Olin ihmeissäni

lenkillä tänään, näin jengin 10-12v tyttöjä ja poikia, ja KAIKILLA kädessä tupakat ja oluet sekä yhdellä vielä täysi sixpack. Hieman meinasi hymyilyttää kun yrittivät leikkiä kovaa, mutta eipä ole kyllä naurun asia. Tietävätkö vanhemmat mitä lapsensa puuhailevat, vai kiinnostaako heitä edes? Ei hyvää päivää, mihin mahtaa olla maailma menossa.
2136
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

ainahan vanhukset on jaksaneet hokea tuota miten nuoriso menee pilalle.
kuitenkin itse kun aikoinaan ekat kännit otin joskus tuossa 12-kesäisenä niin silloin käytettiin suoraan kossua. nykyajan teinit juo mietoja juuri jonkun sixpackin verran.
ja oletko muuten koskaan ajatellut, että se alkoholinkäytön oppiminenkin kuuluu nuoruuteen.
meillä oli armeijassa tyyppi joka ei ollut ikänään viinaa juonut ja sitten ekalla iltalomalla kännissä pisti puoli kaupunkia pillun päreeksi ennenkuin poliisi sen sai taltutettua ja vietyä putkaan. ei osannut käyttää alkoholia ja miten olisi osannutkaan kun ei ollut koskaan opetellut.

tuo tupakka on sitten sellainen asia, jota ei kannattaisi opetellakaan. itse nuorena opettelin ja vasta kolmekymppisenä lopetin, eikä ollut mikään mukava kokemus tuo lopettaminen..

Äänestä

että nykyään perhe ei ole perhe, vaan paikka jonne synnytään (useimmiten kai vieläpä harkitsemattomuuden tuloksena). nykyperhe käsittää hyvin usein vain yhden lapsen, jolle sillekään ei vanhemmilta heru rakkautta ja aikaa. aikuisilla usein liikaa töitä ja/tai muita virikkeitä/intohimoja. pahimmissa tapauksissa nuori lapsi on yksinään valtaosan, kun vanhemmat ovat ensin molemmat 9-17 töissä, jonka jälkeen lähdetään työkavereiden kanssa joko bodypumpille tai olusille ja tullaan kotiin vasta iltamyöhään, kun lapsi jo tekee unten maille lähtöä. ei lapsi kauaa tällaista yksinäisyyttä katsele, vaan etsii epätoivoisesti jostain seuraa itselleen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kun kävin kirjoitti:

lenkillä tänään, näin jengin 10-12v tyttöjä ja poikia, ja KAIKILLA kädessä tupakat ja oluet sekä yhdellä vielä täysi sixpack. Hieman meinasi hymyilyttää kun yrittivät leikkiä kovaa, mutta eipä ole kyllä naurun asia. Tietävätkö vanhemmat mitä lapsensa puuhailevat, vai kiinnostaako heitä edes? Ei hyvää päivää, mihin mahtaa olla maailma menossa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu