Yhdysvallat aikoo sittenkin karkottaa natsirikoksista epäillyn John Demjanjukin Saksaan. Hänet pidätettiin kotoaan Clevelandissa Ohiossa. Demjanjukin asianajaja kertoi uskovansa, että hänen päämiehensä kuljetetaan Saksaan mahdollisimman pian.
Demjanjuk, 89, oli tarkoitus karkottaa Saksaan jo sunnuntaina. Miestä odottaa syyte 29 000 juutalaisen surmista. Tuomioistuin keskeytti kuitenkin karkotuksen, koska hänen terveytensä oli niin huono.
Demjanjuk karkotettiin Yhdysvalloista Israeliin vuonna 1977, kun häntä epäiltiin Treblinkan keskitysleirin johtajaksi, pahamaineiseksi natsiksi, joka tunnettiin nimellä Iivana Julma. Israelissa Demjanjuk tuomittiin hirtettäväksi, mutta hänet vapautettiin seitsemän vuoden vankeuden jälkeen todisteiden puutteessa.
Yhdysvaltain oikeusviranomaiset saivat myöhemmin uusia tietoja, joiden mukaan Demjanjuk oli vartijana useissa keskitysleireissä sodan aikana. Demjanjuk määrättiin karkotettavaksi vuonna 2006. Saksa esitti hänestä luovutuspyynnön maaliskuussa.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.