ympärileikausta sanoen mielettömiksi ihmisiä, jotka uudelleen antoivat sitoa itsensä tekohin ja lain alle.
Jeesus täytti ristillä koko lain ja näin ympärileikkausta ei enää tarvittu, sillä sen jälkeen ympärileikkaus on tehty ihmisen henkeen.
Paavali EI VASTUSTANUT koskaan, eikä missään tilanteessa sitä lakia, jonka Jumala on kirjoittanut ihmisen henkeen, vaan kehoitti elämään sen lain kanssa sovussa.
Vaikka Paavali ei puhunutkaan käskyistä paljon, niin hän käski pitää käskyt voimassa rakkaudenlaissa kertoen, että rakkaus on lain täyttymys.
Paavali ei koskaan opettanut, että ihmisen sisään kirjoitettu laki loppuu Jeesukseen, mutta Paavalin kirjeitä ymmärtämättömät tekevät sitä alati.
Jos Raamatun ilmoiksen kokonaisuus jää hämärään, niin ihminen jää joko täyttämään omalla voimalla lakia, tai hylkää kokonaan lain.
Jumalan kansa tietää, että laki on jo heidän puolestaan täytetty ja he elävät tässä laissa, eivät täytä sitä itse, eivätkä riko täytettyä lakia ja sen takia Jumalan kansa on vapaa.
Matteus 7
12 Sentähden, kaikki, mitä te tahdotte ihmisten teille tekevän, tehkää myös te samoin heille; sillä tämä on laki ja profeetat.
13 Menkää ahtaasta portista sisälle. Sillä se portti on avara ja tie lavea, joka vie kadotukseen, ja monta on, jotka siitä sisälle menevät;
14 mutta se portti on ahdas ja tie kaita, joka vie elämään, ja harvat ovat ne, jotka sen löytävät.
15 Kavahtakaa vääriä profeettoja, jotka tulevat teidän luoksenne lammastenvaatteissa, mutta sisältä ovat raatelevaisia susia.
16 Heidän hedelmistään te tunnette heidät. Eihän orjantappuroista koota viinirypäleitä eikä ohdakkeista viikunoita?
17 Näin jokainen hyvä puu tekee hyviä hedelmiä, mutta huono puu tekee pahoja hedelmiä.
18 Ei saata hyvä puu kasvaa pahoja hedelmiä eikä huono puu kasvaa hyviä hedelmiä.
19 Jokainen puu, joka ei tee hyvää hedelmää, hakataan pois ja heitetään tuleen.
20 Niin te siis tunnette heidät heidän hedelmistään.
Synti tuo orjuuden. Vapaus on poissa ihmiseltä, joka ei taivuta tahtoaan Jumalan opetuksiin, vaan tekee mitä lihallisuutensa vaatii.
Jumala on luvannut elämän ja siunauksen heille, jotka kuulevat Hänen äänensä ja riippuvat Hänessä ja näin hylkäävät lihalliset teot ja alistuvat Jumalan alamaisuuteen.
Jeesus on tuonut armon kuuliaisille Jumalan lapsille ja voiman elää omassa Hengessään, vapaudessa ja rauhassa.
Kuuliaisuus Jumalan Tahdolle tuo vapauden, rauhan ja ilon. Jumalan valtakunta on vanhurskautta ja rauhaa ja iloa Pyhässä Hengessä ja tämä valtakunta on sisällä jokaisessa, joka uskoo Jeesukseen.
Jeesukseen ei voi uskoa monella eri tavalla, sillä on vain yksi usko, jossa Jeesus teki ihmisen puolesta kaiken ja antoi ihmiselle voiman elää kuuliaisena Jumalan lapsena.
Jos toisin uskoo, uskoo Jeesuksen nimeä hyväksi käyttävään, joka todellisuudessa johdattaa ihmisiä kauas täytetystä laista ja pelastuksesta.
*Täytetyssä laissa elävän ei tarvitse ajatella mitä tehdä ja miten uskoa, sillä Pyhä Henki on hänessä uskon ylläpitäjä, mutta pahan päivän tullen Jumalan lapsi osaa pukeutua koko sotavarustukseen ja näin osaa ja kykenee vastustamaan pahan palavia nuolia, joilla häntä yritetään langettaa Jeesuksen lain kumoamiseen.
Jeesuksessa laki on täydellisenä tallella ja niinpä jokainen käsky pienintä piirtoa myöden on uskovaisen hengessä avoimena ja uskovaiselle ei tule niin pimeää päivää, että eikö hän käsitä milloin jokin käskyn rikkomista aikaan saava asia pyrkii häntä houkuttamaan lankeemukseen, sillä laki on koko ajan uskovaisen edessä ja tiedossa. Siksi uskovainen sota-asussaan kykenee vastustamaan lain rikkomista ja naulamaan lihantahdon ristille.
Matteus 22
37 Niin Jeesus sanoi hänelle: "'Rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi ja kaikesta mielestäsi'.
38 Tämä on suurin ja ensimmäinen käsky.
39 Toinen, tämän vertainen, on: 'Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi'.
40 Näissä kahdessa käskyssä riippuu kaikki laki ja profeetat."
Matteus 5
17 Älkää luulko, että minä olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan; en minä ole tullut kumoamaan, vaan täyttämään.
18 Sillä totisesti minä sanon teille: kunnes taivas ja maa katoavat, ei laista katoa pieninkään kirjain, ei ainoakaan piirto, ennenkuin kaikki on tapahtunut.
19 Sentähden, joka purkaa yhdenkään näistä pienimmistä käskyistä ja sillä tavalla opettaa ihmisiä, se pitää pienimmäksi taivasten valtakunnassa kutsuttaman; mutta joka niitä noudattaa ja niin opettaa, se pitää kutsuttaman suureksi taivasten valtakunnassa.
20 Sillä minä sanon teille: ellei teidän vanhurskautenne ole paljoa suurempi kuin kirjanoppineiden ja fariseusten, niin te ette pääse taivasten valtakuntaan.
Ilm. 14:12
Tässä on pyhien kärsivällisyys, niiden, jotka pitävät Jumalan käskyt ja Jeesuksen uskon.
Kymmenen käskyä
1. Minä olen Herra, sinun Jumalasi. Sinulla ei saa olla muita jumalia.
2. Älä käytä väärin Herran, Jumalasi nimeä.
3. Pyhitä lepopäivä.
4. Kunnioita isääsi ja äitiäsi.
5. Älä tapa.
6. Älä tee aviorikosta.
7. Älä varasta.
8. Älä lausu väärää todistusta lähimmäisestäsi.
9. Älä tavoittele lähimmäisesi omaisuutta.
10. Älä tavoittele lähimmäisesi puolisoa, työntekijöitä, karjaa äläkä mitään, mikä hänelle kuuluu.
(2 Moos. 20:2–17; 5 Moos. 5:6–21)
Rakkauden laki
Efesolaiskirje 6
2 "Kunnioita isääsi ja äitiäsi" -tämä on ensimmäinen käsky, jota seuraa lupaus-
3 "että menestyisit ja kauan eläisit maan päällä".
1. Johanneksen kirje 5
1 Jokainen, joka uskoo, että Jeesus on Kristus, on Jumalasta syntynyt; ja jokainen, joka rakastaa häntä, joka on synnyttänyt, rakastaa myöskin sitä, joka hänestä on syntynyt.
2 Siitä me tiedämme, että rakastamme Jumalan lapsia, kun rakastamme Jumalaa ja noudatamme hänen käskyjänsä.
3 Sillä rakkaus Jumalaan on se, että pidämme hänen käskynsä. Ja hänen käskynsä eivät ole raskaat;
4 sillä kaikki, mikä on syntynyt Jumalasta, voittaa maailman; ja tämä on se voitto, joka on maailman voittanut, meidän uskomme.
5 Kuka on se, joka voittaa maailman, ellei se, joka uskoo, että Jeesus on Jumalan Poika?
6 Hän on se, joka on tullut veden ja veren kautta, Jeesus Kristus, ei ainoastaan vedessä, vaan vedessä ja veressä; ja Henki on se, joka todistaa, sillä Henki on totuus.
7 Sillä kolme on, jotka todistavat:
8 Henki ja vesi ja veri, ja ne kolme pitävät yhtä.
9 Jos me otamme vastaan ihmisten todistuksen, niin onhan Jumalan todistus suurempi. Ja tämä on Jumalan todistus, sillä hän on todistanut Pojastansa.
10 Joka uskoo Jumalan Poikaan, hänellä on todistus itsessänsä; joka ei usko Jumalaa, tekee hänet valhettelijaksi, koska hän ei usko sitä todistusta, jonka Jumala on todistanut Pojastansa.
11 Ja tämä on se todistus: Jumala on antanut meille iankaikkisen elämän, ja tämä elämä on hänen Pojassansa.
12 Jolla Poika on, sillä on elämä; jolla Jumalan Poikaa ei ole, sillä ei ole elämää.
13 Tämän minä olen kirjoittanut teille, jotka uskotte Jumalan Pojan nimeen, tietääksenne, että teillä on iankaikkinen elämä.
14 Ja tämä on se uskallus, joka meillä on häneen, että jos me jotakin anomme hänen tahtonsa mukaan, niin hän kuulee meitä.
15 Ja jos me tiedämme hänen kuulevan meitä, mitä ikinä anommekin, niin tiedämme, että meillä myös on kaikki se, mitä olemme häneltä anoneet.
16 Jos joku näkee veljensä tekevän syntiä, joka ei ole kuolemaksi, niin rukoilkoon, ja hän on antava hänelle elämän, niille nimittäin, jotka eivät tee syntiä kuolemaksi. On syntiä, joka on kuolemaksi; siitä minä en sano, että olisi rukoiltava.
17 Kaikki vääryys on syntiä. Ja on syntiä, joka ei ole kuolemaksi.
18 Me tiedämme, ettei yksikään Jumalasta syntynyt tee syntiä; vaan Jumalasta syntynyt pitää itsestänsä vaarin, eikä häneen ryhdy se paha.
19 Me tiedämme, että olemme Jumalasta, ja koko maailma on pahan vallassa.
20 Mutta me tiedämme, että Jumalan Poika on tullut ja antanut meille ymmärryksen, tunteaksemme sen Totisen; ja me olemme siinä Totisessa, hänen Pojassansa, Jeesuksessa Kristuksessa. Hän on totinen Jumala ja iankaikkinen elämä.
21 Lapsukaiset, kavahtakaa epäjumalia.

Vastaukset 16
Vanhimmat
## Paavali ei koskaan opettanut, että ihmisen sisään kirjoitettu laki loppuu Jeesukseen, mutta Paavalin kirjeitä ymmärtämättömät tekevät sitä alati. ## (tuntematon itsensäpaljastaja)
JEESUS JA LAKI
Matt. 7:12
Sentähden, kaikki, mitä te tahdotte ihmisten
teille tekevän, tehkää myös te samoin heille;
sillä tämä on laki ja profeetat.
Luuk. 16:16
Laki ja profeetat olivat Johannekseen asti; siitä lähtien julistetaan Jumalan valtakuntaa, ja jokainen tunkeutuu sinne väkisin.
Matt. 13:17
Sillä totisesti minä sanon teille: monet
profeetat ja vanhurskaat ovat halunneet nähdä,
mitä te näette, eivätkä ole nähneet, ja kuulla,
mitä te kuulette, eivätkä ole kuulleet.
Joh. 5:36
Mutta minulla on todistus, joka on suurempi kuin
Johanneksen; sillä ne teot, jotka Isä on antanut
minun täytettävikseni, ne teot, jotka minä teen,
todistavat minusta, että Isä on minut
lähettänyt.
Matt. 11:11
Totisesti minä sanon teille: ei ole vaimoista
syntyneitten joukosta noussut suurempaa kuin
Johannes Kastaja; mutta vähäisin taivasten
valtakunnassa on suurempi kuin hän.
LAKI JA SEURAKUNTA
Room. 10:4
Sillä Kristus on lain loppu,
vanhurskaudeksi jokaiselle, joka uskoo.
Room. 3:21
Mutta nyt Jumalan vanhurskaus, josta laki
ja profeetat todistavat, on ilmoitettu
ilman lakia,
Room. 3:28
Niin päätämme siis, että ihminen
vanhurskautetaan uskon kautta,
ilman lain tekoja.
Naimisissa lain kanssa vai kihlattu Kristukselle?
Room. 7:2
Niinpä sitoo laki naidun vaimon hänen elossa
olevaan mieheensä; mutta jos mies kuolee, on
vaimo irti tästä miehen laista.
Room. 7:6
mutta nyt me olemme irti laista ja kuolleet pois
siitä, mikä meidät piti vankeina, niin että me
palvelemme Jumalaa Hengen uudessa tilassa emmekä
kirjaimen vanhassa.
KUOLLEET POIS LAISTA !!!
Gal. 2:19
Lain vaikutuksesta minä kuolin, mutta kuolin
vapaaksi laista elääkseni Jumalalle.
Minut on Kristuksen kanssa ristiinnaulittu.
ympärileikkausta ja uhreihin ja aikoihin perustuvia laintekoja, joihin fariseukset pyrkivät sitomaan Jeesuksen vapauttamat Jumalan lapset, mutta Paavali ei koskaan vastustanut rakkaudenlakia, vaan kehotti ihmistä elämään rakkauden vaatimusten mukaan. Rakkaus vaatii pitämään Jumalan käskyt.
Galatalaiskirje 6
1 Veljet, jos joku tavataan jostakin rikkomuksesta, niin ojentakaa te, hengelliset, häntä sävyisyyden hengessä; ja ole varuillasi, ettet sinäkin joutuisi kiusaukseen.
2 Kantakaa toistenne kuormia, ja niin te täytätte Kristuksen lain.
3 Sillä jos joku luulee jotakin olevansa, vaikka ei ole mitään, niin hän pettää itsensä.
4 Mutta tutkikoon kukin omat tekonsa, ja silloin hänen kerskaamisensa on vain siinä, mitä hän itse on, ei siinä, mitä toinen on;
5 sillä kunkin on kannettava oma taakkansa.
6 Jolle sanaa opetetaan, se jakakoon kaikkea hyvää opettajallensa.
7 Älkää eksykö, Jumala ei salli itseänsä pilkata; sillä mitä ihminen kylvää, sitä hän myös niittää.
8 Joka lihaansa kylvää, se lihasta turmeluksen niittää; mutta joka Henkeen kylvää, se Hengestä iankaikkisen elämän niittää.
9 Ja kun hyvää teemme, älkäämme lannistuko, sillä me saamme ajan tullen niittää, jos emme väsy.
10 Sentähden, kun meillä vielä aikaa on, tehkäämme hyvää kaikille, mutta varsinkin uskonveljille.
11 Katsokaa, kuinka suurilla kirjaimilla minä omakätisesti teille kirjoitan!
12 Kaikki, jotka pyrkivät lihassa olemaan mieliksi, ne pakottavat teitä ympärileikkauttamaan itsenne vain siksi, ettei heitä Kristuksen ristin tähden vainottaisi.
13 Eiväthän nekään, jotka ympärileikkauttavat itsensä, itse noudata lakia, vaan he tahtovat teitä ympärileikkauttamaan itsenne saadakseen kerskata teidän lihastanne.
14 Mutta pois se minusta, että minä muusta kerskaisin kuin meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen rististä, jonka kautta maailma on ristiinnaulittu minulle, ja minä maailmalle!
15 Sillä ei ympärileikkaus ole mitään eikä ympärileikkaamattomuus, vaan uusi luomus.
16 Ja kaikille, jotka tämän säännön mukaan vaeltavat, kaikille heille rauha ja laupeus, ja Jumalan Israelille!
17 Älköön tästedes kukaan minulle vaivoja tuottako; sillä minä kannan Jeesuksen arvet ruumiissani.
18 Meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen armo olkoon teidän henkenne kanssa, veljet. Amen.
JEESUS JA LAKI
Matt. 7:12
Sentähden, kaikki, mitä te tahdotte ihmisten
teille tekevän, tehkää myös te samoin heille;
sillä tämä on laki ja profeetat.
Luuk. 16:16
Laki ja profeetat olivat Johannekseen asti; siitä lähtien julistetaan Jumalan valtakuntaa, ja jokainen tunkeutuu sinne väkisin.
Matt. 13:17
Sillä totisesti minä sanon teille: monet
profeetat ja vanhurskaat ovat halunneet nähdä,
mitä te näette, eivätkä ole nähneet, ja kuulla,
mitä te kuulette, eivätkä ole kuulleet.
Joh. 5:36
Mutta minulla on todistus, joka on suurempi kuin
Johanneksen; sillä ne teot, jotka Isä on antanut
minun täytettävikseni, ne teot, jotka minä teen,
todistavat minusta, että Isä on minut
lähettänyt.
Matt. 11:11
Totisesti minä sanon teille: ei ole vaimoista
syntyneitten joukosta noussut suurempaa kuin
Johannes Kastaja; mutta vähäisin taivasten
valtakunnassa on suurempi kuin hän.
opettaa, että laki on hyvä ja käskysana on pyhä, vanhurskas ja hyvä ja ilman lakia hän ei olisi tiennyt synnistä mitään, mutta kun hän tuli tuntemaan lain ja käskysanan, joutui hän näkemään syntisyytensä ja tämä HYVÄ toi kuoleman hänelle, mutta ei ITSE LAKI, TAI KÄSKYSANA, vaan se synti, mikä Paavalissa vallitsi toi hänelle lain ja käskysanan mukaan kuoleman:
12 Niin, laki on kuitenkin pyhä ja käskysana pyhä, vanhurskas ja hyvä.
13 Onko siis hyvä tullut minulle kuolemaksi? Pois se! Vaan synti, että se synniksi nähtäisiin, on hyvän kautta tuottanut minulle kuoleman, että synti tulisi ylenmäärin synnilliseksi käskysanan kautta.
Roomalaiskirje 7
1 Vai ettekö tiedä, veljet-minä puhun lain tunteville-että laki vallitsee ihmistä, niin kauan kuin hän elää?
2 Niinpä sitoo laki naidun vaimon hänen elossa olevaan mieheensä; mutta jos mies kuolee, on vaimo irti tästä miehen laista.
3 Sentähden hän saa avionrikkojan nimen, jos miehensä eläessä antautuu toiselle miehelle; mutta jos mies kuolee, on hän vapaa siitä laista, niin ettei hän ole avionrikkoja, jos menee toiselle miehelle.
4 Niin, veljeni, teidätkin on kuoletettu laista Kristuksen ruumiin kautta, tullaksenne toisen omiksi, hänen, joka on kuolleista herätetty, että me kantaisimme hedelmää Jumalalle.
5 Sillä kun olimme lihan vallassa, niin synnin himot, jotka laki herättää, vaikuttivat meidän jäsenissämme, niin että me kannoimme hedelmää kuolemalle,
6 mutta nyt me olemme irti laista ja kuolleet pois siitä, mikä meidät piti vankeina, niin että me palvelemme Jumalaa Hengen uudessa tilassa emmekä kirjaimen vanhassa.
7 Mitä siis sanomme? Onko laki syntiä? Pois se! Mutta syntiä en olisi tullut tuntemaan muuten kuin lain kautta; sillä en minä olisi tiennyt himosta, ellei laki olisi sanonut: "Älä himoitse".
8 Mutta kun synti otti käskysanasta aiheen, herätti se minussa kaikkinaisia himoja; sillä ilman lakia on synti kuollut.
9 Minä elin ennen ilman lakia; mutta kun käskysana tuli, niin synti virkosi,
10 ja minä kuolin. Niin kävi ilmi, että käskysana, joka oli oleva minulle elämäksi, olikin minulle kuolemaksi.
11 Sillä kun synti otti käskysanasta aiheen, petti se minut ja kuoletti minut käskysanan kautta.
12 Niin, laki on kuitenkin pyhä ja käskysana pyhä, vanhurskas ja hyvä.
13 Onko siis hyvä tullut minulle kuolemaksi? Pois se! Vaan synti, että se synniksi nähtäisiin, on hyvän kautta tuottanut minulle kuoleman, että synti tulisi ylenmäärin synnilliseksi käskysanan kautta.
14 Sillä me tiedämme, että laki on hengellinen, mutta minä olen lihallinen, myyty synnin alaisuuteen.
15 Sillä minä en tunne omakseni sitä, mitä teen; sillä minä en toteuta sitä, mitä tahdon, vaan mitä minä vihaan, sitä minä teen.
16 Mutta jos minä teen sitä, mitä en tahdo, niin minä myönnän, että laki on hyvä.
17 Niin en nyt enää tee sitä minä, vaan synti, joka minussa asuu.
18 Sillä minä tiedän, ettei minussa, se on minun lihassani, asu mitään hyvää. Tahto minulla kyllä on, mutta voimaa hyvän toteuttamiseen ei;
19 sillä sitä hyvää, mitä minä tahdon, minä en tee, vaan sitä pahaa, mitä en tahdo, minä teen.
20 Jos minä siis teen sitä, mitä en tahdo, niin sen tekijä en enää ole minä, vaan synti, joka minussa asuu.
21 Niin huomaan siis itsessäni, minä, joka tahdon hyvää tehdä, sen lain, että paha riippuu minussa kiinni;
22 sillä sisällisen ihmiseni puolesta minä ilolla yhdyn Jumalan lakiin,
23 mutta jäsenissäni minä näen toisen lain, joka sotii minun mieleni lakia vastaan ja pitää minut vangittuna synnin laissa, joka minun jäsenissäni on.
24 Minä viheliäinen ihminen, kuka pelastaa minut tästä kuoleman ruumiista?
25 Kiitos Jumalalle Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme, kautta! Niin minä siis tämmöisenäni palvelen mielellä Jumalan lakia, mutta lihalla synnin lakia.
LAKI JA SEURAKUNTA
Room. 10:4
Sillä Kristus on lain loppu,
vanhurskaudeksi jokaiselle, joka uskoo.
Room. 3:21
Mutta nyt Jumalan vanhurskaus, josta laki
ja profeetat todistavat, on ilmoitettu
ilman lakia,
Room. 3:28
Niin päätämme siis, että ihminen
vanhurskautetaan uskon kautta,
ilman lain tekoja.
Naimisissa lain kanssa vai kihlattu Kristukselle?
Room. 7:2
Niinpä sitoo laki naidun vaimon hänen elossa
olevaan mieheensä; mutta jos mies kuolee, on
vaimo irti tästä miehen laista.
Room. 7:6
mutta nyt me olemme irti laista ja kuolleet pois
siitä, mikä meidät piti vankeina, niin että me
palvelemme Jumalaa Hengen uudessa tilassa emmekä
kirjaimen vanhassa.
KUOLLEET POIS LAISTA !!!
Gal. 2:19
Lain vaikutuksesta minä kuolin, mutta kuolin
vapaaksi laista elääkseni Jumalalle.
Minut on Kristuksen kanssa ristiinnaulittu.
lihan kuolettamista.
Paavali ei koskaan opeta, että ihminen on pelastunut armosta ilman kuuliaisuuden tekoja, vaan opettaa, että ihmisen tulee taipua Jumalan Tahtoon ja kuolettaa lihantahto Jumalan Hengellä.
Samoin, kuin Jeesus, niin Paavalikin opettaa, että rakkaus täyttää lain. Laki siis on täytettynä ja kaiken lisäksi aivan täyteen niin, että siitä ei ole kadonnut mitään, ei pienintäkään piirtoa ja Jeesus, kuten Paavalikin opettaa, että NYT RAKKAUS ON LAIN TÄYTTYMYS, ei lain poistuminen, tai rikkoutuminen, vaan lain täyttymys.
Johannes Kastajan päiviin ihmisen oli itse täytettävä lakia, mutta sitten alkoi uuden liiton opetus, joka toi tiedon, että Jeesus täyttää lain ja ihminen saa uskon kautta Jeesukseen elää täytetyssä laissa.
Usko Jeesukseen tuo ihmiselle Jumalan lapsen oikeudet, eli Jumalan valtakunnan valtuudet ja VOIMAN elää Jumalan lapsensa.
Jokainen yrittää kyllä itse täyttämään lakia ja näin pyrkii varkain menemään Jumalan valtakuntaan, mutta Jeesuksen omien kohdalla se pyrkimys ei kestä kauaa, sillä yhtäkkiä Jeesus avaa oven ja kutsuu valittunsa sisään ja antaa valitulleen synnit anteeksi ja tekee hänestä uuden luomuksen ja näin valittu saa voiman elää TÄYTETYSSÄ LAISSA.
Room. 8:13
Sillä jos te lihan mukaan elätte, pitää teidän kuoleman; mutta jos te Hengellä kuoletatte ruumiin teot, niin saatte elää.
Kolossalaiskirje 3
1 Jos te siis olette herätetyt Kristuksen kanssa, niin etsikää sitä, mikä on ylhäällä, jossa Kristus on, istuen Jumalan oikealla puolella.
2 Olkoon mielenne siihen, mikä ylhäällä on, älköön siihen, mikä on maan päällä.
3 Sillä te olette kuolleet, ja teidän elämänne on kätkettynä Kristuksen kanssa Jumalassa;
4 kun Kristus, meidän elämämme, ilmestyy, silloin tekin hänen kanssaan ilmestytte kirkkaudessa.
5 Kuolettakaa siis maalliset jäsenenne: haureus, saastaisuus, kiihko, paha himo ja ahneus, joka on epäjumalanpalvelusta,
6 sillä niiden tähden tulee Jumalan viha,
7 ja niissä tekin ennen vaelsitte, kun niissä elitte.
8 Mutta nyt pankaa tekin pois ne kaikki: viha, kiivastus, pahuus, herjaus ja häpeällinen puhe suustanne.
9 Älkää puhuko valhetta toisistanne, te, jotka olette riisuneet pois vanhan ihmisen tekoinensa
10 ja pukeutuneet uuteen, joka uudistuu tietoon, Luojansa kuvan mukaan.
11 Ja tässä ei ole kreikkalaista eikä juutalaista, ei ympärileikkausta eikä ympärileikkaamattomuutta, ei barbaaria, ei skyyttalaista, ei orjaa, ei vapaata, vaan kaikki ja kaikissa on Kristus.
12 Pukeutukaa siis te, jotka olette Jumalan valituita, pyhiä ja rakkaita, sydämelliseen armahtavaisuuteen, ystävällisyyteen, nöyryyteen, sävyisyyteen, pitkämielisyyteen,
13 kärsikää toinen toistanne ja antakaa toisillenne anteeksi, jos kenellä on moitetta toista vastaan. Niinkuin Herrakin on antanut teille anteeksi, niin myös te antakaa.
14 Mutta kaiken tämän lisäksi pukeutukaa rakkauteen, mikä on täydellisyyden side.
15 Ja vallitkoon teidän sydämissänne Kristuksen rauha, johon te olette kutsututkin yhdessä ruumiissa, ja olkaa kiitolliset.
16 Runsaasti asukoon teissä Kristuksen sana; opettakaa ja neuvokaa toinen toistanne kaikessa viisaudessa, psalmeilla, kiitosvirsillä ja hengellisillä lauluilla, veisaten kiitollisesti Jumalalle sydämissänne.
17 Ja kaikki, minkä teette sanalla tai työllä, kaikki tehkää Herran Jeesuksen nimessä, kiittäen Isää Jumalaa hänen kauttansa.
18 Vaimot, olkaa miehillenne alamaiset, niinkuin sopii Herrassa.
19 Miehet, rakastakaa vaimojanne, älkääkä olko heitä kohtaan katkerat.
20 Lapset, olkaa vanhemmillenne kuuliaiset kaikessa, sillä se on otollista Herrassa.
21 Isät, älkää kiihoittako lapsianne, etteivät he kävisi aroiksi.
22 Palvelijat, olkaa maallisille isännillenne kaikessa kuuliaiset, ei silmänpalvelijoina, ihmisille mieliksi, vaan sydämen yksinkertaisuudessa peljäten Herraa.
23 Kaikki, mitä teette, se tehkää sydämestänne, niinkuin Herralle eikä ihmisille,
24 tietäen, että te saatte Herralta palkaksi perinnön; te palvelette Herraa Kristusta.
25 Sillä se, joka tekee väärin, on saava takaisin, mitä on väärin tehnyt; ja henkilöön ei katsota.
kuten tämä kolossalaisille osoitettu kirjekkin opettaa. Tässä ei sanota, että teidät puetaan rakkauteen, vaan tässä kehoitetaan pukeutumaan rakkauteen, täydellisyyden siteeseen. Ihminen, joka Jumalan Tahdon mukaan pukeutuu rakkauteen, lain täyttymiseen: rakasta Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistä niin, kuin itseäsi, puetaan ylhäältä käsin valkeisiin, hohtavan valkeisiin vaatteisiin, sillä vapaasta tahdosta rakkauteen pukeutunut, on osoittanut Jumalalle todellisen tahtonsa seurata Jeesusta ja todellisen tahtonsa päästä täydellisesti Jumalan Hengen kuljetettavaksi:
Kolossalaiskirje 3
14 Mutta kaiken tämän lisäksi pukeutukaa rakkauteen, mikä on täydellisyyden side.
15 Ja vallitkoon teidän sydämissänne Kristuksen rauha, johon te olette kutsututkin yhdessä ruumiissa, ja olkaa kiitolliset.
16 Runsaasti asukoon teissä Kristuksen sana; opettakaa ja neuvokaa toinen toistanne kaikessa viisaudessa, psalmeilla, kiitosvirsillä ja hengellisillä lauluilla, veisaten kiitollisesti Jumalalle sydämissänne.
17 Ja kaikki, minkä teette sanalla tai työllä, kaikki tehkää Herran Jeesuksen nimessä, kiittäen Isää Jumalaa hänen kauttansa.
18 Vaimot, olkaa miehillenne alamaiset, niinkuin sopii Herrassa.
19 Miehet, rakastakaa vaimojanne, älkääkä olko heitä kohtaan katkerat.
20 Lapset, olkaa vanhemmillenne kuuliaiset kaikessa, sillä se on otollista Herrassa.
21 Isät, älkää kiihoittako lapsianne, etteivät he kävisi aroiksi.
22 Palvelijat, olkaa maallisille isännillenne kaikessa kuuliaiset, ei silmänpalvelijoina, ihmisille mieliksi, vaan sydämen yksinkertaisuudessa peljäten Herraa.
23 Kaikki, mitä teette, se tehkää sydämestänne, niinkuin Herralle eikä ihmisille,
24 tietäen, että te saatte Herralta palkaksi perinnön; te palvelette Herraa Kristusta.
25 Sillä se, joka tekee väärin, on saava takaisin, mitä on väärin tehnyt; ja henkilöön ei katsota.
merkitse mitään määrätyissä uskonnollisissa suuntaukssissa, vaikka Jeesus tekee käskyistä täydellisen vahvoja, niin vahvoja, että jokaisen on tunnustettava, että omalla voimalla ihminen ei voi elää noiden käskyjen kanssa sovussa ja joutuvat tunnustamaan, että tarvitsevat Jumalan armoa, uskoa Jeesukseen ja voimaa elää siinä ja Jumalan käskyissä. Vaikka taivas ja maa ei vielä ole kadonnut tätä vastustetaan määrätyissä uskonnollisissa käsityksissä:
Matteus 5
18 Sillä totisesti minä sanon teille: kunnes taivas ja maa katoavat, ei laista katoa pieninkään kirjain, ei ainoakaan piirto, ennenkuin kaikki on tapahtunut.
19 Sentähden, joka purkaa yhdenkään näistä pienimmistä käskyistä ja sillä tavalla opettaa ihmisiä, se pitää pienimmäksi taivasten valtakunnassa kutsuttaman; mutta joka niitä noudattaa ja niin opettaa, se pitää kutsuttaman suureksi taivasten valtakunnassa.
20 Sillä minä sanon teille: ellei teidän vanhurskautenne ole paljoa suurempi kuin kirjanoppineiden ja fariseusten, niin te ette pääse taivasten valtakuntaan.
21 Te olette kuulleet sanotuksi vanhoille: 'Älä tapa', ja: 'Joka tappaa, se on ansainnut oikeuden tuomion'.
22 Mutta minä sanon teille: jokainen, joka vihastuu veljeensä, on ansainnut oikeuden tuomion; ja joka sanoo veljelleen: 'Sinä tyhjänpäiväinen', on ansainnut suuren neuvoston tuomion; ja joka sanoo: 'Sinä hullu', on ansainnut helvetin tulen.
23 Sentähden, jos tuot lahjaasi alttarille ja siellä muistat, että veljelläsi on jotakin sinua vastaan,
24 niin jätä lahjasi siihen alttarin eteen, ja käy ensin sopimassa veljesi kanssa, ja tule sitten uhraamaan lahjasi.
25 Suostu pian sopimaan riitapuolesi kanssa, niin kauan kuin vielä olet hänen kanssaan tiellä, ettei riitapuolesi vetäisi sinua tuomarin eteen ja tuomari antaisi sinua oikeudenpalvelijalle, ja ettei sinua pantaisi vankeuteen.
26 Totisesti minä sanon sinulle: sieltä et pääse, ennenkuin maksat viimeisenkin rovon.
27 Te olette kuulleet sanotuksi: 'Älä tee huorin'.
28 Mutta minä sanon teille: jokainen, joka katsoo naista himoiten häntä, on jo sydämessään tehnyt huorin hänen kanssansa.
29 Jos sinun oikea silmäsi viettelee sinua, repäise se pois ja heitä luotasi; sillä parempi on sinulle, että yksi jäsenistäsi joutuu hukkaan, kuin että koko ruumiisi heitetään helvettiin.
30 Ja jos sinun oikea kätesi viettelee sinua, hakkaa se poikki ja heitä luotasi; sillä parempi on sinulle, että yksi jäsenistäsi joutuu hukkaan, kuin että koko ruumiisi menee helvettiin.
31 On sanottu: 'Joka hylkää vaimonsa, antakoon hänelle erokirjan'.
32 Mutta minä sanon teille: jokainen, joka hylkää vaimonsa muun kuin huoruuden tähden, saattaa hänet tekemään huorin, ja joka nai hyljätyn, tekee huorin.
33 Vielä olette kuulleet sanotuksi vanhoille: 'Älä vanno väärin', ja: 'Täytä Herralle valasi'.
34 Mutta minä sanon teille: älkää ensinkään vannoko, älkää taivaan kautta, sillä se on Jumalan valtaistuin,
35 Älkääkä maan kautta, sillä se on hänen jalkojensa astinlauta, älkää myöskään Jerusalemin kautta, sillä se on suuren Kuninkaan kaupunki;
36 Äläkä vanno pääsi kautta, sillä et sinä voi yhtäkään hiusta tehdä valkeaksi etkä mustaksi;
37 vaan olkoon teidän puheenne: 'On, on', tahi: 'ei, ei'. Mitä siihen lisätään, se on pahasta.
38 Te olette kuulleet sanotuksi: 'Silmä silmästä ja hammas hampaasta'.
39 Mutta minä sanon teille: älkää tehkö pahalle vastarintaa; vaan jos joku lyö sinua oikealle poskelle, käännä hänelle toinenkin;
40 ja jos joku tahtoo sinun kanssasi käydä oikeutta ja ottaa ihokkaasi, anna hänen saada vaippasikin;
41 ja jos joku pakottaa sinua yhden virstan matkalle, kulje hänen kanssaan kaksi.
42 Anna sille, joka sinulta anoo, äläkä käännä selkääsi sille, joka sinulta lainaa pyytää.
43 Te olette kuulleet sanotuksi: 'Rakasta lähimmäistäsi ja vihaa vihollistasi'.
44 Mutta minä sanon teille: rakastakaa vihollisianne ja rukoilkaa niiden puolesta, jotka teitä vainoavat,
45 että olisitte Isänne lapsia, joka on taivaissa; sillä hän antaa aurinkonsa koittaa niin pahoille kuin hyvillekin, ja antaa sataa niin väärille kuin vanhurskaillekin.
46 Sillä jos te rakastatte niitä, jotka teitä rakastavat, mikä palkka teille siitä on tuleva? Eivätkö publikaanitkin tee samoin?
47 Ja jos te osoitatte ystävällisyyttä ainoastaan veljillenne, mitä erinomaista te siinä teette? Eivätkö pakanatkin tee samoin?
48 Olkaa siis te täydelliset, niinkuin teidän taivaallinen Isänne täydellinen on."
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000001692&posting=22000000043236529
aukeavat jokaiselle, joille niiden on sallittu aukenevan.
Uskostko sinä elävään Jeesukseen, joka sovitti ristillä edeltä tekemämme synnit ja siitä päivästä, kun otimme uskonlahjan vastaan, saimme oikeudet Jumalan kasvatukseen, josta kehittyy meille täydellisen uusi luonne, koska meistä uskovaisista tehdään uusia luomuksia.
Uskotko, että tänäänkin Jeesus elää OMAN KANSANSA keskuudessa, tehden tunnustekoja ja näin vahvistaa Sanan merkeillä?
Kyllä Paavali puhui "sydämen ympärileikkauksesta"
ja teki selväksi ettei asialla ollut enää merkitystä liiton ehtoina, mutta hän ei tarpeettomasti halunnut loukata ja oli menoissa mukana muistaakseni joskus joissa ympärileikattiin.
Paavali ei kieltänyt ympärileikkaamasta kuitenkaan.
Gal 2:7-9
Ympärileikkaus on tänään puolustettavissa hygieniasyistä sukupuolisen kestävyyden kannalta jolloin hepin klunssi ei ole niin herkkä kun on jatkuvassa hinkkauksessa pultussa.
Maissa joissa miehet ovat leikattuja/ ja/ tai käyvät pesulla aina vessan jälkeen naisen eivät sairasta alapään syöpiä.
Kristillisessä uskosssa asialla ei ole mitään merkitystä.
Muihin uskontoihin asia voi liittyä toki.
Jumalan siunausta
jari laurila
lihaan tehtävää ympärileikkausta. Muistako, kun Pietari ei asettunut Paavalin rinnalle tämän asian tiimoilla, miten se jopa suututti Paavalia, joka oli valittu pakana-alkuisten apostoliksi.
Tässä Paavali vastutaa lain alle ajajia, jopa apostoleita, jotka lankesivat jossakin vaiheessa ulkokultaisuuteen ja ihmisorjuuteen:
Galatalaiskirje 2
1 Sitten, neljäntoista vuoden kuluttua, minä taas menin ylös Jerusalemiin Barnabaan kanssa ja otin Tiituksenkin mukaani.
2 Mutta minä menin sinne ilmestyksen johdosta ja esitin heille sen evankeliumin, jota julistan pakanain keskuudessa; esitin sen yksityisesti arvokkaimmille heistä, etten ehkä juoksisi tai olisi juossut turhaan.
3 Mutta ei edes seuralaistani Tiitusta, joka oli kreikkalainen, pakotettu ympärileikkauttamaan itseänsä.
4 Noiden pariimme luikertaneiden valheveljien tähden, jotka orjuuttaakseen meitä olivat hiipineet vakoilemaan vapauttamme, mikä meillä on Kristuksessa Jeesuksessa,
5 me emme hetkeksikään alistuneet antamaan heille myöten, että evankeliumin totuus säilyisi teidän keskuudessanne.
6 Ja nuo, joita jonakin pidettiin-millaisia lienevät olleet, ei kuulu minuun; Jumala ei katso henkilöön-nuo arvossapidetyt eivät velvoittaneet minua mihinkään enempään,
7 vaan päinvastoin, kun näkivät, että minulle oli uskottu evankeliumin julistaminen ympärileikkaamattomille, samoin kuin Pietarille sen julistaminen ympärileikatuille-
8 sillä hän, joka antoi Pietarille voimaa hänen apostolintoimeensa ympärileikattujen keskuudessa, antoi minullekin siihen voimaa pakanain keskuudessa-
9 ja kun olivat tulleet tuntemaan sen armon, mikä oli minulle annettu, niin Jaakob ja Keefas ja Johannes, joita pidettiin pylväinä, antoivat minulle ja Barnabaalle yhteisen työn merkiksi kättä, mennäksemme, me pakanain keskuuteen ja he ympärileikattujen.
10 Meidän oli vain muistaminen köyhiä, ja juuri sitä minä olenkin ahkeroinut tehdä.
11 Mutta kun Keefas tuli Antiokiaan, vastustin minä häntä vasten kasvoja, koska hän oli herättänyt suurta paheksumista.
12 Sillä ennenkuin Jaakobin luota oli tullut muutamia miehiä, oli hän syönyt yhdessä pakanain kanssa; mutta heidän tultuaan hän vetäytyi pois ja pysytteli erillään peläten ympärileikattuja,
13 ja hänen kanssaan lankesivat ulkokultaisuuteen muutkin juutalaiset, niin että heidän ulkokultaisuutensa tempasi mukaansa Barnabaankin.
14 Mutta kun minä näin, etteivät he vaeltaneet suoraan evankeliumin totuuden mukaan, sanoin minä Keefaalle kaikkien kuullen: "Jos sinä, joka olet juutalainen, noudatat pakanain tapoja etkä juutalaisten, miksi sinä pakotat pakanoita noudattamaan juutalaisten tapoja?"
15 Me olemme luonnostamme juutalaisia, emmekä pakanasyntisiä;
16 mutta koska tiedämme, ettei ihminen tule vanhurskaaksi lain teoista, vaan uskon kautta Jeesukseen Kristukseen, niin olemme mekin uskoneet Kristukseen Jeesukseen tullaksemme vanhurskaiksi uskosta Kristukseen eikä lain teoista, koska ei mikään liha tule vanhurskaaksi lain teoista.
17 Mutta jos meidät itsemmekin, pyrkiessämme vanhurskautumaan Kristuksessa, on havaittu syntisiksi, onko sitten Kristus synnin palvelija? Pois se!
18 Sillä jos minä uudestaan rakennan sen, minkä olen hajottanut maahan, osoitan minä olevani lain rikkoja.
19 Sillä minä olen lain kautta kuollut pois laista, elääkseni Jumalalle. Minä olen Kristuksen kanssa ristiinnaulittu,
20 ja minä elän, en enää minä, vaan Kristus elää minussa; ja minkä nyt elän lihassa, sen minä elän Jumalan Pojan uskossa, hänen, joka on rakastanut minua ja antanut itsensä minun edestäni.
21 En minä tee mitättömäksi Jumalan armoa, sillä jos vanhurskaus on saatavissa lain kautta, silloinhan Kristus on turhaan kuollut.
kirjeestä käy täysin selville, että Paavali vastustaa juutalaisten lain tekoja. Juutalaisten taisi olla mahdotonta luopua ympärileikkauksista ja muista teoista, joihin he olivat kasvaneet syntymästä saakka, paitsi niiden juutalaisten, jotka uskoivat, että Jeesus on vanhan liiton loppu ja uuden alku.
ole lupausta lain väistymisestä, vaan päinvastoin Jumala ilmoittaa, että jos lait väistyvät, niin Israelin jälkeläiset lakkaavat olemasta kansa Jumalan kasvojen edessä. Uudessa liitossa on uuden liiton laki, sydämeen kirjoitettu, ei kaukana kenestäkään ja tämän lain kanssa Jumalan kansa elää sopusoinnussa Jeesuksen täytettyä koko lain ja täyttäessä lupauksensa antaa omilleen VOIMAN elää täytetyssä laissa.
Israelin perillisiä ja jälkeläisiä ovat Jumalan LUPAUKSEN mukaan kaikki, jotka uskovat Jeesukseen ja ovat näin osallisia Jumalaan.
Gal. 3:29
Mutta jos te olette Kristuksen omat, niin te siis olette Aabrahamin siementä, perillisiä lupauksen mukaan.
Jeremia 31
31 Katso, päivät tulevat, sanoo Herra, jolloin minä teen Israelin heimon ja Juudan heimon kanssa uuden liiton;
32 en sellaista liittoa kuin se, jonka minä tein heidän isäinsä kanssa silloin, kun minä tartuin heidän käteensä ja vein heidät pois Egyptin maasta, ja jonka liittoni he ovat rikkoneet, vaikka minä olin ottanut heidät omikseni, sanoo Herra.
33 Vaan tämä on se liitto, jonka minä teen Israelin heimon kanssa niiden päivien tultua, sanoo Herra: Minä panen lakini heidän sisimpäänsä ja kirjoitan sen heidän sydämiinsä; ja niin minä olen heidän Jumalansa, ja he ovat minun kansani.
34 Silloin ei enää toinen opeta toistansa eikä veli veljeänsä sanoen: 'Tuntekaa Herra'. Sillä he kaikki tuntevat minut, pienimmästä suurimpaan, sanoo Herra; sillä minä annan anteeksi heidän rikoksensa enkä enää muista heidän syntejänsä.
35 Näin sanoo Herra, joka on pannut auringon valaisemaan päivää, kuun ja tähdet lakiensa mukaan valaisemaan yötä, hän, joka liikuttaa meren, niin että sen aallot pauhaavat-Herra Sebaot on hänen nimensä:
36 Jos väistyvät nämä lait minun kasvojeni edestä, silloin myös lakkaavat Israelin jälkeläiset olemasta kansa minun kasvojeni edessä ainiaan.
////Paavali ei koskaan opettanut, että ihmisen sisään kirjoitettu laki loppuu Jeesukseen, mutta Paavalin kirjeitä ymmärtämättömät tekevät sitä alati.////
Puhut nyt puppua niin että silmät pullistelee.
Paavali opetytaa, että vasta Kristuksessa meille kirjoitetaan laki sisimpään, eikä niinkuin adventistina venkoilette.