To....

* "    "Jospa silloinkin olisi tapahtunut sama, onhan Jumalalla kaikki valta, Hän olisi voinut armahtaa koko maailman väestön, ilman Poikansa uhriakin." kun kysyin mitä olisi tapahtunut jos juutalaiset olisivat alkaneet "uskoa" Jeesuksen jolloin hän ei olisi kuollut vaan olisi sinun mielestäsi alkanut tuhatvuotinen valtakunta.Eli mikään uhrikuolema ei siis olekaan välttämätön syntien sovittamiseksi?>"

En ole jumala, en voi siihen vastata. Mutta varmaan tarvitaan uhri synnin sovittamiseksi, koska Jeesusken piti kuolla.
* Jumala kun on kaikki tietävä ja kaikki näkevä, Hän tiesi kuinka Aadamin suhteen tulisi käymään, ja niin oli mahdolista Jeesuksen tulla ja antaa itsensä uhriksi Jumalalle ihmisen lankeemuksen sovittamiseksi.
* Koska sellaista tilannetta ei tullut, niin sitä on mahdoton tietää, mitä Jumala silloin olisi tehnyt, sovittaakseen maailman synnin, varmaan uhrin kautta, mutta miten, sitä ei voi kukaantietää. Eikä tarvitsekkaan, koska UHRI on jo annettu!
* Raamattu sanoo. Ilman verenvuodatusta ei ole synnin anteeksiantamusta.
28471
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 28

Vanhimmat

kulku olisi silloin ollut ennalta määrätty, mutta näytelmään osallistumaan joutuneita pidetään silti syyllisinä - roomalaisia jostain syystä lukuunottamatta.
Tällöin tullaan myös takaisin alkuperäiseen kysymykseeni miksi Jeesus ensin kielsi viemästä sanomaansa pakanoille ja ilmoitti että hänet on lähetty vain Israelia varten, jos kerran oli selvää että näin ei ollut?

Kolmanneksi väität "Raamattu sanoo. Ilman verenvuodatusta ei ole synnin anteeksiantamusta." vain Uusi testamentti sanoo noin, sehän ei ole VT:n käsitys.

Äänestä
  • lakiliittoon, Silloin uhrattiin eläimiä sankoin joukoin, ja sieltä se jo tulee veriuhri syntien anteeksi saamiseksi. Mooseksen laki määräsi uhrit, eli Jumalan lain mukaan, veri peitti synntejä, mutta ei poistanut, koska eläimen veri ei siihen kyennyt.
    * Eläin uhrit olivat tulevan täydellisen uhrin varjouhreja, kunnes aika tuli Jeesuksen antaa kertakaikkinen uhri, eikä sitten enää tarvita koskaan muuta uhria.
    * Kyllä roomalaiset olivat tuomitsemassa Jeesusta, Pilatus etunenässä, ja he edusti koko pakana maailmaa, ja näin on koko maailma syyllinen Jeesuksen kuolemaan, siinä kuin juutalaisetkin!

    Äänestä

  • old_profile_42272 kirjoitti:

    lakiliittoon, Silloin uhrattiin eläimiä sankoin joukoin, ja sieltä se jo tulee veriuhri syntien anteeksi saamiseksi. Mooseksen laki määräsi uhrit, eli Jumalan lain mukaan, veri peitti synntejä, mutta ei poistanut, koska eläimen veri ei siihen kyennyt.

    katumalla ja parantamalla tapansa, ehdoin tahdoin tehdyistä rikkeistä sai normaalin rangaistuksen, varkaudesta, murhasta jne. Uhrikultilla puhdistui kulttirikkeistä mutta vaikka Israelin uskonnon perusta oli eläinuhrit myös jauhot, esineet, suitsutus ym kävivät uhreiksi ja puhdistivat rituaalisesta saastuneisuudesta. Anteeksiannonhan katsottiin tulevan Jumalalta joka juutalaisuudessa on kaikkivaltias eikä verestä tai mistään muustakaan riippuvainen.
    Uhrit ovat ihmisen vanhin tapa palvoa jumalia ja perustuvat siihen että ihminen antaa jumalille sitä mikä on itselle välttämätöntä, ravintoa. Jerusalemin temppelinkin aamu-uhri oli sama kuin israelilaisten tavanomainen ateria, juoma-ja suitsutusuhreja oli myös.
    Eläinuhrit eivät olleet "varjouhreja" vaan osa uhrikulttia joka oli käynnissä satoja vuosia ja jonka profeetat lupaavat jatkuvan messsiaan tultua.Ei voinut olla kertakaikkista uhria koska joka uhrilla oli tarkoitus ja JHWH oli määrännyt ne uhrattavaksi "ikuisesti" ja jokainen ihminen saastui rituaalisesti uudestaan ja uudestaan jatkuvasti. Uhrit piti toimittaa temppelissä, pappien toimesta eikä ihmisiä saanut uhrata. Joten kukaan roomalaisten teloittamista juutalaisista ei ollut "uhri".

    ...uhrattiin myös ihmisiä. Sankoin joukoin. Joosuahan julisti suuret määrät ihmisiä Herralle kuuluviksi uhreiksi ja tämän jälkeen tappoi heidät mukaanlukien lapset (syntymättömätkin) ja naiset.

    Jumala ei Joosuaa tästä mitenkään rankaissut vaan kuten Raamattu sanoo: oli veritöiden jälkeen Joosuan kanssa.

    Eli uhraaminen ei ollut ainoastaan eläinten uhraamista vaan myös ihmisiä uhrattiin valtavia määriä.

    Äänestä

  • to.. kirjoitti:

    * 3Moos.17:11. "Sillä lihan sielu on veressä, ja minä olen sen teille antanut alttarille, että se tuettaisi teille sovituksen, sillä VERI tuottaa sovituksen, koska sielu on siinä."

    * "14. Ja hän ottakoon mullikan verta ja pirskoittakoon sitä sormellansa armoistuimen etupuolelle; ja armoistuimen eteen hän pirskoittakoon sormellansa verta seitsemän kertaa.
    15. Sitten hän teurastakoon kansan syntiuhrikauriin ja vieköön sen verta esiripun sisäpuolelle ja tehköön sen verellä, niinkuin hän teki mullikan verellä: pirskoittakoon sitä armoistuimelle ja armoistuimen eteen.
    16. Ja näin hän toimittakoon pyhäkölle sovituksen israelilaisten saastaisuudesta ja heidän rikoksistaan, OLIVATPA HEIDÄN SYNTINSÄ MINKÄLAISET TAHANSA; näin hän tehköön myös ilmestysmajalle, joka on heidän tykönänsä, keskellä heidän saastaisuuttansa."

    * NYT ON NÄIDEN ELÄIN UHRIEN TILASTA TEURASTETTU "JUMALAN KARITSA, JOKA POIS OTTAA MAAILMAN SYNNIN."

    * "Heb.9:11. Mutta kun Kristus tuli tulevaisen hyvän ylimmäiseksi papiksi, niin hän suuremman ja täydellisemmän majan kautta, joka ei ole käsillä tehty, se on: joka ei ole tätä luomakuntaa,
    12. meni, ei kauristen ja vasikkain veren kautta, vaan oman verensä kautta kerta kaikkiaan kaikkeinpyhimpään ja sai aikaan iankaikkisen lunastuksen.
    13. Sillä jos kauristen ja härkäin veri ja hiehon tuhka, saastaisten päälle vihmottuna, pyhittää lihanpuhtauteen,
    14. kuinka paljoa enemmän on Kristuksen veri, hänen, joka iankaikkisen Hengen kautta uhrasi itsensä viattomana Jumalalle, puhdistava meidän omantuntomme kuolleista teoista palvelemaan elävää Jumalaa!"

    * "10:10. Ja tämän tahdon perusteella me olemme pyhitetyt Jeesuksen Kristuksen ruumiin uhrilla kerta kaikkiaan"

    * Ensimmäinen esikuva Raamatussa Jeesuksen uhrista, lahjavanurskaudesta jo alkulehdillä.

    * 1Moos.1:21. "Ja Herra Jumala teki Aadamille ja hänen vaimolleen puvut nahasta, ja puki ne heidän yllensä."

    * On aivan loogista ajttelua se, että Jumala teurasti lampaan, tai useamman, ja veri täytyi vuodattaa, ja teki siitä lampaan taljasta puvut ensimmäisille ihmisille.
    * Vain veren vuodatuksen kautta voidaan ihminen vanhurskauttaa, että olisi Jumalalle otollinen.
    * Ja merkillepantavaa on se, että Jumala PUKI ne heidän yllensä.
    * Nyt uskovainen uskoessaan Kristukseen ja saa synnit anteeksi Hänen verensä kautta, näin Jumala pukee teurastamansa Karitsan veren ansiosta ihmisen lahjavanhurskaudella, johon ihmisellä ei ollut mitään osuutta, niinkuin ei ollut paratiisissäkään, Jumalan pukiessa Aadamin ja Eevan ensikerran lampaannahka vaatteisiin.

    * Heb.9:22. "Niin puhdistetaan lain mukaan miltei kaikki verellä, ja ilman veren vuodatusta ei tapahdu anteeksianmista."

    Äänestä

  • aikaan... kirjoitti:

    pakana kansoja, koska heidän syntivelkansa oli tullut Jumalan silissä niin suureksi, että jos he ahdistivat Jumaan kansan israelin kulkua, heidät vihittiin tuhon omaksi, kaikki.
    * Tämä on esikuvaa siitä, että taistellessa syntiä vastaan, pitä uskovan omassa lihassaan olevat synnin hedelmät kuoleman kautta , joka on yhdessä kuolla Kristuksen kanssa , ja kasteen hutaan upottettu vanha ihminen nousee uudessa ylösnousemus voimassa uuteen elämään Kristuksessa Jeesuksessa.
    * Näin on vihitty tuhon omaksi kaikki "filistealaiset, jepusilaiset, mooapilaiset, kaikki jotka ahdistivat israelia sen erämaa taipaleella kohti luvattua maata israeia, joka on nykyäänkin israelilla, rajat vaan kuuluisi olla huomattavasti laajemmat.

    * Toisinsanoen, synti on voitettu Kristuksessa, ja vanha luontomme on Hengen alaisuudessa.

    kohdassa 3.Moos.17:11 ei ole muuta kuin verensyöntikielto, siinä selitetäänettä eläimen "henki" nefesh on veressä ja verta käytetään sen vuoksi uhreissa eikä sitä saa syödä. Koko kohta kuuluu näin "Sillä lihan nefesh on veressä, ja minä olen sen teille antanut alttarille, että se tuottaisi teille sovituksen; sillä veri tuottaa sovituksen, koska sen nefesh on siinä. Sentähden minä olen sanonut israelilaisille: Älköön kukaan teistä syökö verta; älköön myöskään muukalainen, joka asuu teidän keskellänne, syökö verta". Verta sai käyttää vain uhraamiseen,sitä ei saanut syödä, mutta kaikissa uhreissa ei tarvinnut olla verta. Verensyöntikieltoa kristinuskokin yritti aluksi ylläpitää, mutta pystynyt kauankaan, "pakanoiden" paine oli liian suuri eivätkä ihmiset enää uskoneet että veressä olisi mitään erityistä minkä vuoksi verta ei saisi syödä.

    Veri ei ollut vältämätön, jos uhraaja oli köyhä, kävi vaikka jauhouhri "Jollei hän saa hankituksi kahta metsäkyyhkystä tai kahta kyyhkysenpoikaa, niin tuokoon uhrilahjanaan sen sovittamiseksi, mitä on rikkonut, kymmenennen osan eefa-mittaa lestyjä jauhoja syntiuhriksi, mutta älköön vuodattako siihen öljyä älköönkä panko sen päälle suitsuketta, sillä se on syntiuhri." tai voi tuoda esineitä, kultaa ja koruja "Sentähden me tuomme nyt JHWH:lle lahjaksi, mitä kukin on saanut kultakaluja: käätyjä, rannerenkaita, sormuksia, korvarenkaita ja kaulakoristeita, saadaksemme itsellemme syntien sovituksen JHWH:n edessä."

    Synteihin jotka oli tehty ehdoin tahdoin uhrit eivät auttaneet, niitä varten olivat laissa säädetyt rangaistukset, jos oli varastanut, tai maannut toisen vaimon ei asiasta selvinnyt tuomalla uhrin,tahattomista kulttirikkeistä ja saastumisesta puhdistui uhrein. Temppelikin saastui ja se piti pudistaa samoin menoin kuin ihmisten rituaalisaastuneisuus: "Sitten hän lähteköön sieltä alttarin ääreen, joka on YHWH:n edessä, ja toimittakoon sille sovituksen; ja hän ottakoon mullikan verta ja kauriin verta ja sivelköön sitä alttarin sarviin yltympäri." Kukaan kristitty tuskin väittäisi että Jeesus kuoli alttarin puolesta, alttari kuitenkin tarvitsi saman sovituksen kuin saastuneet ihmiset.
    Ei ollut yhtä syntiä jolle kaikki uhrit sopivat eri asiosta puhdistauduttiin eri menoin eikä ei-juutalaisia koskenut koko uhrikultti hehän eivät edes voineet saastua siten kuin juutalaiset. Maailman syntien takia ei siis tarvinnut uhrata mitään eikä uhrattu.
    Uhrit oli määrätty ikuisiksi, kullekin aika, tapa ja paikka joka voi olla vain temppeli ja papit toimittajina, roomalaiset eivät siis uhranneet jos tappoivat juutalaisia, olipa teloistutapa mikä hyvänsä.
    Jokainen uhrisäännös päättyy käskyyn "tämä olkoon teille ikuinen säännös" eli ne eivät olleet tarkoitettu tilapäisiksi, vaan Israelin uskonnon ydin oli jatkuva uhraustoiminta.
    Heprealaiskirjeen kirjoittaja kirjoittaa uuden uskonnon selityksiä asiasta jota joko ei enää ymmärretty tai joka ehdoin tahdoin piti selittää väärin, todennäköisesti kumpaakin. Se mikä pätee Israelin uhrikulttiin on kirjoitettu vain Moseksen laissa ei tietenkään muiden uskontojen kirjoituksissa,kullakin uskonnolla on omat lähtökohdat ja opit.

    Äänestä

  • aikaan... kirjoitti:

    ...uhrattiin myös ihmisiä. Sankoin joukoin. Joosuahan julisti suuret määrät ihmisiä Herralle kuuluviksi uhreiksi ja tämän jälkeen tappoi heidät mukaanlukien lapset (syntymättömätkin) ja naiset.

    Jumala ei Joosuaa tästä mitenkään rankaissut vaan kuten Raamattu sanoo: oli veritöiden jälkeen Joosuan kanssa.

    Eli uhraaminen ei ollut ainoastaan eläinten uhraamista vaan myös ihmisiä uhrattiin valtavia määriä.

    mutta VT.ssä on hyvin raakoja tarinoita joista osa on pelkkiä aikansa tarinoita, ei tapahtunutta historiaa, mutta raakuus on aina raakuutta, väärä väärää, teki sitä tai käski siihen kuka hyvänsä.Ei raakuus ole koskaan puolustetavissa millään tavoin, tarinanakaan saati toteutettuna.

    Äänestä

  • old_profile_42272 kirjoitti:

    pakana kansoja, koska heidän syntivelkansa oli tullut Jumalan silissä niin suureksi, että jos he ahdistivat Jumaan kansan israelin kulkua, heidät vihittiin tuhon omaksi, kaikki.
    * Tämä on esikuvaa siitä, että taistellessa syntiä vastaan, pitä uskovan omassa lihassaan olevat synnin hedelmät kuoleman kautta , joka on yhdessä kuolla Kristuksen kanssa , ja kasteen hutaan upottettu vanha ihminen nousee uudessa ylösnousemus voimassa uuteen elämään Kristuksessa Jeesuksessa.
    * Näin on vihitty tuhon omaksi kaikki "filistealaiset, jepusilaiset, mooapilaiset, kaikki jotka ahdistivat israelia sen erämaa taipaleella kohti luvattua maata israeia, joka on nykyäänkin israelilla, rajat vaan kuuluisi olla huomattavasti laajemmat.

    * Toisinsanoen, synti on voitettu Kristuksessa, ja vanha luontomme on Hengen alaisuudessa.

    eivät nämä kansat tienneet mitään synneistä tai olleet yhtään sen pahempia kuin muutkaan tuolloin tai myöhemmin.Sekö oli hyvää jos tappoi?

    Miten ihmeessä saat vedettyä tähän nykyIsraelinkin, sillä saa olla ne rajat jotka sen syntyessä sovittiin, ei mitään mitä jotkut kristityt kuvittelevat Raamatun antavan.

    että he olivat syntisä.

    Room.2:14. Sillä kun pakanat, joilla ei lakia ole, luonnostansa tekevät, mitä laki vaatii, niin he, vaikka heillä ei lakia ole, ovat itse itsellensä laki
    15. ja osoittavat, että lain teot ovat kirjoitetut heidän sydämiinsä, kun heidän omatuntonsa myötä-todistaa ja heidän ajatuksensa keskenään syyttävät tai myös puolustavat heitä -
    16. sinä päivänä, jona Jumala on tuomitseva ihmisten salaisuudet Kristuksen Jeesuksen kautta, minun evankeliumini mukaan.

    Äänestä

  • Kyllä verenvuodatus on ollut jo juutalaisuuden alussa voimassa pelastuksen välineenä.

    2.Moos.4:24. Ja matkan varrella yöpaikassa tapahtui, että Herra kävi hänen kimppuunsa ja tahtoi surmata hänet.
    25. Silloin Sippora otti terävän kiven ja leikkasi pois poikansa esinahan, kosketti sillä Moosesta alhaalta ja sanoi: "Sinä olet minun veriylkäni".
    26. Niin hän jätti hänet rauhaan. Silloin Sippora sanoi: "Veriylkä ympärileikkauksen kautta".

    Äänestä

  • todistaa kirjoitti:

    että he olivat syntisä.

    Room.2:14. Sillä kun pakanat, joilla ei lakia ole, luonnostansa tekevät, mitä laki vaatii, niin he, vaikka heillä ei lakia ole, ovat itse itsellensä laki
    15. ja osoittavat, että lain teot ovat kirjoitetut heidän sydämiinsä, kun heidän omatuntonsa myötä-todistaa ja heidän ajatuksensa keskenään syyttävät tai myös puolustavat heitä -
    16. sinä päivänä, jona Jumala on tuomitseva ihmisten salaisuudet Kristuksen Jeesuksen kautta, minun evankeliumini mukaan.

    oman syntikäsitteensä jollaista ei kellään muulla ollut, se mitä pidettiin tai pidetään vääränä on vaihdellut ajasta ja paikasta toiseen, ei ole eikä ole koskaan ollut yhtenäistä syntikoodia. Ihmislajilla kyllä on tietty yhteinen käsitys väärästä ja oikeasta, mutta se on eri asia kuin uskontojen kieltämät asiat, synnit, tai niiden määrittelemät tavat jolla rikkeistään vapautuu.
    Sekään mikä on juutalaisuudessa syntiä, ei ole sitä kristinuskossa, vai onko sinusta syntiä jos syö sianlihaa ja jättää poikansa ympärileikkaamatta? Se mitä "omatunto" sanoo vaihtelee vastaavasti.

    Äänestä

  • to.. kirjoitti:

    mutta VT.ssä on hyvin raakoja tarinoita joista osa on pelkkiä aikansa tarinoita, ei tapahtunutta historiaa, mutta raakuus on aina raakuutta, väärä väärää, teki sitä tai käski siihen kuka hyvänsä.Ei raakuus ole koskaan puolustetavissa millään tavoin, tarinanakaan saati toteutettuna.

    Jeesus asetti itsensä Jumalan ja Israelin väliin!
    Kun ylipapit Mooseksen lakia väärin tulkiten tuomitsivat Jeesuksen, he tekivät itsensä virkaankelpaamattomiksi.
    Papeillahan oli Mooseksen lain ylin toimeenpanovalta.
    Kun tapahtui väärinkäytös pappien toimesta, heidän tuomitsemiseensa ei järjestelmä enää riittänyt.
    Näin pappien valta päättyi rikkeen kautta.
    Vertaa tilannetta maalliseen oikeuteen!

    Ajattele asia hypoteesina äläkä ota henkilökohtaisuutena niin voit ymmärtää asiaa syvemmin.
    Mieti minkälainen oikeudellinen tilanne näinollen syntyi.
    Jeesus teki uhrautumisellaan itsestä periaatteellisen asianomistajan Israelin ja Jumalan antaman lain väliin.

    Näinhän voidaan maallisessa lainkäytössäkin tehdä tietyissä tilanteissa.
    Esim. väärällä tavalla saatu avaintodiste saadaan pois oikeudenkäynnin kulusta ja syyllinen voi saada selvässäkin tapaukseesa ylivallan.

    Äänestä

  • To-mo kirjoitti:

    Kyllä verenvuodatus on ollut jo juutalaisuuden alussa voimassa pelastuksen välineenä.

    2.Moos.4:24. Ja matkan varrella yöpaikassa tapahtui, että Herra kävi hänen kimppuunsa ja tahtoi surmata hänet.
    25. Silloin Sippora otti terävän kiven ja leikkasi pois poikansa esinahan, kosketti sillä Moosesta alhaalta ja sanoi: "Sinä olet minun veriylkäni".
    26. Niin hän jätti hänet rauhaan. Silloin Sippora sanoi: "Veriylkä ympärileikkauksen kautta".

    aikaan jolloin ei ollut juutalaisuutta eikä edes Israelin uskontoa, tarinalla ja temppelikultilla ei ole mitään yhteistä. Tuossa liitetään ympärileikkaukseen joitakin maagisia suojelevia voimia, nahanpala voi pelastaa vaikka hengen.

    Äänestä

  • olihan laki kirjoitti:

    Jeesus asetti itsensä Jumalan ja Israelin väliin!
    Kun ylipapit Mooseksen lakia väärin tulkiten tuomitsivat Jeesuksen, he tekivät itsensä virkaankelpaamattomiksi.
    Papeillahan oli Mooseksen lain ylin toimeenpanovalta.
    Kun tapahtui väärinkäytös pappien toimesta, heidän tuomitsemiseensa ei järjestelmä enää riittänyt.
    Näin pappien valta päättyi rikkeen kautta.
    Vertaa tilannetta maalliseen oikeuteen!

    Ajattele asia hypoteesina äläkä ota henkilökohtaisuutena niin voit ymmärtää asiaa syvemmin.
    Mieti minkälainen oikeudellinen tilanne näinollen syntyi.
    Jeesus teki uhrautumisellaan itsestä periaatteellisen asianomistajan Israelin ja Jumalan antaman lain väliin.

    Näinhän voidaan maallisessa lainkäytössäkin tehdä tietyissä tilanteissa.
    Esim. väärällä tavalla saatu avaintodiste saadaan pois oikeudenkäynnin kulusta ja syyllinen voi saada selvässäkin tapaukseesa ylivallan.

    Keinot pappien tuomitsemiseen jotka tekivät väärin oli ja niitä käytettiin. Joskus hyvinkin dramaattisesti. Uhreja voi kuitenkin toimittaa vain papisto, tietyssä paikassa, tietyllä tavalla, mikään muu toimitus ei ollut uhri.Kukaan ei voinut asetta itseään papiston tilalle tai kansan ja sen Jumalan väliin.

    Äänestä

  • to.. kirjoitti:

    aikaan jolloin ei ollut juutalaisuutta eikä edes Israelin uskontoa, tarinalla ja temppelikultilla ei ole mitään yhteistä. Tuossa liitetään ympärileikkaukseen joitakin maagisia suojelevia voimia, nahanpala voi pelastaa vaikka hengen.

    Miksi Mooseksen piti ympärileikata poikansa?

    Mooses oli vastuussa poikasa puolesta Jumalan ja Aabrahamin sopimuksesta.Mooses joutui täyttämään myös aiempien liittojen ehdot ennenkuin voi tulla siihen asemaansa joka johti myöhempiin sopimisiin.

    1.Mooseksen kirja:
    17:14 Mutta ympärileikkaamaton miehenpuoli, jonka esinahan liha ei ole ympärileikattu, hävitettäköön kansastansa; hän on rikkonut minun liittoni."

    Mooseksen liittoon kuului myös lunastaa esikoispoika uhrieläimen verellä.
    Kun näin tuli tehdyksi, olivat esikoisen veljetkin lunastetut.
    Vertaa Jeesuksen sovitus Israelin vapahtajana, jolloin pakanatkin tulivat sovitetuiksi.

    Tässä sinun kannattaa perehtyä alkuperäisen kristinuskon perustana oleviin yksityispiirteisiin, jotka juontuvat Israelin ja Jumalan välisiin aiempiin sopimisiin.

    Äänestä

  • to.. kirjoitti:

    Keinot pappien tuomitsemiseen jotka tekivät väärin oli ja niitä käytettiin. Joskus hyvinkin dramaattisesti. Uhreja voi kuitenkin toimittaa vain papisto, tietyssä paikassa, tietyllä tavalla, mikään muu toimitus ei ollut uhri.Kukaan ei voinut asetta itseään papiston tilalle tai kansan ja sen Jumalan väliin.

    Nyt et ymmärtänyt asian juurta!
    Lain antaja oli Jumala.
    Pappien piti uhrata itsensäedestä ennenkuin olivat puhtaat Sapatti-palvelukseen.
    Mutta ylipapin väärintuomitsemisen syntiin ei ollut uhria. Ylipappeus jäi siten ikuisesti jääviksi eikä voinut siitä palautua.

    Johanneksen evankeliumi:
    11:49 Mutta eräs heistä, Kaifas, joka sinä vuonna oli ylimmäinen pappi, sanoi heille: "Te ette tiedä mitään
    18:13 ja veivät ensin Hannaan luo, sillä hän oli Kaifaan appi, ja Kaifas oli sinä vuonna ylimmäisenä pappina.
    18:14 Ja Kaifas oli se, joka neuvottelussa oli juutalaisille sanonut: "On hyödyllistä, että yksi ihminen kuolee kansan edestä."

    Olihan Kaifaskin puhunut (kts.yllä) kansan puolesta kuolemisesta!

    Äänestä

  • to.. kirjoitti:

    oman syntikäsitteensä jollaista ei kellään muulla ollut, se mitä pidettiin tai pidetään vääränä on vaihdellut ajasta ja paikasta toiseen, ei ole eikä ole koskaan ollut yhtenäistä syntikoodia. Ihmislajilla kyllä on tietty yhteinen käsitys väärästä ja oikeasta, mutta se on eri asia kuin uskontojen kieltämät asiat, synnit, tai niiden määrittelemät tavat jolla rikkeistään vapautuu.
    Sekään mikä on juutalaisuudessa syntiä, ei ole sitä kristinuskossa, vai onko sinusta syntiä jos syö sianlihaa ja jättää poikansa ympärileikkaamatta? Se mitä "omatunto" sanoo vaihtelee vastaavasti.

    Room.14:23. mutta joka epäröi ja kuitenkin syö, on tuomittu, koska se ei tapahdu uskosta; sillä kaikki, mikä ei ole uskosta, on syntiä.

    Äänestä

  • saat (nipinnapin) anteeksi kirjoitti:

    Nyt et ymmärtänyt asian juurta!
    Lain antaja oli Jumala.
    Pappien piti uhrata itsensäedestä ennenkuin olivat puhtaat Sapatti-palvelukseen.
    Mutta ylipapin väärintuomitsemisen syntiin ei ollut uhria. Ylipappeus jäi siten ikuisesti jääviksi eikä voinut siitä palautua.

    Johanneksen evankeliumi:
    11:49 Mutta eräs heistä, Kaifas, joka sinä vuonna oli ylimmäinen pappi, sanoi heille: "Te ette tiedä mitään
    18:13 ja veivät ensin Hannaan luo, sillä hän oli Kaifaan appi, ja Kaifas oli sinä vuonna ylimmäisenä pappina.
    18:14 Ja Kaifas oli se, joka neuvottelussa oli juutalaisille sanonut: "On hyödyllistä, että yksi ihminen kuolee kansan edestä."

    Olihan Kaifaskin puhunut (kts.yllä) kansan puolesta kuolemisesta!

    Kaifas tarkoitti, jos on noin sanonut, että on parempi antaa vastaan panematta miehittäjille tuomittavaksi se jonka he halusivat kuin että miehittäjä rankaisisi koko kansaa. Sääli että papiston roomettumislinjaa ei seurattu, vaan aloitettiin kapina jolla ei ollut mitään onnistumisen edellytyksiä suurvaltaa vastaan, vaan päättyi täydelliseen tappioon.

    Äänestä

  • nythän ..... kirjoitti:

    Miksi Mooseksen piti ympärileikata poikansa?

    Mooses oli vastuussa poikasa puolesta Jumalan ja Aabrahamin sopimuksesta.Mooses joutui täyttämään myös aiempien liittojen ehdot ennenkuin voi tulla siihen asemaansa joka johti myöhempiin sopimisiin.

    1.Mooseksen kirja:
    17:14 Mutta ympärileikkaamaton miehenpuoli, jonka esinahan liha ei ole ympärileikattu, hävitettäköön kansastansa; hän on rikkonut minun liittoni."

    Mooseksen liittoon kuului myös lunastaa esikoispoika uhrieläimen verellä.
    Kun näin tuli tehdyksi, olivat esikoisen veljetkin lunastetut.
    Vertaa Jeesuksen sovitus Israelin vapahtajana, jolloin pakanatkin tulivat sovitetuiksi.

    Tässä sinun kannattaa perehtyä alkuperäisen kristinuskon perustana oleviin yksityispiirteisiin, jotka juontuvat Israelin ja Jumalan välisiin aiempiin sopimisiin.

    ei tiedä mitä tapoja israelilaisilla muinoin oli, ehkä he todella pitivät ympärileikkausta maagisena suojatoimenpiteenä. Esikoispojat lunastettiin antamalla rahaa papeille, karjan esikoiset uhrattiin tai jos olivat epäpuhtaita eläimiä, maksettiin taas rahaa.Eli ei esikoisten takia uhrattu eläimiä vaan esikoiset karjan ja ihmisten kuuluivat Jumalalle ja ne joko uhrattiin tai lunastettiin rahalla.

    Miten niin israelilaisten tavat vaikuttavat Raamattuun?
    Eihän usko Jumalaan ole juutalaisten luomusta.

    Äänestä

  • äimän käkenä kirjoitti:

    Miten niin israelilaisten tavat vaikuttavat Raamattuun?
    Eihän usko Jumalaan ole juutalaisten luomusta.

    vaikuttavan paljonkin. Aika paljonhan raamattu kertoo Juutalaisesta yhteiskunnasta ja sen arvoista ja tavoista.

    Ja kiistämättä tämä on heijastunut Raamatun teksteihin ja myös siihen, kuinka Raamattua tulkitaan. Jopa nykyään.

    Äänestä

  • tpk68 kirjoitti:

    raamatun ovat kirjoittaneet, kirjoitusaika ja sen ajattelu heijastuu teksteissä, moni tarina on lainaa, yhteistä lähi-idän kulttuuriperintöä.

    Äänestä

  • to.. kirjoitti:

    raamatun ovat kirjoittaneet, kirjoitusaika ja sen ajattelu heijastuu teksteissä, moni tarina on lainaa, yhteistä lähi-idän kulttuuriperintöä.

    onks erkkiä näkynny

    Äänestä

  • to.. kirjoitti:

    Kaifas tarkoitti, jos on noin sanonut, että on parempi antaa vastaan panematta miehittäjille tuomittavaksi se jonka he halusivat kuin että miehittäjä rankaisisi koko kansaa. Sääli että papiston roomettumislinjaa ei seurattu, vaan aloitettiin kapina jolla ei ollut mitään onnistumisen edellytyksiä suurvaltaa vastaan, vaan päättyi täydelliseen tappioon.

    Jos juutalaisuus luetaankin juutalaisista niin kristinusko on luettavissa ainoastaan Uuden Testamentin ja myös koko Raamatun sanomasta!

    Äänestä

  • to.. kirjoitti:

    oman syntikäsitteensä jollaista ei kellään muulla ollut, se mitä pidettiin tai pidetään vääränä on vaihdellut ajasta ja paikasta toiseen, ei ole eikä ole koskaan ollut yhtenäistä syntikoodia. Ihmislajilla kyllä on tietty yhteinen käsitys väärästä ja oikeasta, mutta se on eri asia kuin uskontojen kieltämät asiat, synnit, tai niiden määrittelemät tavat jolla rikkeistään vapautuu.
    Sekään mikä on juutalaisuudessa syntiä, ei ole sitä kristinuskossa, vai onko sinusta syntiä jos syö sianlihaa ja jättää poikansa ympärileikkaamatta? Se mitä "omatunto" sanoo vaihtelee vastaavasti.

    kristinuskon syntikäsitekin. Syntiä on näet kristinuskossakin toimia vastoin Jumalan tahtoa.

    King Davidin kepposet eivät eivät eroa ollenkaan tämän päivän kristityn lankeemuksista, vai mitä?

    Äänestä

Ihmisten uhraaminen on järjetön ja alkukantainen tapa, jolla kristityt nykyisinkin yrittää sälyttää omat virheensä tapetun niskoille.

Noin 15 vuotta ennen Jeesusta kuollut runoilija Ovidius sanookin:
"Jos itse olet syyllinen, miksi toisen olisi kuoltava sinun puolestasi?"

Ovidius tiesi asian jo ennen Jeesusta, kun Jeesus ei ollut uhrina ensimmäinen.

Uhraamisesta voi lukea tuolta:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Uhraaminen

Käytännössä kristityt ovat ihmisuhrauksen suurimpia puolestapuhujia edelleenkin, kuten sinunkin kirjoituksesi osoittaa.

Äänestä

ns. ”pelastushistoriallinen” merkitys, ei ole kristinuskon historiassa sen ensimmäisiä uskomuksia. Jeesuksen kuolemalla oli ensimmäisten kristittyjen parissa yhtä vähän merkitystä kuin esim. Buddhan kuolemalla on ”sovitusopillista” merkitystä buddhalaisille / buddhalaisuudelle. Tärkeämpää oli Jeesuksen opetus – elää lain mukaan, odottaa Israelin kansan vapautusta ym. eli melko perinteinen & aikansa juutalainen opetus sen lisäksi että se mahdollisesti sisälsi jotain ns. esoteerista oppia kuten pimeys vs. valkeus –dualismia jne. Näistä varhaisemmista uskomuksista on säilynyt jotain UT:ssakin sekä mm. gnostilaisten ja varhaisten juutalaiskristittyjen teksteissä.

Jeesuksen kuolemalle tuli ”sovitusopillista” merkitystä vasta myöhemmin, erityisesti pakanoille saarnanneen Paavalin opetuksessa siitä, mitä kristinusko ”oikeasti” on vaikkei Paavali koskaan ollut Jeesusta hlökoht tuntenutkaan eikä tullut toimeen Jeesuksen alkuperäisten seuraajien kanssa. Hän otti ”oppinsa” lähtökohdaksi silloisten mysteeriuskontojen formaatin kuolevista ja ylösnousevista pelastajahahmoista, formaatin joka on vieras VT:lle ja itse asiassa sen vastustama (kuten Tammus-kultti). Koko ajatus ”kuolemasta maailman syntien sovitukseksi”, sellaisen tarpeesta, jonkin sellaisen kuin ”maailman synnin” pelkkä olemassa oleminen jne., on pakanauskonnoista lähtöisin.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Mohikaani_27 kirjoitti:

* "    "Jospa silloinkin olisi tapahtunut sama, onhan Jumalalla kaikki valta, Hän olisi voinut armahtaa koko maailman väestön, ilman Poikansa uhriakin." kun kysyin mitä olisi tapahtunut jos juutalaiset olisivat alkaneet "uskoa" Jeesuksen jolloin hän ei olisi kuollut vaan olisi sinun mielestäsi alkanut tuhatvuotinen valtakunta.Eli mikään uhrikuolema ei siis olekaan välttämätön syntien sovittamiseksi?>"

En ole jumala, en voi siihen vastata. Mutta varmaan tarvitaan uhri synnin sovittamiseksi, koska Jeesusken piti kuolla.
* Jumala kun on kaikki tietävä ja kaikki näkevä, Hän tiesi kuinka Aadamin suhteen tulisi käymään, ja niin oli mahdolista Jeesuksen tulla ja antaa itsensä uhriksi Jumalalle ihmisen lankeemuksen sovittamiseksi.
* Koska sellaista tilannetta ei tullut, niin sitä on mahdoton tietää, mitä Jumala silloin olisi tehnyt, sovittaakseen maailman synnin, varmaan uhrin kautta, mutta miten, sitä ei voi kukaantietää. Eikä tarvitsekkaan, koska UHRI on jo annettu!
* Raamattu sanoo. Ilman verenvuodatusta ei ole synnin anteeksiantamusta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu