Tämän vuoden eroamispiikit taitavat näkyä vain Nassen kirjoituksissa kirkkolaivan vuotamisena. 150 tuhannen eron ja pääsiäispiikki olivat varsin matalia.
Koska tulee
seuraava eroamispiikki
7411
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Se ennustettu piikki jäi tulematta, koska mikään tiedotusväline ei halunnut uutisoida asiaa. Eihän jonkun merkkipaalun ohitus voi vaikuttaa ihmisten käytökseen jos ihmiset eivät siitä tiedä.
eivätköhän he vielä jotain pientä keksi :)
ja tarpeetonta on erota kirkosta. Eroaminen ei edistä mitään yhteiskunnallista eikä hengellistä hyvää. Ja ehkäpä kaikesta hällävälismistä huolimatta myös yhä useampi liittyy takaisin.
tänään kirkkoon?
taitaa tulla 29. - 31.12.
Suuri osa ns. "aidalla istujista", siis niistä jotka eivät ihan tiedä jäädäkö vai lähteä, erosivat luultavasti viime vuoden aikana, kun oli niin suuria eropiikkejä, saivat sen tarvitsemansa kimmokkeen jo silloin. Varsinkin loppuvuodesta oli niin kovaa menoa, että moni empijä ehti tehdä päätöksensä jo silloin. Ja näin voi ollakin että tänä vuonna on sitten vähemmän eroajia, kun ei tule sellaisia eropiikkejä kuin viime vuonna.
Mutta se nyt ei tietenkään muuta miksikään sitä että jäsenmäärä on pudonnut viidellä prosenttiyksiköllä viimeisen kymmenen vuoden aikana, ja putoaa edelleen erojen, maahanmuuton ja uskonnottomien perheiden lisääntyessä. Vaikka ei tänä vuonna tulisikaan esimerkiksi samanlaista määrää kirkosta eronneita, kuin viime vuonna, veikkaan silti että vuodenvaihteen jälkeen kirkon jäsenmäärä on alle 80 %. Muutos on hidas mutta vääjäämätön.
Heillä on yleensä niin absurdeja juttuja.