ARMOT ON

#Hoetaan, "Joka itsensä ylentää
Kirjoittanut: ArmiK 14.4.2009 klo 19.21

se alennetaan, mutta joka itsensä alentaa se
ylennetään."
Niinpä niin ketkä ovatkaan itsensä ylentäjiä?
JA näitäkin ON; jotka itsensä ovat alentaneet niin
heidät on ylennetty KEITÄ HE OVAT?

Kyllä täällä vellit ja puurot ovat TÄYSIN SEKAISIN
tuonkin Jumalan sanoman kohdalla.

Sillä ne jotka tuota sanomaa tuovat ikäänkuin
oman tuntonsa rauhoittamiseksi Jumalan ylentämää vastaa niin itse ovat juuri niitä jotka itse itsensä ovat ylentäneet ikäänkuin Jumalan lapseksi
Sillä he ovat niitä jotka EIVÄT KOSKAAN ole itseään alentaneet, niin että Jumala olisi saanut ylentää. Mutta ikävää on että valheen henki ei tuota näille ihmisille paljasta vaan se valheellisesti tuo omiensa kautta tuotakin sanomaa niitä vastaan jotka JUMALA ON SAANUT
YLENTÄÄ, "TE OLETTE NIITÄ itsenne ylentäjiä"
Täällä sekoitetaan Jumalan armo
Kirjoittanut: ArmiK 14.4.2009 klo 12.40

armahtavaisuus ihmisen armollisuuteen.
Vellit ja puurot ovat näin täydellisesti sekaisin.

Jumalan ARMOSSA, ARMATAMISESSA EI ole kyse ihmisestä, TOISEN IHMISEN armosta, armahtamisesta.

Saatanallista on sekoittaa sitä mikä Jumalan on siihen mitä ihminen on.
Näin vain käy silloin kun JUMALA EI ITSE SAA ihmiselle puhua, ihminen kerjää ihmisten, ihmisen hyväksyntää armoa, armollisuutta kaiken syntisaastansa päälle.

Niille joille Jumala saa puhua HE ETSIVÄT YKSIN JUMALAA HÄNEN ARMOAAN, ARMAHTAMISTAAN.

Ihmisten armot, armahtamiset johtavat ihmiset yhä syvempään pimeyteen jonne EI ENÄÄ loista hitustakaan sitä valoa joka JUMALASTA ON.

Näin näkyy täälläkin pimeys on sokaissut ihmisten
silmät he eivät näe kuin ihminen siellä ja ihminen täällä Jumalan nimi vain huulilla, mutta
SYDÄN KAUKANA Jumalasta.

Totuus on JUMALAN ARMO vain ihmisen.#

Vastaus suoraan Raamatusta:

Sananl. 11:17
   
Armelias mies tekee hyvää itsellensä, mutta armoton syöksee onnettomuuteen oman lihansa.

Sananl. 12:10
   
Vanhurskas tuntee, mitä hänen karjansa kaipaa, mutta jumalattomain sydän on armoton.

Sananl. 17:11
   
Pelkkää onnettomuutta hankkii kapinoitsija, mutta häntä vastaan lähetetään armoton sanansaattaja.

Jes. 55:3
   
Kallistakaa korvanne ja tulkaa minun tyköni; kuulkaa, niin teidän sielunne saa elää. Ja minä teen teidän kanssanne iankaikkisen liiton, annan lujat Daavidin armot.

Ap. t. 13:34
   
Ja että hän herätti hänet kuolleista, niin ettei hän enää palaja katoavaisuuteen, siitä hän on sanonut näin: 'Minä annan teille pyhät ja lujat Daavidin armot.

Moos. 34:11
   
Ja Sikem sanoi tytön isälle ja veljille: "Suokaa minun saada armo silmienne edessä, ja mitä te vaaditte minulta, sen minä annan.

1. Moos. 47:25
   
He vastasivat: "Sinä olet pitänyt meidät hengissä; suo meidän vain saada armo herramme silmien edessä, niin olemme faraon orjia".

1. Sam. 1:18
   
Hän sanoi: "Salli palvelijattaresi saada armo sinun silmiesi edessä". Niin vaimo meni pois ja söi eikä enää näyttänyt murheelliselta.

2. Sam. 15:20
   
Eilen sinä tulit; ottaisinko minä jo tänä päivänä sinut harhailemaan meidän kanssamme matkallamme, kun minä itsekin menen, minne menenkin? Käänny takaisin ja vie veljesi mukanasi. Armo ja uskollisuus sinulle!"

2. Sam. 16:4
   
Niin kuningas sanoi Siiballe: "Katso, kaikki, mitä Mefibosetilla on, tulee sinun omaksesi". Siiba vastasi: "Minä kumarran; suo minun saada armo sinun silmiesi edessä, herrani, kuningas".

Esra 9:8
   
Mutta nyt on meille hetkiseksi tullut armo Herralta, meidän Jumalaltamme, koska hän on sallinut pelastuneen joukon meistä jäädä jäljelle ja antanut meille jalansijan pyhässä paikassansa, että hän, meidän Jumalamme, valaisisi meidän silmämme ja soisi meidän hiukan hengähtää orjuudessamme.

Neh. 1:11
   
Oi Herra, tarkatkoon sinun korvasi palvelijasi rukousta ja niiden palvelijaisi rukousta, jotka tahtovat peljätä sinun nimeäsi! Anna tänä päivänä palvelijasi hankkeen menestyä ja suo hänen saada armo sen miehen edessä." Minä olin näet kuninkaan juomanlaskija.

Ps. 21:7
   
(21:8) Sillä kuningas luottaa Herraan, ja Korkeimman armo tekee hänet horjumattomaksi.

Ps. 25:10
   
Kaikki Herran polut ovat armo ja totuus niille, jotka pitävät hänen liittonsa ja todistuksensa.

Ps. 32:10
   
Jumalattomalla on monta vaivaa, mutta joka Herraan turvaa, häntä ympäröitsee armo.

Ps. 52:1
   
Veisuunjohtajalle; Daavidin mietevirsi,(52:2) kun edomilainen Dooeg tuli ja ilmoitti Saulille, sanoen hänelle: "Daavid on mennyt Ahimelekin taloon".(52:3) Miksi kerskaat pahuudestasi, sinä väkivaltainen? Jumalan armo pysyy alati.

Ps. 61:7
   
(61:8) Hallitkoon hän iankaikkisesti Jumalan kasvojen edessä; säädä armo ja totuus häntä varjelemaan.

Ps. 62:12
   
(62:13) Ja sinun, Herra, on armo; sillä sinä maksat kullekin hänen tekojensa mukaan.

Ps. 85:10
   
(85:11) Armo ja totuus tapaavat toisensa täällä, vanhurskaus ja rauha antavat suuta toisillensa,

Ps. 89:2
   
(89:3) Minä sanon: ikiajoiksi on armo rakennettu, sinä olet perustanut uskollisuutesi taivaisiin. -

Ps. 89:14
   
(89:15) Vanhurskaus ja oikeus on sinun valtaistuimesi perustus, armo ja totuus käy sinun kasvojesi edellä.

Ps. 103:17
   
Mutta Herran armo pysyy iankaikkisesta iankaikkiseen niille, jotka häntä pelkäävät, ja hänen vanhurskautensa lasten lapsille,

Ps. 130:7
   
Pane toivosi Herraan, Israel. Sillä Herran tykönä on armo, runsas lunastus hänen tykönänsä.

Sananl. 14:22
   
Eivätkö eksy ne, jotka hankitsevat pahaa? Mutta armo ja totuus niille, jotka hankitsevat hyvää!

Dan. 9:9
   
Herran, meidän Jumalamme, on armo ja anteeksiantamus, sillä me olemme olleet hänelle uppiniskaiset;

Luuk. 2:40
   
Ja lapsi kasvoi ja vahvistui ja täyttyi viisaudella, ja Jumalan armo oli hänen päällänsä.

Joh. 1:17
   
Sillä laki on annettu Mooseksen kautta; armo ja totuus on tullut Jeesuksen Kristuksen kautta.

Ap. t. 4:33
   
Ja apostolit todistivat suurella voimalla Herran Jeesuksen ylösnousemuksesta, ja suuri armo oli heillä kaikilla.

Room. 1:7
   
kaikille Roomassa oleville Jumalan rakkaille, kutsutuille pyhille. Armo teille ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme, ja Herralta Jeesukselta Kristukselta!

Room. 5:15
   
Mutta armolahjan laita ei ole sama kuin lankeemuksen; sillä joskin yhden lankeemuksesta monet ovat kuolleet, niin paljoa enemmän on Jumalan armo ja lahja yhden ihmisen, Jeesuksen Kristuksen, armon kautta ylenpalttisesti tullut monien osaksi.

Room. 5:20
   
Mutta laki tuli väliin, että rikkomus suureksi tulisi; mutta missä synti on suureksi tullut, siinä armo on tullut ylenpalttiseksi,

Room. 6:1
   
Mitä siis sanomme? Onko meidän pysyttävä synnissä, että armo suureksi tulisi?

Room. 11:6
   
Mutta jos valinta on armosta, niin se ei ole enää teoista, sillä silloin armo ei enää olisikaan armo.

Room. 16:20
   
Ja rauhan Jumala on pian musertava saatanan teidän jalkojenne alle. Herramme Jeesuksen armo olkoon teidän kanssanne.

Room. 16:24
   
Herramme Jeesuksen Kristuksen armo olkoon teidän kanssanne. Amen.

1. Kor. 1:3
   
Armo teille ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme, ja Herralta Jeesukselta Kristukselta!

1. Kor. 15:10
   
Mutta Jumalan armosta minä olen se, mikä olen, eikä hänen armonsa minua kohtaan ole ollut turha, vaan enemmän kuin he kaikki minä olen työtä tehnyt, en kuitenkaan minä, vaan Jumalan armo, joka on minun kanssani.

1. Kor. 16:23
   
Herran Jeesuksen armo olkoon teidän kanssanne.

2. Kor. 1:2
   
2. Kor. 4:15
   
Sillä kaikki tapahtuu teidän tähtenne, että aina enenevä armo yhä useampien kautta saisi aikaan yhä runsaampaa kiitosta Jumalan kunniaksi.

2. Kor. 8:1
   
Mutta me saatamme teidän tietoonne, veljet, mitä Jumalan armo on vaikuttanut Makedonian seurakunnissa:

2. Kor. 13:14
   
Herran Jeesuksen Kristuksen armo ja Jumalan rakkaus ja Pyhän Hengen osallisuus olkoon kaikkien teidän kanssanne.

Gal. 1:3
   
Armo teille ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme, ja Herralta Jeesukselta Kristukselta,

Gal. 6:18
   
Meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen armo olkoon teidän henkenne kanssa, veljet. Amen.

Ef. 1:2
   
Ef. 3:8
   
Minulle, kaikista pyhistä halvimmalle, on annettu tämä armo: julistaa pakanoille evankeliumia Kristuksen tutkimattomasta rikkaudesta

Ef. 4:7
   
Mutta itsekullekin meistä on armo annettu Kristuksen lahjan mitan mukaan.

Ef. 6:24
   
Armo olkoon kaikkien kanssa, jotka rakastavat meidän Herraamme Jeesusta Kristusta-katoamattomuudessa.

Fil. 1:2
   
Fil. 4:23
   
Herran Jeesuksen Kristuksen armo olkoon teidän henkenne kanssa.

Kol. 1:2
   
Kolossassa asuville pyhille ja uskoville veljille Kristuksessa. Armo teille ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme!

Kol. 4:18
   
Tervehdys minulta, Paavalilta, omakätisesti. Muistakaa minun kahleitani. Armo olkoon teidän kanssanne.

1. Tess. 1:1
   
Paavali ja Silvanus ja Timoteus tessalonikalaisten seurakunnalle Isässä Jumalassa ja Herrassa Jeesuksessa Kristuksessa. Armo teille ja rauha!

1. Tess. 5:28
   
Meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen armo olkoon teidän kanssanne.

2. Tess. 1:2
   
Armo teille ja rauha Isältä Jumalalta ja Herralta Jeesukselta Kristukselta!

2. Tess. 3:18
   
Meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen armo olkoon kaikkien teidän kanssanne.

1. Tim. 1:2
   
Timoteukselle, oikealle pojallensa uskossa. Armo, laupeus ja rauha Isältä Jumalalta ja Kristukselta Jeesukselta, meidän Herraltamme!

1. Tim. 1:14
   
ja meidän Herramme armo oli ylen runsas, vaikuttaen uskoa ja rakkautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa.

1. Tim. 6:21
   
johon tunnustautuen muutamat ovat uskosta hairahtuneet. Armo olkoon teidän kanssanne!

2. Tim. 1:2
   
rakkaalle pojalleni Timoteukselle. Armo, laupeus ja rauha Isältä Jumalalta ja Kristukselta Jeesukselta, meidän Herraltamme!

2. Tim. 4:22
   
Herra olkoon sinun henkesi kanssa. Armo olkoon teidän kanssanne.

Tit. 1:4
   
Tiitukselle, oikealle pojalleni yhteisen uskomme perusteella. Armo ja rauha Isältä Jumalalta ja meidän Vapahtajaltamme Kristukselta Jeesukselta!

Tit. 2:11
   
Sillä Jumalan armo on ilmestynyt pelastukseksi kaikille ihmisille

Tit. 3:15
   
Tervehdyksen lähettävät sinulle kaikki, jotka ovat minun kanssani. Sano tervehdys niille, jotka pitävät meitä rakkaina uskossa. Armo olkoon kaikkien teidän kanssanne.

Filem. 1:3
   
Filem. 1:25
   
Hepr. 13:25
   
Armo olkoon kaikkien teidän kanssanne.

1. Piet. 1:2
   
ja jotka Isän Jumalan edeltätietämisen mukaan ovat Hengen pyhittämisen kautta valitut Jeesuksen Kristuksen kuuliaisuuteen ja hänen verellänsä vihmottaviksi. Lisääntyköön teille armo ja rauha.

1. Piet. 5:12
   
Silvanuksen, uskollisen veljen, kautta-jona häntä pidän-olen lyhyesti teille tämän kirjoittanut, kehoittaen teitä ja vakuuttaen, että se armo, jossa te olette, on Jumalan totinen armo.

2. Piet. 1:2
   
Armo ja rauha lisääntyköön teille Jumalan ja meidän Herramme Jeesuksen tuntemisen kautta.

2. Joh. 1:3
   
Armo, laupeus ja rauha Isältä Jumalalta ja Jeesukselta Kristukselta, Isän Pojalta, on oleva meidän kanssamme, totuudessa ja rakkaudessa.

Ilm. 1:4
   
Johannes seitsemälle Aasian seurakunnalle: Armo teille ja rauha häneltä, joka on ja joka oli ja joka tuleva on, ja niiltä seitsemältä hengeltä, jotka ovat hänen valtaistuimensa edessä,

Ilm. 22:21
   
Herran Jeesuksen armo olkoon kaikkien kanssa. Amen
085
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Besser Wisser kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu