voi ristus perkele--ilta sanomissa iso kirjootus tosta venäjän kansalaisesta joka yrittää malliksi---sedu älkää antako nyt periksi asiassa-ei tarvi koulua pönkätä noilla venäläisillä PISTE
huippumallia
pidetään nälkäkuurilla
7654
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Vähän lause- ja kappalejakoa, välimerkkejä oikeisiin paikkoihin ja kirjoitusvirheet pois, niin saattaapa tekstistsi tulla ymmärrettävääkin...
Avaajan ei kannata lähteä kotimökkiä kauemmaksi, kun noin ihmisarka olet. Monen meistä on täytynyt, ja usein on tehty töitä ulkomaalaisten kanssa. Ei ihmiset paljon eroa toisistaan.
kun tuvan klasista näkyy muutakin kuin tutut toyotan raadot
seudulta löytyy ihmisiä jotka EIVÄT ole muukalaisvastaisia.
kansoittaa vuodesta toiseen suomalaisia matkailukohteita ja on hyvä että Lapuallakin koulutetaan venäläisiä matkailualan ammattilaisia palvelemaan heitä heidän omalla kielellään. Venäläisturistit tovat Suomeen kymmenien miljoonien eurojen tulot vuosittain, josta voi pienen osan sijoittaa näihin opiskelijoihinkin.
Kuka venäläinen tänne tulee katsomaan hiljalleen kuihtuvaa pitäjää vaikka saisi palvelun Utzbekistanin muinaismurteella? Jotakin rajaa näihin taivaanrannan maalailuihin.
http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/16129-venalaisrahalla-toita-suomeenMatkailunedistämiskeskuksen tuoreimpien tilastojen mukaan venäläiset käyttävät matkustuspäivää kohden eniten rahaa. Kun turistien keskiarvo on 53 euroa vuodessa, venäläiset käyttävät keskimäärin rahaa yli tuplasti, 138 euroa. Pelkästään ostoksiin venäläiset käyttävät noin 60 euroa.
Venäläiset ovat Suomen suurin matkailijaryhmä: vuonna 2007 Suomessa yöpyneestä 5,3 miljoonasta turistista yli 850 000 oli venäläisiä. Tilastokeskuksen mukaan venäläisten matkailu Suomeen kasvoi viime vuonna majoitusliikkeiden yöpymistilastojen valossa yli 16 prosentilla. Erityisesti kasvussa oli venäläisten talvimatkailu, joka kasvoi 36 prosenttia edellisvuodesta.