pelkästä armosta
    annetun kasteen ja menit porton uudelleen kastamaksi,
    ja kun et sielläkään viihtynyt, niin Saatana tuli ja teki
    sinusta omansa, ja sen sinä varmasti tiedät että tällaisena
    petollisena apostolina, vailla Kristuksen Henkeä, täällä huseeraat,
    vahvistaen kaikkien kaltaistesi väärämielisten uskoa:

    "Semmoiset ovat vääriä apostoleja, petollisia työntekijöitä,
    he vain tekeytyvät Kristuksen apostoleiksi.

    Eikä ihme, tekeytyyhän itse Saatanakin valon enkeliksi. Ei siis ole
    mitenkään merkillistä, että hänen palvelijansa esiintyvät Kristuksen
    Jumalan asian palvelijoina. He saavat tekojensa mukaisen lopun."

    Minun Herrani on suurempi kuin Suni-oppi ja sen harhaiset riekunnat.Todistat vain siitä,kuinka sinua keljuttaa,kun sinulle ei kaikki kerro omia asioitaan,ettet pääse irvistelemään!Pidä kuule huoli omista asioistasi,äläkä itke toisten kasteita.

    Sinulle,joka olet heikko,on ulkoinen muotoseikka tärkeämpi kuin Jeesus.Itse luulet kaiken lisäksi,etä luterilaisen kirkon kaste on kaste.Vaikka se on tyhjä seremonia.

    Johannes Kastaja TODISTI JEESUKSEN ANTAMASTA KASTEESTA,JA SE ON VAIN JA AINOASTAAN KASTE HENGESSÄ,PYHÄSSÄ SELLAISESSA!

    koska sinun herrallesi, Saatanalle, on annettu tällainen valta:

    "Sille annettiin myös lupa käydä taisteluun pyhiä vastaan
    ja voittaa heidät, ja niin sen valtaan annettiin kaikki
    heimot, kansat, kielet ja maat.

    Kaikki maan asukkaat kumartavat sitä - kaikki ne, joiden nimi
    ei maailman luomisesta alkaen ole ollut kirjoitettuna
    teurastetun Karitsan elämänkirjaan."

    Joten jokainen hänen elämänkirjaansa kirjattu häviää Saatanan
    maailmassa hänen omilleen, mutta se ei vielä mitään ratkaisen,
    koska voittopalkinto jaetaan vasta viimeisellä tuomiolla,
    ja tällainen se on valituille:

    "Tulkaa tänne, te Isäni siunaamat. Te saatte periä valtakunnan, joka
    on ollut valmiina teitä varten maailman luomisesta alkaen."

    Ja tällainen se on tälläkin palstalla totuutta poistattaneille
    ja Saatanan omien kirjoitusten perään aamenia huutaneille:

    "Menkää pois minun luotani, te kirotut, ikuiseen tuleen,
    joka on valmistettu Saatanalle ja hänen enkeleilleen."

    Äänestä

  • Pikakirjoittaja kirjoitti:

    Riekkujille en kerro yhtään mitään!Ongit tietoosi ihmisten asioita,ja pätkit sitten niillä päähän kuin parempikin pamputtaja,vääristellen vielä kaiken!Mene Ved.kakkosen kanssa vaikka turisemaan seuraavaa keskusteluketjua,senkin harhaoppinen pappi,joka on kehittänyt oppinsa huteralle pohjalle.Horjuu kovin tuo korttitalo.Sen kukistuminen on sitäpaitsi suuri,ellet pian tee parannusta,ja oikaise muutamaa harhaasi!

    älähtää, johon kalikkka kalahtaa. Sinun kirjoituksistasi vain paljastuu, joita et ole tarkoittanut julkisiksi, mutta muut havaitsevat ne.

    Äänestä

  • Ved.2 kirjoitti:

    Sillä sinähän jutun aloititkin tässä ketjussa!Suni-kakkonen!Älähdit,ja minulla ei ole mitään peiteltävää,kuten eräillä.Voisin heittää faktaa pöytään,mutta ei maksa vaivaa tässä kohden.

    Varoitan jokaista:Älkää uskoko Sunia,eikä ketään,joka liikkuu Sunin kaltaisen seurassa,kuten Ved.2.
    Olet kuule surkea näyttänyt mikä olet,hameväkeä oleva >>marttaköörin puheenjohtaja>>,vedättäjä pahemmasta päästä!Yritithän jo joltakin tivata keskustelua,ja miksikö?Siksi,että voisit >>kiristää>> jälkeenpäin,ja vääristellä asioita!

    Kusettakaa vain niitä,jotka juttujanne uskovat,minä en kuulu heihin,jotka mustamaalaavat toisia julkisilla palstoilla.

    ole aloittaja. Toivottavasti ei tarvitse olla lopettajakaan. Kun ei niin paljon vaan kiinnosta nämä "ketjuttelut".

    Kun nyt, minut sivullisen vedätit esiin, niin täytyy kait rakkaalle pikakirjoittajalle jokin lämmin heittää. Vedättäisin tuota rakkauspuolta nyt esille, vaikka Teuvo, minun kaverini, ei siitä pitäisikään.

    *Minä nukuin, mutta minun sydämeni valvoi. Avaa minulle, siskoseni, armaani, kyyhkyseni, puhtoiseni. Avaa sydämesi tuntemaan läheisesi sydämen sykkeen, sillä minun sydämeni liikkui häntä kohden.

    Kun aamuvarhaisella kuulin sisareni minua kaipaavan, avasin minä läppärini ja hänelle rakkauden tunnustuksiani lähetän.

    Minä avasin rakkaalleni, mutta rakkaani oli kadonnut, mennyr menojaan. Hänen puhuessaan oli sieluni vallannut hämmennys...Ei, älä herätä rakkautta ennen kuin se itse haluaa. Mutta sitä kaipaan, en Sodoman sisarta.

    Rakkaudella pikakirjoittajalle kevätlämpöä Korkeaa Veisua mukaellen.

    Äänestä

  • Kyllä Jeesuksen kastekäskyn mukaiseen kasteeseen vesi kuuluu. Yksi kaste, jossa on sekä vesi että Henki samassa kasteessa. Kaste nimeen Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen, jonka sait jo lapsena, on se oikea armosta saatu pyhä kaste, jota ei aikuisena saadut uskonnolliset kokemukset voi mitenkään korvata. Ei ne enkeli-ilmestykset ja voimakkaat hengelliset kokemukset, kaatumiset jne. mitään kasteita ole, vaikka niitä usein erheellisesti "henkikasteiksi" kutsutaan. Luonnollinen vesi piti löytää hoviherrankin kastamiseksi. Vasta sitten kaste oli mahdollinen. "Kas tässä on vettä, mikä estää kastamasta minua". Ei mikään estänyt kastamasta kuohittuakaan, kun vettä oli löytynyt erämaasta. Vesi on kasteen edellytys ja ehto. Vesi ja Henki.

    Älä hylkää lapsena saamaasi pyhää kastetta ja esikoisoikuttasi, jonka siinä sait. Tunnusta sitä Isäää, Jeesusta ja Pyhää Henkeä, jonka yhteyteen viisaat vanhempasi ovat sinut saatelleen, kun ovat sinut vauvana Jeesuksen syliin vieneet. Pidä lapsen uskosi ja lapsen kasteesi korkeassa arvossa. Älä vaihda niitä höyryäviin hernekeittoihin.

    Timoteuskin oli kolmannen polven lapsikastettu, joka pysyi siinä uskossa, jonka oli vanhemmiltaan kuullut ja oppinut. Kunnioita isääsi ja äitiäsi että menestyisit ja kauan eläisit maan päällä.

    "Pidä sinä kiinni siitä, minkä olet oppinut. Sinähän olet siitä varma, koska tiedät, keiltä olet sen oppinut.    
    "Olet myös jo lapsesta (=BREPHOS alkukielessä) asti tuntenut pyhät kirjoitukset, jotka voivat antaa sinulle viisautta, niin että pelastut uskomalla Kristukseen Jeesukseen."

    Äänestä

  • numeraalinoto kirjoitti:

    Kyllä Jeesuksen kastekäskyn mukaiseen kasteeseen vesi kuuluu. Yksi kaste, jossa on sekä vesi että Henki samassa kasteessa. Kaste nimeen Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen, jonka sait jo lapsena, on se oikea armosta saatu pyhä kaste, jota ei aikuisena saadut uskonnolliset kokemukset voi mitenkään korvata. Ei ne enkeli-ilmestykset ja voimakkaat hengelliset kokemukset, kaatumiset jne. mitään kasteita ole, vaikka niitä usein erheellisesti "henkikasteiksi" kutsutaan. Luonnollinen vesi piti löytää hoviherrankin kastamiseksi. Vasta sitten kaste oli mahdollinen. "Kas tässä on vettä, mikä estää kastamasta minua". Ei mikään estänyt kastamasta kuohittuakaan, kun vettä oli löytynyt erämaasta. Vesi on kasteen edellytys ja ehto. Vesi ja Henki.

    Älä hylkää lapsena saamaasi pyhää kastetta ja esikoisoikuttasi, jonka siinä sait. Tunnusta sitä Isäää, Jeesusta ja Pyhää Henkeä, jonka yhteyteen viisaat vanhempasi ovat sinut saatelleen, kun ovat sinut vauvana Jeesuksen syliin vieneet. Pidä lapsen uskosi ja lapsen kasteesi korkeassa arvossa. Älä vaihda niitä höyryäviin hernekeittoihin.

    Timoteuskin oli kolmannen polven lapsikastettu, joka pysyi siinä uskossa, jonka oli vanhemmiltaan kuullut ja oppinut. Kunnioita isääsi ja äitiäsi että menestyisit ja kauan eläisit maan päällä.

    "Pidä sinä kiinni siitä, minkä olet oppinut. Sinähän olet siitä varma, koska tiedät, keiltä olet sen oppinut.    
    "Olet myös jo lapsesta (=BREPHOS alkukielessä) asti tuntenut pyhät kirjoitukset, jotka voivat antaa sinulle viisautta, niin että pelastut uskomalla Kristukseen Jeesukseen."

    Henkikaste,Pyhän Hengen saaminen ei todellakaan tarkoita >>kaatumisia eikä ilmestyksiä>>,niinkuin luulet!

    En ole koskaan kaatunut kaatumiskokouksissa,en siis ole sellaisestakaan maininnut;päinvastoin,varoittanut.

    En ole ilmestyksilläni niinikään täällä kehuskellut,toisin kuin eräät!Armolahjoja Jumala antaa uskoon tulon myötä,mutta huom.!Armolahjat eivät ole tae uudestisyntymästä,eikä aina ole takeita,mistä ne tulevat!Onhan >>ihmeillä ja merkeillä>> oma eksyttävä vaikutuksensa.

    Jos armolahjoja saa,täytyy osata ottaa ne vastaan Jumalassa,eikä kerskailla esim.seurakuntien edessä.Puhua vain se,minkä Jumala puhuttavaksi antaa.

    Uudestisyntymä
    ______________

    Uudestisyntymän välttämättömyys tulee Raamatussa selvästi esille!Jeesus sanoo,ettei KUKAAN VOI PÄÄSTÄ IANKAIKKISESTA ELÄMÄSTÄ OSALLISEKSI ILMAN UUDESTISYNTYMÄÄ!

    >>Jeesus vastasi ja sanoi hänelle:TOTISESTI,TOTISESTI MINÄ SANON SINULLE:JOKA EI SYNNY UUDESTI YLHÄÄLTÄ,SE EI VOI NÄHDÄ JUMALAN VALTAKUNTAA. >>>>Joh.3:3

    Tiedätkö mitä on UUDESTISYNTYMÄ?SE EI OLE mikään utopistinen tunnetapahtuma,jossa ihminen alkaisi seurakunnan edessä mongerrella outoja suustaan,SE EI OLE "hihhulimainen kääntyminen",joita nykyään karismaattisissa pireissä nimitetään pyhän-hengen-saamiseksi,SE EI OLE kätten päällepanemisen myötä tuleva "hurmostila",SE EI OLE KENENKÄÄN ULKOPUOLISEN IHMISEN AIKAANSAAMAA,se ei ole KAATUMISIA,JNE.

    Uudestisyntynyt ihminen on YMMÄRTÄNYT,ettei hän voi pelastua omien ansioittensa kautta,vaan on syntinen ja kadotuksen oma ILMAN JUMALAN ARMOA.Ihminen on halunnut jättää taakseen sen entisen,mikä yhdisti hänet maailmaan,ja halunnut ottaa vastaan Jeesuksen elämänsä Herraksi.Elämä on MUUTTUNUT,uusi elämä Kristuksessa on alkanut.Ihmisen on täytynyt >>kuolla>>,jotta uusi elämä on voinut alkaa.Selvällä Suomen kielellä,IHMINEN ON TEHNYT PARANNUKSEN!

    Tätä opetusta ei luterilainen kirkko opeta.Lapsena saatu kaste ei voi antaa Pyhää Henkeä,koska uudestisyntymässä vasta Pyhä Henki puhdistaa ihmisen uuteen,otollisempaan vaellukseen Herrassa.

    Jos väität luterilaisen kasteen pelastavan,tajuat oman väitteesi mahdottomuuden siinä yksistään,että oletko laittanut merkille,miten suurin osa ihmisistä vaeltaa ilman tietoakaan Jumalasta täällä Suomessakin!Jos väitteesi mukainen pyhä henki olisi heissä;suurin osahan on kastettu,niin eipä tuo paljon kyllä näy!

    Ei vesi ketään pelasta.Vesikaste on vain seremonia.Vain sydämestä lähtevä parannuksen kaste pelastaa,josta voidaan käyttää nimitystä uudestisyntymä,Pyhän Hengen saaminen,jne.
    Kun Pyhän Hengen tuli puhdistaa ihmisen,ELÄVÄ VESI,JEESUS SAA PESTÄ SYNNIT POIS,VASTA SE AVAA TIEN TAIVAALLISEEN ELÄMÄÄN JEESUKSEN YHTEYDESSÄ.

    Vain Jumala voi tehdä ihmeen,joka vetää ihmisen parannuksen tielle,synnyttäen UUTTA ELÄMÄÄ.

    Ymmärtäisit tämän,jos siteeraamaasi Raamatunkohtaa lukisit avoimin silmin,ilman >>luterilaisen kirkon verhoa silmiesi edessä>>.

    ...>>pelastut uskomalla KRISTUKSEEN JEESUKSEEN>>.
    ei muuten!Ei hyödytä mitään,vaikka kastetaisiin aikuisenakin,JOS EI OLE USKOA!

    >>Jo on kirves pantu puitten juurelle;jokainen puu,joka ei tee hyvää hedelmää,siis hakataan pois ja heitetään tuleen.Minä kastan teidät vedellä PARANNUKSEEN,MUTTA SE,JOKA MINUN JÄLJESSÄNI TULEE,ON MINUA VÄKEVÄMPI,JONKA KENKIÄKÄÄN MINÄ EN OLE ARVOLLINEN KANTAMAAN;HÄN KASTAA TEIDÄT PYHÄLLÄ HENGELLÄ JA TULELLA.

    Hänellä on viskimensä kädessään,ja Hän puhdistaa puimatantereensa ja kokoaa nisunsa aittaan,mutta ruumenet Hän polttaa sammumattomassa tulessa. >>>>Matt.3:10-12

    Aika selkeästi sanottu,ja jokaisen pitäisi ymmärtää,jolla >>korvat on kuulla!>>

    Tottakai ev.lut.kirkko ja muut seurakunnat suosivat kastekäytäntöä,koska HE HALUAVAT SITOA IHMISIÄ OMIIN PIIREIHINSÄ!Lapsikastetta EI RAAMATTU TUNNE,eikä kukaan vanhempi voi pelastaa lastansa kastattamalla.Vain siten he voivat pelastaa heidät,että opettavat heidät tuntemaan Jeesuksen,ja se opetus tapahtuu HYVÄN ESIMERKIN AVULLA.Olemalla vaelluksessaan esimerkkinä eikä niin,että estetään Jeesuksen näkyminen kokonaan olemalla vain kirkkouskova,joka elää porskuttelee kuin kuka muu tahansa ei-uskosta osallinen!Esimerkki,rukoukset,opetus.Muuta et voi tehdä;kuin rakkaudessa yrittää neuvoa ja opettaa,olemalla hyvä vanhempi.Et ikinä korvaa kasteilla Jeesusta!

    Jeesus poisti muotomenot!Miksi annatte uudelleen sitoa itsenne kuolleisiin tekoihin,joilla ei ole vaikutusta hengelliseen elämään!

    Miksi annatte kirkkkojen määrätä niin pitkälle,että annatte jopa lapsenne saatanalle opettamalla heille,että he pelastuvat vesivalelun myötä!Tuohan on aivan kauheaa >>kirkon tossun alla>> oloa!Kirkot haluavat vain veronmaksajia,siksi koko kastekäytäntö on keksitty!

    Äänestä

  • kristitty kirjoittaja kirjoitti:

    Mikä lahko upotti sinut veteen?

    Jokainen Suomalainen on vapaa kastattamaan itsensä missä haluaa,ilman että siitä pitäisi tiliä tehdä julkisilla keskustelupalstoilla!Mikä saa ihmisen niin uteliaaksi,että tulee urkkimaan yksityisasioita toisilta näille palstoille?En ikinä ole kiinnostunut missä kukakin on kastettu,tai mihin seurakuntaan!Sillä ei ole minulle mitään merkitystä.Todistan vain kasteitten turhuudesta!

    Uteliaille tiedoksi.Menkää vaikka keksimään jotain järjellisempää puuhaa,kuin sairaalloisen uteliaisuuden takia urkkimista toisten asioista!Vaikka kastattaisin itseni muukalaislegioonaan,se ei teille kuulu!

    Tämä keskustelupalsta on Raamatusta,eikä yksityisten ihmisten yksityisistä asioista,juoruilunhaluisille siis muistutuksena.

    Äänestä

  • Ved. 2 kirjoitti:

    ole aloittaja. Toivottavasti ei tarvitse olla lopettajakaan. Kun ei niin paljon vaan kiinnosta nämä "ketjuttelut".

    Kun nyt, minut sivullisen vedätit esiin, niin täytyy kait rakkaalle pikakirjoittajalle jokin lämmin heittää. Vedättäisin tuota rakkauspuolta nyt esille, vaikka Teuvo, minun kaverini, ei siitä pitäisikään.

    *Minä nukuin, mutta minun sydämeni valvoi. Avaa minulle, siskoseni, armaani, kyyhkyseni, puhtoiseni. Avaa sydämesi tuntemaan läheisesi sydämen sykkeen, sillä minun sydämeni liikkui häntä kohden.

    Kun aamuvarhaisella kuulin sisareni minua kaipaavan, avasin minä läppärini ja hänelle rakkauden tunnustuksiani lähetän.

    Minä avasin rakkaalleni, mutta rakkaani oli kadonnut, mennyr menojaan. Hänen puhuessaan oli sieluni vallannut hämmennys...Ei, älä herätä rakkautta ennen kuin se itse haluaa. Mutta sitä kaipaan, en Sodoman sisarta.

    Rakkaudella pikakirjoittajalle kevätlämpöä Korkeaa Veisua mukaellen.

    kuin minulle!Enkä ole "rakas pikakirjoittajasi",ettäs sen tiedät!
    Olet riekkunut >>sivullisena>> koko palstalla oloni ajan,milloin mitäkin kommenttia heittäen,ja kettuillen.

    Ei olisi mikään ihme,että Teuvo Suni-suden kanssa olisit tämän ketjun >>junaillut>>,se verran olen >>taktiikkaasi>> seuraillut.Kummaa touhua on,että puutuutte yksityisen ihmisen yksityisiin asioihin julkisilla keskustelupalstoilla!Esim.Teuvo kyselee kuin >>yleinen syyttäjä>> kasteestani jatkuvasti,ja kuvittelee,että olen hänelle tilivelvollinen!

    Vaikka makaisin kaatopaikalla ja joisin >>kolinaa>> ei se kenellekään kuuluisi!Ei sinulle,ei T.Sunille eikä kelleen muullekaan!

    Onko omat asianne raiteiltaan,kun toisista pitää >>kaivella>> tietoja?Naisia te olette!Ja millaisia:Juorunaisia!

    Äänestä

  • Pikakirjoittaja kirjoitti:

    Henkikaste,Pyhän Hengen saaminen ei todellakaan tarkoita >>kaatumisia eikä ilmestyksiä>>,niinkuin luulet!

    En ole koskaan kaatunut kaatumiskokouksissa,en siis ole sellaisestakaan maininnut;päinvastoin,varoittanut.

    En ole ilmestyksilläni niinikään täällä kehuskellut,toisin kuin eräät!Armolahjoja Jumala antaa uskoon tulon myötä,mutta huom.!Armolahjat eivät ole tae uudestisyntymästä,eikä aina ole takeita,mistä ne tulevat!Onhan >>ihmeillä ja merkeillä>> oma eksyttävä vaikutuksensa.

    Jos armolahjoja saa,täytyy osata ottaa ne vastaan Jumalassa,eikä kerskailla esim.seurakuntien edessä.Puhua vain se,minkä Jumala puhuttavaksi antaa.

    Uudestisyntymä
    ______________

    Uudestisyntymän välttämättömyys tulee Raamatussa selvästi esille!Jeesus sanoo,ettei KUKAAN VOI PÄÄSTÄ IANKAIKKISESTA ELÄMÄSTÄ OSALLISEKSI ILMAN UUDESTISYNTYMÄÄ!

    >>Jeesus vastasi ja sanoi hänelle:TOTISESTI,TOTISESTI MINÄ SANON SINULLE:JOKA EI SYNNY UUDESTI YLHÄÄLTÄ,SE EI VOI NÄHDÄ JUMALAN VALTAKUNTAA. >>>>Joh.3:3

    Tiedätkö mitä on UUDESTISYNTYMÄ?SE EI OLE mikään utopistinen tunnetapahtuma,jossa ihminen alkaisi seurakunnan edessä mongerrella outoja suustaan,SE EI OLE "hihhulimainen kääntyminen",joita nykyään karismaattisissa pireissä nimitetään pyhän-hengen-saamiseksi,SE EI OLE kätten päällepanemisen myötä tuleva "hurmostila",SE EI OLE KENENKÄÄN ULKOPUOLISEN IHMISEN AIKAANSAAMAA,se ei ole KAATUMISIA,JNE.

    Uudestisyntynyt ihminen on YMMÄRTÄNYT,ettei hän voi pelastua omien ansioittensa kautta,vaan on syntinen ja kadotuksen oma ILMAN JUMALAN ARMOA.Ihminen on halunnut jättää taakseen sen entisen,mikä yhdisti hänet maailmaan,ja halunnut ottaa vastaan Jeesuksen elämänsä Herraksi.Elämä on MUUTTUNUT,uusi elämä Kristuksessa on alkanut.Ihmisen on täytynyt >>kuolla>>,jotta uusi elämä on voinut alkaa.Selvällä Suomen kielellä,IHMINEN ON TEHNYT PARANNUKSEN!

    Tätä opetusta ei luterilainen kirkko opeta.Lapsena saatu kaste ei voi antaa Pyhää Henkeä,koska uudestisyntymässä vasta Pyhä Henki puhdistaa ihmisen uuteen,otollisempaan vaellukseen Herrassa.

    Jos väität luterilaisen kasteen pelastavan,tajuat oman väitteesi mahdottomuuden siinä yksistään,että oletko laittanut merkille,miten suurin osa ihmisistä vaeltaa ilman tietoakaan Jumalasta täällä Suomessakin!Jos väitteesi mukainen pyhä henki olisi heissä;suurin osahan on kastettu,niin eipä tuo paljon kyllä näy!

    Ei vesi ketään pelasta.Vesikaste on vain seremonia.Vain sydämestä lähtevä parannuksen kaste pelastaa,josta voidaan käyttää nimitystä uudestisyntymä,Pyhän Hengen saaminen,jne.
    Kun Pyhän Hengen tuli puhdistaa ihmisen,ELÄVÄ VESI,JEESUS SAA PESTÄ SYNNIT POIS,VASTA SE AVAA TIEN TAIVAALLISEEN ELÄMÄÄN JEESUKSEN YHTEYDESSÄ.

    Vain Jumala voi tehdä ihmeen,joka vetää ihmisen parannuksen tielle,synnyttäen UUTTA ELÄMÄÄ.

    Ymmärtäisit tämän,jos siteeraamaasi Raamatunkohtaa lukisit avoimin silmin,ilman >>luterilaisen kirkon verhoa silmiesi edessä>>.

    ...>>pelastut uskomalla KRISTUKSEEN JEESUKSEEN>>.
    ei muuten!Ei hyödytä mitään,vaikka kastetaisiin aikuisenakin,JOS EI OLE USKOA!

    >>Jo on kirves pantu puitten juurelle;jokainen puu,joka ei tee hyvää hedelmää,siis hakataan pois ja heitetään tuleen.Minä kastan teidät vedellä PARANNUKSEEN,MUTTA SE,JOKA MINUN JÄLJESSÄNI TULEE,ON MINUA VÄKEVÄMPI,JONKA KENKIÄKÄÄN MINÄ EN OLE ARVOLLINEN KANTAMAAN;HÄN KASTAA TEIDÄT PYHÄLLÄ HENGELLÄ JA TULELLA.

    Hänellä on viskimensä kädessään,ja Hän puhdistaa puimatantereensa ja kokoaa nisunsa aittaan,mutta ruumenet Hän polttaa sammumattomassa tulessa. >>>>Matt.3:10-12

    Aika selkeästi sanottu,ja jokaisen pitäisi ymmärtää,jolla >>korvat on kuulla!>>

    Tottakai ev.lut.kirkko ja muut seurakunnat suosivat kastekäytäntöä,koska HE HALUAVAT SITOA IHMISIÄ OMIIN PIIREIHINSÄ!Lapsikastetta EI RAAMATTU TUNNE,eikä kukaan vanhempi voi pelastaa lastansa kastattamalla.Vain siten he voivat pelastaa heidät,että opettavat heidät tuntemaan Jeesuksen,ja se opetus tapahtuu HYVÄN ESIMERKIN AVULLA.Olemalla vaelluksessaan esimerkkinä eikä niin,että estetään Jeesuksen näkyminen kokonaan olemalla vain kirkkouskova,joka elää porskuttelee kuin kuka muu tahansa ei-uskosta osallinen!Esimerkki,rukoukset,opetus.Muuta et voi tehdä;kuin rakkaudessa yrittää neuvoa ja opettaa,olemalla hyvä vanhempi.Et ikinä korvaa kasteilla Jeesusta!

    Jeesus poisti muotomenot!Miksi annatte uudelleen sitoa itsenne kuolleisiin tekoihin,joilla ei ole vaikutusta hengelliseen elämään!

    Miksi annatte kirkkkojen määrätä niin pitkälle,että annatte jopa lapsenne saatanalle opettamalla heille,että he pelastuvat vesivalelun myötä!Tuohan on aivan kauheaa >>kirkon tossun alla>> oloa!Kirkot haluavat vain veronmaksajia,siksi koko kastekäytäntö on keksitty!

    Uudestisyntymiseen tarvitaan vettä ja Henkeä. Joita kasteessa on läsnä "yhdessä hänen kanssaan", joka kasteessa on läsnä. Kyse on siis Jeesuksesta, joka on läsnä kasteessa, jossa uusi elämä alkaa.

    Hoviherrakaan ei saanut mitään erillistä henkikastetta, vaan kasteen, jossa oli sekä vesi että Henki samassa kasteessa. Ja hän jatkoi matkaansa iloiten, kun oli saanut kasteessa Pyhän Hengen lahjan.

    5 Jeesus vastasi: "Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: jos joku ei synny vedestä ja Hengestä, ei hän voi päästä sisälle Jumalan valtakuntaan.

    4 Näin meidät KASTEESSA annettiin kuolemaan ja haudattiin yhdessä hänen kanssaan, JOTTA MEKIN ALKAISIMME ELÄÄ UUTTA ELÄMÄÄ, niin kuin Kristus Isän kirkkauden voimalla herätettiin kuolleista. [2. Kor. 5:17; Ef. 2:6; Kol. 2:12]

    Jeesus poisti muotomenot!Miksi annatte uudelleen sitoa itsenne kuolleisiin tekoihin,joilla ei ole vaikutusta hengelliseen elämään!Pikakirjoittaja 13.4.2009 klo 11.29

    ----

    Nimimerkki "Pikakirjoittaja" on todella pahasti harhaoppinen väittäessään kristillistä kastetta "kuolleeksi" teoksi.
    ----
    Kristillisessä kasteessa meidät liitetään kuoleman voittajaan, ylösnousseen Jeesuksen Kristuksen veren ja ylösnousemuksen osallisuuteen.

    Room.6: 4 "Näin meidät KASTEESSA annettiin kuolemaan ja haudattiin yhdessä hänen kanssaan, jotta mekin alkaisimme elää uutta elämää, niin kuin Kristus Isän kirkkauden voimalla herätettiin kuolleista." [2. Kor. 5:17; Ef. 2:6; Kol. 2:12]

    Äänestä

  • Pikakirjoittaja kirjoitti:

    Jokainen Suomalainen on vapaa kastattamaan itsensä missä haluaa,ilman että siitä pitäisi tiliä tehdä julkisilla keskustelupalstoilla!Mikä saa ihmisen niin uteliaaksi,että tulee urkkimaan yksityisasioita toisilta näille palstoille?En ikinä ole kiinnostunut missä kukakin on kastettu,tai mihin seurakuntaan!Sillä ei ole minulle mitään merkitystä.Todistan vain kasteitten turhuudesta!

    Uteliaille tiedoksi.Menkää vaikka keksimään jotain järjellisempää puuhaa,kuin sairaalloisen uteliaisuuden takia urkkimista toisten asioista!Vaikka kastattaisin itseni muukalaislegioonaan,se ei teille kuulu!

    Tämä keskustelupalsta on Raamatusta,eikä yksityisten ihmisten yksityisistä asioista,juoruilunhaluisille siis muistutuksena.

    "Sillä ei ole mitään salattua, mikä ei tule ilmi, eikä kätkettyä, mikä ei tule tunnetuksi ja joudu päivän valoon."

    Äänestä

  • asia selvä kirjoitti:

    "Sillä ei ole mitään salattua, mikä ei tule ilmi, eikä kätkettyä, mikä ei tule tunnetuksi ja joudu päivän valoon."

    Keljuttaako,kun et tiedä,missä olen kastattanut itseni?Taitaa keljuttaa?Mikäs siellä sinun sielusi hämärissä on,kun noin toisille uhoat?Taidat piilotella sysimustaa sieluasi!Anna Jeesuksen tuoda sinulle valoa!Minä vaellan alati valossa,ja se säteilee,kun >>koirat ja velhot>>käyvät noin kuumina!

    Äänestä

  • uusi elämä kirjoitti:

    Uudestisyntymiseen tarvitaan vettä ja Henkeä. Joita kasteessa on läsnä "yhdessä hänen kanssaan", joka kasteessa on läsnä. Kyse on siis Jeesuksesta, joka on läsnä kasteessa, jossa uusi elämä alkaa.

    Hoviherrakaan ei saanut mitään erillistä henkikastetta, vaan kasteen, jossa oli sekä vesi että Henki samassa kasteessa. Ja hän jatkoi matkaansa iloiten, kun oli saanut kasteessa Pyhän Hengen lahjan.

    5 Jeesus vastasi: "Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: jos joku ei synny vedestä ja Hengestä, ei hän voi päästä sisälle Jumalan valtakuntaan.

    4 Näin meidät KASTEESSA annettiin kuolemaan ja haudattiin yhdessä hänen kanssaan, JOTTA MEKIN ALKAISIMME ELÄÄ UUTTA ELÄMÄÄ, niin kuin Kristus Isän kirkkauden voimalla herätettiin kuolleista. [2. Kor. 5:17; Ef. 2:6; Kol. 2:12]

    Kelaa nyt,hei,vähän.Ota Johanneksen evankeliumi esiin,lue se varsinkin luvut 3 ja 4,sekä myös 6.Palaa sitten,jos epäselvää.
    Antoisia lukuhekiä JEESUKSESSA.

    Äänestä

  • Pikakirjoittaja kirjoitti:

    Keljuttaako,kun et tiedä,missä olen kastattanut itseni?Taitaa keljuttaa?Mikäs siellä sinun sielusi hämärissä on,kun noin toisille uhoat?Taidat piilotella sysimustaa sieluasi!Anna Jeesuksen tuoda sinulle valoa!Minä vaellan alati valossa,ja se säteilee,kun >>koirat ja velhot>>käyvät noin kuumina!

    "Sillä jokainen, joka pahaa tekee, vihaa valkeutta eikä tule valkeuteen, ettei hänen tekojansa nuhdeltaisi."

    Äänestä

  • yhdessä hänen kanssaan kirjoitti:

    Jeesus poisti muotomenot!Miksi annatte uudelleen sitoa itsenne kuolleisiin tekoihin,joilla ei ole vaikutusta hengelliseen elämään!Pikakirjoittaja 13.4.2009 klo 11.29

    ----

    Nimimerkki "Pikakirjoittaja" on todella pahasti harhaoppinen väittäessään kristillistä kastetta "kuolleeksi" teoksi.
    ----
    Kristillisessä kasteessa meidät liitetään kuoleman voittajaan, ylösnousseen Jeesuksen Kristuksen veren ja ylösnousemuksen osallisuuteen.

    Room.6: 4 "Näin meidät KASTEESSA annettiin kuolemaan ja haudattiin yhdessä hänen kanssaan, jotta mekin alkaisimme elää uutta elämää, niin kuin Kristus Isän kirkkauden voimalla herätettiin kuolleista." [2. Kor. 5:17; Ef. 2:6; Kol. 2:12]

    eikä Jeesukseen!Väitätkö ihan vakavissasi,että kirkko on Jeesus,Jumala?!

    Kauheaa,miten Herraani häväistään!Älä ikinä siteeraa Raamattua,kun et tiedä,mistä se kertoo.Ei kirkoista,luterilaisista eikä muistakaan,vaan Jumalasta ja hänen armostaan meitä ihmisiä kohtaan!

    Kirkko liittää ihmisiä kasteessa omiin hämäriin oppeihinsa,ja en ikinä aio olla osallinen niihin!Minun sieluani ei myydä ihmiskunnian tähden!
    Pitäkää uskonne,mutta Raamatua ette voi polkea lokaan!Se on minun Herrani,Jumalani omaisuutta.Raamattu ei opeta noin!Kristitty sanakin oksettaa,onhan se kaiken pahan alku ja juuri.Jumala ei ole kristitty!Sana onihmisten keksimää valheturvaa!

    Kaste OLI VERTAUSKUVA KUINKA IHMISEN PITÄÄ KUOLLA SYNNILLE,JA NOUSTA UUTENA IHMISENÄ PALVELEMAAN ELÄVÄÄ JUMALAA USKOSSA JA TEOISSA KILVOITELLEN!

    Äänestä

  • tietoisesti kirjoitti:

    "Sillä jokainen, joka pahaa tekee, vihaa valkeutta eikä tule valkeuteen, ettei hänen tekojansa nuhdeltaisi."

    äläkä T.Suni tai Ved.2 kirjoita puskasta!

    En ole niin pölkky,että annan elämäni tänne keskustelupalstoille,enkä niin ITSERAKAS,ETTÄ KERSKUISIN ELÄMÄLLÄNI,MITÄ SUNI,SINÄ TEET!

    Saan salata niin paljon kuin haluan asioitani,ähäs kutti!Keljuttaako?Liity >>naapurikyttäyhdistykseen>>,ja palkkaa >>yksityisetsivä>> kintereilleni,jos se helpottaa oloasi!!Kaikkea sitä...

    Äänestä

  • Pikakirjoittaja kirjoitti:

    eikä Jeesukseen!Väitätkö ihan vakavissasi,että kirkko on Jeesus,Jumala?!

    Kauheaa,miten Herraani häväistään!Älä ikinä siteeraa Raamattua,kun et tiedä,mistä se kertoo.Ei kirkoista,luterilaisista eikä muistakaan,vaan Jumalasta ja hänen armostaan meitä ihmisiä kohtaan!

    Kirkko liittää ihmisiä kasteessa omiin hämäriin oppeihinsa,ja en ikinä aio olla osallinen niihin!Minun sieluani ei myydä ihmiskunnian tähden!
    Pitäkää uskonne,mutta Raamatua ette voi polkea lokaan!Se on minun Herrani,Jumalani omaisuutta.Raamattu ei opeta noin!Kristitty sanakin oksettaa,onhan se kaiken pahan alku ja juuri.Jumala ei ole kristitty!Sana onihmisten keksimää valheturvaa!

    Kaste OLI VERTAUSKUVA KUINKA IHMISEN PITÄÄ KUOLLA SYNNILLE,JA NOUSTA UUTENA IHMISENÄ PALVELEMAAN ELÄVÄÄ JUMALAA USKOSSA JA TEOISSA KILVOITELLEN!

    ...juuri nyt esittää historiallisia argumenttejä kasteesta enempää, kuin totean, että kaste ja sen kaltaiset riitit ovat olleet käytössä niin kauan, kuin tietoa löytyy. Riitin tarkoitus on ollut OTTAA YKSILÖ JONKIN YHTEISÖN JÄSENEKSI. Vastaavaa riittiperinnettä harrastetaan maailmalla milloin missäkin muodossa ja milloin minkinlaisin menoin epäuskonnollisissakin piireissä. Vrt. tilaisuudet, joissa henkilö otetaan jäseneksi ja hyväksytään johonkin järjestöön. silloin ei tosin valella vettä kenenkään päälle, paitsi jos kyse on leikkimielisestä toimituksesta. ( esim. unikeon valinta vuotuisena tapahtumana.)

    Äänestä

  • Pikakirjoittaja kirjoitti:

    kuin minulle!Enkä ole "rakas pikakirjoittajasi",ettäs sen tiedät!
    Olet riekkunut >>sivullisena>> koko palstalla oloni ajan,milloin mitäkin kommenttia heittäen,ja kettuillen.

    Ei olisi mikään ihme,että Teuvo Suni-suden kanssa olisit tämän ketjun >>junaillut>>,se verran olen >>taktiikkaasi>> seuraillut.Kummaa touhua on,että puutuutte yksityisen ihmisen yksityisiin asioihin julkisilla keskustelupalstoilla!Esim.Teuvo kyselee kuin >>yleinen syyttäjä>> kasteestani jatkuvasti,ja kuvittelee,että olen hänelle tilivelvollinen!

    Vaikka makaisin kaatopaikalla ja joisin >>kolinaa>> ei se kenellekään kuuluisi!Ei sinulle,ei T.Sunille eikä kelleen muullekaan!

    Onko omat asianne raiteiltaan,kun toisista pitää >>kaivella>> tietoja?Naisia te olette!Ja millaisia:Juorunaisia!

    tekstiä. Ja sen sinulle lohdutukseksesi kirjoitin aamusydämellä. Onko pikak. mennyt noin katkeraksi ja vihamieliseksi, ettei kaunis runokaan avaa sydäntäsi? Jos sinulla on noin paha olla, niin miksi kiusaat itseäsi lisää vaikkapa TS:n kanssa, kun hyvin tiedät, miten siinä käy. Minä en ole tässä ilkkumassa, mutta ymmärrän jos on paha olla, niin tulkitsee lämpöisetkin tervehdykset jotenkin ilkeämielisiksi. Mieti nyt oman sydämesi tilaa, ettei tarvitse Sodoman sisarelle runoja miettiä.

    Äänestä

  • on hyvin kaunista kirjoitti:

    kuin sinulla.Arvaa,nauranko tälle palstallekin makeat naurut harva se päivä,muutamien pahvien takia!Huumorini on tallella,ja se on terveyden merkki.Huumorini ei ole myöskään sairasta eikä vääristeltyä,kuten eräillä,jotka muka leikkivät >>asiantuntijaa>> ja morkkaavat toisia lähimmäisiä mennen tullen.
    Johan sekin,että >>veljeilet>>Sunin kaltaisen harhahörhösaarnaaajan kanssa,osoittaa >>vakaumuksesi>>,juorutäti!

    Nytkin kutsut minua sodoman sisareksi.Mikäs sodoma-liippari itse olet?Enkä ole >>sisaresi>>,en ystäväsi,enkä kenenkään >>kelju k.kojootin>> ystävä!

    Kilttien ja hyvien ihmisten kanssa minulla on mitä ihanimmat välit,eikä heille ole tarvis sanoa kuten kaltaisillesi.Heistä ei yksikään sano minlle noin,päinvastoin:Saan kehuja elämänvoimastani alvariinsa!Ja mistä tuo voima tulee:Jumalalta!

    Ved.nyt puheesi seuraavan kerran vaikka mistä alas,mutta älä minulle rustaa niitä!

    Äänestä

  • Pikakirjoittaja kirjoitti:

    eikä Jeesukseen!Väitätkö ihan vakavissasi,että kirkko on Jeesus,Jumala?!

    Kauheaa,miten Herraani häväistään!Älä ikinä siteeraa Raamattua,kun et tiedä,mistä se kertoo.Ei kirkoista,luterilaisista eikä muistakaan,vaan Jumalasta ja hänen armostaan meitä ihmisiä kohtaan!

    Kirkko liittää ihmisiä kasteessa omiin hämäriin oppeihinsa,ja en ikinä aio olla osallinen niihin!Minun sieluani ei myydä ihmiskunnian tähden!
    Pitäkää uskonne,mutta Raamatua ette voi polkea lokaan!Se on minun Herrani,Jumalani omaisuutta.Raamattu ei opeta noin!Kristitty sanakin oksettaa,onhan se kaiken pahan alku ja juuri.Jumala ei ole kristitty!Sana onihmisten keksimää valheturvaa!

    Kaste OLI VERTAUSKUVA KUINKA IHMISEN PITÄÄ KUOLLA SYNNILLE,JA NOUSTA UUTENA IHMISENÄ PALVELEMAAN ELÄVÄÄ JUMALAA USKOSSA JA TEOISSA KILVOITELLEN!

    Kirkko ei ole Jumala, vaan Jumalan huone, jossa Jeesus Kristus on pää. jne...

    Äänestä

  • Pikakirjoittaja kirjoitti:

    kuin sinulla.Arvaa,nauranko tälle palstallekin makeat naurut harva se päivä,muutamien pahvien takia!Huumorini on tallella,ja se on terveyden merkki.Huumorini ei ole myöskään sairasta eikä vääristeltyä,kuten eräillä,jotka muka leikkivät >>asiantuntijaa>> ja morkkaavat toisia lähimmäisiä mennen tullen.
    Johan sekin,että >>veljeilet>>Sunin kaltaisen harhahörhösaarnaaajan kanssa,osoittaa >>vakaumuksesi>>,juorutäti!

    Nytkin kutsut minua sodoman sisareksi.Mikäs sodoma-liippari itse olet?Enkä ole >>sisaresi>>,en ystäväsi,enkä kenenkään >>kelju k.kojootin>> ystävä!

    Kilttien ja hyvien ihmisten kanssa minulla on mitä ihanimmat välit,eikä heille ole tarvis sanoa kuten kaltaisillesi.Heistä ei yksikään sano minlle noin,päinvastoin:Saan kehuja elämänvoimastani alvariinsa!Ja mistä tuo voima tulee:Jumalalta!

    Ved.nyt puheesi seuraavan kerran vaikka mistä alas,mutta älä minulle rustaa niitä!

    kertookin jo puolestasi, ettei sinulla ole rauhaa sydämessäsi. Sinua voi maailma kiittää elämänvoimastasi,m mutta tuolla menolla ne ehtyvät pian. Ja sitäpaitsi ei uskoontullut kristitty käytäydy sopimattomasti. Ja lisäksi ei Teuvo Sunin vihaamisesta saa lisäpisteitä Pietarin portilla. Pitäisikö minunkin alkaa keräämään näitä pilkkanimiä kuten Suni on tehnyt; Keljukojootti, juorutäti, asiantuntija, pahvi, Sunin kanssa veljeilijä, Sodoman liippari, ei sisaresi...

    >>>>>Aloitusteksti, oli se nyt kenen tahansa
    Kirjoittanut: Ved.2 13.4.2009 klo 15.33

       kertookin jo puolestasi, ettei sinulla ole rauhaa sydämessäsi. Sinua voi maailma kiittää elämänvoimastasi,m mutta tuolla menolla ne ehtyvät pian. Ja sitäpaitsi ei uskoontullut kristitty käytäydy sopimattomasti. Ja lisäksi ei Teuvo Sunin vihaamisesta saa lisäpisteitä Pietarin portilla. Pitäisikö minunkin alkaa keräämään näitä pilkkanimiä kuten Suni on tehnyt; Keljukojootti, juorutäti, asiantuntija, pahvi, Sunin kanssa veljeilijä, Sodoman liippari, ei sisaresi... >>>>>>

    Näin kirjoitti Ved.2

    Vai aloitusteksti kertoi >>oikein puolestani>> tuon!Nyt olen entistä vakuuttuneempi,että olet itse sen takana!Minäkin voin kertoa sinulle sinun itsesi puolesta,että olet aika kumma heppu,jolla on jotain pielessä!

    Jos vielä rienaat minua,otan yhteyttä eteenpäin!Ylläpito voi puuttua mikäli sinulla on jotain henkilökohtaisia suhteittenhoitojuttuja,joiden varjolla mustamaalaat rehellisiä ihmisiä palstalla.Saisi kyllä joku >>lakimies>> tosiaan seurailla palstaa!

    Mitä arvosteluun tulee:>>Kristitty(Salli mun hekottaa!)ei käyttäydy sopimattomasti>>,niin itsehän et käyttäydy!Olen vain vastannut minuun kohdistettuihin syyttelyihin,joissa jopa kasteasiaa puidaan kuin olisin idiootti,joka ei itse osaisi niistäkään päättää!

    Mitä huonoon oloon tulee,niin kyllähän >>paskakärpänenkin>> sanoo,kun pörrää ihmisen kimpussa,että voi,voi,kun tuolla on huono olo!Niin metsä vastaa,jne!Olet alusta asti pitänyt linjasi,joissa >>tavan takaa>> käyt muka rakkaudella sanomaan mitäkin;etkä tunnu osaavan tajuta,jätä minut RAUHAAN!

    vihamies. Kiroilet ja käytät jumalatonta kieltä. Olet kertakaikkiaan ihan hirveä!

    Äänestä

  • Viikatenainen kirjoitti:

    vihamies. Kiroilet ja käytät jumalatonta kieltä. Olet kertakaikkiaan ihan hirveä!

    Tuohan on vain sana!Tiedän monia,jotka muka eivät kiroile,mutta ne teot...ne vasta hirveitä ovat!

    Kirosana on vain sana sanojen joukossa,tunneilmaisu.Turhan nipottajat ovat yleensä härskeimpiä mitä olla voi muuten.

    Kun sanoa päräyttää kerran kunnolla,se on parempi,kuin muka olla >>kaino-vieno-siviä>>,joka tipsuttaa suu supussa ja puhuu niiiiiin kauniisti.Eräs kerran sanoi,että hän kiroilee ajatuksissaan!En ikinä tee sitä itse taas,koska uskallan sanoa ääneen,niin ei tarvitse hautoa murha-aikeissa kirosanoja!

    Tuokin,kun haukut minua hirveäksi,on paljon pahemmin sanottu,kuin sana >>jumankauta>>.Ei se tarkoita mitään,vai osaatko muka sanoa,mitä se tarkoittaa?Turhaa hurskastelua,te tekopyhät!Ajattelette sitäkin pahemmin kuin ikinä minä,ja haukutte ja panettelette Herran omaa;muka nirputtaen jostain sanasta!

    Me >>kiroilijat>> mennään ennen teitä taivaaseen,koska olemme rehellisiä,kuin ei taas jokuset!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

autuuteen kirjoitti:

Minua ei ole erotettu
Kirjoittanut: Pikakirjoittaja 12.4.2009 klo 10.59

   Olen lähtenyt VAPAAEHTOISESTI kahdesta eri seurakunnasta,ensin luterilaisesta,sitten eräästä toisesta,ja minua SUORASTAAN RUKOILTIIN TAKAISIN!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu