Naista etsittiin helikopterilla Petosella

Naista etsittiin rajavartiolaitoksen helikopterin voimin Petosen Pirtin kaupunginosassa Kuopiossa keskiviikon vastaisena alkuyönä. Etsinnät kestivät yhteensä yli tunnin puolen yön molemmin puolin. Etsinnässä oli mukana myös poliisipartioita sekä poliisikoira.

Hätäkeskukseen tiistai-iltana puoli yhdeksän jälkeen kadonneeksi ilmoitettu nainen palasi itse kotiosoitteeseensa puoli kolmen aikaan yöllä. Hänet toimitettiin Kuopion yliopistolliseen sairaalaan tutkittavaksi.

Ilmoitustietojen perusteella naisen oletettiin olevan hengenvaarassa. Poliisi etsi naista Petosen Pirtin alueella sekä maastossa että asutulla alueella.

http://www.savonsanomat.fi/uutiset/savo/naista-etsittiin-helikopterilla-petosella/414239

Kumma kyllä että jonkun laskuopin mukaan parin tunnin lentomatkan päästä Helsingistä hälytettävä rajavartiolaitoksen kopteri tulee halvemmaksi ja on nopeampi kuin Joroisissa päivystävä pelastuskopteri Ilmari!

Ilmarin sivuilta:

Etsintä

Ilmari voidaan varustaa myös lämpökameralla etsintöjä varten.

* Hyvä perspektiivi visuaaliselle etsinnälle
* Lämpökamera (tekninen apuväline, ei 100%)
* GPS-satelliittipaikannin (etsintäkuviot)
* Nopeus
* Yhteistyö maaorganisaation kanssa

Helikopteri on viranomaisten käytettävissä myös öljyntorjunnassa, turvallisuus- ja muissa erityistehtävissä. Ilmari voi lennättää esimerkiksi pintapelastajan/sukeltajan tai savusukeltajan tarvittavaan kohteeseen.
151353
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

no, jos se päivystää, niin ei kai se sillon voi tollaseen lähetä.

Äänestä
  • Ilmari nimen omaan päivystää siltä varalta että sille tulee tehtäviä joista etsinnät on yksi tehtäväalue.

    Rajavartiolaitoksen iso ja lentotunneiltaan kallis kopteri pitää tankata edestakaisen Kuopion lennon aikana ainakin kahdesti. Ilmari käyttää huomattavasti taloudellisempaa ja pienempää kopterityyppiä.

    Äänestä

  • !!?? kirjoitti:

    Ilmari nimen omaan päivystää siltä varalta että sille tulee tehtäviä joista etsinnät on yksi tehtäväalue.

    Vai Rajan heko se oli. Ihmettelinkin, kun vatkaaja meni tästä Haapaniemen yli, että onpa Ilmarin ääni muuttunut sitten viime kuuleman.

    Eikös se asia viime vuonna noin sovittu, että pelastushekot ei osallistu etsintöihin?

    Ilmari on sairastapauksia varten,etsinnät suorittaa rajavartiolaitos,eihän ois mitään järkeä sitoa moneksi tunniksi pelastushelikopteria jonkun dorkan etsintään.

    Äänestä

  • kun.. kirjoitti:

    Semmoisen etsintään vielä joka tietää missä asuu ja missä se koti on.

    Äänestä

  • kun.. kirjoitti:

    Ilmari on sairastapauksia varten,etsinnät suorittaa rajavartiolaitos,eihän ois mitään järkeä sitoa moneksi tunniksi pelastushelikopteria jonkun dorkan etsintään.

    Rajavartiolaitoksen AB 412 kopteri juo polttoainetta lähes kaksinkertaisesti Ilmarin käyttämään EC 135 kopteriin verrattuna.
    http://www.raja.fi/rvl/vllv/home.nsf/files/E8BEDE7DF5C69B71C22570270043FBB3/$file/AB-412 kuva.jpg

    Lisäksi ihmetyttää miksi Ilmari mainostaa sivuillaan etsintätehtäviä ja lämpökameraa ja etsintävalonheitintä.
    Ei ne ole niitä "sairastapauksia" varten hankittuja välineitä.

    Siirtymä Helsingistä Kuopioon vie turhaan aikaa (noin 2h suuntaansa) ja kuluttaa polttoainetta moninkertaisesti Ilmarin etäisyyteen verrattuna.

    Eilisenkin lennon aikana on rajan kopteri tankattu ainakin kolmesti. Heti saavuttuaan Kuopioon, etsinnän päätyttyä Kuopiossa ja takaisin Helsinkiin saavuttuaan.

    Veronmaksaja maksaa tässäkin tapauksessa viulut.

    Äänestä

  • Black Shark kirjoitti:

    Vai Rajan heko se oli. Ihmettelinkin, kun vatkaaja meni tästä Haapaniemen yli, että onpa Ilmarin ääni muuttunut sitten viime kuuleman.

    Eikös se asia viime vuonna noin sovittu, että pelastushekot ei osallistu etsintöihin?

    Mielenkiintoista. Kiva olisi ihan perimmäinen syy tietää, mikä sai noin kalliin kaluston liikkeelle.

    Äänestä

joku upporikas outo miljoonikko tilasi helikopterin kuivatakseen tukkansa saunan jälkeen. Lehdistölle sitten syötettiin tämmöinen naisen etsintä tarina ja täydestä meni.

Äänestä
  • Omaisten ilmoitus mahdollisesta välittömästä hengenvaarasta???
    Ihmettelin kun kuulin yöllä helikopterin äänen piha-alueelta keskustan tuntumassa. Oli pimeää ja ihmisiä vielä puolelta öin paljon liikkeellä.
    Näkikö sieltä kopterista tuntomerkit liikkeellä olevista henkilöistä tai erottiko lämpökamera etsittävän kaikista liikkuvista olijoista? Ainakin kallista touhua raskaalla kalustolla. Kadonnut kipsi sitten aamuyöllä itse kotiinsa. No joka baari sulki ovensa.

    Äänestä

  • kärpäsestä härkänen kirjoitti:

    Omaisten ilmoitus mahdollisesta välittömästä hengenvaarasta???

    No sitä lehmää jota sillä kopterilla hakivat nyt tuskin olisi jäänyt kaipaamaan muut kuin sosku,ja poliisit.Viitsivätkin kyseisen ämmän takia hörrätä ja valvottaa koko asuijamistoa läpi yön sitten kun se lehmä oli tullut kämpilleen olisivat pitäneet sen pakkolaitoksessa lopun ikäänsä eikä laskeneet parin päivän päästä takaisin möllistelemään samoille kulmille laittakoon laskun sille lehmälle koprin huvi-ajelusta.

    Äänestä

  • kopterointi kirjoitti:

    etsivät mielenterveys ongelmaista naista joka oli poistunut kotoaan petosen pirtissä ja uhannut lähtiessään tappaa itsensä ja ukkoystävä oli soittanut hälytys keskukseen asiasta.

    Äänestä

  • kärpäsestä härkänen kirjoitti:

    Omaisten ilmoitus mahdollisesta välittömästä hengenvaarasta???
    Ihmettelin kun kuulin yöllä helikopterin äänen piha-alueelta keskustan tuntumassa. Oli pimeää ja ihmisiä vielä puolelta öin paljon liikkeellä.
    Näkikö sieltä kopterista tuntomerkit liikkeellä olevista henkilöistä tai erottiko lämpökamera etsittävän kaikista liikkuvista olijoista? Ainakin kallista touhua raskaalla kalustolla. Kadonnut kipsi sitten aamuyöllä itse kotiinsa. No joka baari sulki ovensa.

    tuosta etsinnästä tulee varmasti massiivinen lasku ja kukahan maksaa kun hänellä on vain soskun toimeentulotuki. välillä hän käy intervallijaksoilla mielenterveydellisistä syistä.hänellä on ollut ennenkin itsetuhoisia puheita ja riitoja miesystävänsä kanssa on monesti tarvittu poliisia vierailemaan asunnossa ja lapsikin otettiin pois ja sijoittettiin huostaanoton jälkeen isälleen asumaan pojan kannalta parempi asua isällään.

    Äänestä

  • hänet tunteva ystävä kirjoitti:

    Onko tuo sellainen 25 vuotias naishenkilö ,hyvännäköinen mut hullu?

    Äänestä

  • Onko kirjoitti:

    Onko tuo sellainen 25 vuotias naishenkilö ,hyvännäköinen mut hullu?

    ei ole nuori nainen jota kopterilla etsittiin hän on keski-ikäinen nainen

    Äänestä

  • hänet tunteva ystävä kirjoitti:

    tuosta etsinnästä tulee varmasti massiivinen lasku ja kukahan maksaa kun hänellä on vain soskun toimeentulotuki. välillä hän käy intervallijaksoilla mielenterveydellisistä syistä.hänellä on ollut ennenkin itsetuhoisia puheita ja riitoja miesystävänsä kanssa on monesti tarvittu poliisia vierailemaan asunnossa ja lapsikin otettiin pois ja sijoittettiin huostaanoton jälkeen isälleen asumaan pojan kannalta parempi asua isällään.

    Olisivat sen perkeleen antaneet tappaa itsensä sama homma jatkuu sen eukon osalta pyörätuoliinkin oli itsensä saanut sen jälkeen ja nyt vippailee sauvojen kanssa. Mitä helvettiä tuollaseen kannattaa yhteiskunnan varoja laittaa.
    Se on oikein,ettei Ilmaria käytetty koska sillä on tarkoitus auttaa oikeassa hädässä olevia kuten sydän potilaat liikeenne onnettomuus vene-onnettomuudet kallioilta tippuminen esim- sienessä ollessa.Ilmarin valonheittimet ja lämpökamerat ovet varmasti tarpeen kun haetaan vaikka sellaista ihmistä joka on marjastusmatkalla saanut sydärin ja saattanut ehken vielä itse pystyä soittamaan apua ennen kuin mennyt kokonaan tajuttomaksi.
    Jospa kuitenkin ensi Kerralla jätetään rajavartiolaitoksenkin kopteri kuitenkin maahan mikäli kyse on P. H......n etsinnästä annetaan ihan rauhassa sen tappaa itsensä.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Veroeurot töissä? kirjoitti:

Naista etsittiin rajavartiolaitoksen helikopterin voimin Petosen Pirtin kaupunginosassa Kuopiossa keskiviikon vastaisena alkuyönä. Etsinnät kestivät yhteensä yli tunnin puolen yön molemmin puolin. Etsinnässä oli mukana myös poliisipartioita sekä poliisikoira.

Hätäkeskukseen tiistai-iltana puoli yhdeksän jälkeen kadonneeksi ilmoitettu nainen palasi itse kotiosoitteeseensa puoli kolmen aikaan yöllä. Hänet toimitettiin Kuopion yliopistolliseen sairaalaan tutkittavaksi.

Ilmoitustietojen perusteella naisen oletettiin olevan hengenvaarassa. Poliisi etsi naista Petosen Pirtin alueella sekä maastossa että asutulla alueella.

http://www.savonsanomat.fi/uutiset/savo/naista-etsittiin-helikopterilla-petosella/414239

Kumma kyllä että jonkun laskuopin mukaan parin tunnin lentomatkan päästä Helsingistä hälytettävä rajavartiolaitoksen kopteri tulee halvemmaksi ja on nopeampi kuin Joroisissa päivystävä pelastuskopteri Ilmari!

Ilmarin sivuilta:

Etsintä

Ilmari voidaan varustaa myös lämpökameralla etsintöjä varten.

* Hyvä perspektiivi visuaaliselle etsinnälle
* Lämpökamera (tekninen apuväline, ei 100%)
* GPS-satelliittipaikannin (etsintäkuviot)
* Nopeus
* Yhteistyö maaorganisaation kanssa

Helikopteri on viranomaisten käytettävissä myös öljyntorjunnassa, turvallisuus- ja muissa erityistehtävissä. Ilmari voi lennättää esimerkiksi pintapelastajan/sukeltajan tai savusukeltajan tarvittavaan kohteeseen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu