Hyvinkään eläinlääkäri tarjonta

ja niiden erot..

http://www.aamuposti.fi/Uutiset/Arkisto/2008/07/14/Animuksen-perustaja-puolustaa-paa-pystyssa-asemansa-hintoja
Animus aamupostissa;
Eläinlääkäriasema Animuksen toimitusjohtaja Oili Gyldén sanoo, että hän on oikeastaan tyytyväinen, jos hänen johtamansa hoitopaikka on alueensa kallein.
Oili Gyldén perusti Animuksen Hyvinkäälle 13 vuotta sitten.
Gyldén perustelee korkeita hintoja sillä, että motivoituneita eläinlääkäreitä ei saada pysymään klinikoilla ellei heille pystytä maksamaan kilpailukykyistä palkkaa ja tarjoamaan säännöllisesti lisäkoulutusta sekä hyvin varusteltu työskentely-ympäristö.

Hän päätti silloin, ettei tule paikkakunnalle polkemaan hintoja ja on pysynyt päätöksessään.

No, jos sitä koulutusta saadaan ja palkat on hyvät, niin olettaisin että eläinlääkärit osaavat hommansa...
Näin ei kuitenkaan ole.
Heidän ohjeidensa mukaan eläimeni olisi pitänyt leikata ortopedillä ja leikkauksen hinta 600-1600e. Ennen kuin ajan tuonne olisi saanut olisi pitänyt ehdottomasti lepuuttaa. Jos en aikaa olisi pikimmiten muualle saanut, lepuuttamisesta johtuen eläin olisi tosiaan pitänyt leikkauttaa. Onneksi aika järjestyi muualta, ja säästyin 1600e menoilta. Tärkeintä, että eläin on nyt kunnossa ja ilman leikkausta!

Samoin noilla hinnoilla olettaisin, että varattu aika on silloin kun se sovitaan eikä silloin kuin se heille sopii. Sovitut ajat eivät pidä paikkaansa, vaan aina joutuu odottamaan..
Laitteet eivät toimi--->lisää odotusta!

Laskutetaan jokaisesta vanulapusta ja sanasta mitä eläinlääkäri sanoo!

Sanum, ok mesta mutta tietotaitoa yleisistä asioista pennun kohdalla saisi olla enemmän.
Hinnat pilvissä sielläkin, mutta halvempi kuin Animus.

Hyvinkäällä kallistun Arvo Porokan puoleen. Sääli vain, kun porokalta ei löydy esim. röntgen laitteita, eikä hänellä ole avustajaa jotta voisi suorittaa isompiakin leikkauksia.

Jos on valmis ajamaan muualle, niin kirkkonummella vastaanottoa pitää;
LASZLO IGNATISAK.
Suomen parhaan eläinlääkärin oppipoika, ja hinnat ei tosiaan päätä huimaa! Ajan saa nopeasti, jos akuutti hätä on. SUOSITTELEN LÄMMÖLLÄ!!

23

11712

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • JaniKesälä

      Itselläni on kyllä pelkästään positiivisia kokemuksia Animuksesta. Lääkäri on pysynyt samana koko ajan, joten hoitohistoriaa ei muiden ole tarvinnut välillä tulkita. Ajan on saanut aina tarvittaessa ja aikataulut ovat myös pitäneet. Ainahan tietysti voi käydä niin, että edellinen asiakas viipyykin 5-10 minuuttia oletettua kauemmin, mutta niinhän se on "ihmislääkärien" kohdallakin.

      Parhaiten muistuu mieleen tapaus parin vuoden takaa kun olin toisen koiramme kanssa korvasienimetsällä. Heitin pois yhden pilalle menneen sienen ja koirahan nappasi ja söi sen oitis. Ei muuta kuin hurtta autoon ja matkalta soitto Animukselle. Vastaanotolle pääsi heti ja 15 minuuttia vahingon jälkeen koira oli oksennetettu ja lääkitty. Koira elää ja voi hyvin edelleen - mitään vahinkoa ei päässyt syntymään. Sen jälkeen tosin koirat ovat korvasienimetsälle lähtiessäni jääneet kotiin.

      • ongelman olisi

        varmaan voinut hoitaa ihan kotikonsteinkin, jos oma tietotaito siihen riittää.. Eli suola palloja kurkkuun, niin koira oksentaa ja sitä rataa.
        Lasku oli varmaan päätä huimaava moisesta pelastusoperaatiosta?
        Mitä enemmän sinne rahaa laittaa, sitä parempi varmasti myös palvelu ;)


      • joka ei pidä

        koiraansa kiinni metsässä niinkuin laki määrää.


    • eläinlääkärit

      meillä täällä Hyvinkäällä on. Itse olen saanut erinomaista palvelua sekä Sanumissa että Animuksessa että myös Porokan vastaanotolla.Animuksen ajanvaraukset voivat pettää siksi, että he ottavat AINA kiireelliset tapaukset vastaan esim. eläinsuojeluyhdistykseltä tms., eläin loukkaantunut tahi vahingoittunut.Toki näin tekee Sanum ja Porokkakin,mutta Animukseen näitä käsittääkseni tuodaan enemmän. Itse käyn Sanumin Jaanalla, ihan huipputapaus.Kaikki hyvinkääläiset eläinlääkärit tekevät työtä suurella sydämellä ja panevat kaiken osaamisensa peliin. Silti jokaiselle voi tulla virheitä, ihan niin kuin humaanipuolellakin.ja pitkää päivää tekevät kaikki.

    • eläinlääkäri tarjonta

      eläinlääkäri tarjonta

      • yyyyy

        eläinlääkäritarjonta ON yhdyssana!


      • Mien
        yyyyy kirjoitti:

        eläinlääkäritarjonta ON yhdyssana!

        Miten paljon Porokka itse on paikalla vastaanotolla nykyään? Käytin omaa koiraani siellä ja vastaanotolla oli nuori nainen.. Hoiti hommansa ihan ok, mutta aivan rutiini koetta ei OSANNUT ottaa (kyseessä siis verikoe joka olisi pitänyt lähettää edelleen).. Jäi hieman kaivelemaan, että eikö kunnaneläinlääkärin sijaisenkin pitäisi nämä rutiinit osata..


      • Tiger
        Mien kirjoitti:

        Miten paljon Porokka itse on paikalla vastaanotolla nykyään? Käytin omaa koiraani siellä ja vastaanotolla oli nuori nainen.. Hoiti hommansa ihan ok, mutta aivan rutiini koetta ei OSANNUT ottaa (kyseessä siis verikoe joka olisi pitänyt lähettää edelleen).. Jäi hieman kaivelemaan, että eikö kunnaneläinlääkärin sijaisenkin pitäisi nämä rutiinit osata..

        Arvo on lomalla vielä kuukauden verran ja sijainen hoitaa vastaanottoa sillä aikaa.


      • KISSANOMISTAJA
        Tiger kirjoitti:

        Arvo on lomalla vielä kuukauden verran ja sijainen hoitaa vastaanottoa sillä aikaa.

        OLEN KÄYTTÄNYT KISSAANI KAUPUNGINELÄINLÄÄKÄRILLÄ OLEN TODELLA TYYTYVÄINEN PALVELUUN. VIHDOIN LÖYTYI KISULLE DG! HIENOA KUINKA TARKASTI POROKKA HAASTATTELI MINUA ENSIN KYSYEN KISSAN TAUSTATIEDOT, NYKYTILAN JA TUTKI KISUN OIKEIN HYVIN. KIITOS!


    • nii..

      Onko kellään omakohtaisia kokemuksia LASZLO IGNATISAKista? Pitäisi kastroida uros, ja muissa paikoissa hinta on lähempänä 340€! Ignatisakilla huomattavasti halvempaa joten mietin onko hoito mistään kotoisin??

    • Jii

      Olen täysin tyytyväinen Animuksen palveluun. Meidän talouden koira on saanut sieltä erinomaista hoitoa ja me omistajat erinomaista palvelua.

      Eli kiitokset vaan sinne Animukseen.

      -Tico

      • Marie.ihanuus

        Itse käyn aina Laszlon luona, vaikka asun Espoossa. Espoossa kun on kovin kallista ja ei niin lämminhenkistä. Laszlon periaatteisiin kuuluu ettei ketään riistetä, siksi hinnat on kohtuulliset. Sinne menen aina ilolla ja Laszlo saa aina hyvän mielen hauskoilla jutuillaan! :-) Varmaan jo kymmenen vuotta siellä käynyt. Kasvatan koiria pienimuotoisesti ja koiria minulla kotona 5 kpl... Ei voi muuta sanoa kuin, että Laszlo rokkaa! :D


      • fdfdgdfg

        animus ei osaa muuta kuin rahastaa, antavat myös ristiriitaisia hoito-ohjeita.


      • Karvatassut
        fdfdgdfg kirjoitti:

        animus ei osaa muuta kuin rahastaa, antavat myös ristiriitaisia hoito-ohjeita.

        Vuosia olimme Animuksen asiakkaina koiriemme kanssa, mutta hätätapauksessa jouduimme kääntymään Sanumin puoleen, koska Animuksessa ei ollut aikoja akuutille hädälle.
        Tämän käynnin jälkeen siirsinkin kaikkien koirieni paperit Sanumiin ja mietin miksi en aiemmin ole siellä käynyt! Olin todella positiivisesti yllättynyt että Hyvinkäälläkin on erikoisosaamista, eikä vain Viikin yliopistollisessa pieneläinsairaalassa jossa olemme myös joutuneet paljon käymään edesmenneen koiramme kanssa. Sanumin ilmapiiri on rauhallinen, hiljainen ja ystävällinen, kiire heilläkin varmasti on, mutta se ei välity meille asiakkaille, eikä siellä puida potilaiden vaivojakaan kaikkien kuullen. Paikka on täyden kympin arvoinen ja suosittelen lämpimästi!
        Hintahan on sivuseikka, pääasia että lemmikki tulee diaknosoitua oikein ja saa asianmukaista hoitoa!
        Kiitos Sanumin väelle, teette arvokasta työtä arvokkain ottein :)

        Cavalierit


    • -----

      Tietääkö joku onko Hyvinkäällä matelijoihin perehtynyttä eläinlääkäriä? Mille asemalle kannattaisi käärmettä tarvittaessa kiikuttaa?

      • Heavenfang

        Itse olen käynyt kissojen kanssa niin Animuksessa, Porokalla, kuin nyt äskettäin Sanumissakin. Täytyy sanoa että Sanumiin menen jatkossakin, hyvä palvelu, eikä riistoa hinnoissa. Ottivat sairaan kissani hoitoon, kun en muualle saanut enää (pe. iltapäivä), vaikka olikin päivä buukattu täyteen.


      • ei enään animukseen
        Heavenfang kirjoitti:

        Itse olen käynyt kissojen kanssa niin Animuksessa, Porokalla, kuin nyt äskettäin Sanumissakin. Täytyy sanoa että Sanumiin menen jatkossakin, hyvä palvelu, eikä riistoa hinnoissa. Ottivat sairaan kissani hoitoon, kun en muualle saanut enää (pe. iltapäivä), vaikka olikin päivä buukattu täyteen.

        Olen käynyt animuksessa useita kertoja.
        Joskus olen ollut tyytyväinen mutta useimmiten pettynyt. Eivät esim osanneet tehdä mitän kun koiran jalkaan ilmestyi patti. Ohjasivat toiselle lääkärille ja määräsivät antibioottia. Tästä sai siten vielä huiman laskun suhteessa siihen että ei tehty mitään ja erikoislääkäri sanoi vielä että antibiootti turhaa koska patti ei tulehtunut. Onneksi oli histiosytooma joka lähti pois itsekeseen , hävisi vain yhtenä päivänä. Lisäksi kyseisellä eläinlääkärillä hintatiedusteluihin on vastattu väärin puhelimella tiedustellessa. Halusin pennuille rokotukset ja sirutukset. Hinta olikin enemmän lopulta mitä sanottiin puhelimessa ja vastaanottoapulainen vain sanoi että joskus voi tapahtua virheitä, ei voi antaa siihen hintaa mitä sanoi, toimistomakusn voi kyllä vähentää.
        Ja nämä ei ole ainoat asiat mitkä harmittaa, onneksi eläinlääkärin voi itse valita !


    • Daisy.....

      Onko kenelläkään Eläinlääkäri Laszlo Ignatisakin henkilökohtaista puhelinnumeroa?
      Hän antoi sen minulle hätätapauksen tullessa, mutta lappu on johonkin kadonnut.
      Numero alkaa 0400-

      Kyse on siis kirkkonummen eläinklinikka Laszlo.

      • kirsikka12312

        0100100 - sieltä löytyy kaikki...


    • Tassutinlainen

      Sanumia suosittelen minä lämpimästi, lemmikkini olleet asiakkaina jo 10 vuotta ja pelkkää hyvää sanottavaa! Hätätapauksissa olemme päässeet poikkeuksetta lyhyellä varoajalla vastaanotolle. Erityiskiitokset Sanumin väelle kuuluu myös vakavasti syöpäsairaan koirani hyvästä hoidosta ja lopulta hienotunteisesta empaattisesta otteesta saattaessamme haukkurakastamme viimeiselle matkalle.

    • Anonyymi00022

      Ignatisak kieltäytyi tutkimasta perusteellisesti kodinvaihtajakissaani kun toin ensimmäiselle käynnille 3 vuotta sitten ja käsitteli viimeiseksi jäänellä käynnillä eläintäni niin kovakouraisesti, että kissa huusi kivusta ääneen. Väitti kaiken olevan kunnossa, mm lonkat ja hampaat. Vein muutaman päivän päästä kissani toiselle asemalle, jossa todettiin mm. hampaan paha syöpymä, pitkälle edennyt nivelrikko ja murtuma sääriluussa. Kissa jouduttiin lopettamaan siltä seisomalta, koska kärsi kovista kivuista. Lazslon luona oltiin käyty kipuepäilyjen takia muutama päivä aiemmin ja kaikki muka kunnossa. Lääkäri oli pahasti myöhässä eikä suhtautunut huoleeni vakavasti. Runnoi eläintä ja aiheutti pitkittyneen kärsimyksen hänelle. Jos hän olisi ensi käynnillä ottanut pyytämäni röntgenkuvat, nivelrikko olisi selvinnyt jo silloin ja eläin olisi saanut apua aiemmin. Ylimielinen lääkäri, joka saattaa välillä onnistua eläimen hoidossa, mutta ei saisi toimia ammatissaan näin pahojen hoitovirheiden takia. Muilla myös ollut samoja pahoja hoitovirhekokemuksia, kts yllä. Tapahtumasta on nyt puoli vuotta ja olen edelleen erittäin järkyttynyt, myös vihainen. Luotin eläinlääkärin huolehtivan rakkaasta perheenjäsenestä, kun oli huoli ja epäily, ettei kaikki ole kunnossa. Tähän puoskariin ei pidä luottaa. Älä vie eläintäsi Lazslolle. Älä vie eläintäsi Laszlolle. Älä vie eläintäsi Lazslolle.

    • Anonyymi00023

      Ignatisak kieltäytyi tutkimasta perusteellisesti kodinvaihtajakissaani kun toin ensimmäiselle käynnille 3 vuotta sitten ja käsitteli viimeiseksi jäänellä käynnillä eläintäni niin kovakouraisesti, että kissa huusi kivusta ääneen. Väitti kaiken olevan kunnossa, mm lonkat ja hampaat. Vein muutaman päivän päästä kissani toiselle asemalle, jossa todettiin mm. hampaan paha syöpymä, pitkälle edennyt nivelrikko ja murtuma sääriluussa. Kissa jouduttiin lopettamaan siltä seisomalta, koska kärsi kovista kivuista. Lazslon luona oltiin käyty kipuepäilyjen takia muutama päivä aiemmin ja kaikki muka kunnossa. Lääkäri oli pahasti myöhässä eikä suhtautunut huoleeni vakavasti. Runnoi eläintä ja aiheutti pitkittyneen kärsimyksen hänelle. Jos hän olisi ensi käynnillä ottanut pyytämäni röntgenkuvat, nivelrikko olisi selvinnyt jo silloin ja eläin olisi saanut apua aiemmin. Ylimielinen lääkäri, joka saattaa välillä onnistua eläimen hoidossa, mutta ei saisi toimia ammatissaan näin pahojen hoitovirheiden takia. Muilla myös ollut samoja pahoja hoitovirhekokemuksia. Tapahtumasta on nyt puoli vuotta ja olen edelleen erittäin järkyttynyt, myös vihainen. Luotin eläinlääkärin huolehtivan rakkaasta perheenjäsenestä, kun oli huoli ja epäily, ettei kaikki ole kunnossa. Tähän puoskariin ei pidä luottaa. Älä vie eläintäsi Lazslolle. Älä vie eläintäsi Laszlolle. Älä vie eläintäsi Lazslolle.

    • Anonyymi00024

      Vihdin Jokikunnassa Jokikunnantie 556 siaitsee edesmenneen Kai Skutnabbin perustama eläinklinikka.Suosittelen.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Lindtman I vasemmistohallitus aloittaa viimein Suomen kuntoon laittamisen

      Tässä nyt on 3 vuotta seurattu irvokasta kärsimysnäytelmää nimeltään "valtion budjetin tasapainotus by äärioikeisto", ja
      Maailman menoa
      198
      2747
    2. Missä viipyy persujen lupaama euron bensa?

      En edes muista milloin bensapumpussa olisi ollut ykkösellä alkava litrahinta. Missä siis viipyy persujen lupaama euron b
      Maailman menoa
      158
      2465
    3. Kirje, PellePelottomalle.

      Tärkeää olisi luoda ystävyys, että se, jota rakastaa, on samalla paras ystävä ja luotettavin, jolle voi ja uskaltaa luot
      Ikävä
      106
      1152
    4. Meni kyllä aika solmuun

      Meidän tutustuminen 😐
      Ikävä
      64
      941
    5. Martinan hevoset.

      Tämä todella kaunis ja ketterä harmaa hevonen jolla monet kilpailut voitetaan ei ole Martinan.Tytär ratsastaa sillä tait
      Kotimaiset julkkisjuorut
      246
      860
    6. Mistä löytyy naisseuraa sinkkumiehelle?

      Kertokaapas kokeneemmat mistä löytyis naisseuraa sinkulle. Ihan ois eukko nyt tosissaan hakusessa. Tanssipaikat kun on a
      Kuhmo
      21
      853
    7. Voi teitä naisia

      Suudeltiin ja nukuttiin toisissamme kiinni mutta pillua ei tullu, ei edes aamulla. t.38vmies
      Sinkut
      93
      820
    8. Persut jakavat tekoälyllä tehtyjä kuvia maahanmuuttajista somessa

      Eivät mainitse, että ovat tekoälyllä tehtyjä. Eivät näe asiassa mitään ongelmaa. Valehtelijapuolue taas vauhdissa. Unka
      Maailman menoa
      290
      811
    9. Hyvä meininki

      TTP:ssa väkeä tosi runsaasti paikalla. Hyvää ruokaa jälleen ja munkit ja sima erinomaista. Kiitos yrittäjälle! Hieno Vap
      Haapavesi
      22
      738
    10. Onneksi tapasin sut

      Ilman sua olisin jatkanut pään lyömistä seinään eli samanlaisten miesten etsimistä. Tajusin, mikä menee pieleen vasta ku
      Ikävä
      93
      719
    Aihe