Onko totta???

Voimmeko olla täysin varmoja siitä, että Hussein oltaisiin saatu oikeasti kiinni.. Hänellä on monia kaksoisolentoja ja Bush haluaa kiivaasti pönkittää omaa asemaansa, joka olisi ollut jo jonkin ajan päästä luhistumis pisteessä. Eikö Husseinin kannattajien reaktiokin heidän johtajansa kiinni saamisesta ollut vähiintäänkin hämmentävä: Ei mitään. Kun kuulin eilen tuon uutisen, että tämä maailman rauhan uhkakuva (siis yksi heistä) on saatu kiinni, mieleeni heräsi välittömästi epäilyksiä siitä, voiko tällainen pitää ollenkaan paikkaansa, eihän sitä voisi uskoa todeksi, eikä kyllä voi moni muukaan, joten en ole ainoa, joka näkee tämän jutun nyt näin. En kuitenkaan ole täysi pessimisti, voihan olla myöskin niin, että vaikka juuri se takuulla OIKEA Saddam on kuolla kupsahtanut esimerkiksi sydänkohtaukseen. Mutta mistä sitä tietää. Täytyisi olla jotain DNA _tietoa...
10647
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

En kyllä usko että se jonka ne sai kiinni on oikea Saddam.Pitihän joulun tulla valkoiseen taloon.Bush voi nyt alkaa viettää rentoutuneena joulua ja koko maailma uskoo muutamaa hullua, kuten mä mukaan lukematta.En usko siis että se on oikea Saddam.Sillähän on kopioita itsestään ja joka toinen siellä näyttää Saddamilta muutenki.
Valetta ei mene läpi!

Äänestä

niin, itsekkin näin eilen uutisista kyseisestä tapahtumasta ja olen samaa mieltä kanssasi ja siksi vähän skeptinen kyseisestä asiasta. ei voi tietää, mut jenkkien toimintaa kun on seurannut niin ei voi olla mistään varma, mediahan tiedotaa juuri sitä mitä ihmiset haluaa kuulla. kyseinen lääkäritarkastus jotenkin hämäs. ..kyllähän husseinista on kaksoisolentoja ja pienellä "fiilaamisella" saadan täysin saman näköinen. jokainen uskoo mitä uskoo!

Äänestä

Saddamilta. Kyllä se kuulemma on oikea Saddam Hussein! Monet entiset liittolaiset ja jopa entinen avustaja ovat tunnistaneet Saddamin. Ja tosiaan se DNA on otettu ainakin tämän päivän Ilta-Sanomien mukaan.

Äänestä
  • Sä luet mitä sulle annetaan luettavaksi ja me kaikki olemme uhreja...median?Kaikki mitä uutisissa lehdissä on ei ole välttämättä totta!!!

    Äänestä

  • kenellä mukamas on Saddamin oikeasta dna:sta tietoa?

    Äänestä

  • En usko kirjoitti:

    Sä luet mitä sulle annetaan luettavaksi ja me kaikki olemme uhreja...median?Kaikki mitä uutisissa lehdissä on ei ole välttämättä totta!!!

    1. Meillä ei ole muuta tietoa, kuin media. Ellei sinulla ole jotain mullistavaa uutta tiedonlähdettä. Jos näin on, haluaisin varmaan siitä kuulla.

    2. DNA voidaan saada vaikka yhdestä hiuksesta. Mistä sinä tiedät, ettei Saddamilla jäänyt yhtään hiusta yhteenkään kampaan yhteenkään palatsiin?

    3. Irakin poliittiset johtajat ovat jo Saddamin tunnistaneet. Erehtyivätkö he kaikki?

    Äänestä

  • heh kirjoitti:

    kenellä mukamas on Saddamin oikeasta dna:sta tietoa?

    Hänen vaatekaappejaan on varmaan takavarikoitu joku n 100. Näistä saadaan DNA näytteitä. Voivat kieltämättä olla muidenkin ihmisten.

    Mies lahjoitti hyvin teatraalisesti verta, jotta sillä voisiin kirjoittaa Koraani "Kaikkien taistelujen äiti" moskeijaan. Ainakin Irakin televisio näytti näitä verenluovutuksia, mutta teoriassa se tietenkin voisi olla jonkun muun verta.
    http://www.telegraph.co.uk/news/main.jhtml?xml=/news/2001/07/29/wirq29.xml


    Ja viimeisin todiste on tietenkin paras. Otetaan Udayn ja Qusayn ja mahdollisten muiden sukulaisten DNAta, ja sitten vertaillaan sitä moskeijaan, vaatekaappehin ja tähän pidätettyyn kaveriin.

    Eli mitä voidaan selvittää:
    Onko mies Udayn/Qusayn lähisukulainen.
    Onko hän pitänyt Saddamin vaatteita.
    Onko hän lahjoittanut verta (toimi, jota saddam teki kamerojen edessä) moskeijan koraania varten.

    Jos ensimmäinen täsmää, niin tunnistus on jo aika varma, koska Saddamin suku on hyvin tiedossa. Jos tämän päälle vielä nuo toisetkin täsmäävät niin ei mussuttamiselle jää paljon tilaa.

    Äänestä

Jos sinulla on jotain todellista näyttöä siitä ettei kiinnisaatu henkilö ole Saddam Hussein niin esitä se.

Onhan muitakin diktaattoreita saatu kiinni ja oikeuden eteen. Ei Saddam olisi ensimmäinen.

Äänestä

Ei Bush nyt niin isoa riskiä ottaisi että lavastaisi Saddamin kiinni oton. Ja jos näin olisi ja Bush jäisi kiinni niin... jokainen voi ajatella sitä mielessään.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


hannev_86 kirjoitti:

Voimmeko olla täysin varmoja siitä, että Hussein oltaisiin saatu oikeasti kiinni.. Hänellä on monia kaksoisolentoja ja Bush haluaa kiivaasti pönkittää omaa asemaansa, joka olisi ollut jo jonkin ajan päästä luhistumis pisteessä. Eikö Husseinin kannattajien reaktiokin heidän johtajansa kiinni saamisesta ollut vähiintäänkin hämmentävä: Ei mitään. Kun kuulin eilen tuon uutisen, että tämä maailman rauhan uhkakuva (siis yksi heistä) on saatu kiinni, mieleeni heräsi välittömästi epäilyksiä siitä, voiko tällainen pitää ollenkaan paikkaansa, eihän sitä voisi uskoa todeksi, eikä kyllä voi moni muukaan, joten en ole ainoa, joka näkee tämän jutun nyt näin. En kuitenkaan ole täysi pessimisti, voihan olla myöskin niin, että vaikka juuri se takuulla OIKEA Saddam on kuolla kupsahtanut esimerkiksi sydänkohtaukseen. Mutta mistä sitä tietää. Täytyisi olla jotain DNA _tietoa...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu