ONKO TAIVAS

Täällä on sitkeästi lakia vastaan opettavia, vaikka JEESUS sanoi, että LAISTA EI KATOA PIENINKÄÄN PIIRTO ENNEN, KUIN TAIVAS JA MAA KATOAVAT.
Ja samalla Jeesus opettaa omilleen, että Hänen seuraajiensa uskon on oltava paljon suurempi, kuin fariseusten ja kertoo, että joka opettaa pienintä käskyä rikkoen, on kutsuttava pienimmäksi taivasten valtakunnassa. Jeesus ei siis lupaa meidän opettaa niin, että hylkäämme, tai aliarviomme pienintäkään käskyä.

Onko taivas ja maa kadonnut heidän mielestään jossakin välissä, jotka ovat ottaneet vastaan "armoasta pelastuu" uskomuksen, jossa laille ei ole sijaa.

Armo kohtaa heitä, jotka ovat kuuliaisia Jumalan Tahdolle ja ikuiselle laille ja näin uskovat Jeesukseen ja pitävät Jumalan käskyt.

Laki ajaa uskovaisen Kristukseen, muille laki on tyhjää helinää, eikä tule heitä vastaan ennen, kuin tuomiopäivänä.

Uskovaista vastaan ei ole lakia, sillä hän on vapaa Jeesuksessa ja täytetyssä laissa. Laki on lain rikkojia varten, ei lain kanssa sopusoinnussa eläviä varten.
062
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


JA MAA KADONNUT? kirjoitti:

Täällä on sitkeästi lakia vastaan opettavia, vaikka JEESUS sanoi, että LAISTA EI KATOA PIENINKÄÄN PIIRTO ENNEN, KUIN TAIVAS JA MAA KATOAVAT.
Ja samalla Jeesus opettaa omilleen, että Hänen seuraajiensa uskon on oltava paljon suurempi, kuin fariseusten ja kertoo, että joka opettaa pienintä käskyä rikkoen, on kutsuttava pienimmäksi taivasten valtakunnassa. Jeesus ei siis lupaa meidän opettaa niin, että hylkäämme, tai aliarviomme pienintäkään käskyä.

Onko taivas ja maa kadonnut heidän mielestään jossakin välissä, jotka ovat ottaneet vastaan "armoasta pelastuu" uskomuksen, jossa laille ei ole sijaa.

Armo kohtaa heitä, jotka ovat kuuliaisia Jumalan Tahdolle ja ikuiselle laille ja näin uskovat Jeesukseen ja pitävät Jumalan käskyt.

Laki ajaa uskovaisen Kristukseen, muille laki on tyhjää helinää, eikä tule heitä vastaan ennen, kuin tuomiopäivänä.

Uskovaista vastaan ei ole lakia, sillä hän on vapaa Jeesuksessa ja täytetyssä laissa. Laki on lain rikkojia varten, ei lain kanssa sopusoinnussa eläviä varten.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu