Ohjelma on sovittu

Naurettavaa prelleilyä koko ohjelma jolta on usko loppunut. Ei voi kuin todeta että me Suomalaiset olemme tyhmiä kun suostumme TV ohjelmissa huijaukseen. Toiset jopa maksavat siinä hyvässä uskossa että äänestyksillä on todenperäisyys. Tuloksilla ei ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa ja nyt tähän yhtyivät jo tuomaritkin. Olisivat nyt edes yrittäneet peitellä sovittuja ääniä mutta ei.
Kuka vielä uskoo koko ohjelmaan, minä en ainakaan ja jää seuraavat ohjelmat katsomatta. Suomi on menossa kovaa vauhtia amerikan malliin TV ohjelmissa....säälittävää ja ukomatonta.

Toinen asia on vielä että maksamme kovaa TVlupamaksua ja sitten meille tyrkytetään tämmöistä sontaa...
2545
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

No ei suomen tartte mennä amerikan malliin kun on jo vahvat suomettumisen perinteet ihan kotimaisesti. Jos TV-propakandasta ja politiikasta puhutaan niin suomi on edelläkävijä maa sillä saralla.
Mutta joo, tämä viihdeohjelma Tanssii Tähtien kanssa vaikuttaa käsikirjoitetulta. Se ettei puhelinääniä kerrota julkisuuteen muistuttaa ikävällä tavalla siitä miten samanlainen epädemokraattinen asennevamma suomalaisessa politiikassa vallitsee. Ts.Työmuurahaisille ei tarvitse perustella mitä ja miksi kuningatar tekee.

Äänestä

Vielä jotkut idiootit soittelee ja äänestää, ei voi kuin nauraa. HAH HAH!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


jo etukäteen kirjoitti:

Naurettavaa prelleilyä koko ohjelma jolta on usko loppunut. Ei voi kuin todeta että me Suomalaiset olemme tyhmiä kun suostumme TV ohjelmissa huijaukseen. Toiset jopa maksavat siinä hyvässä uskossa että äänestyksillä on todenperäisyys. Tuloksilla ei ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa ja nyt tähän yhtyivät jo tuomaritkin. Olisivat nyt edes yrittäneet peitellä sovittuja ääniä mutta ei.
Kuka vielä uskoo koko ohjelmaan, minä en ainakaan ja jää seuraavat ohjelmat katsomatta. Suomi on menossa kovaa vauhtia amerikan malliin TV ohjelmissa....säälittävää ja ukomatonta.

Toinen asia on vielä että maksamme kovaa TVlupamaksua ja sitten meille tyrkytetään tämmöistä sontaa...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu