Täällä jotkut pelkäsivät että kun lahkolainen toivottaa "Jumalan siunausta" siitä voisi saada jonkinlaisen saatanallisen tartunnan. Heh.
Luterilainen kirkko on maamme suurin lahko, joka on räikeimmin syyllistynyt lahkolaisuuteen koska se riitojen kautta sisältää ainakin tusinan verran lahkoja itsessään.
Kristittyjä pidettiin lahkona, koska he poikkesivat juutalaisuudesta, ja vallalla olevasta sen ajan uskonnollisten johtajien opetuksesta. (Apt 24:5) Kristityjenkin keskuuteen kuitenkin syntyi lahkoja kuten "judaismi, gnostilaisuus ja nikolaiittain" oppi.
Apostoli Paavalia nimitettiin lahkolaiseksi. Hän puolustautui kertomalla että hän palvelee Jumalaa, ja uskoo mitä laissa ja profeetoissa on sanottu. (Apt 24:14-16) Elävän Jumalan seurakunta on tietysti totuuden pylväs ja perustus. (1 Tim 3:5, Ef 2:20) Totuutta noudattavana se kasvaa rakkaudessa kiinni Kristukseen joka on seurakunnan perusta. (Ef 4:15-16, 1:22, 4:15, 1 Kor 3:11) Seurakunta on "yksi ruumis" Kristuksessa ja (1 Kor 10:17, Gal 3:28) kristilliseen seurakuntaan kuuluvat eivät ole erilaisten opintuulten heiteltävänä, vaan yhdessä uskossa. (Ef 4:13-16)
Kuitenkin kristillisen seurakunnan sisälläkin saattoi ilmetä lahkolaisuuden syntiä, kun seurakuntalaiset jakaantuivat eri mielipiteiden taakse, vaikkakin kyseessä olisivat olleet arvostetutkin eri mielipiteiden esittäjät ja puhujat. (1 Kor 1:11-13) Paavali sanoi tällaisen olevan osoitus lihallisesta mielestä ja kypsymättömyydestä. (3:1-3)Lahkolaisuuden synnissä on siis kysymys seurakunnan sisäisistä mieliä jakavista riidoista. Joissakin seurakunnissa on nykyisin tapahtunut jakaantumista, seurakunta on saattanut jakaantua kahtia, tai useampiin eri protestiliikkeisiin, joita joskus myös herätysliikkeiksi kutsutaan. Kuitenkin näissä liikkeissä on usein varsin hyviä pyrkimyksiä, ja ne ovat tahtoneet palvella innokkaampaa hengellistä toimintaa, ja puhtaampaa Raamatun opetustakin usein.
Protestanttisia kirkkoja kutsutaan usein lahkoiksi. Mikään seurakunta ei kuitenkaan suoraan seuraa alkuseurakuntaa. Alkuseurakunnasta jäi vain rippeet jäljelle kun se lankesi pois totuudesta tekemällä sovitteluja maallisen vallan kanssa. (2 Tess 2:3-4) Alkuseurakunnan jäännöksen historiaa tunnemme huonosti, eikä yksikään seurakunta voi väittää olevansa suoraan alkuseurakunnan seuraaja. Jumalan sana kuitenkin säilyi pienten pienten ryhmien keskuudessa (mm. valdolaiset) keskiajan kristittyjen vainoista huolimatta joita katolinen maailma harjoitti. Näin ajatellen olisimme kaikki lahkojen jäseniä? Uskonpuhdistuksen myötä syntyivät protestanttiset kirkot. Jumala on siunannut näitä seurakuntia, koska ne tahtoivat pois keskiajan katolisesta pimeydestä puhtaampaan Raamatun oppiin. Uskonpuhdistajia oli monia, ja heidän ympärilleen syntyi aina uusi kristillinen yhdyskunta, kun he löysivät Raamatusta uutta valoa. Sekä Luterilainen kirkko että Adventtikirkko mm. ovat näitä uskonpuhdistusliikkeitä alunperin. Adventtikirkon rooli ja merkitys uskonpuhdistajana säilyy aikamme loppuun asti. (Ilm 14:12, 12:17, 19:10)
Poikkeaminen oikean seurakunnan opista on "lihan teko" jossa ihmisen oma tahto vetää halunsa mukaiseen oppiin. (Gal 5:19-20, Room 8:4-8) Lihan tahto ei alistu Jumalan lakiin. (7) (Luuk 16:17, Matt 5:17-18, Jaak 2:10-12, 1 Joh 2:3-5, 3:4, 5:3)
Kristityllä tänään on turvanaan Raamatun kirjoitettu sana, sekä Jumalan Pyhä Henki. (Apt 9:31, 2 Piet 1:21, 2 Tim 3:16, Hebr 8:10, 1 Kor 12) Oikea kristillisyys rakastaa, ja on kiinnostunut mitä kirjoitettu on. (Matt 4:10, Luuk 4:8, Room 1:17, Ilm 1:3) Oikea kristillisyys ei pyri määräämään omantunnon asioita, vaan kysyy vapaaehtoisuutta kuten Jumalakin pyytää ihmisen vapaaehtoista rakkautta itseään kohtaan. Niinpä oikea kristittykin rakastaa Jumalaa yli kaiken ja lähimmäisiään kuten itseään. (Matt 22:36-40) Kysymys oikeasta opista ei ole kirkkojen välinen kamppailu, vaan Henkien taistelu sieluista. (1 Piet 5:8) Kristitty taistelee Raamatun Jeesuksen uskonnon puolesta rakkauden keinoin pyrkien voittamaan sieluja elämän Herralle pelastukseen totuudessa.
Jumalan kansa onkin tänään (v.2005) vielä jakaantunut eri kristillisiin piireihin yksilöinä. Näiden yksilöiden tuntomerkkinä on että he ovat vilpittömiä sille valolle minkä ovat saaneet. (Luuk 12:47-48)
Jumala kuitenkin kutsuu kansaansa pois totuudesta luopuneista uskonnollisista yhdyskunnista sinne missä ilmenevät lopun ajan seurakunnan tuntomerkit. Ilm 14:12, opettaa ketkä lopun aikana ovat pyhiä ihmisiä. "He noudattavat Jumalan käskyjä ja uskovat Jeesukseen." Heidän keskuudessaan toimii profetian Hengen lahja, (Ilm 19:10, 12:17) ja tämä seurakunta tekee lähetystyötä tietysti koko maailmassa! (Matt 28:18-20, Mark 16:15-16) He palvelevat yhdessä Herraa lähimmäistensä hyväksi, ja välttyvät lahkolaisuuden synniltä pysymällä yhdessä. (Room 12:5, 1 Kor 12:12, Ef 4:16)
Jumalan siunausta
jari laurila
Luterilainen kirkko on maamme suurin lahko, joka on räikeimmin syyllistynyt lahkolaisuuteen koska se riitojen kautta sisältää ainakin tusinan verran lahkoja itsessään.
Kristittyjä pidettiin lahkona, koska he poikkesivat juutalaisuudesta, ja vallalla olevasta sen ajan uskonnollisten johtajien opetuksesta. (Apt 24:5) Kristityjenkin keskuuteen kuitenkin syntyi lahkoja kuten "judaismi, gnostilaisuus ja nikolaiittain" oppi.
Apostoli Paavalia nimitettiin lahkolaiseksi. Hän puolustautui kertomalla että hän palvelee Jumalaa, ja uskoo mitä laissa ja profeetoissa on sanottu. (Apt 24:14-16) Elävän Jumalan seurakunta on tietysti totuuden pylväs ja perustus. (1 Tim 3:5, Ef 2:20) Totuutta noudattavana se kasvaa rakkaudessa kiinni Kristukseen joka on seurakunnan perusta. (Ef 4:15-16, 1:22, 4:15, 1 Kor 3:11) Seurakunta on "yksi ruumis" Kristuksessa ja (1 Kor 10:17, Gal 3:28) kristilliseen seurakuntaan kuuluvat eivät ole erilaisten opintuulten heiteltävänä, vaan yhdessä uskossa. (Ef 4:13-16)
Kuitenkin kristillisen seurakunnan sisälläkin saattoi ilmetä lahkolaisuuden syntiä, kun seurakuntalaiset jakaantuivat eri mielipiteiden taakse, vaikkakin kyseessä olisivat olleet arvostetutkin eri mielipiteiden esittäjät ja puhujat. (1 Kor 1:11-13) Paavali sanoi tällaisen olevan osoitus lihallisesta mielestä ja kypsymättömyydestä. (3:1-3)Lahkolaisuuden synnissä on siis kysymys seurakunnan sisäisistä mieliä jakavista riidoista. Joissakin seurakunnissa on nykyisin tapahtunut jakaantumista, seurakunta on saattanut jakaantua kahtia, tai useampiin eri protestiliikkeisiin, joita joskus myös herätysliikkeiksi kutsutaan. Kuitenkin näissä liikkeissä on usein varsin hyviä pyrkimyksiä, ja ne ovat tahtoneet palvella innokkaampaa hengellistä toimintaa, ja puhtaampaa Raamatun opetustakin usein.
Protestanttisia kirkkoja kutsutaan usein lahkoiksi. Mikään seurakunta ei kuitenkaan suoraan seuraa alkuseurakuntaa. Alkuseurakunnasta jäi vain rippeet jäljelle kun se lankesi pois totuudesta tekemällä sovitteluja maallisen vallan kanssa. (2 Tess 2:3-4) Alkuseurakunnan jäännöksen historiaa tunnemme huonosti, eikä yksikään seurakunta voi väittää olevansa suoraan alkuseurakunnan seuraaja. Jumalan sana kuitenkin säilyi pienten pienten ryhmien keskuudessa (mm. valdolaiset) keskiajan kristittyjen vainoista huolimatta joita katolinen maailma harjoitti. Näin ajatellen olisimme kaikki lahkojen jäseniä? Uskonpuhdistuksen myötä syntyivät protestanttiset kirkot. Jumala on siunannut näitä seurakuntia, koska ne tahtoivat pois keskiajan katolisesta pimeydestä puhtaampaan Raamatun oppiin. Uskonpuhdistajia oli monia, ja heidän ympärilleen syntyi aina uusi kristillinen yhdyskunta, kun he löysivät Raamatusta uutta valoa. Sekä Luterilainen kirkko että Adventtikirkko mm. ovat näitä uskonpuhdistusliikkeitä alunperin. Adventtikirkon rooli ja merkitys uskonpuhdistajana säilyy aikamme loppuun asti. (Ilm 14:12, 12:17, 19:10)
Poikkeaminen oikean seurakunnan opista on "lihan teko" jossa ihmisen oma tahto vetää halunsa mukaiseen oppiin. (Gal 5:19-20, Room 8:4-8) Lihan tahto ei alistu Jumalan lakiin. (7) (Luuk 16:17, Matt 5:17-18, Jaak 2:10-12, 1 Joh 2:3-5, 3:4, 5:3)
Kristityllä tänään on turvanaan Raamatun kirjoitettu sana, sekä Jumalan Pyhä Henki. (Apt 9:31, 2 Piet 1:21, 2 Tim 3:16, Hebr 8:10, 1 Kor 12) Oikea kristillisyys rakastaa, ja on kiinnostunut mitä kirjoitettu on. (Matt 4:10, Luuk 4:8, Room 1:17, Ilm 1:3) Oikea kristillisyys ei pyri määräämään omantunnon asioita, vaan kysyy vapaaehtoisuutta kuten Jumalakin pyytää ihmisen vapaaehtoista rakkautta itseään kohtaan. Niinpä oikea kristittykin rakastaa Jumalaa yli kaiken ja lähimmäisiään kuten itseään. (Matt 22:36-40) Kysymys oikeasta opista ei ole kirkkojen välinen kamppailu, vaan Henkien taistelu sieluista. (1 Piet 5:8) Kristitty taistelee Raamatun Jeesuksen uskonnon puolesta rakkauden keinoin pyrkien voittamaan sieluja elämän Herralle pelastukseen totuudessa.
Jumalan kansa onkin tänään (v.2005) vielä jakaantunut eri kristillisiin piireihin yksilöinä. Näiden yksilöiden tuntomerkkinä on että he ovat vilpittömiä sille valolle minkä ovat saaneet. (Luuk 12:47-48)
Jumala kuitenkin kutsuu kansaansa pois totuudesta luopuneista uskonnollisista yhdyskunnista sinne missä ilmenevät lopun ajan seurakunnan tuntomerkit. Ilm 14:12, opettaa ketkä lopun aikana ovat pyhiä ihmisiä. "He noudattavat Jumalan käskyjä ja uskovat Jeesukseen." Heidän keskuudessaan toimii profetian Hengen lahja, (Ilm 19:10, 12:17) ja tämä seurakunta tekee lähetystyötä tietysti koko maailmassa! (Matt 28:18-20, Mark 16:15-16) He palvelevat yhdessä Herraa lähimmäistensä hyväksi, ja välttyvät lahkolaisuuden synniltä pysymällä yhdessä. (Room 12:5, 1 Kor 12:12, Ef 4:16)
Jumalan siunausta
jari laurila
Vastaukset 16
Vanhimmat
että sinä itsekin olet näiden Saatanan petollisten tunnustekojen
uhri ja ikioman jumalanhuoneesi, Raamattuhotellin omistaja:
"Vääryyden ihminen tulee Saatanan vaikutuksesta suurella voimalla,
tehden petollisia tunnustekoja ja ihmeitä. Hänen vääryytensä pettää
ne, jotka joutuvat kadotukseen, koska he eivät ole rakastaneet totuutta,
joka olisi pelastanut heidät.
Siksi Jumala lähettää (lähetti jo alkuseurakunnan keskelle) rajun eksytyksen,
jotta he uskoisivat valheeseen, ja niin saavat tuomionsa kaikki ne, jotka
eivät ole uskoneet totuuteen vaan ovat valinneet vääryyden."
Ja mikähän tuo kaikkein petollisin tunnusteko mahtaakaan olla, jonka
ympärille kaikki petollisuus ja ja kaikki ihmeet ovat tässä lopun ajassa
nivoutuneet?
Vanhan liiton profeetatkin sen jo tiesivät sanoessaan: "Älkää luottako valheen
puhujiin, jotka hokemalla hokevat: 'Tämä on Herran temppeli, Herran temppeli,
Herran temppeli" ja: "Papit tekivät yhä enemmän syntiä minua vastaan, sitä
mukaa kuin heidän joukkonsa kasvoi. Minä muutan heidän kunniansa häpeäksi."
Ja se häpeäksi muuttaminen alkoi jo Golgatalla, kun Jumala potki pellolle kaikki
papit, ja sen todistukseksi pappien palveluspaikka paljastettiin kaikille avoimeksi:
"Sillä hetkellä repesi temppelin väliverho kahtia, ylhäältä alas asti. Maa vavahti,
kalliot halkeilivat, haudat aukenivat, ja monien poisnukkuneiden pyhien ruumiit
nousivat ylös."
Ja näin oli pappien ja ihmiskäsin tehtyjen temppelien osuus Jumalan työssä
kulkenut tiensä päähän. Ja näyttämölle tulikin se Saatanan tunnusteko kun se
sai kaikki totuudesta luopuneet uudelleen pystyttämään tuon Jumalan hylkäämän
temppelilaitoksen ja kansoittamaan sen jälleen kautta koko maailman omilla
porttopapeillaan. Eikä totuudesta luopuneet ihmiset vielä tänäkään päivänä tätä
todeksi usko, vaikka Jumala on sanassaan näin selvästi ilmoittanut, miksi
Jumalan itsensä alunperin rakennuttamista temppeleistä tulikin rosvojen luolia:
"Jerusalem, Jerusalem! Sinä tapat profeetat ja kivität ne, jotka on lähetetty
sinun luoksesi. Miten monesti olenkaan tahtonut koota lapsesi, niin kuin
kanaemo kokoaa poikaset siipiensä suojaan! Mutta te ette tahtoneet tulla.
Kuulkaa siis: teidän temppelinne on jäävä asujaansa vaille. Sillä minä sanon
teille, että ette te ette minua tästedes näe ennen kuin sanotte: 'Siunattu
olkoon hän, joka tulee Herran nimessä."
Ja tänä päivänä ovat kaikki Herran nimessä, hänen Henkensä kanssa tälläkin
palstalla kirottuja sunilaisia, vaikka totuus ei teidän kenenkään keskellä ole
koskaan ennen ollut niin lähellä, kuin se tänä päivänä on.
Vuonna 70 Jumala todella poisti lopullisesti kaikki maailman temppelit
omasta käytöstään ja todistukseksi antoi roomalaisten tuhota
oman rakkaan temppelinsäkin niin perusteellisesti, että Jeesuksen
ennustus sen kohtalosta täydellisesti tuhoutui: "Tähän ei jää kiveä kiven päälle:"
Ja Jeesuksen ennustus perustui Jumalan profeetoille antamaan ennustukseen:
"Oman majansa hän tuhosi, hävitti puutarhansa, löi maan tasalle pyhäkkönsä.
Juhlapäivän ja sapatin hän antoi unohtua Siionissa. Kauhistuttavassa
vihassaan hän hylkäsi kuninkaan (siis esivallan) ja papit.
Myös oman alttarinsa hän jätti, hylkäsi temppelinsä. Hän antoi
vihollisen käsiin palatsit ja muurit.
Herra oli päättänyt hävittää Siionin muurit. Tarkoin hän tiesi, mitä teki.
Ei hän vetänyt kättään tuhoamasta: valli ja muuri itkivät kohtaloaan,
yhdessä ne sortuivat."
Miksi Jumala tällaisen teon teki. Sekin on selvästi ilmoitettu:
"Herra päästi kiivautensa purkautumaan, vuodatti koko hehkuvan vihansa.
Hän sytytti Siionin tuleen, poltti sen perustuksia myöten.
Eivät uskoneet maan piirin kuninkaat, ei tullut kenenkään mieleen,
että jonakin päivänä vainooja ja vihollinen tulisi sisään Jerusalemin porteista.
Tämä tapahtui profeettojen syntien tähden, pappien rikkomusten tähden,
he vuodattivat kaupungissa viattomien verta. Silmät sokeina he nyt
harhailevat kaduilla veren tahrimissa vaatteissa. Vaatteita, joihin
eivät saisi edes koskea, he kantavat yllään."
Siksi Jeesus ei suostunut tähän Saatanan mahtavaan tarjoukseen, jolla
hän suostutteli häntä näiden rakennustensa johtajaksi:
"Kaiken tämän, koko maailman ja sen loiston minä annan sinun valtaasi,
sillä se on annettu minun haltuuni ja minä voin antaa sen kenelle tahdo.
Jos kumarrat minua, tämä kaikki on sinun."
Jeesus ei kumartanut, mutta sitten tulivatkin ne, jotka kumarsivat, Saatanan
pettämät antikristukset: paavit, piispa, patriarkat, papit, metropoliitat, saarnaajat,
evankelistat, julistustyöntekijät, kaatajat jne..
Pyhän Hengen kutsuma Paavalikin kaiken tämän tietoonsa sai, kun tästäkin
totuudesta näin selvästi kirjoitti:
"Kristus ei mennytkään ihmiskäsin tehtyyn pyhäkköön, joka on vain todellisen
pyhäkön kuva, vaan itse taivaaseen ollakseen nyt Jumalan edessä puhumassa
meidän puolestamme."
"Ensimmäisellä liitolla oli siis jumalanpalvelusta koskevat säädöksensä ja
pyhäkkö maan päällä."
Mutta ei enää Uudella liitolla:
"Jumala, joka on luonut maailman ja kaiken, mitä siinä on, hän, joka on taivaan
ja maan Herra, ei asu ihmiskäsin tehdyissä temppeleissä.
Häntä ei myöskään palvella ihmiskäsin, ikään kuin hän tarvitsisi jotakin - itse
hän antaa kaikille elämän, hengen ja kaiken muun."
Totuudesta luopuneille lienee mahdotonta ymmärtää, miten Saatana todella
kaikessa matkii Jumalaa? Kun se 300-luvulla maailman lopullisesti hallintaansa
sai, ja sai palvelijansa rakentamaan hänelle noita ihmiskäsin tehtyjä temppeleitä,
niin se pisti palvelijansa siellä matkimaan Vanhan liiton temppelitoimintaa.
Ja noiden temppelien prototyypin se rakensi heti kohta vedenpaisumuksen
jälkeen. Lue 1.Moos.11: 1-2. Ja erittäin merkittävät ovat sanat, jotka Jumala
lausui, kun Poikansa kanssa tuota mahtavuutta katseli:
"Tämä, mitä he nyt ovat saaneet aikaan, on vasta alkua. Nyt he pystyvät
tekemään mitä tahansa."
Ja vaikka Jumala tuolloin sekoitti ihmisten kielet, niin kyllä Saatana sai temppelinsä
rakentajia kaikista maailman kielistä, kun Jumala antoi sille täyden vallan viedä
noiden rakennustensa kautta kadotukseen kaikki totuudesta luopuneet:
"Jumala näet panee heidät toimimaan oman suunnitelmansa mukaisesti. Siksi
he myös yksissä tuumin antavat kuninkaanvaltansa Pedolle siihen saakka,
kun Jumalan sanat toteutuvat.
Nainen, jonka näit on se suuri kaupunki, joka hallitsee maailman kaikkia hallitsijoita."
Ja tuo suuri kaupunki on Vatikaani:
"Suuri Babylon, maailman porttojen ja iljetysten äiti."
Portot ovat seurakuntia, ja iljetykset Saatanan synagogia eli temppeleitä, kirkkoja,
rukoushuoneita ja jopa telttamajoja, joissa rajua eksytystä pidetään voimassa
siihen hetkeen sakka, kun ihmiskunnan tuho alkaa juuri näistä: ihmiskäsin tehdyistä
jumalanhuoneista:
"On tullut tuomion aika, ja tuomio alkaa Jumalan huoneesta. Mutta jos se alkaa
meistä, mikä onkaan niiden loppu, jotka eivät taivu uskomaan Jumalan
evankeliumia" eli totuutta.
tarkoita sitä, että sapatti on kumottu, koska unohtaminen ja kumoaminen on kaksi eri asiaa.
Jeesuskin sanoi: En ole tullut kumoamaan lakia ja profeettoja, vaan täyttämään. Jeesus sanoo myöskin, että sapatti on annettu ihmistä varten.
Lue myöskin Jesaja 58:13 Jos sinä pidätät jalkasi sapattia rikkomasta jne...
Niin kauan kun Suni taistelee sapattia vastaan, Suni on ja pysyy ahtaan portin ulkopuolella.
Voisit kuitenkin hieman rajoittaa aloitusviestien määrää ja tekstin määrää niiden sisällä. Kiitos.
Sillä sekin on melkoisen hassua, tuo jokseenkin turhan ja ylenmääräinen tuottaminen!
Juutalaiset keksivät aikoinaan monenmonta ja monituista rasisista sanontaa ja sanaa kuvaamaan muita kansoja
ja ihmisiä, heillä oli jopa sellaisia sanallisia lakeja, kuten niin monella kansalla vielä näin nykyäänkin on, joiden turvin käytiin henkistä ja hengellistä sotaa alinomaan, myös vammaiset ja rujot ihmiset joituivat heidän pilkanteon kohteeksi, siis aivan samoin kuin on vieläkin tapana niin monessa yhteiskunnassa. Juutalaiset itse ovat jo sinänsä lahkoontuneet omaan osaansa tiukasti kiinne, ja ovat siis pahinpia lahkoja maailmassa vielä nytkin. Joten tuo lahkoista.
Toivon jotta te kaikki käyttäisitte ihmisistä joitakin muita sanoja, jotka eivät jaa ihmisiä osiin! Sillä ihminen on kokonaisuus, jolla on oikeus edelleenkin tehdä valintoja itsensä suhteen itsenäisesti ja itsellisesti. Sekä olla myös erehtyväinen kaiken suhteen, sekä katuvainen
kaiken suhteen.
Paavali oli yksi aikansa suurin valehtelija, voisi jopa sanoa kaikkien antikristusten esikuva.
Toisin siis, kuin Kristus joka oli aito ja oikea "paragon", toimien myös esimerkillisesti!
samallatavoin kuin muittenkin kirkkojen.Huomattakoon,että adventtikirkon opetuksessa on kovin suuri sija E.G.Whitella.Hänen profetiansa eivät kuitenkaan toteutuneet.
E.G.Whiten opissa on suurin sija ihmisen lakihenkisellä elämisellä tiukkoinen ruoka-ym.säädöksineen,joita korostetaan pelastuskysymykseksi asti.
Moraalisäädöksiä,eli sydämen uskoa ei niinkään tunnu löytyvän!Tiukasti lain alla olevilla ihmisillä on Jumala huulilla,mutta maailmallisuus on kuitenkin aivan yleistä,samoin kuin esim.luterilaisissa piireissä.Pyhityselämää ei tunneta,ei niinikään uudestisyntymistä.
Adventisti yrittää teoillaan taivaaseen.Esim.ehtoollinen on viety luterilaisiakin pidemmälle jalkojen pesun rituaalilla ennen >>leipää ja viiniä>>.
Adventisti palvoo ruumiinsa temppeliä niin tiukasti ruoan suhteen,eikä ymmärrä hengen saastutusta,jota pitäisi enemmän varoa.
Kunnioitan sapatin pitämistä,mutta usein se on adventistille sitova,taakka,jota on pakko viettää.Niin ei saisi olla.Sapattihan on tarkoitettu siunaukseksi,ei pakoksi,jota pitää >>hampaat irvissä>> pitää.
Uskon kuitenkin,että adventisteissakin on joitakin jotka uskaltavat vastustaa E.G.Whiten ahdistavaa vaikutusta.Hänen varjonsa kuitenkin lepää tiukasti adventismin yllä.Mielestäni E.G.White oli valheprofeetta,joka käänsi huomion Jeesuksesta itseensä,ja alkoi saatanan johdolla vaikuttamaan lakihenkeä,josta Jeesus juuri halusi ihmisen vapauttaa.
Laki saa aikaan vihaa,koska se ei vanhurskauta ihmistä.Jumalan rakkaus ja Jeesuksen sovitustyö:Kaikki on täytetty;sen sijaan vetää ihmistä parannukseen.
Silloin tämä saa aikaan enemmän:Ihminen alkaa rakastaa Jumalaa,ja saa sen myötä kasvaa hiljalleen Jumalan antamaa kasvua;käskyt sydämessä.
Jumala antaa ihmiselle kaiken lahjana,ihminen,joka on pelastettu,on Pyhä,eikä siinä ole sanomista kenelläkään.Kasvu tulee luvattuna lahjana,jos ihminen uskoo sen.Jumala voi!
En sano tätä loukatakseni ketään yksityistä adventistia,vaan vastustan E.G.Whiten tuomaa hapatusta,ja toivon,ettei kukaan siihen ansaan lankea.Korkea tieto Raamatun suhteen ei ole tae oikeasta suhteesta Jumalaan.En tunne E.G.Whiten kirjallisuudessa Pyhän Hengen läsnäoloa,vaikka näennäisesti oppi olisi kurinalainen ja moitteeton.
Myös se,että seitsemännen päivän adventistit korottavat omaa kirkkoansa,sotii Jeesuksen käskyä vastaan.Kenenkään kirkko tai oppi ei mene ylitse muiden,koska ei ole kirkkoja,jotka pelastavat,on vain Jumala,joka antoi armonsa Jeesuksessa,kuolemalla ristillä kerran puolestamme.
"Huomattakoon,että adventtikirkon opetuksessa on kovin suuri sija E.G.Whitella.Hänen profetiansa eivät kuitenkaan toteutuneet."
- Mainitse yksikin profetia, siis profetia joka ei ole toteutunut?
Kaikki kirkossa soveltavat Raamatun neuvoa, 1 Tess 5:20-21.
Vrt; Apt 21:9. EGW oli hengellinen kirjailija jolla oli suurin armolahja. Hän oli hurskas nainen, ja kirjoitti kymmeniä tuhansia sivuja, ja oli tietysti sen ajan tiedon varassa myös tietysti, niin kuin kaikki muutkin Raamatun suuretkin profeetat.
"samallatavoin kuin muittenkin kirkkojen.Huomattakoon,että adventtikirkon opetuksessa on kovin suuri sija E.G.Whitella.Hänen profetiansa eivät kuitenkaan toteutuneet.
E.G.Whiten opissa on suurin sija ihmisen lakihenkisellä elämisellä tiukkoinen ruoka-ym.säädöksineen,joita korostetaan pelastuskysymykseksi asti.
Moraalisäädöksiä,eli sydämen uskoa ei niinkään tunnu löytyvän!Tiukasti lain alla olevilla ihmisillä on Jumala huulilla,mutta maailmallisuus on kuitenkin aivan yleistä,samoin kuin esim.luterilaisissa piireissä. Pyhityselämää ei tunneta,ei niinikään uudestisyntymistä."
- Ennakkoluuloa. Katso missä sama laki on; Hebr 8:8-10, 10:16, Jer 31:31-33.
Vrt; Ilm 14:12 opettaa mikä on "pyhä" ja lopun ajan srk vaatimukset.
Kirkossa on tehty terveyskasvatusta 1800 luvulta lopun ajan eläinsairauksien vuoksi. Kokonaisen kansan ravintoremontti ei tapahdu hetkessä. Sen ansiosta adventtikansa elää tutkitusti 7-8 vuotta muuta väestöä pidempään. Proftian Hnegen viisautta ja samat jutut jo 1800 luvulla kuin nyt terveystohtoreilla. Ei turha asia.
Ruokamääräyksiä ei ole koskaan annettu. 3 Moos 11 Jumalan ohjeet terveellisestä lihasta pätee hyvin tänäänkin, eläimet miksikään muuttuneet, ja tuo kerrotaan. 1 Kor 3:16-17 vastaa jokainen ymmärryksensä mukaan.
"Moraalisäädöksiä,eli sydämen uskoa ei niinkään tunnu löytyvän!Tiukasti lain alla olevilla ihmisillä on Jumala huulilla,mutta maailmallisuus on kuitenkin aivan yleistä,samoin kuin esim.luterilaisissa piireissä. Pyhityselämää ei tunneta,ei niinikään uudestisyntymistä."
- Kaikissa piireissä on pyhittyneitä. Vehnä ja rikkaviljakin kasvaa yhdessä. Portti ahdas ja sana putoaa ohdakkaisiin ja kalliollekin.
Hebr 12:14, Matt 5:17-18, Luuk 16:17, Ilm 14:12, Jaak 2:10-12, tiedetään ja tunnetaan lakiasiassa, ja Jeesusta korostetaan.
Niin teki myös Ellen G White. Eri asia mitä ihmiset yksityisinä puhuvat ja näyttävät. Kaikki eivät osaa opettaa ja ovat erilaisilla tiedon tasoilla, ja aikaa tutkia syvällisesti kaikkea.
"Adventisti yrittää teoillaan taivaaseen.Esim.ehtoollinen on viety luterilaisiakin pidemmälle jalkojen pesun rituaalilla ennen >>leipää ja viiniä>>. "
- Lut. kirkolla ja A-kirkolla on täsmällisesti sama vanhursakutusoppi.
Yksin uskosta, Kristuksen ansioista ja armosta.
Lain tehtävä on opettaa mitä on synti, ja A-kirkossa lain noudattamisesta puhutaan "kuuliaisuutena."
Tahallisessa synninteossa on tosin mahdotonta olla Kristuksessa vanhurskas ja armon alla ilman katumusta ja kääntymystä vaikka kuinka jeesustelisi. Matt 7:21-23. Jumalan tahto on kuuliaisuus Jumalan tahdolle.
"Adventisti yrittää teoillaan taivaaseen.Esim.ehtoollinen on viety luterilaisiakin pidemmälle jalkojen pesun rituaalilla ennen >>leipää ja viiniä>>. "
- Jalkojen pesu on kaunis asia. Käy kokeilemassa. Se nöyryyttää ihmisen ja koettelee ihmisen siten. Terveellistä jokaiselle.
Minä olen aina rakastanut ihmisten kauniita jalkoja ja mielelläni niitä katselen, "jalkafetisissi" heh. Olisi aivan kiva pestä nuoren ja kauniin jalat joka päivä.
Toki vanhemmilla voi olla känsiä ja vikoja ja jaffikset voivat olla mahtavat, mutta yleensä jokainen tässä säälii lähimmäistäistään ja ottaa jalkakylvyn ennen.
"Adventisti palvoo ruumiinsa temppeliä niin tiukasti ruoan suhteen,eikä ymmärrä hengen saastutusta,jota pitäisi enemmän varoa."
- Höpönassu.
"Kunnioitan sapatin pitämistä,mutta usein se on adventistille sitova,taakka,jota on pakko viettää.Niin ei saisi olla.Sapattihan on tarkoitettu siunaukseksi,ei pakoksi,jota pitää >>hampaat irvissä>> pitää."
- Lepopäivä on ilon päivä. Ei se taakka ole.
Ainoat ohjeet ovat tässä: Jes 58:13, 2 Moos 20:8-11.
"Uskon kuitenkin,että adventisteissakin on joitakin jotka uskaltavat vastustaa E.G.Whiten ahdistavaa vaikutusta.Hänen varjonsa kuitenkin lepää tiukasti adventismin yllä.Mielestäni E.G.White oli valheprofeetta,joka käänsi huomion Jeesuksesta itseensä,ja alkoi saatanan johdolla vaikuttamaan lakihenkeä,josta Jeesus juuri halusi ihmisen vapauttaa."
- EGW korotti yksin Kristusta Raamattu.
Hän kielsi puhumasta mitään itsestään ennen kuin tuntee hyvin kirjoitukset.
Jumalan palveluksissa ei EGW näy.
Raamatuntutkisteluissa tarkstellaan toki kirjoituksiaan ja monen muunkin mm. Luther on aina arvostettu ja jokainen tekee saarnansa itse.
Muotomenoja ei ole, vaan seurakuntalaisilla kaikilla osallistumismahdollisuus.
"Laki saa aikaan vihaa,koska se ei vanhurskauta ihmistä.Jumalan rakkaus ja Jeesuksen sovitustyö:Kaikki on täytetty;sen sijaan vetää ihmistä parannukseen. "
- Laki loukkaa ylpeää ihmistä koska sen kautta tulee synnin tunto Hengessä Kristuksessa.
"Silloin tämä saa aikaan enemmän:Ihminen alkaa rakastaa Jumalaa,ja saa sen myötä kasvaa hiljalleen Jumalan antamaa kasvua;käskyt sydämessä."
- Kyllä. Vrt. mitä edellä asiasta kirjoitin.
"Jumala antaa ihmiselle kaiken lahjana,ihminen,joka on pelastettu,on Pyhä,eikä siinä ole sanomista kenelläkään.Kasvu tulee luvattuna lahjana,jos ihminen uskoo sen.Jumala voi!"
- Kyllä, Hengessä Kristuksessa rakkaudessa.
Kasvua tapahtuu ihmisen kokemuksien ja myös tiedon määrän mukaan, mutta vain rakkaudessa, koska ilman rakkautta ei ole kristinuskoa.
Lain 4 käskyä opettaa miten Jumalaa rakastetaan ja 6 käskyä miten lähimmäisiä rakastetaan.
Lain kuningaskäsky on yhteenveto, ei korvaava.
"En sano tätä loukatakseni ketään yksityistä adventistia,vaan vastustan E.G.Whiten tuomaa hapatusta,ja toivon,ettei kukaan siihen ansaan lankea.Korkea tieto Raamatun suhteen ei ole tae oikeasta suhteesta Jumalaan.En tunne E.G.Whiten kirjallisuudessa Pyhän Hengen läsnäoloa,vaikka näennäisesti oppi olisi kurinalainen ja moitteeton.
Myös se,että seitsemännen päivän adventistit korottavat omaa kirkkoansa,sotii Jeesuksen käskyä vastaan.Kenenkään kirkko tai oppi ei mene ylitse muiden,koska ei ole kirkkoja,jotka pelastavat,on vain Jumala,joka antoi armonsa Jeesuksessa,kuolemalla ristillä kerran puolestamme."
Muista Raamatun neuvo 1 Tess 5:20-21.
ja mitä edellä jo kirjoitin.
EGW: kin täytyy ymmärtää oikein.
Kaikki ei valkenekaan heti, vaan vaatii alle tarpeeksi tietoa. Itse jätin sellaiset kysymykset rauhassa tuonnemmaksi ja valkenivat itsestään kun aika oli kypsä.
Mikään kirkko ei puhu niin suvaitsevaisesti muiden piirien uskovista kuin Adventtikirkko.
Laitan kirjoitukseni asiasta erikseen lisäyksenä vapaasti kirjoittajan mukaan, ettei tästä tule liian pitkää.
Ilman rakkautta ei ole kristinuskoa.
Miksi?
Kristinusko on pelkästään ja yksin rakkautta ei sen kummempaa ja mitään muuta.
Kaikki muu vaikutin kuin rakkaus on jotakin muuta kuin kristinuskoa.
Tässä mm: 1 Joh 4:16.
Kirjoitin mahdollisimman lyhyesti ja vastasin kaikkeen.
Jumalan siunausta
jari laurila
MITEN ADVENTTIKIRKOSSA SUHTAUDUTAAN MUIDEN SEURAKUNTIEN USKOVIIN?
Adventtikirkko on ehkä maailman suvaitsevaisin kirkko asenteissaan, ja suhtautumisessa muiden seurakuntien jäseniin. (Joh 13:34-35) Adventtikirkko on myös todennäköisesti maailman suvaitsemattomin kirkko suhteessa synnin harjoittamiseen. (Ilm 12:17, 1 Joh 3-4, Jaak 1:25, 2:10-12, Luuk 16:17)
Mikään kirkko maailmassa ei opeta niin kauniisti ja avoimesti uskovista jotka ovat muissa seurakuntayhteyksissä:
Adventtikirkon tunnustus vapaasti kirjoittajan mukaan;
- “Adventtikirkko kannattaa ja tunnustaa kaiken Kristusta korottavan toiminnan kaikissa katolisissa ja protestanttisissa seurakuntayhteyksissä. Kaikissa näissä piireissä on Jumalan lapsia, vilpittömiä sieluja, (rehellisiä ymmärrykselleen oikeasta ja väärästä) yksilöinä, jotka seuraavat ja korottavat Jeesusta Kristusta sen ymmärryksen ja valon mukaan minkä omistavat ja ovat saaneet. Jumalan kansaa on tänään (2006) enemmän muissa piireissä kuin Adventtikirkossa.”
Jumalan kansa on siis hajallaan eri piireissä yksilöinä. Adventtikirkossakin Jumalan lapset ovat yksilöitä. Jeesus opetti että rikkavilja ja vehnä kasvavat yhdessä elon loppuun asti (ajan loppuun) saakka. Seurakunnan jäsenet koostuvat aina hyvin erilaisista ihmistä, jotka ovat erilaisilla oman hengellisen kasvunsa tasoilla ja vaiheilla. Siksi ihmisellä ei ole oikeutta tuomita. Ihminen voi aina muuttaa tapansa, ja kasvaa kristillisyydessä. Jotkut kylmenevät pois seurakuntayhteydestä, (Hebr 10:24-25) ja jotkut ovat palavina öljyä lampuissaan. (Matt 25:1-13, 24:45-51)
Oikeudenmukainen Jumala tuomitsee oikeudenmukaisesti, ja huomioi ihmisen vilpittömyyden. (Luuk 12:47-48)
Ajan lopulla kristikunta tulee Raamatun mukaan jakaantumaan kahtia. (Ilm 13) Jakaantuminen tapahtuu niihin jotka ovat uskollisia Jumalan käskyille, (Matt 5:17-18, 7:20-23) Jeesuksen todistukselle, (Ilm 19:10) ja uskovat Jeesukseen. (Ilm 14:12)
Toinen ryhmä kumartaa petovaltaa, ja sen johtajia, jotka vaativat Jumalalle kuuluvaa kunnioitusta itselleen. Tämä “petovalta” on uskonnollisen ja poliittisen vallan yhdistelmä. (Ilm 13:12-18, 14:9-13) Jumalan valtakunta tulee, ja voittaa. Suuri Babylon tuhoutuu. (Ilm 18, Dan 2:44)
Lisää aiheeseen liittyvää:
http://www.netikka.net/jarinraamattuhotelli
Raamattuopetukset:
- "Mikä on oikea uskonto?" Osasto 7.
- "Ovatko Jumalan käskyt voimassa uudenkin liiton aikana?" Os. 4.
- "Ristillä kumoutuneet käskyt ja lopunajan harhaoppi" Os. 4.
- "Jumalan lapseus" os.5
- "Pyhitys maailmassa" os. 5
- "Miten Jumalan kansa yhdistyy yhdeksi laumaksi?" Os. 7.
- "Pilkaajat lopun aikana." Os. 9.
- "Antikristus" Os.10.
Jumalan siunausta
jari laurila
Massapostitus on kiellettyä.
Kukaan ei ole odottanut sinun viestejäsi.
Miksi sinä pilkkaat muita adventismiin liittyvillä viesteilläsi.
Tämä palsta on Raamattu-keskusteluja varten eikä minkään lahkon esiintymistori.
Olet häirikkö aina siellä mihin kulloinkin satut ilmaantumaan. Piru ei näköjään pääse sarvistaan.
>>>>>"Huomattakoon,että adventtikirkon opetuksessa on kovin suuri sija E.G.Whitella.Hänen profetiansa eivät kuitenkaan toteutuneet."
- Mainitse yksikin profetia, siis profetia joka ei ole toteutunut? >>>>>>
-Pyhäkköoppi,tutkiva tuomio.
-Maailmanloppu,jota ei tullutkaan odotettuna aikana.
>>>>>Lain tehtävä on opettaa mitä on synti, ja A-kirkossa lain noudattamisesta puhutaan "kuuliaisuutena."
Tahallisessa synninteossa on tosin mahdotonta olla Kristuksessa vanhurskas ja armon alla ilman katumusta ja kääntymystä vaikka kuinka jeesustelisi. Matt 7:21-23. Jumalan tahto on kuuliaisuus Jumalan tahdolle.>>>>>>>>
-adventisteilla on laki enemmänkin tiukkoja ruokasäädöksiä,sekä mm.ulkoista hiillittyä käytöstä,näennäistä pyhyyttä.Ei ole sisäistetty eroa maailmasta,sitä tarkoitan.Siellä,jos missä,on >>jeesustelua>>,kuten on esim.muissakin kirkoissa.Kuuliaisuus Jumalan tahdolle EI ALA SILLÄ,ETTÄ ALETAAN ITSE NOUDATTAA JOITAIN KÄSKYJÄ,VAAN SILLÄ,ETTÄ MYÖNNETÄÄN,ETTEI VOIDA PELASTUA ILMAN JEESUSTA.
Käsittääkseni adventisteilla tämä on mennyt hieman sekaisin.Tekoja korotetaan jopa tiukkoihin sääntöihin asti,ulkoinen olemus ja käytös korostetaan >>sairaalloisuuteen saakka>>;se ei voi tuoda muuta kuin >>Vanhaa Liittoa>> takaisin!
Adventismissa hönkii,kuten sanoin,E.G.Whiten varjo,koska häntä mainitaan enemmän kuin Jeesusta,ja hän on auktoriteetti ja vielä kauan hänen kuolemansa jälkeen hänen opetustaan siteerataan jokaisessa kirjassa melkein,mikä on adventisteilta lähtenyt.
Uskonelämä ei onnistu heillä,ketkä katsovat lakiin,eikä Jeesukseen.Se on varma.Vasta,kun heitetään kaikki pois,ohjeet ja säädökset,alkaa uusi elämä,joka ON TÄYSIN OTOLLISTA HERRALLE.
Adventistit ovat sokeutuneet Raamatun koukeroihin ja oppeihin liian syvälle,tie sieltä ulos on raskas ja vaivalloinen.Vaatii irtioton kokonaan,samahan on luterilaisillakin.
Ei jalkainpesu ole Jumalasta.Jeesus korosti sitä asennetta kyllä,että pitää olla nöyrä,ei tekoa l.alkaa rituaalinomaisena noudattamaan tuota,minusta se on kummallista,ja osoittaa tietynlaista luopumusta Jeesuksesta,hänen armosta-pelastumisestaan.
Kyllä adventtikirkko korostaa kirkkoaan,koska heidän nimensä jo >>seitsemännen päivän>> korottaa yhtä käskyä ylitse muiden!Kaikki käskythän ovat yhtä tärkeät!
Et huomaa E.G.Whiten harhaa.Hän aivopesee ihmiset pikkuhiljaa,hienosti ja kauniisti,opit ovat näenäisesti hyviä,mutta kun opeista tulee Jumala,on harha ja eksytys valmis.
Myönnän kyllä sen,että adventisteilla on paljon suvaitsevaisempi asenne usein kuin muilla,mutta en haluaisi sen muotomenojen ja ulkokultaisuuden vaikutuksen turmiota kenenkään elämään.Monien elämästä katoaa Herran seuraamisen ilo,tilalle tulee raskashenkinen ja iloton usko,joka on jo teoissaan kuollut.Tietoa on ikäänkuin liikaa,koska se >>tieto>> on liian historiakeskeistä,ja liian >>teologimaista>>.
Omakohtaista kohtaamista Herran kanssa puuttuu.Tämähän on tietysti kaikkien kirkkojen opeissa piehtaroiville tosiasia.Sanoin nyt,kun on tässä keskusteltu adventismista.White on kylmä persoona,sanon yhä edelleen,että häneltä puuuttuu Pyhä Henki.Hän tietoisesti etsi kirjoillaan itselleen kunniaa,koska Jumalan Kirja,Raamattu,ei tarvitse selittelijöitä.
Jumala ilmoittaa itsensä itse jokaiselle,ei kirjasarjojen kautta!
Mukavaa kun kerrankin saa asiallista kysymystä ja mielipudettä, joka todella haluaa sanoa asiallisesti mikä asiassa mättää ja huomioi vastauksen.
Täällä on aivan turhaa joukkoa vaikka kuinka paljon joilla mitään muuta kuin riita ja haukku ja herja mielessä päällimmäisenä.
"-Pyhäkköoppi,tutkiva tuomio.
-Maailmanloppu,jota ei tullutkaan odotettuna aikana. "
Pyhäkköoppi on Raamatun oppi puhtaasti, mutt asia kokonaisuudessaan on laaja ja vaatii aikaa ja viitseliäisyyttä selvitäkseen.
On ensin ymmärrettävä että vanhan liiton uhripalvelus ja pyhäkkö oli tarkka kopio oikeasta tauvaallisesta pyhäköstä. (Hebr 8-9)
Sitten on siis helppo ymmärtää jo että oikea toimiva pyhäkkö on taivaassa, jossa Ylipappi Jeesus enkeleineen kirjoittelee taivaan kirjojensa kanssa kirjoihin ketkä katuvat synnit ja kääntyvät. (Ilm 20:11-15)
Miller taas oli babtisti joka uskonpuhdistuksen aikaan kun Raamatusta uutta tietoa roppakaupalla löytyi pimeän keskiajan jälkeen löysi Raamatusta merkillisen aikaprofetian joka selviäisi vasta lopun aikana mistä siinä on kysymys; >>> Dan 8:13-14, 12:4,10, mutta viisaat selittäisivät sen lopun aikana.
Miller laski vuodet oikein 1843-44 vei vuodet aivan 100% varmasti.
Miller erehtyi profetian merkityksessä, ja luulu Jeesuksen tulevan. Noihin aikoihin olivat yleisiä laskelmat Jeesuksen paluusta ja moni luuli, mm. Lutherkin elävänsä hetken koettaessa.
Ellen G White viisaana rouvana kiirehti apuun profetian Hengessä ja virkkasi että "koettakaa nyt vaan viihtyä, kysymys ei ole Jeesuksen tulosta, vaan pyhäkön kunniaan saattamisesta."
EGW siis oikaisi babtisti Millerin erehdyksen, mutta kiitteli toki Millerin hurskaana miehenä että löysi profetian jäljille.
Vastasin jo lakia koskevaan, mutta lisään:
- Kukaan ei voi lakia noudattaa omassa voimassaan ja jokainen joutuu myöntämään heikkoutensa ja vajavuutensa asiassa.
Jumalan Hengen voimassa asia on mahdollinen joka hetki kunhan Jumalan Hengen yhteydessä sitkeästi riippuu. Kun irti päästää tapahtuu synti, johon on jokainen ihminen syyllistynyt ja Jumalan kirkkautta vailla, eli täydellisyyttä ei asiassa koskaan saavuta. Syntiä ei kuitenkaan saa näinkään edes puolustaa.
Vanhan liiton uhripalvelusmenot ja sen mukana kaikki seremonialait ovat poistuneet + sen mukana joukko yhteiskunnallisia lakeja.
VT kuuluu edelleenkin kaanoniin ja siellä on paljon huomioitavaa. VT on juuri ja UT kukka.
Jeesuksen esimerkin jalkainpesusta löydät Raamatusta kun Jeesus pesi ehtoollisella opetuslasten jalat.
Jeesuksen esimerkkikö ei ole Jumalasta?
Jeesukseen katsotaan. Laista on paljon puhetta koska kristikunta tahtoo sen aina hylätä.
Se on ajan loppuun saakka opettamassa mikä syntiä.
Kirkossa ei aivopesuja harrasteta, on aina opetettu ettei omaatuntoa voi koskaan määrätä.
On siis ymärrettävä itse kukin asiat jotta olisi hyötyä ihmiselle itselle.
Kyllä Jeesus auktoriteettina kirkossa selvä asia on. Ilm 14:12, 12:17.
Profetian lahja on nimenomaan Jumalan ja Jeesuksen Henki, Ilm 19:10.
Sinulla on ennakkoluuloja.
Raamattu on aina tarvinnut selittäjänsäkin kyllä jos pidemmälle teologiaa tutkii ja srk elämässä aina Raamatulla selittelijöitä on ja kirjojen kirjoittajiakin, kukin Jumalan antamien armolahjojen mukaan joista profetian lahja on suurin.
Kukaan ei ole itseoppinut vaan jokaisella opettajalla on ollut maallisetkin opettajat.
Niin on omissa piireissäsikin.
En kertaa kirjoittamaani eli mihin olen jo vastannut.
Jumalan siunausta
jari laurila
Ja sinä teet tasoituksen vuoksi päinvastoin!
Siksikö, ettei muiden korkea taso pääse keskimäärin liian korkeaksi?
Miksi adventisti on aina hännänhuippu?
- EGW korotti yksin Kristusta Raamattu.
Hän kielsi puhumasta mitään itsestään ennen kuin tuntee hyvin kirjoitukset.
Jumalan palveluksissa ei EGW näy.
Ilmeisesti EGW:ltä häneltä puuttui Kristuksen sisäinen tunteminen sillä monet tuntevat kirjoitukset mutta eivät tunne Kirjoittajaa.
Sinulla on kummallinen väärä tyyli tehdä lukuisia aloituksia peräkkäin.
Eikä sinulla kuitenkaan ole muuta mielessäsi kuin herättää ihmisten kiukku sinua kohtaan.
Et ole näköjään tullut tänne edes keskustelemaankaan, koskapa et vastaa esitettyihin kysymyksiinkään.
Nyt tämäkään aloituksesi aloittus ei mitenkään liity Raamatusta keskustelemiseen.
Viestisi aihe on nytkin oma lahkosi ja sinun lahkolaisuutesi.
Mitä esimerkiksi täällä tejkee kannanottosi luterilaisuuteen? Luterilaisuudelle on oma palsta, jos et sitä aiemmin ole tiennyt!
>>Mitä esimerkiksi täällä tejkee kannanottosi luterilaisuuteen? Luterilaisuudelle on oma palsta, jos et sitä aiemmin ole tiennyt!
tuo lähimmäistäsi halveksiva kirjoituksesi ei ainakaan ole Jumalan tahdon mukaista. Tee parannus.
saa puhua kun keskustellaan Raamatusta. Minkä kiihkolahkon edustaja sitten lienetkin niin kehoitukseni on että rauhoitut vähän ja annat toisille saman vapauden kuin olet itse ottamassa. VAI VÄITÄTKÖ ETTÄ ITSE KIRJOITIT RAAMATUSTA? Halloo !!!! Se malka, se malkka
sokea ainakin olet.