tässä yhteiskunta-osion salaliittoteoriat-palstalla ihan juuri. Kommentteja teiltä, arvot asiantuntijat?
Siitoin elossa?
mielenkiintoinen viesti
6335
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
nettipunakaarti haluaa pitää hänet elossa! Kaikenpuolin hyödyllinen työkalu kuolleenakin, aivan kuten Seppo Lehto elossa.
Kävin lukemassa sen postin. On sitä hullumpiakin juttuja tullut kuultua ja hullumman kuuloiset jutut on toisinaan myös pitäneet paikkansakin. Eihän tuo olisi ennenkuulumatonta.
Hankohan on sitä paitsi aika lähellä Pekan vanhoja kotikontuja, rauhallisempi kuin Naantali, tarpeeksi kaukana ja lähellä paikkoja. Saman tyyppinen paikka, mutta takaisi paremmin rauhan. Hieno paikka, muuten.
Eräs entinen työtoverini, joka asui aikaisemmin Pohjan kunnassa, kertoi törmänneensä paikallisen (siis pohjalaisen) ratsastuskeskuksen pihassa erehdyttävästi Pekka Siitointa muistuttavaan mieheen kesällä 2006. Äijällä oli kuulemma ollut harmahtava parta mutta muuten oli ollut kuin ilmetty Siitoin, puhetapaa ja ääntä myöten.
Pohjahan on ihan Hangon naapurissa.
Samanlaisen huhun olen kuullut ystävältäni, jolla on Hangossa vene. Kertoo nähneensä kovasti Pekan näköisen miehen muutamaankin kertaan tietyssä kohtaa veneellä Hangon edustalla.
Kyllä sitä nyt kolmessa vuodessa mies parran kasvattaa. Jos Pekka Hangon seudulla elelee, niin tietysti parta pitää kasvattaa ulkonäköä muuttamaan. Monesti vastaavissa tilanteissa tehty noin ennenkin maailmalla.
Aatelkaa miten leat loksahtaisi auki kun Pekka marssisi paikalle asepuvussaan, adjutanttinsa ja suuren mielenosoittajaporukkansa kera! Se olisi jotain, se! :D
No, mut ymmärtääkseni norjassa tehtiin ihan äsken joku natsizombi-leffa ("Dead snow"?) ehkä sillä voi lohduttautua nyt :P
Pitääkin vinkata frendille Hangossa, et tuun hengailee sinne kesällä vähän enemmän. Jos Pekan bongais ja kuvais, se ois uutinen se! :)