Minua mietityttää oikeastaan mitä suurimmassa määrin, miksi ihmeessä joku haluaisi elää ikuisesti paratiisissa?
Ikuisuus on aika perskeleen pitkä aika.
Kun minusta aika jättää, niin olen yhtä kurjassa tilanteessa kuin olin ennen syntymäänikin. Mikään ei ota kupoliin, eikä mihinkään kolota. Siellä minun maalliset jäännökset lykkää koiranputkea, ja lapset, lapsenlapset jne. kukin vuorollaan käyvät elon taistelua, mutta meikä eikun hajoaa maailman tuuliin. Yhdestä atomista tulee sittisontijaisen tuntosarven osa, ja toinen jököttää osana multakokkaretta, mutta minä siitä viis, koska jouduin ikuiseen kadotukseen.
Luoja varjele ikuiselta elämältä.
Ikuisuus on aika perskeleen pitkä aika.
Kun minusta aika jättää, niin olen yhtä kurjassa tilanteessa kuin olin ennen syntymäänikin. Mikään ei ota kupoliin, eikä mihinkään kolota. Siellä minun maalliset jäännökset lykkää koiranputkea, ja lapset, lapsenlapset jne. kukin vuorollaan käyvät elon taistelua, mutta meikä eikun hajoaa maailman tuuliin. Yhdestä atomista tulee sittisontijaisen tuntosarven osa, ja toinen jököttää osana multakokkaretta, mutta minä siitä viis, koska jouduin ikuiseen kadotukseen.
Luoja varjele ikuiselta elämältä.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Todellakin iäisyys on ihan pirun pitkä aika, liiankin pitkä. Ennemmin hajoan atomeiksi kuin vietän jossain paikassa tsiljoona vuotta seoten kuupastani.
Nyt en ole vielä edes keski-ikäinen ja tuntuu tältä. Joskus vanhana lakkaa kyllä ihan mielelläni olemasta olemassa.
Ja nämä fundamentalistit ei juurikaan viitsi ajatella ikuisuutta tms. sen tarkemmin. Sama jollain itsemurhapommittajalla, himottaa vain odottavat neitsyet. Kannattaisi varmaan ajatella vaikka tuota tsiljoonaa vuotta, sillä sen kun on taivaan iloissa pyllyillyt, voi sanoa "no nyt on tsiljoona vuotta mennyt, eli ikuisuus ei ole vielä alkua pitemmällä, yhtä pitkä aika yhä edessä, kuin aloittaessa. Oliskohan pitänyt sittenkin pitää elämässä hauskaa, niin kuin se yksi syntinen, jonka maalliset jäännökset katosi jo kauan sitten"?
että elämä voisi säilyä pitkän ajan tai vaikka ikuisesti täytyy sellaisen elämän olla siten varustettu että se tulisi mahdolliseksi.
Kaikki puheet ikuisesta elämästä vajavaisuudessa ovat vain vajavaisten puhetta..
Jos uskomme siihen mitä Raamattu sanoo kuolemattomuudesta niin voi vain todeta että VAIN Jumalalla on kuolemattomuus.
1. Tim. 6:16
.... ainoa valtias, kuningasten Kuningas ja herrain Herra, jolla AINOALLA ON KUOLEMATTOMUUS; joka asuu valkeudessa, mihin ei kukaan taida tulla; jota yksikään ihminen ei ole nähnyt eikä voi nähdä-hänen olkoon kunnia ja iankaikkinen valta. Amen.
Raamatun Jumalan kuolemattomuus johtuu siitä että Hän on TÄYDELLINEN ELÄMÄ. Ei vajavaisuudessa ole iankaikkista elämää sillä ei mikään vajavainen kestä.. siksi ei kukaan ihminen ole kuolematon itsestään vaan hänen pahat tekonsa (syntinsä) vievät hänet auttamattomasti kuolemaan jos ei Jumala häntä auta. Sen avun vastaanottaminen on kuitenkin vapaaehtoista - sillä siihen Jumalan täydellisyyteen missä ainoastaan iankaikkinen elämä on mahdollista sisältyy myös vapaaehtoisuus.. vapaaehtoisuus on osa siitä.
Siksi Raamattu sanookin että Jumala haluaisi että jokainen voisi saada iankaikkisen elämän, mutta siihen ei voi ketään pakottaa sillä vain vapaudessa on iankaikkinen elämä mahdollista mutta elettynä siten että se tulee mahdolliseksi.
On totta että monia kyllästyttää elämä koska olosuhteet ja pahuus hallitsevat ja turmelevat elämän usein kaikinpuolin - mutta ei näissä olosuhteissa voi mikään elämä olla ikuista joten ole huoletta :) --- mutta mietihän uusiksi .. jos elämä elettäisiin parhaissa olosuhteissa ja rehellisten rakkaudellisten ihmisten keskuudessa .. eikö se silloin olisi aivan toinen asia.
Se puku, jossa kelpaamme, ei ole kullalla eikä hopealla lunastettavissa, vaan se on ILMAINEN, Jumalan itsensä meille armosta lahjoittama, jonka voimme ainoastaan uskon kautta Kristukseen omistaa:
"Sitä hankita ei töin ja toimin, vaan ilmaiseksi ANOVA sen saa."
"Se vanhurskaus on Kristuksen, hankittu kuolollaan."
Jumalan siunaamaa ja Kristuksen valaisemaa kevättä Alex!
Terveisin Sirkka-Iita:)
Eikö todellakaan käsityskyky riitä käsittelemään ikuisuutta? Voiko joku todellakin ajatella, että ikuisuus menee ihan hyvin hyvässä seurassa?
Varmaan Jumalan tapaaminen olisi hieno kokemus, mutta kun on katsellut hänen yleviä kasvojaan sata vuotta, sitten tuhat, kun on mennyt miljoona vuotta, alkaisi jo monen tehdä mieli vilkaista sivuilleenkin? Mutta mutta kannattaisiko vilkaista sivuilleen vaikkapa tuhannen miljoonan vuoden päästä (siis miljardin) eihän toki, koska ikuisuus ei ole vielä oikein ehtinyt alkaakaan, ja ehtiihän sitä vilkaista sivuilleen myöhemminkin.
Ja minä kadotukseen joutunut se vaan nukun ikiunta, eikä ole yhtään tylsää. ;-)