Ei enää taidoista kyse

rasisti???

Näköjään tässä kisassa ei ole enää taidoista kyse vaan arvioidaan ihmisiä ja heidän luonteitaan.
Aiemmin hieman huonosti suoriutuneet parit olivat nyt skarpanneet kunnolla paitsi Wilson.
Wilsonin tanssi on edelleen niin "puupökkelömäistä" ja pari pelaakin nyt vain shown tekemiseen. Tämä on niin väärin sellaisia kohtaan, jotka oikeasti panostavat tanssin sujuvuuteen ja tekniikkaan.

Wilson on kyllä ihana tapaus, oikein positiivinen ja innokas mutta kyllä tässä vaiheessa olisi aika vetää raja siihen, kuinka pitkälle pelkällä naureskelulla ja showlla.

Tuomarit ovat huomanneet tämän. He eivät anna enää armoa kun Wilson ei opi edes perusjuttuja tansseissa. Äänestäjät nimenomaan pitävät heidät kisassa ja joka puolella uutisoidaan siitä kuinka Wilson saa ääniä maailmalta.

Onko tämä siis reilua? Muita pareja äänestää Suomi vastaan Wilson ja muu maailma. Aivan kuin Wilsonin pysymisestä kisassa olisi tullut kaikkea muuta kuin äänestys hänen taidoistaan tai potentiaalista oppia. Aivan kuin hänen äänestäjänsä olisivat päättäneet "näyttää" että Wilson voittaa suomalaiset.
Ihan kuin yritettäisiin todistaa suomalaisille rasisteille että tummaihoisen täytyy voittaa tämä kisa, ihan vain periaatteen vuoksi eikä siksi että tämä olisi ansainnut voittonsa tanssitaidoillaan.

7

811

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • hermanni

      joo näin on näppylät, ikävä kyllä

    • pee

      niin, että älä ny tärise siä, eihän se voihan wilson mitään ole voittanut eikä voita! kaip säkin ny sen verran ymmärrät... ei hän ole tanssija vaan juoksija ja vaikka kuinka harjoittelisi ei siitä tanssijaa tule.! Katsojat sen halus pitää, vaikka mun mielestäni, joku muu pari ois voinu ny tippua. Miia on tosi kaunis ja Vesa söde!!

    • Suomalaiset haluavat...

      juuri tällaista - showta! Jos olisi OIKEAT KILPAILUT - ne olisivat ammattikisoissa.

      Vuosi sitten Kaikkosen kömpelyys helyytti kansan.
      Miksei nyt tämä oikeesti aito Wilson - joka tuo iloa ja positiivisuutta kisaan ja suomalaisten sydämiin?

      SITÄPAITSI: hän selvästi yrittää parhaansa ja ottaa kisan tosissaan! Ei koikkalehdi siellä temppuillen, kuten Simo Frangen - joka esitti "psedemäisiä" elkeitä kilpailussa.Naama virneessä.

      Miksei tuollainen ilon antaja saisi olla mukana? Miksi suomalaiset (miehet?) kadehtivat aitoa luonnonlasta.
      Ja hän on selvästi TOSISSAAN!!!!

      • Wilssoniin kyllästynyt

        Minä olen ihan täynnä tätä turhia höpöttävää Wilson Kirwaa!!!Minusta on väärin että tällänen pelle jatkaa kisassa ja pudottaa todella hyviä pois kuten esim.Mia Nuuttilan!Tietysti kyseessä on vain hupiohjelma mutta siitä huolimatta pitäs antaa enempi arvoa niille jotka osaavat tanssia ja pudottaa pois tälläiset höpötyksellä kisassa jatkava!Tähän asti minusta oli ihan kiva että Wilson jatkoi mutta nyt on kyllä jo aika katsoa myös kisaajan edistymiseen tanssitaidoissa eikä vain pelleillä!
        Suomalaiset ilmeisesti nyt näyttävät etteivät ole rasistinen kansa mutta rajansa kaikella!Minä olisin kyllä aivan samaa mieltä vaikka Wilson olisi valkoihoinenkin joten mielipiteessäni ei ole kyse rotusyrjinnästä.
        Viime vuonna ärsytti samalla tavalla tämä Kanki-Kaikkonen.Tiettyyn rajaan asti hänenkin "tanssiminen" oli kivaa mutta olisi hänkin joutanut pudota kisasta jo paljon aikaisemmin.
        Nyt toivon että ensi sunnuntaina katsojat miettisivät muutakin kuin pelleilyä ja äänestäisivät Kirwan pois ettei vain taas tipahtaisi joku todella hyvä pari!Sillä nyt kisassa ei oo enää muita kuin hyviä pareja ja tää pelle!!Kauheeta jos hän saa vielä jatkaa!!!!!


      • Nimetön

        Simo Frangen tippuikin pois jo aikaa sitten.

        Joo, jee jee, Wilson on positiivinen ja iloinen mutta siinä se pointti juuri onkin. Miksi tämä tapaus saa erikoiskohtelua äänestäjiltä vaikka ei osaa tanssia?
        Todella paljon Miiakin on yrittänyt ja oli huomattavasti parempi tanssija kuin Wilson.

        Ja mitä shown tekemiseen tulee, ohjelma on jo itsessään ihan hyvä show ilman Wilsonin kompurointia ja nauruakin. Minä itse katson ohjelmaa enemmänkin siltä kannalta, miten parit ovat oppineet uuden tanssin. Olen itsekin jonkin verran harrastanut kaikenmoisia tansseja joten tiedän että viikossa uuden tanssin oppiminen on todella vaikeaa.
        Eli arvostus kuuluu niille, jotka siihen viikossa kykenevät. Ei niille, jotka vain selittävät, vaikkakin positiivisesti.


    • sanon

      Suomessa on tuhansia afrikkalaisia ja kun äänestäminen ei itselle ilmeisesti maksa mitään, niin he voivat pitää Wilsonin parketilla finaaliin saakka.
      Tällaiselle kilpailulle pitäisi keksiä jokin muu nimi, sillä tämänkertaisen putoajaparin tilalle olisi voinut valita pari kolme muuta paria, jos tanssitaitojen perusteella olisi pudotettu.
      Pakollinen varojen keruu tekee tästä luonnottoman ja varsinaista tanssikilpailua halventavan tapahtuman.

      • nyt ei voi

        pitää paikkaansa. Ei ole uskottavaa, että yhteiskunta maksaa kenenkään viihdepalvelu puheluja tai tekstiviestejä.

        Jos maksaa muuten joiltain kännykkälaskuja niin vaan peruspuhelut. Enkä usko, että niitäkään kaikilta.

        Mitä tulee äänestys ym tuloksiin, niin ihmisillä on eri syitä äänestää suosikkiaan. Siitä ja niistä ne lopputulokset =pisteet syntyvät.
        Ja varmaa on, ettei suosikin tanssi tai osaamistaidolla ole merkitystä äänestämiseen.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      105
      4532
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3373
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2380
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      36
      1398
    5. Minulla on käsitys

      Ettet ole kovin se k s uaalinen ihminen.
      Ikävä
      35
      1249
    6. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      38
      1146
    7. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      13
      1074
    8. 159
      1016
    9. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      934
    10. On varmaan turn off

      Mutta olen tosi kokematon.
      Ikävä
      26
      899
    Aihe