Ketä Kepussa jurppii keskustelu kansanäänestyksestä?
Ihmeellisellä tavalla se taas katosi tältä sivulta. Jo toisen kerran lyhyen ajan sisällä.
Jatkaako Kepu harkitusti tiedon salaamisesta kansalaisilta ja yrittääkö tarkoituksellisesti estää ajankohtaisen keskustelun tällä sivulla.
Eipä olisi todeksi uskonut.
Laitan vielä osoitteen kansalaisadressiin, jossa voi käydä nimensä kirjoittamassa vaatiakseen kansanäänestystä EU:n uudesta perustuslaista.
www.kansanaanestys.fi
Ihmeellisellä tavalla se taas katosi tältä sivulta. Jo toisen kerran lyhyen ajan sisällä.
Jatkaako Kepu harkitusti tiedon salaamisesta kansalaisilta ja yrittääkö tarkoituksellisesti estää ajankohtaisen keskustelun tällä sivulla.
Eipä olisi todeksi uskonut.
Laitan vielä osoitteen kansalaisadressiin, jossa voi käydä nimensä kirjoittamassa vaatiakseen kansanäänestystä EU:n uudesta perustuslaista.
www.kansanaanestys.fi
Vastaukset 40
Vanhimmat
HVK Italiassa meni pipariksi. Yhdeksi syyksi on mainittu "turhien" naamojen esillä olo sen sijaan, että kustakin jäsenmaasta olisi ollut asiaministeri sopimassa. Esimerkiksi Halonen oli tällainen turha soheltaja, jonka panos kokoukselle oli miinusmerkkinen.
TÄSTÄKÖ tuloksettoman kokouksen pöytäkirjastako kansanäänestettäisiin? Vai mistä? EU:n keskeneräisestä perustuslaista?
Kansanäänestystä vaativat tuntuvat olevan vahvasti populisti-pellepoliitikkojen narussa kulkevaa vaalikarjaa.
t:jarmo
"äänestäjä kun äänestämässä käy,
aasinhatun saa vaikka se ei näy"
äänestänyt. Vjaa vuosi sitten eduskuntavaaleissa, silloin annoin ääneni henkilölle joka hoitaa tälläiset asiat puolestani vielä 3 vuotta. Uskoisin että hänellä on enemmän tietoa näistä asioista kuin jollain "maisalla" joka terrorisoi jokaisella palstalla. Aina on sama sävel "kirjoita nimi listaan", kysyisin perusteita miksi kirjoittaisin nimeäni listaan, jossa ei ole selvää perustusta asialle. Älkää hyvät ihmiset antako nimeänne kaikenlaisten onnen onkijoiren käsiin.
Tiedotusvälineille
28.11.2003
Julkaisuvapaa heti
Uusi toimikunta toivoo eduskunnalta perusteellista harkintaa:
"EU:n perustuslaista on järjestettävä kansanäänestys!"
Vastaperustettu toimikunta vaatii kansanäänestystä Euroopan unionin uudesta perustuslaista. Toimikunta koostuu kansalaisjärjestöjen ja poliittisten nuorisojärjestöjen edustajista sekä yksityisistä ihmisistä.
Tänään eduskunnassa pidetyssä lehdistötilaisuudessa toimikunta julkisti kymmenen teesiään kansanäänestyksen puolesta. Lisäksi se kertoi kampanjasta, jonka avulla on tarkoitus vauhdittaa keskustelua ja kerätä tuhansia nimiä kansanäänestystä vaativaan adressiin.
"Kansanäänestys olisi tapa kuroa yhteen kuilua, jonka nopea kehitys on repinyt unionin kansalaisten ja Brysselin välille", toimikuntalaiset pohtivat, "Se motivoisi ihmisiä keskustelemaan ja ottamaan asioista myös selvää".
Toimikunta on perustanut verkkosivut
(http://www.kansanaanestys.fi), joille on kerätty kansanäänestyksen tukijoita, asiantuntijoita ja tuoretta tietoa aiheesta.
Sivuilla voi kirjoittaa nimensä kansanäänestystä vaativaan adressiin, johon kerätään nimiä eri tahojen toimesta myös ympäri Suomea. Adressi luovutetaan eduskuntaryhmille todennäköisesti kevättalvella.
Tämänhetkisten tietojen (www.european-referendum.org) mukaan kansanäänestys järjestetään ainakin seitsemässä EU-maassa. Valtaosa konventin jäsenistä suosittelee kansanäänestyksen järjestämistä, ja
myös Euroopan parlamentti on antanut tukensa asialle.
Kansanäänestystoimikunta
PL 33
00501 HELSINKI
[email protected]
Koska siellä voi käydä monta kertaa laittamassa tutuntutuntutun jne. nimen. Pitää olla jokin järkevämpi keino. Eli NATOON MENNÄÄN KAIKKI YHDESSÄ, kun lasken kolmeen yks kaks kolmee NATOON NATOON NATOON !!! eli natohömpötystä
Ilkut ja häpäiset kansanvaltaa!
Ilkesit kirjoittaa oikein pilkkalaulun: "äänestäjä kun äänestämässä käy,
aasinhatun saa vaikka se ei näy" .
Olet typerä ja röyhkeä. Luuletko voivasi estää kansanäänestyksen?
> vai mistä muka äänestettäisiin?
>>Eikö siellä laitoksessa kukaan ole siitä kertonut?
Linkki: EU-kansanäänestyksestä ja EU:n perustuslakiluonnos PDF-muodossa
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=114&conference=1000000000000008&posting=22000000001599835
Matti Vanhasen johtama hallitus samoin kuin Kimmo Sasin johtama eduskunnan perustuslakivaliokunta ovat jättäneet ottamatta kantaa ja vastaamatta kaikkein tärkeimpään ja keskeisimpään kysymykseen: onko Suomen perustuslain kannalta mahdollista hyväksyä valtiosääntöämme mitätöimättä sen yläpuolelle ylikansallisen Euroopan unionin perustuslakia?
Valtiosääntö sisältää mm. ne oikeussäännökset, jotka koskevat valtion rakenteen perusteita, etenkin sen valtiomuotoa ja valtion pääelimiä sekä niiden toimivaltaa ja kansalaisten asemaa.
Suomi on oman perustuslakimme mukaan täysivaltainen tasavalta, jossa ylin valta, valtiovalta, kuuluu kansalle. Tätä valtaa käyttämään kansa valitsee valtiopäiville kokoontuvan eduskunnan. Se, että Suomi on täysivaltainen eli itsenäinen tasavalta edellyttää, että maamme valtioelinten yläpuolella ei ole Suomen kansaa lukuun ottamatta mitään muuta korkeampaa valtaa, jonka tahtoa Suomen olisi toteltava. Yläpuolella voivat olla vain kansainvälisen oikeuden normit, jotka velvoittavat kaikkia itsenäisiä valtioita.
EU:n perustuslaki määräisi maamme noudattamaan Euroopan unionin lakeja ja säädöksiä sekä sen solmimia kansainvälisiä sopimuksia. Ne olisi hyväksyttävä ja pantava maassamme täytäntöön siinäkin tapauksessa, että ne olisivat vastoin Suomen omien valtioelinten kantaa ja päätöksiä. Näin ollen EU:n perustuslain hyväksyminen, tapautuipa se sitten Suomen eduskunnan päätöksellä tai kansanäänestyksellä, mitätöisi maamme perustuslain ja valtiosäännön sekä samalla myös Suomen kansalle maassamme kuuluvan ylimmän vallan.
Tämän kaiken huomioon ottaen on selvää, että Suomen kansan tulee saada kansanäänestyksellä torjua perustuslakimme ja valtiosääntömme kumoaminen, jos eduskunta ei sitä tee.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=114&conference=1000000000000008&posting=22000000001746366
Koska se ei kuulu politiikkaan.
mitään kansanäänestystä, jossa Esko Aho tai joku muu kepulainen häviää.
Kuulin, että jos kepu olisi nyt oppositiossa se tekisi välikysymyksen Halosen virka-autosta. Hallituksesta käsin sitä ei voi tehdä...
Nimim. P.Lippis, kertoi antaneensa määräyksen poistaa
"asiattoman viestin"
koska ”se ei kuulu politiikkaan” .
Asian johdosta:
Millä mandaatilla ja kenen toimeksiannosta nimim. "P.Lippis" käytti määräysvaltaansa
aloittamani keskustelun poistamiseen Suomi24 Keskustan -keskustelusivulta?
Miten poistamispäätös syntyi tässä tapauksessa? Perustuiko se esim. Keskustan
puoluehallituksen ohjeistukseen vai johonkin muuhun? Mihin?
Vaikuttiko keskustelun sisältö tai aihe poistamispäätökseen?
Aihe oli: ” EU:n perustuslaista on järjestettävä kansanäänestys”
Miksi kansanäänestyksestä keskusteleminen
”ei kuulu politiikkaan”? Saisinko tietää, missä siitä voi keskustella?
- Onko EU:n perustuslaista järjestettävästä kansanäänestyksestä puhuminen tai/ja sen vaatiminen sopimaton aihe käsiteltäväksi Suomi24 Keskustan internetsivuilla, tai muussa julkisessa keskustelussa sillä perusteella että ”se ei kuulu politiikkaan”?
Mitä Keskusta luokittelee ”politiikkaan kuuluvaksi”?
(Kysyn vastaisen varalta, ettei etikettivirhettä sattuisi toista kertaa).
- Perustuuko kansanäänestyskeskustelua diskriminoiva menettely todellakin puolueen antamaan ohjeistukseen- vai nimimerkin ”P.Lippis” henkilökohtaiseen harkintaan?
Nimimerkki P.Lippis väitti, että viestini oli myös ”asiaton”. Odotan täsmentämistä.
SANANVAPAUS:
VA 101 II. Perusoikeudet
10 §. Jokaisella on sananvapaus. Sananvapauteen sisältyy oikeus ilmaista, julkistaa ja
vastaanottaa tietoja, mielipiteitä ja muita viestejä kenenkään ennakolta estämättä.
KYSYN:
Millä perusteella
avaamani keskustelu: "Kansanäänestyksen järjestämistä EU:n perustuslaista"
Suomi24 Keskustan –keskustelupalstalla poistettiin 15.12.03 ?
Mikä avaamassani keskustelussa oli loukkaavaa tai hyvientapojen vastaista ?
Ketä se loukkasi ja miten?
Loukkasiko se Keskustapuolueen ideologiaa ja pyrkimyksiä?
Odotan saavani asiallisen vastauksen ensisijaisesti tällä sivulla. Viimekädessä Keskustan puoluehallitukselta.
Ompas kepulilla hätä:))
Nyt minäkin uskon että Kepu yritti salata puheet kansanäänestyksestä. Ylimielisyyttä ja itseriittoisuutta. Lähdenpä tästä kirjoittamaan nimeni kansanäänestystä vaativaan adressiin.
panet Suomen kansaa!
Siivoa, kuule se korviesi väli ensin esim. puristamalla se iso paise hartioittesi päältä....
Viittaan edelliseen viestiini. Odotan vastausta henkilöltä, joka ilmoitti määränneensä kansansanäänestyskeskustelun poistettavaksi sivuilta.
Odotan myös Keskustapuolueen julkista kannanottoa asiassa.
Kunnioittavasti
nimim. Maisa
Et ole sovelias hoitamaan ainakaan tätä tehtävääsi, kun et tiedä että kaksanäänestys kuuluu politiikkaan. Tiedoksi myös puolueelle, jota edustat.
Halusit näyttää kädestäpitäen koko lukijakunnalle, miten törkeästi Keskustassa poljetaan kansanvaltaa ja häväistään kansalaisten demokratiavaatimuksia.
Kansanäänestys on demokratiaa.
Kun selvitystä pyydetään olette sen myös velvilloset antamaan. Emmehän elä diktatuurissa.
- Mitä yhteistä on poliitikolla ja aamulehdellä?
- Aina se valehtelee ja joka aamu se kannetaan kotiin.
- Nyt vie jo sanatkin suusta...
kadonnut tänään muitakin keskusteluja.
Aivan asiallisia kirjoituksia, eivät rikkoneet
palstan sääntöjä.
Kukahan isokenkäinen niistä on vetänyt herneen
nenään.
Isoveli valvoo...
Koti, uskonto ja isänmaa velvoittaa meitä yhtymään Maisan mielipiteeseen.
Kansanäänestyksen järjestäminen merkitsisi sitä, että syntyisi väistämättä ainakin jonkinlaista keskustelua siitä, mitä tämä EU:n perustuslakiesitys sisältää.
Tulisi ehkä esille, että mm. Irlanti ja Tanska järjestävät kansanäänestyksen asiasta sen vuoksi, että niiden omat perustuslait määräävät, että suvereniteettia eli valtiollista itsenäisyyttä voi luovuttaa pois vain kansanäänestyksellä.
Ehkä sekin tulisi esille, että Suomen oma perustuslaki ei anna mahdollisuutta itsenäisyyden
poisluovuttamiseen. Perustuslain muuttaminen vaatii 5/6 enemmistön jos ei pidetä välillä uusia vaaleja.
Kansanäänestystä vaativat monet EU:n kannattajat ja sen vallan vastustajat. Joitakin näyttää pelottavan, että kansalaiset pääsisivät näkemään mitä on tulossa. Kansanäänestyksen torjuminen on vallanpitäjille ehkä kuitenkin huonoin vaihtoehto, sillä ei kansaa voi loputtomasti huijata.
seuraavien vaalien jälkeen ei tarvii ihmetellä, mihin Kepu katosi sieltä politiikan huipulta.
Kun halveksivat kansanvaltaa, kaivavat poliittista hautaansa.
Ps. joko Sinä laitoit nimesi siihen kansalaisadressiin?
Se näyttää tulleen tavaksi tällä palstalla.
Kepujenkin on hyvä muistaa sanonta:
"Minkä taakseen heittää sen edestänsä löytää".
Mielipide kirjoittajille:
Teette arvokasta työtä. Älkää antako harjoitetun mielivallan lannistaa itseänne.
Aivan uskomatonta mielipideterroria tuo tämänpäiväinen. Eikö järjestöllä ole enää ollenkaan moraalia?
Linkki Keskustan mielivallasta Suomi24 sivuilla:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=1500000000000105&posting=22000000001878050
eilen Maisan mielipiteen.
Kansalaisten vaikuttamismahdollisuuksia voidaan näköjään loukata räikeästi ja ilman seuraamuksia.
Kepu sai taas yhden sulan hattuunsa monien entisten kolttostensa lisäksi.
Kuka sanoikaan että "Yksilön oikeus liikkua vapaasti jaloillaan ja ajatuksillaan on tärkeimpiä perusoikeuksiamme."
Iso veli kiristää otetta kansalaisista kaikkialla. Urkinta on jo pahempaa kuin Neuvostoliitossa.
Suomalainen demokratia on kriisissä.
Sitähän kuvasti jo viime kunnallisvaalien äänestysprosentin romahtaminen. Kansa on menettänyt luottamuksensa ja uskonsa edustukselliseen demokratiaan ja luottamusta tuskin lisäisi kansanäänestyksen järjestämättä jättäminen EU.n perustuslaista.
Eilinen Maisan avaaman keskustelun poistaminen ilman mitään syytä oli tosi ruma temppu. Syylliset saisivat pyytää anteeksi.
Euroopan unionille on valmisteltu perustuslakia.
Kysyn, kuka tarvitsee sitä perustuslakia ja mihin tarkoitukseen?
Euroopan unionilla ei tähän mennessä ole ollut kuin yksi kehityssuunta - kohti entistä tiiviimpää valtiota tai liittovaltiota. Tätä kehitystä haluavien tavoitteena on saada uusi perustuslaki EU:lle.
Minä en kannata sen suuntaista kehitystä enkä tarvitse liittovaltion lakia.
Haluan, että säilytetään Suomen oma perustuslaki.
Asiasta on järjestettävä kansanäänestys.
Se on rehottanut jo kauan tässä maassa. Sen takia kansalaisten on nyt herättävä ja estettävä oman perustuslain hävittäminen kirjoittamalla nimensä kansalaisadressiin ja vaadittava kansanäänestystä.
Puoluevallan rappiosta: (klikkaa linkkiä)
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=114&conference=1000000000000008&posting=22000000001820495
- Mitä eroa on Stockmannin tavaratalolla ja eduskuntatalolla?
- Stockmannilla hullut päivät kestävät vain viikon.
vaadimme kansanäänestystä EU:n perustuslaista ja huolehdimme että seuraavissa vaaleissa vaihtuu naamat Arkadianmäelle.
Lukekaahan:
http://www.promerit.net/eu_neuvottelujen_taustat.phtml
Mutta suurin häviäjä kirjoituksessamme on kuitenkin SDP...
Lohdutukseksi tieto:
Yksikään puolue ei taida selvitä puhtain paperein...
Lukekaa myös tämän päivän SataSeutu-lehdestä:
"Vielä 141-artiklan taustasta ja Antti Kuosmasen EU-kirjasta @ 17.12.2003", osoite:
http://www.satanen.com/index.php?k=yleista&sivu=show&id=313
Lukekaapa myös, varsinkin ensimmäinen kappale, maakuntalehti Satakunnan Kansan pääkirjoituksesta!
terveisin
[email protected]
vilkaisin mainitsemistasi linkeistä ja kauhistuin - en tiennytkään - kuinka paljon meitä on viilattu silmään ja tietoa pimitetty. Kepulla näkyy olevan pitkä kokemus kansan harhaanjohtamisessa...
Kannattaisi tallentaa koneille asiatiedot Jorma Jaakkolan mainitsemista linkeistä.
Sensuroitu media ei kaikkia kerro. Media on puoluepamppujen hallinnassa. Kansan on opittava pitämään silmänsä auki, muuten meille saattaa käydä hullusti.
70-luvulla U.Kekkonen ja Ahti Karjalainen olivat valtiovierailulla Moskovassa. Virallisen osuuden
jälkeen alkoivat tietysti votkanjuontibileet Breznevin luona. Humalapäissään Breznev lahjoitti Karjalaiselle apinan, jonka Ahti tietysti otti vastaan.
Lentokoneessa Ahti oli kauhuissaan tapahtuneesta, ja kysyi Kekkoselta, mitä hän apinalle tekee, vaimokin varmaan suuttuu jos hän raahaa apinan taloon. Kekkonen käski viedä elukan Korkeasaareen, sillähän tilanteesta tietysti selviää.
No, seuraavana aamuna Kekkonen oli aamulenkillä, ja näki Karjalaisen kävelevän vastaan apinan kanssa käsi kädessä. Urkki alkoi huutaa ja sättiä, että enkös minä käskenyt viedä sen apinan Korkeasaareen. Ahti vastasi:
- No kyllä me eilen siellä käytiinkin ja hauskaa oli, ja tänään mennään sitten Linnanmäelle...
Ei pidä unohtaa
Ethän unohda joulukiireittenkään keskellä kirjoittaa nimeäsi ja kansalaisadressiin, jossa vaaditaan, että EU:n uusi perustuslaki on alistettava kansanäänestykseen Suomessa.
Meidän oma perustuslakimme on hyvä.
Se pitää säilyttää. Sitä ei voi korvata seuraamuksitta ylikansallisella lailla.
Me suomalaiset tunnemme itse parhaiten omat tarpeemme ja olosuhteemme ja juuremme.
Hyvää Joulun odotusta sivulla kävijöille.
Toivokaamme, että yhteiskunnallisista myllerryksistä huolimatta säilyisi rauha ja vastuu lähimmäisistämme.
www.kansanäänestys.fi
Odottaessamme huolenpitoa kanssaihmisiltä tai yhteiskunnalta on meidän ymmärrettävä myös oma osuutemme.
N Y T
Vallanpitäjämme ovat niin EU-järjestelmän sokaisemia/maksamia että ovat valmiit luopumaan omasta perustuslaistammekin EU:n mieliksi ja ovat valmiit pyyhkimään Suomen omalla perustuslailla takapuolensa - JOS KANSA EI LUJASTI NOUSE VAATIMAAN KANSANÄÄNESTYKSEN JÄRJESTÄMISTÄ.
VAIN VAATIMALLA KANSANÄÄNESTYKSEN JÄRJESTÄMISTÄ
voidaan estää itsenäisyytemme vaarallisin hanke toteutumasta!!!
Kirjoita hyvä ihminen nimesi kansanäänestysadressiin netissä tai tulosta keräyslista paperille ja kerää nimiä niin paljon kuin ehdit. Mene kansanäänestyksestä kertoville sivuille ja tutki ohjeet.
www.kansanaanestys.fi
Kolmas itsenäisyys taistelu on alkanut - jokaisen on ymmärrettävä oma osuutensa tässä taistelussa.
Ruotsin pelasti naiset ja nuoret Emun kynsistä.
Ketkä pelastavat Suomen EU:n perustuslain ikeestä?
S I N Ä ja M I N Ä!
Kepu on ryhtynyt näköjään oikein urakalla napsimaan mielipiteitä pois ihmisten silmistä. Kirjoittajat ovat pahoillaan sensuurista.
Hitlerin unelma on toteutumassa Euroopassa...
Kansalaiset voivat vaikuttaa paljon kun ja jos osaavat toimia nyt yksimielisesti ja vaatia kansanäänestystä. EU:n perustuslaki on yhdessä torpattava. Diktatuuriin ei siirrytä.
www.kansanaanestys.fi
Tekosyyllä
ovat Keput nyt vaatimassa kaikkien kirjoitusten poistamista tältä Kesustan sivulta.
Lavastivat muka "nimimerkkiriidan", että saisivat oikeuden kajota toisten kirjoittajien juttujen pyyhkimiseen keskustelupalstalta. Törkeätä.
"minä olen
Kirjoittanut: t:jarmo"
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=1500000000000105&posting=22000000001876796
"Nimimerkkihäirikkö kuriin kirj. t:jarmo"
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=1500000000000105&posting=22000000001876488
Palkinvierittäminen oli ratkaisu kiusallisen
keskustelun vyöryttämiseksi pois sivulta > pois ihmisten silmistä > pois ihmisten ? mielistä!
Kiitän kaikkia lukijoita ja kanssakeskustelijoita jotka olitte mukana ja seurasitte epätoivoisen huudon Isänmaan puolesta.
Voitte ottaa yhteyttä minuun:
en ole toiminut minkään puolueen nimissä. Isänmaa on tärkein ja sen tulevaisuus:
[email protected]
olet tehnyt yhteiskunnallisesti merkittävän työn taistellessasi kansanäänestyksenjärjestämisen ja kansanvallan puolesta.
Otan yhteyttä sähköpostiisi.
Löysin sattumalta täman hyvän keskustelun.
Olipa törkeää keskustalaisilta että tollaista tyhjänpäiväitä hömppää kirjoittivat päälle ja tämä vieri pois.
Mutta jos ei olisi käytännön näyttöä kepujen törkeyksistä, ei kukaan uskoisi, miten pohjamudissa siellä on kansalliset arvot.
Nostakaa tämä keskustelu tuonne ylemmäs.
Suomen kansaa ei voi enää näin lapsellisella sirkustempuilla harhauttaa.
Kansanäänestys vaaditaan ja kerätään vaikka miljoona nimeä jos tarvis vaatii.