Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Yhteenvetoa kaudesta ja muustakin..

Laura1

Syksy alkoi uuden valmentajan uusilla kuvioilla,jotka kyllä poikkesivat kovasti totutusta. Vei aikaa,että ne Kärppäpelaajat,jotka tottuivat Kojon peluutukseen pääsivät sisälle Matin juttuun.Toisaalta meni aikaa,että Mattikin pääsi sisälle Kärppien organisaatioon.

Hienosti vaikean syksyn ja putoamisen jopa toiseksi viimeiseksi kestettiin.Aniharva uskoi tähän,että olemme nyt hopeajoukkue.Aivan loistavaa!Olemme voittaneet niin hirvittävän paljon,ettei henkilökohtaisesti sapeta niin paljon kuin vois monet aatella.Veskua mä täs aattelin eniten ja hänelle olisin mestaruuden halunnut.Toivottavasti hän on vielä vuoden meillä,menen vaikka polvilleni rukoilemaan Junnoa,että pitäisi Veskun,jos hän vaan muuten olisi valmis jäämään.Uskon näet,että Matin päästyä nyt "Ollin oppivuodesta"seuraavat finaalit voivatkin päättyä toisin:)Veskulla taatusti riittäisi nälkää vieläkin!Se on myös joukkueen etu.

Alusta alkaen Akilleen kantapäämme on ollut pakisto.Lisäksi itse olen kaipaillut rightin pakkeja.Niitä ei ollut Kärpissä ainuttakaan tällä kaudella ja se vaikutti kovasti pelikuvioihin!Kärjistetysti sanottuna kaaduimme huonohkoon pakkilaatuun.Valitettavasti.

Psykologin juttusilla voisivat runkkarin tähtemme käydä,jotta saatais avattua pääkopan solmukohdat henkisesti,kun "tosipelit"alkavat;)Jotenkin vaan homma hiipui silloin,kun sen olisi pitänyt loistaa kirkkaimpana.Toki tähän on osansa JYPin kovalla puolustuspeluutuksellakin.Niin..ja JYPin hyvillä maalivahdeilla.Rehellinen Sinkku totesikin suurimmaksi aseeksi JYPillä juuri puolustuspelaamisen.Näinhän se onkin.Meillä se oli melkoisen luokatonta.Tarkki ei ollut huono,mutta häntä ei pakisto tukenut samalla tavoin kuin JYPillä teki.Siinä on yks iso asia.

Välillä tuntui,että viestintä pelaajien välillä ei toiminut kunnolla,tuli ihmeajatuskatkoja ja sellaisesta jopa maalikin JYPille.

Matti ei löytänyt koko aikana "viisasten kiveä"JYPin puolustukselle.JYPillä oli myös hirvittävä nälkä ja se jos mikä on kova motiivi,joka voi kääntää matseja sen piirun verran,joka todellisuudessa oli eroa Kärpillä ja JYPillä.JYP puolusti ja vastaiskuista teki kovalla prosentilla tarvittavat maalit.Siinä koko kuva lyhyesti.Kärpät oli onnetarkin hylännyt kokonaan.Valtavasti tehtiin kyllä töitä,mutta aina niistä ei palkintoa heru.

Junno & co voisivat vielä miettiä tarkasti tuota pakiston tilaa,sillä se on osa-alue,jolle tarvitaan vahvistusta ja paljon.Tämä pakisto ei vaan riitä.Hyökkäyksestä on katsottava sitten ketkä kaikki lähtevät ja ketkä jäävät.Sopparit tais olla ainakin Pikulla ja Kridellä ja Juhiksella...täytyy toi katella tarkemmin,kun en sitä oo vielä seurannu.Ehkä se infotilaisuus on piankin.

JYP ansaitsi voittonsa pelitavalla,josta en vaan diggaa.Voitot on kuitenkin voittoja ja onhan se hienoa,että mestaruuden iloa saavat muutkin maistella.Voin rehellisesti sanoa,että kyllä mulla vähän silmä kostui,kun katselin JYPin juhlintaa.Aito ilo saa mut aina herkäksi,enkä osaa kadehtia JYPpiä ollenkaan.

Olin myös ylpeä Kärppäpelaajista,kun he pystypäin seisoivat katsellen voittajaansa.Hymy käväisi monen huulilla,kun seurasivat JYPin juhlintaa. Suuri ja mahtava Kärpät katseli konkarin tavoin uutta mestaria ja ymmärsi.Samaten Matin pitkä onnittelukierro halauksineen JYPin keskuudessa oli tietyllä tapaa merkittävä episodi,sillä Matilla on paljon yhteistä JYPin kanssa valmentajana.Niinkuin hän totesikin haastattelussa,niin toistakymmentä pelaajaa JYPistä on Matillekin tuttuja ja hän on tehnyt töitä heidän kanssaan.Näytti se hetki olevan aika herkkä monille JYPin pelaajillekin ja antoi viitteitä,että Matti on ollut suosittu valmentaja aikoinaan.Kyllähän hänet on ainakin kerran pelaajien toimesta tykätyimmäksi valkuksi valittukin.

Kiitos Kärpät.Olette edelleen kuninkaallisia ja mitaliputki senkun jatkuu.JYP riemuitkoon nyt, rentoa kesää jätkille,niin kauan kuin sitä saatte lomailemalla viettää.Harkkojen jälkeen sitten uuteen mestaruuden metsästykseen:)

Koska kausi oli tässä,niin taitaa mullakin kai nää kirjoitukset harveta ainakin,jos ei ihan lopu kokonaan.Kiitos myös teille kaikille,jotka olette ystävällisesti vaihtaneet kanssani mielipiteitä.Paljon viisaampana olen taas tämän kauden jälkeen.Mihin sitä vielä ehtineekään!;))

10

710

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tuohon

      olen iloinen että ajattelet kuten fiksut ihmiset ajattelevat.

      Näet kokonaisvaltaisesti sarjan sekä kauden noin loppua kohden ihan aikuismaisesti. Rehellinen arvio vastustajasta finaaleiden päätyttyä on järkevää analysointia koko kuvasta erittäin pitkästä kaudesta..

      Arvostan todella kovasti mattia siitä työstä jonka teki jypissä aikoinaan, pelaajat arvostivat matin korkealle monena vuotena.

      Kärpät oli hyvä vastus finaaleissa, mutta tänä vuotena Jyp oli vain parempi. Ensi kaudella palataan taas asiaan...

    • Miten selität

      168 tehtyä maalia runkosarjassa (3:s)

      38 maalia playoffeissa (kärpät 41)

      Näyttää peli miltä näyttää mutta kun aletaan tutkia tilastoja on JYP todella tehokas joukkue puolustuksesta huolimatta

      Tälläinen joukkue jolla on erinomainen puolustus ja todella tehokas hyökkäys yleensä perjää helvetin hyvin

      Vai oletko eri mieltä asiasta

      • Laura1

        tapahtui pääasiassa vastaiskuista Kärppien hyökkäykseen.Puolustus on se oleellinen sana JYPillä tässäkin.Kun se on rautaisessa kunnossa maalivahtien lisäksi,niin ei paljon jää tilaa Kärppien taitokiekolle.Eihän siinä mitään pahaa ole,meillä kaikilla vaan on omat mieltymyksemme pelitapojen suhteen.

        Vaikka Aaltosta haukutaan kauheesta kiemuroinnista,niin kaikesta huolimatta haluan nähdä tämän tyylisiä pelaajia,sillä heistä riippuu ns.taitokiekko.

        Onnea JYPille.En halua tällä mieltymykselläni viedä teiltä mestaruudesta mitään pois!

        Jos ja kun tästä teille alkaisi mitalien aikakausi,ehkä jopa mestaruuksienkin,niin tulette aika nopiasti huomaamaan,miten kansitakit monilla eiJYPläisillä kääntyy onnitteluista kiroamiseksi.Se on menestyksen hinta,jonka ovat aikoinaan monet seurat Kärppien lisäksi joutuneet kokemaan.Enää ei ollakaan yht´äkkiä pieni ja sympaattinen vaan iso ja paha rahaseura,joka ei anna omille junnuille mahiksia;)

        SIIS NAUTTIKAA,KUN ON SEN AIKA=)


      • antikärppä
        Laura1 kirjoitti:

        tapahtui pääasiassa vastaiskuista Kärppien hyökkäykseen.Puolustus on se oleellinen sana JYPillä tässäkin.Kun se on rautaisessa kunnossa maalivahtien lisäksi,niin ei paljon jää tilaa Kärppien taitokiekolle.Eihän siinä mitään pahaa ole,meillä kaikilla vaan on omat mieltymyksemme pelitapojen suhteen.

        Vaikka Aaltosta haukutaan kauheesta kiemuroinnista,niin kaikesta huolimatta haluan nähdä tämän tyylisiä pelaajia,sillä heistä riippuu ns.taitokiekko.

        Onnea JYPille.En halua tällä mieltymykselläni viedä teiltä mestaruudesta mitään pois!

        Jos ja kun tästä teille alkaisi mitalien aikakausi,ehkä jopa mestaruuksienkin,niin tulette aika nopiasti huomaamaan,miten kansitakit monilla eiJYPläisillä kääntyy onnitteluista kiroamiseksi.Se on menestyksen hinta,jonka ovat aikoinaan monet seurat Kärppien lisäksi joutuneet kokemaan.Enää ei ollakaan yht´äkkiä pieni ja sympaattinen vaan iso ja paha rahaseura,joka ei anna omille junnuille mahiksia;)

        SIIS NAUTTIKAA,KUN ON SEN AIKA=)

        ole kiekon kuskaaminen ympyrää, maalin takaa ja sitten b-pisteitten ja siniviivan välistä samalla kun kiekottomat pelaajat estävät puolustavan joukkueen pelaajia pääsemästä kuskaajan iholle.
        Taitokiekkoa esitti jyppi ja ennenkaikkea blues lyhytsyöttöpelillään, taitavaa keskialueen sumppupuolustuksen murtamista.
        Taidottomuudesta seurauksena kärppien vähäiset maalit olivat onnenkantamoisia. Eilen kärppien toinen maali oli komea kiskaisu, mutta sekin vain seurausta siitä että tuomarit uusivat aloituksia niin kauan että kärpät voittaa. Eilen seurasin tilannetta, taisi käppyrät viedä hyökkäyspään aloituksia suhteessa 2/3, eikä kertaakaan otettu uusiksi jos käppyrät voitti?


    • Laura hyvä

      uhraat aikaasi arjen todellisten ja merkityksellisten asioiden pohdintaan yhtä paljon, kuin tuon lätkään olet syventynyt. Lätkä on vaan lätkää, ei sitä noin syvällisesti ehkä kannattaisi ottaa. Varsinkin nuorien toivoisi tuolla intensiteetillä miettivän omaa ja muiden elämää oleellistena asioiden näkövinkkelistä.

    • Jokerit 1969-72

      Täällä jotkut ovat olleet huolissaan siitä, että otat liian vakavasti ja pohdit turhan analyyttisesti jääkiekkoa. Minä puolestani uskon, että sulla, kuten meillä muillakin, virtaa riittää vielä paljon ns. siviilielämän puolellekin. Ei se, että kirjoittelee tunteella (ja välillä taidollakin!) näistä kiekkokiemuroista, poista mitenkään sitä, että ihan hyvää elämää voi olla, ja onkin, myös tämän ulkopuolella.

      Minusta olet niitä tämän palstan suuria persoonia ja teet omilla kirjoituksillasi tämän foorumin seuraamisen arvoiseksi. En toki aina ole ihan kaikesta samaa mieltä ja joskus ehkä innostut liikaa. Mutta, kiitos kaunis kuitenkin tästä kiekkokaudesta sinulle ja muillekin Kärppäfaneille. On ollut ilo vaihtaa mielipiteitä kanssanne. Uskon, että asiallinen keskustelu ns. yli rajojen avittaa osaltaan sen varsinaisen kiekkokulttuurin syntymistä ja kehittymistä tässä maassa.

      Kärppien kausi oli kaksijakoinen ja päättyi kuitenkin,minun mielestäni, optimaalisesti. Sillä Jyp oli finaaleissa tällä kertaa parempi. Kiistatta ja kaikilla mittareilla. Ja, paljolti juuri niiden TAITOPELAAJIENSA ansiosta. Ei pelkkä taktiikka sarjaa ratkaissut. Eikä onnikaan, vaikka heillä toki muutamaan otteeseen sitäkin oli. Mutta niin on ollut muillakin mestareilla aikoinaan. Epäonninen joukkue ei voita Suomen mestaruutta.

      No, näistä asioista voidaan olla montaa mieltä, enkä nyt lähde tämän pidemmälle pohtimaan tai todistelemaan. Ensi kaudella sitten taas.

      Kaikkea hyvää Kärpille ja kannattajille ja hyvää kesää! Ensi kaudella (toivottavasti) saatte vastaanne taas nälkäisen ja tämän kautista paljon kovemman narrilauman. Odotan innolla.

      Nyt keskityn vielä pariksi kuukaudeksi veteraanikiekkoon. Sitten veneilyyn Suomenlahdella. Olkoon kesä lämmin ja kaunis!

      • Laura1

        Tähän vielä vastaan ja sitten saa tämä palsta minusta ainakin rauhan hetkeksi ja osa porukasta voi huokaista helpotuksesta,että oli sillä näemmä muutakin elämää;)

        Kiitos itsellesi.Samoin niille muutamille,jotka pystyivät ihan asialliseen viestinvaihtoon.En enää ala vääntämään vääntämisestä päästyäkin samoja asioita uudelleen.Palataan sitten syksyllä taas, jos ei löydy toista, mielenkiintoisempaa keskusteluareenaa.Leijonapalstalla voin poiketa jonku kerran,kun tuli luvattua sinne mennä.

        Kohtahan tuo kesäkin jo on,joten hyvää sellaista kaikille.Veteraanipakille mainioita
        veneilyilmoja:)


    • Eiks ookki

      ihquuuu ku Kräpät hävis?Soon tosi fantsuu,eiks nii?Olmin (Alakulon) peppu on tosi hot,vai mitä karvainen täti?Tossa oli niinkusta noi mun analyysit täst kaudest!Tos oli vähän enempi faktaa,ku nois sun ANALyyseissa!

    • ja surkeat fanit

      HAHA, surkeat Kärpät hävisivät. Oikeus voitti!!

      Kaikkein parasta tässä on, että Maamme-laulua rienaavat fanit saivat kylmän suihkun niskaansa. Pitäisi Oululaistenkin ymmärtää, että laulusta pitäälaulaa muutakin kuin sana POHJOINEN. Kannattaisi ehkä lukea vaikka nuotit tai jotain. Ihan ihme touhua.

      Onneksi surkeat luuseri-Kärpät tosiaan hävisivät!!!

      • tämä oli

        viimeinen kausi, kun sitä kuullaan. Jos ei sit liigakarsinnat ala Maammelaululla. Mut niitä ei onneksi kuitenkaan lähetetä. Lisäksi tämä foorumi loppuu ens kauden jälkeen, ja tilalle voi tulla esim. Hokki Kajaanista.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      93
      2444
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      101
      2143
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      82
      1798
    4. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      44
      1591
    5. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1566
    6. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      11
      1525
    7. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      33
      1478
    8. 54
      1350
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      87
      1296
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      30
      1219
    Aihe