Koska nyt on kiistelty, osaako Ei uskova rakastaa ja ymmärtää, miten pitäisi elää, vaikka ei ole elämäänsä Jeesukselle ns. antanut, aloin omalta kohdaltani pilkkoa koko rakkauden merkitystä omassa elämässäni.
Osaanko, kykenenkö, ymmärränkö edes koko rakkautta, en tiedä, mutta näin se menee:
1. Rakasta itseäsi.
* Itsensä rakastaminen on kaikenkattavan terveyden ylläpitämistä. Terve mieli terveessä ruumiissa (Kuka määrittelee mielen terveyden?) Osaan syödä oikein, pitää itseni puhtaana, osaan levätä, liikkua, tehdä töitä. Osaan luottaa itseeni, osaan luovuttaa ajoissa, hyväksyn puutteeni (aina se ei ole helppoa)ja osaan sairastaa kunnolla
Osaanko, kykenenkö, ymmärränkö edes koko rakkautta, en tiedä, mutta näin se menee:
1. Rakasta itseäsi.
* Itsensä rakastaminen on kaikenkattavan terveyden ylläpitämistä. Terve mieli terveessä ruumiissa (Kuka määrittelee mielen terveyden?) Osaan syödä oikein, pitää itseni puhtaana, osaan levätä, liikkua, tehdä töitä. Osaan luottaa itseeni, osaan luovuttaa ajoissa, hyväksyn puutteeni (aina se ei ole helppoa)ja osaan sairastaa kunnolla
Vastaukset 38
Vanhimmat
En ymmärrä mistä uskovaiset ovat saaneet päähänsä että on raamatun ansioita että ihmiset käyttäytyvät kunnolla. :-)
Raamatun arvot
Arvot varjelevat pahasta.
Raamatun arvojen varaan voi rakentaa toimivan yhteiskunnan.
Arvojen varaan voi myös yksilö rakentaa elämänsä ja ihmissuhteensa. Meidän tulee katsoa maita, joissa ei ole kristillisiä arvoja esim. Afrikka, Aasia ja Venäjä. Jos luovumme arvoista, niin taannumme edellä mainittujen maan ja maanosien tasolle.
sellainen taantumamaa?
Siellähän ei ole kristillisä arvoja.
ei ole mitään tekemistä ihmisten ajatusten ja käyttäytymisen kanssa. Kaikki (terveet) ihmiset tietävät miten pitää käyttäytyä.
Mainitsemiesi maitten johtajat seuraavat egoaan, niin kuin myös Bush teki vaikka kuuluikin ns kristittyihin maihin. Kansat itse haluavat rauhaa ja rakkautta vaikka eivät olisi ikinä raamattuun katsoneetkaan.
Rauha ja rakkaus kuuluvat ihmisen perusolotilaan. Ei väkivalta.
Pitkästi kerroit ymmärryksestäsi. Mitä tuosta jäi kouraan? Huomaan, että sinä aloitat monia tekstejä täällä. Kerrotko miksi? Rakastatko itseäsi noin paljon, että haluat jakaa ajatuksiasi koko ajan?
//Rakastatko itseäsi noin paljon, että haluat jakaa ajatuksiasi koko ajan? //
Mielenkiintoinen kysymys.
Pitäisi esittää kysymys myös kaikille kirjailijoille, runoilijoille, laulun tekijöille...
Mittaamme näköjään rakkautta eritavoin ja nimenomaan itserakkautta ja itsensä rakastamista. Olen huomannut, että nimenomaan suomalaisilla on se omituinen piire, että pitää olla nöyrä ja hiljaa, eikä saa pitää liioin ääntä itsestään tai leimataan itserakkaaksi. Puremme liikaa hammasta ja naama punaisena nielemme herrojen metkut.
- minä en ole "puhdas" suomalainen. -Von Vulk-
Joskus on hyvä osata olla hiljaakin. Se on sen merkki, että kunnoittaa myös toisia ja antaa heillekin mahdollisuuden ilmaista itseään. Joskus on hyvä osata myös "kadota näkyvistä" ja palata taas, kun on sen aika. Sitä sanotaan turvalliseksi irtaantumiseksi vanhemmista (kun lapsi opettelee turvallista poistumista vanhempien näköpiiristä).
Olen huomannut, että sinä olet täällä koko ajan. Miksi ihmeessä? Eikö kukaan kuuntele kotona? Minä osallistun nykyään kriisikeskuksen toimintaan puhumalla itsestäni niin paljon, ettei täällä notkuminen enää kiinnosta.
Yritähän sinäkin oppia välillä sitä hiljaisuutta ja kuuntelemista. Minä olen oman osuuteni niistä "urheilulajeista" tehnyt jo (vapaaehtoinen puhelinpäivystäjä).
Oletko huomannut, että bolgrad on aloitteelinen oinas (luin sen jostain) Oinakset ovat ensimmäisiä tähtimerkkejä ja kevään lapsia ja heitä kuvataan aloitteellisiksi ja uuden luojiksi. Kuitenkin itse huomasin, että Bolgrad ei jää roikkumaan juttuihin, puhumaan turhasta, vaan vetää meitä taas perässään.
(Hän ei ole se, joka eniten täällä puhuu)
Onko se sinusta paha asia?
Sinussakin on paljon ajatuksia ja vielä hyviä sellaisia, mutta et anna niiden tulla. Mikset? Kukaan ei estä sinua kirjoittamasta, ei edes Bolgrad :-) uskon.
Älä yritä loukata Bolgradia, sillä tämä tyylisi antaa vain sinusta vihaisen ja katkeran kuvan. Miten voisitkaan olla kateellinen ihmiselle, jota et oikeasti tunne?
Anna auringon paistaa sisälläsi ja lävitsesi ja usko itseesi. Sinä olet kaunis ja ajatuksesi ovat kauniita, kunhan puet ne sanoiksi ja jaat ne meidän kanssa.
Joskus oinas ihmiset pyrkii ajatuksillaan innostamaan muita, ja ennen kun itse huomaatkaan, ne on siirtyneet kauniisti sivuun ja antavat toisille näyttämän, sydän riemua täynnä. Ehkä Bolgrad on myös niitä ihmisiä, jotka vaan kaipaa vauhtia tähänkin palstaan... uskon vahvasti niin.
Ehkä...?
Ehkä nyt pitää sitten antaa se puheenvuoro toisille :-)
joka on aina suuna päänä? :-)
Ja puheenvuoroja, jatka vaan, kuten ennenkin. Ei se ole keneltäkään pois. Olet piristysruiske!
//Minä osallistun nykyään kriisikeskuksen toimintaan puhumalla itsestäni niin paljon, ettei täällä notkuminen enää kiinnosta. //
Elikkä teet juuri niinkuin Bolgrad sanoi, ettei pitäisi tehdä: // jos jollain on huolia, kuuntelen enkä sano (niinkuin aika moni)että mulla vasta vaikeaa on, kuules tätä...plää plää plää...
Oletkohan pikkasen väärällä alalla?
Kyllä se viimeinen pisara tulee Bolgradille, sulle ja muillekin siinä vaiheessa, kun käy läpi 3 kriisiä 6 kk:n sisällä. Siinä vaiheessa on jo puhuttavakin ajatuksistaan ja tunteistaan. Vai vaikenetko sinä, kun on paha olla?? Pidätkö suusi kiinni etkä paljasta kenellekään kuinka paha olo sulla on, kun suhde päättyy, äiti kuolee ja määräaikainen työ päättyy? Osaisitko sinä pitää mölyt mahassasi ja olla niinkuin mitään ei olisi tapahtunutkaan?? No, onneksi olkoon, et ole enää ihminen, jos kriisit eivät vaikuttaisi sinuun yhtään. Jonain päivänä pato murtuu sinullakin: jos ei nyt niin sitten myöhemmin.
Onneksi olkoon: julistit juuri itsesi terveeksi, jollaista ihmistä ei ole tässä maailmassa. Kaikki ovat jollain tapaa vinksallaan, kuka minnekinpäin. Joku menee juttelemaan lapsuutensa traumoista, toinen puree hammasta eikä nöyrry ylpeytensä tähden edes myöntämään että on sairas ja tarvitsis apua.
Ymmärryksiä ja ymmärryksiä! Toivon vaan, että sinunkin patosi murtuu ja tajuat, että leikit kovista. Mikä lienee sinun traumasi, jota piilottelet?
On minun elämässäni ollut kriisejä Olen todella suuresta perheestä. Lapsia yli kymmenen ja lapsenlapsia tarkalleen 32. Isäni kuoli kun olin 15v. Äitini, minä ja siskoni, jotka asuttiin vielä kotona, kun isämme kuoli meinattiin joutua firman velkojen vuoksi kadulle asumaan. Ja kun on iso perhe, on paljon kriisejä, riitaa, juorua ym. Meidänkin suvussa on erottu, on ollut "miniöiden" kuolemia. Yhden siskoni lapsen kuolema. Yhdellä nyt leukemia, ikää 11v. Isoveljeni on kaksivuotta ollut ns. vihannes ja hänellä kaksi alaikäistä lasta mitä sossu heittelee ympäriinsä. - Juuri pääsiäisenä joutuivat äidille takaisin ja juuri haettiin lapset Porintien varresta -äiti heitti humalassa kadulle :-( Itselläni ei ole vakituista työpaikkaa. 10v. olen tehnyt vain sijaisuuksia... ei hymyilytä. -Elämä on! mutta joo, kyllä minä huoliani läheisilleni purkaan, mutta en kuitenkaan ota niitä NIIN vakavasti. Oikeesti, kaikilla täällä onni ja epäonni vaihtelee. On vaan uskottava parempaan huomiseen. Kaikella on aikansa ja mikään ei ole pysyvää... ei edes tämä hetki, jolloin on kurjaa...
että olet niin fiksu ja henkinen tapaus! ;) Pikku sieluthan tykkää nokkia isompiaan. Pitää vaan ymmärtää, että he eivät vielä parempaan pysty ja antaa anteeksi.
Vertaileminen on lapsellista. Tiesitkö?
Tais taas yksi kalikka kalahtaa ja joku siellä älähtää... Totuus on se, että kaikenmaailman uskovaiset (koskee kaikkia uskontoja!) ovat keskimääräistä lapsellisempaa porukkaa. Ei kaikki, mutta ainakin näillä keskustelupalstoilla näyttäs kovasti siltä. Tosiasiahan on se, että varsinkin kouluttamattomat ja köyhät ihmiset ovat otollista riistaa näille kaikenmaailman uskoville. Mikä on tietenkin vähän enemmän pohdittuna varmaankin ihan positiivinen juttu. Ja kyllä mäkin seurailen sitä TV7-kanavaa ja luen Kirkko ja Kaupunki- lehteä. Kristillisyydessä on ihan hyviäkin juttuja, vaikka se metsään joissain jutuissa meneekin. Mutta se ei ole niin oleellista. Ja siitä olen aivan varma, että jos Jeesus palaisi, olisivat monet uskovat heti ensimmäisenä hänen kimpussaan. Nykyajalla on omat fariseuksensa, eikä tämä asia ole mitenkään muuttunut 2000 vuoden aikana. Rakkauden sanomahan ei muutu koskaan, vaikka kaikki muu muuttuisikin. Siinä onkin meille opiskeltavaa kokonaisiksi aikakausiksi. Tietty porukka on muuten ajamassa maailmaan lakia, jonka mukaan uskontojen arvosteleminen tehtäisiin rikolliseksi. No, huh, huh! Kuvastaa vaan sitä, että ei oikein "totuus" taida kestää päivänvaloa. Ihan paperia sellaset "totuudet"!
Ja kun he (uskovaiset) tajuavatkin jossain vaiheessa, että se heidän Jeesuksensa ei ole tulossakaan, niin johan myrkyn lykkäs. Sinä tuomitset ihmiset tuntematta "kaikenmaailman uskovaisia". Oletko kenties tehnyt tieteellistä tutkimusta, jotta voit yleistää? Tehdäänkö sillai, ettet yleistä, jos et ole tutkinut asiaa tieteellisesti? Se olisi ainakin vähintä mitä voisit tehdä vielä oikein tässä elämässäsi. Olen itsekin sortunut tuomitsemaan ja tajunnut, että se on typerintä mitä voi tehdä. Omiin löydöksiini tukeudun ja se riittää. Nyt tiedän, ettei Jeesus ole tulossakaan, ainakaan fyysisesti. Hänhän jätti Pyhän Hengen, joten se siitä... Ei Jeesuksella ole tarkoituskaan tulla toiste. Se, mitä joku toinen tekee, on hänen asiansa: uskokoon vaikka maahisiin, jos haluaa.
välillä erottaa huomio ja tuomio toisistaan. Sen verran tunnen tätä maailmaa, että uskallan väittää uskonnollisuuden olevan yleisempää koyhillä ja kouluttamattomilla ihmisillä. Jos ihmisen elämä on hyvin köyhää ja näköalatonta, hän toki tarttuu helpommin uskonnon antamaan toivoon paremmasta huomisesta. Kristinuskohan leviää parhaiten Afrikassa, Etelä-Amerikassa, Intiassa ja jopa Venäjällä. Euroopassa ihmiset taas eroavat kirkoista. Perstuntumani on myös sellainen, että hyvinkin älykkäät ihmiset saattavat uskoa Jumalaan, mutta he eivät kuulu yleensä kuitenkaan riviuskoviin. Toki hekin saattavat osallistua uskonnon harjoittamiseen. Suomessakin on ollut koko joukko mystikkoja joiden linjana on ollut rauhanomainen rinnakkaiselo uskonnon kanssa, vaikka eivät aivan kaikesta samaa mieltä olekaan. Itseänikin kiinnostaa ja kiehtoo kristillinen mystiikka. Ja olen myös sitä mieltä, että New Age piireissä on aivan yhtälailla hihhulointia, joka sekin näkyy tälläkin keskustelupalstalla. Se on oikeastaan ihan sama mihin uskontoon tai ismiin uskoo, hihhulointi on aina hihhulointia. Toki ihminen saa olla ihan vapaasti hihhulikin, mutta ei pitäs olla niin hiton herkkähipiäinen. Ja tämäkin on taas pelkkä huomio, ei mikään tuomio. Kaikki täällä kasvavat henkisesti ja hengellisesti ja hihhulointikin on vain yksi osa kasvamistamme. Mulla on ihan lähipiirissänikin ihmisiä, jotka uskoontullessaan halus käännyttää kaikki ihmiset, mutta nykyisin he ovat jo seesteisiä ja elämän viisastuttamia ihmisiä. Ja silti he ovat paljon, paljon parempia todistamaan uskostaan kuin olivat koskaan nuoruudessaan, juuri uskoontullessaan.
Välttämättä huomiosi ei pidä paikkaansa uskonnon leviämisen syistä. Jeesus tuli pelastamaan sairaita, ei terveitä. Terveitä löytyy yleensä sieltä yhteiskunnan ylemmältä tasolta eli niistä hyvinvoivista. Kun on leivän yltäkylläisyys, ihminen luottaa omaan voimaansa ja hyvyyteensä. On vaikea nöyrtyä ja myöntää ettei oma itse olekaan kaikkivaltias. Miksi Euroopassa ihmiset eroavat kirkoista? Hyvinvointi ja turtumus kristilliseen traditioon, joka on ollut vuosisatoja hallitsevana Euroopassa. Niissä maissa, missä ei tätä perinnettä ole, siellä ollaan avoimempia kristinuskon sanomalle. Sinulla on tyypillinen uskomus, joka luulee että uskovat ovat tyhmiä ja lapsellisia. Mikä se lapsellisuus heissä oikein on mitä lapsellisuutta ei ole sitten muissa ihmisissä? Olen havainnut että vaikka puhutkin uskovista joskus ihan myönteiseen sävyyn, niin sieltä taustalta kuultaa kuitenkin tuo halveksunta noita onnettomia reppanoita kohtaan, jotka Jeesukseen turvaavat elämänsä. Toista olemme me intiaanisoturit, jotka luotamme itseemme ja porskutellaan omassa voimassamme. Ihmisillä on ollut viehtymys mystiikkaan ja salaoppeihin aina. Kumma miten selvä sanoma ei vedä, mutta kaikki mikä on vähänkin salaperäistä, se onkin jotain hienoa, mutta ei nyt sentään Raamattu, kun se on niin kohtikäyvä ihmisen psyykelle paljastaen ihmisen luonteen kaikessa raadollisuudessaan ja kun se vaatii ottamaan kantaa. On mukavampaa hakea jotain muuta, salaperäistä mystillistä, joka muka olisi aidompaa totuutta.
Kyllähän sitä suurinkin "intiaanisoturi" joutuu lopulta nöyrtymään korkeamman edessä. Se on selvää se! Ainoa juttu mikä välillä häiritsee mua on uskonnollinen fanaattisuus. Onneksi sitä ei nykyään esiinny enää kristityissä kuin marginaalisesti. Ja niihin ikuisiin helvetteihin ja taivaisiin en kyllä kykene millään uskomaan. Ne sotii täysin oikeudentajuani vastaan. Ymmärrän kyllä, että niillä on joskus hallittu kansaa, kun on pelätty sen muuten joutuvan täysin hunningolle. Pelottelu ei toimi enää sivistysvaltiossa ja siksi ihmiset ovat Euroopassa eroamassa kirkosta. Ja kirkko yrittää epätoivoisesti pitää heistä kiinni höllentämällä oppejaan. Onko se sitten hyvä vaiko paha, sitä en osaa sanoa. Omasta mielestäni nykyinen kehitys on ihan ok. Kaikenlaista erilaisuutta pitää suvaita, jollei se sitten ole ihmisille hengenvaarallista. Jos joku on esim. homoseksuaali ja sinut itsensä kanssa, niin en näe mitään syytä miksi kenenkään ulkopuolisen pitäis hänen elämäänsä sekaantua. Toisaalta mun mielestäni koko asiaa ei tartteis edes mitenkään korostaa. Jokainen pitäköön seksuaalisen suuntautumisen omana tietonaan, jos sitä ei sitten oikein vartavasten aleta kysymään, enkä edes oikein ymmärrä miksi sitä pitäisi ylipäätään kysyä? Joku heterokin voi olla varsinainen irstailija, johon verrattuna jonkun homoilu voi olla aika kesyä. No, se siitä. Ja mulle tulee kieltämättä joistakin uskovista sellanen kuva reppanasta tai sitten jostain toisesta uskovasta besserwisser, joka oli joskus oikein kova ateisti tai mikä lie "nyyeitseri", kunnes löysi Jessen. Näihin kahteen uskovan perustyyppiin täällä netissä lähinnä tulee törmättyä. Ehkä tämä ilmiö koskettaa lähinnä näitä avoimempia keskustelupalstoja. Tänne tullaan lähinnä pätemään ja tämä sama koskee toki itseänikin. Olen ihan samanlainen vajavainen ihminen kuin muutkin. Yritän aina kuitenkin ottaa asioista selvää ja etsiä totuutta. Eikä se totuus ole aina niin kauhean mukava. Olen kuitenkin sitä mieltä, että kaikki on vain ohimenevää. Ihmiset kasvavat kokoajan ja huomaavat olleensa jossain vaiheessa lapsellisiakin omissa uskomuksissaan. Munkin päässäni liikkuu aina silloin tällöin vaikka mitä lapsellisuuksia. Onneksi yleensä pystyn kuitenkin nekin tunnistamaan. Siinä se ero vaan menee. Ei mystiikka ole musta ollenkaan salaperäistä. Suurimmat mystikot on ollu ihan tavallisia, sitä kuuluisaa maalaisjärkeään käyttäviä ihmisiä. Nuoruudessani näin aika ihmejuttuja, mutta suoraan sanottuna mua ei mitkään ihmeet edes kiinnosta. Mua kiinnostaa vaivan näkeminen asioiden eteen, eikä mitkään halvat ihmeet. Mua huvittaa nää Raamatunkin Jeesukseen yhdistettävät ihmeteot. Suurin osa niistäkin tais olla pelkästään taikauskosten ihmisten houreita. Parantumisihmeet ovat vähän eri juttu, mutta niitähän ei Jeesus edes tehnyt, vaan ihmisten oma luja usko sai ne aikaan. Ja ihmeet on muutenkin sitä lapsellisuusosastoa parhaimmillaan/pahimmillaan. Kalastellaan ihmisiä kaikenmaailman temppujen avulla. Ja mun mielestäni Raamattu jos mikä on mystiikkaa täynnä. Mystikolla ei ole mitään ongelmaa lukea Raamattua. Ei hän takerru epäolennaiseen, vaan etsii olennaisen. Onhan siellä sellaistakin huttua joka hakee vertaistaan, mutta myös paljon asiaakin. Ja musta ei tavallista riviuskovaa taideta tehdä oikein millään. Mä olen liian luova sellaiseen. Se jäykkä moraalinvartioiminenkaan ei istu oikein muhun. Ja ihmisten latistaminen "lampaiksi". Mulla on sen verran ylpeyttä siitä kuka olen, että mua ei kukaan ala mestaroimaan, paitsi Jumala itse! Niih! ;)
Olen eri mieltä tuosta koulutuksen puutteesta uskovien parissa. Olen keskustellut pappien kanssa, jotka ovat teologian tohtoreita. No, ehkä se heidän viimeisin koulutuksensa vei sit heiltä sen viimeisenkin järjen rippeen. On lääketieteen opiskelija (aikanaan valmistuu), on teologian maistereita, tuttavapiirissäni nimittäin. Ja he kaikki uskovat Raamattuun ja Jeesukseen. Koulutusta siis piisaa. Se, mitä tapahtuu Afrikassa, on vain mutu-tuntumaa: he ovat siellä niin hyväuskoisia, että uskovat mihin tahansa. Valitettavasti, hyväuskoisia löytyy myös muualtakin kuin Afrikasta. :( Kun itse "tulin uskovaiseksi", olin tuolla hetkellä työtön, mutta viimeisin koulutukseni oli alempi korkeakoulututkinto, joten... eipä kai se koulutuksen puutteeseen kaatunut, vaan rakastetuksi tulemisen tarpeeseen. En muista kirjoitinko jo, mutta tarpeeni oli: tulla rakastetuksi ja siihen saumaan "löytyi" Jeesus. Sitä sain mitä tilasin. Myöhemmin sitten heräsin unestani= itsepetoksestani ja luovuin kirjanoppineisuudestani, koska Raamattua lukiessa elämä soljui ohitseni kuin hiekka kämmeneltä. Ajattelin lukemisen sijaan ryhtyä elämään elämää, joka mulla on. Mystiikkaan kuuluu, ehkä, tämäkin havainto: Olet jo valmis, olet jo perillä. Sinun ei tarvitse opetella mitään hengellisesti eikä henkisesti, eikä sinun tarvitse mennä mihinkään, sillä olet jo perillä. Meidän tarvitsee vain muistaa. Tieto on jo meissä sisällämme valmiina, ollut ikiajoista lähtien. Siitähän se Raamatunkin Jeesus puhuu, mutta ... kun sanoma väännettiin vinoon, niin se meni sitten vinoon. Mystiikkaa on kristillistäkin ja sieltä puolelta saa oivallisia ajatuksia, kunhan vain osaa sit soveltaa ne käytäntöön. Kaikki eivät osaa.
että ensin he opettelevat satuja vuosikausia ja sen jälkeen he kertovat loppuelämänsä niitä muille. Kyllä mäkin tunnen monia fiksuja uskovia. Onhan lähipiirissäni parikin pappia joilla ei ole mitään vikaa älyssä. Eihän usko ja äly poissulje toisiaan. Lapsuudessani eräs kaverini oli jehovantodistajaperheestä ja sillä oli maailman parhaat vanhemmat mun mielestäni. Siellä sen himassa oli jotenkin niin hyvä henki ja ilmapiiri, että rusinat pois ranskanpullista. No, jehovia ei pidetä "aitoina" uskovina, mutta kuitenkin. Einsteinikin käsittääkseni uskoi Jumalaan, mutta ei kuitenkaan ollut uudestisyntynyt. Ja vähän sama homma mullakin. En edes oikein hiffaa miksi mun pitäs uudestisyntyä, kun tunnen, että välini Jumalaan ovat erittäin hyvin. Enkä ymmärrä miksi mun pitäs vielä sitä Jeesusta siihen väliin oikein sijoittaa. Jeesus on mulle "vaan" se mestari, joka on tasoittanut tietä Jumalan luokse. Aika usein vielä siteeraan Jeesusta täällä netissäkin. Rukoiliko Jeesuskin itseään kun hän oli kerran Jumala? Vitsivitsi. ;) Mulla ei ole niin kauhean suurta tarvetta tulla enää rakastetuksi. Olenkin sitten opetellut rakastamaan itseäni. Olen joutunut kiusatuksi ja syrjityksi ja muutenkin tuntenut olevani ulkopuolinen. Mutta ehkä se on vaan helpottanut itseni rakastamista? Ihmkisethän rakastuu toisissa usein ihan kaikkeen muuhun kun sun todelliseen itseen. Ne kattoo yhteiskunnallista statusta, ulkonäköä ja muuta sellasta pinnallista. En mä tartte sellasta "rakkautta". Tosin musta tuntuu, että näin keski-ikäsenä itseni rakastaminen on alkanut tuottaa muutakin hedelmää. Ihmiset ympärillä on alkanut huomata miten aito ihminen olen. Kun oikein oppii rakastamaan itseään, niin muutkin ihmiset alkavat rakastua sinuun. Ja se rakkaus on sitä todellista rakkautta. Tuo on muuten buddahalainenkin juttu, että olemme jo kaikki perillä. KAikki ovat valaistuneita, kaikki eivät vain tiedä sitä vielä. No, mystiikka onkin se joka yhdistää eri uskontoja. Kysehän on vain universaaleista totuuksista.
Mistä tunnistaa "aidon" uskovan?? Minä ainakin huomaan sen siitä, ettei hän opeta eikä tyrkytä uskoaan, hän ensisijaisesti ON ja toissijaisesti tekee. Mitäkö tarkoitan tuolla ensisijaisesti on -sanonnalla. Sitä, että kun ihminen on yhtä Juamlan kanssa, hänen ensisijainen tarkoituksensa on olla eikä tehdä. Tekemiset tulevat sit siinä perässä. Kuten sinäkin olet huomannut "jotenkin niin hyvä henki ja ilmapiiri" -sanoillasi. Just tuota on olla oikea uskova. Nimenomaan olemista eikä tekemistä eikä tyrkyttämistäkään. Laitapa sanan "Jeesus" paikalle sana "totuus". Tiedät totuudet automaattisesti ilman kenenkään väliin tuloa. Muistat totuuksia ilman, että joku niitä opettaa. Sitä sanon sisäsyntyiseksi uskomiseksi ilman ulkoisia apuvälineitä (ihmisiä, Raamattua tms.). Oikeasti jokainen on "uskova". Siitä ei ole epäilystäkään, mutta ulkopuolellamme olevat ihmiset väittävät puuta heinää. Jokaisen pitäisi vaan tajuta tämä, niin ei olisi riitojakaan. Ei "Jeesus" mitään eikä ketään rukoillut. Hän vaan jutteli Isälle, kuten sinä tai minä. Ei se sen kummempi juttu ole. Jos toinen ei ole tajunnut, kuka hän todellisuudessa on, niin miten hän voisi rakastaa sinuakaan? Ei mitenkään. Täytyy vain muistaa kuka on ja muistaa samalla ketä "toiset" ovat. Olen löytänyt itsestäni universumin. Sama universumi on kaikissa, ripustukset (siis fyysinen keho) on vaan erinäköinen jokaisella. Miten voisinkaan olla enää vihainen "toiselle", kun hän=minä? Ja ollessani vihainen itselleni, olen vihainen "toiselle".
Se menee tosiaankin niin, että se oma esimerkki on paras osoitus uskostaan. Silleenhän se usein täällä menee, että kotona omien vanhempien esimerkki määrää aika pitkälle sen millaisia olemme aikuisina. Tyrkyttäjät vaan tekee hallaa itselleen ja asialleen. Taitaa olla helvettikin täynnä heikäläisiä? Jos nyt haluaa helvettiin uskoa. Ehkä kaikki mikä on ihmisen mielessä, on olemassa myös jossain universumissakin? Mielihän voi vaikka luoda helvetin jos siihen tarpeeksi kovasti uskotaan. Pitää siis vähän varoa mihin uskoo. Ja voihan sitä kehitellä kaikenmaailman systeemejä Jessenkin ympärille. Minäkin haluaisin olla kuten Jesse, paitsi että en kyllä haluaisi kenenkään palvovan mua minään jumalana. Kyllä mä sen ymmärrän, että ihmiset tarttee isällisiä ja äidillisiäkin hahmoja itselleen. Sehän on ihan peruspsykologiaakin! Jotkut ei vaan koskaan pääse siitä elämänsä aikana kunnolla eroon. Jotkut ihmismielentuntijat väittää, että Jeesuksella olisi ollut epävakaa isäsuhde, jonka johdosta hän oli sitten alkanut etsiä "universaalia isää" itselleen. Etsinyt siis korviketta omalle maalliselle isälleen, joka oli kuollut silloin kun Jeesus oli ollut vielä nuori poika. No, en mä semmosesta tiedä. Tosin olen kyllä itsekin vajonnut joskus aikuisena lapsen asteelle, joka etsii isää/äitiään. Huutaahan sitä vanhuksetkin joskus tuskissaan omaa isää tai äitiään. Kaikki juu uskoo kuitenkin johonkin. Ateistikin uskoo ateismiinsa. Sellaseen otukseen, joka ei usko yhtään mihinkään en ole kyllä vielä törmännyt. Mäkin joskus 7-9 vuotiaana diggailin jutella Jumalalle. SEllasta lapsen höpinää. En oikeastaan koskaan rukoile, koska luotan Jumalaan, että hän kyllä tietää paljon itseäni paremmin mitä todella tarvitsen ja mikä on minulle hyväksi. Mulle kelpaa ihan yhtä hyvin vaikkapa joku Jobin osakin. Joskus kyllä potuttaa ainainen tappelu vähäisten tulojen kanssa, skitsofrenia, heikkous naissukupuoleen ja muutama muukin juttu. Tosin jos viimeaikaisia psykiatrisia diagnoosejani lukee, niin siellä sanotaan mun olevan aika omaperäinen ajattelija. Ehkä olenkin sellainen "pyhä hullu"? ;) Kyllä se niin todellakin on, että ihminen joka on löytänyt itsensä, on löytänyt siinä samalla kaiken muunkin. Aidosti itseään rakastava ihminen ei oikein enää kykene edes tekemään pahaa muille. Eikä itsensä löytänyt ihminen ole mun mielestäni kuitenkaan mikään kurttuotsainen pyhimys, vaan hänestä säteilee autuus ja kaiken hyväksyvä iloisuus. Eikä hän kykene enää tuomitsemaan ketään. Hän kyllä vihaa pahuutta, mutta ei kuitenkaan enää ihmisiä, jotka sitä tekevät. Jep! ;)
Diagnoosin saaminen vapauttaa, totesi ystäväni, kun kävi saamassa depressiopaperit ja lääkityksen siihen. Hän on iloisempi ja vapaampi, niin minäkin siinä samalla. Omaksi "itseksi" tuleminen tarkoittaa sitä, että irtaantuu vanhemmistaan, omaisuudestaan jne. henkisellä tasolla, muutoin ei ole "kelvollinen Jumalan valtakuntaan". Jos on henkisesti kiinni edellä mainituissa asioissa, ei ole vielä oma itsensä, vaan vanhempiensa, omaisuutensa ym. "orja". Mikään eikä kukaan saa olla itsen ja Jumalan välissä. Tämän olen ymmärtävinäni ja se pitää paikkansa: mikään eikä kukaan saa tulla itseni ja Jumalan väliin, muutoin ei voi olla yhtä. Toi on melkoinen työsarka. Mielessähän ne kaikki tapahtuu, niin uskomukset kuin mielikuvatkin. Todellisuudessa ei ole dualismia: helvettiä eikä taivasta. Todellisuus "vaan" ON. Voithan sinä kehitellä mielikuvan joulupukistakin nyt, mutta eipä se vaan kävele ovesta sisään. Tiedätkö miksei? Koska et todellisuudessa usko joulupukin kävelevän ovesta sisään. Mielen sopukat ovat tutkimattomat, samoin universumi. Kun joku sanoo uskovansa ufoihin, hänen mielensä tekee niistä hänelle todellisia, mutta.. onko ufoja todellisuudessa? ;) Kaikkien pää ei kestä palvonnan kohteena olemista. Onhan se nähty joidenkin laulajien ja näyttelijöiden tai urheilijoidenkin kohdalla. Miksi näin käy? Mieli romahtaa. Ei Jeesus "etsinyt" isäkorviketta, koska Hän ja Isä olivat yhtä. Ei Hänen tarvinnut etsiä korviketta, koska Hänellä oli aito yhteys Isään. Ja se samanlainen yhteys on sinullakin Isään, koko ajan. Käytän sanaa Isä, vaikka oikeammin pitäisi kai sanoa "kaikki" tms., koska Jumalassa on kaikki: isä, äiti, sisko, veli, rakas, opettaja, puoliso, ystävä jne. Jumala "näyttää kasvonsa" eri tavoin eri aikoina eri ihmisissä. Jostain syystä Hän haluaa näyttäytyä minun kauttani Äitinä. En tiedä miksi ja se hämmentää minua aika-ajoin. Alan tottua pikkuhiljaa.. Itsensä löytänyt ihminen tajuaa, että sen minkä tekee toiselle, tekee itselleen, niin "pahan" kuin "hyvänkin". Ei siinä erota enää hyviksiä pahiksista, oikeasti, koska niitä ei ole erikseen. On vain ihmisiä. Ja hän ymmärtää miksi joku tekee "pahoja asioita". Ja se syy on näennäinen ero Jumalasta. Sanon näennäinen, koska mieli luulee, että hän on erossa Jumalasta, mutta todellisuudessa eroa ei ole. Harmi, että jotkut väittävät, että olemme erossa Jumalasta. Sehän ei pidä paikkaansa. Erehdyksessä joku voi väittää sellaista, mutta oikeasti se ei ole totta.
Voi ahdistaa kovasti ihmistä. Diagnoosin saaminen voi olla suuri helpotus, kuten ystävällesi on käynyt. Mun diagnoosinihan on sellainen häilyvä hulluus josta lääkärit sanoo, että sitä ei oikein voida tarkalleen diagnosoida. Olen kyllä kokenut varsin voimallisia harhoja. Kuullut suoraa huutoa vaikka huutajia ei ole missään mailla halmeilla näkynyt. Kaikkihan on kuitenkin häilyvää ja katoavaa ja vain Jumala on ja pysyy samanlaisena. Olen ihan samaa mieltä siis kanssasi. Eihän katoavaiseen ja häilyvään kannata kiintyä liiaksi. Tottakai saamme rakastaa tämän hetkisiä maallisia vanhempiammekin, mutta kaikkien on ymmärrettävä se, että tämäkin on vain väliaikainen järjestely. Ja dualismihan on vain "satujen polttoainetta"! Kivoja satuja "hyvästä" ja "pahasta". Mä vähän pelkään, että joku hullu vielä menee ja kehittää helvetinkin. On mussakin joku hiton pirullinen puoli, joka tekee kokoajan jekkuja muille. Joskun hoitolassa on tullut sellanen pirumainen fiilis, jonka aikana on tapahtunut vähän hassuja asioita. Mutta ehkä meissä on todellakin myös se pirullinenkin puoli olemassa? Ja kun oikein tuntee itsensä, tietää myös itsessään olevan välillä pikku pirunkin, joka keksii kujeita muille. Palvonta on kyllä mielestäni ihan hanurista! Muakin on ihan varmasti jossain menneessä elämässäni palvottu ja eihän sillä oikeesti tee yhtään mitään! Mielummin yksi hyvä ystävä, kuin miljoona palvojaa! ;) Eihän se ole todellista! Mäkin pyrin yhteyteen kaikkeuden kanssa. Erossa oleminen on voimallinen illuusio, joka pitää vaan ymmärtää. Yksinäisyys katoaa kuin itsestään kun alkaa oikein ymmärtämään tämän harhan vallan. Joskus olen kuvitellut olevani maailmankaikkeuden ensimmäinen olento jollain ensimmäisellä planeetalla avaruudessa. No, mulla on ollut aika kummia juttuja muutenkin. Tai onkos ne niin kummia kuiteskaan? Liittyy vaan varmaan tähän sielunevoluutioon sekin. Ja kaikki käyvät tämän saman jossain vaiheessa läpi. Kaipa meissä on vielä kaikissa olemassa se maailmankaikkeuden alunkin energia ja voimme päästä siihen käsiksi jos vain oikein sitä yritämme ja haluamme. Jokainen atomimmekin on ikuinen ja se "muistaa" kaiken menneen ja ehkä jopa tulevankin. Jep! ;)
Miten rakastaa? Jokainen tavallaan ja aikanaan.
Kerroit kauniisti kuinka asiat yleensä menee ja on.
Rakkauteen liittyy paljon anteeksiantoa ja ymmärrystä/empatiaa, joka kasvaa monesti omista kokemuksista,eli rakkauteen voi oppia ja kasvaa.
Kumppanuus, kun puhutaan avo/avio-kumppanuudesta kantaa hedelmää ajan kanssa, kumppanuuden funktio on siis sen pituudessa ei kiihkossa.Rakkaus avautuu lopulta kukoistukseen yhteisten kokemusten ja yhteisen eletyn elämän myötä.
Suosittelen kaikille kirjaa: 'Rakkauden vaikea taito'/Erich Fromm. Minulle kyseinen teos aukaisi hieman aihetta silloin joskus. :)
Mulle aukeni eräs asia: olin piilovihainen, ollut jo lapsuudestani saakka, sisarusteni tempausten vuoksi. En ollut osannut toimia oikein ja piilovihani kantoi tänne saakka ja elämäni on ollut sen mukaista: määräaikaisia työsopimuksia, lyhyitä seurustelusuhteita jne. En siis ole osannut rakastaa, vaan vihata. Nykyinen elämäni on siis vihani hedelmää ;) Miten oppia rakastamaan? Siinä kysymys! Kukaan ei sitä opeta, vaan vihaan kyllä opetetaan...
Miten sinä osasit rakastaa? Lapsena, nuorena, nuorena aikuisena ja nyt jo aikuisena (oletan, että olet aikuinen). Kuka opetti sinulle anteeksiannon? Vanhempasi? Opettajasi? Isovanhempasi? Mistä tiesit, että olit oikeasti antanut anteeksi, sydämessäsi, etkä vain pelkästään mielessäsi? Mistä tiesit, että olit antanut anteeksi kerta kaikkisesti?
Voiko kirjoista oppia? Minulle tieto jää usein vain pään tiedoksi eikä mene sydämeeni asti :( Ja siitä syystä olen tällainen kuin olen (vihainen, kostonhaluinen, rakkauden nälkäinen yms.). En osaa rakastaa!! Eikä kukaan muukaan sitä opeta... Minua on vain hyväksikäytetty ja lyöty verille :( Ja sekös tekee vielä katkeraksi, kun en osaa katkaista kierrettä :´(
Miten siis rakastaa, kun ei sitä kukaan opeta/osaa?
Et ole yksin ajatustesi ja tunteidesi kanssa.
Yhteiskunta perustuu kateudelle,vihalle,kilpailulle ja "EI"-alkuisille sanoille yli-päätään. Vasta-virtaan uiminen tässäkään asiassa ei ole helppoa.
Jos oman-arvon-tunto perustuu vertailuille, eli kontralle--> laji-toverien saavutusten,menestyksen ja onnen indikaattoreihin,tapahtuu sama kuin kauneuden etsinnässä, jos kauneutta ei kanna sisällään, ei sitä mistään muualtakaan löydä.
On helppoa rakastaa rakastettavia,niitä jotka ovat ystävällisiä ja avuliaita ja monesti hyvin läheisiä, asia muuttuu täysin kun kohde onkin oikeasti tai näennäisesti epä-miellyttävä.
Tällöin astuu kuvaan ymmärrys siitä, että jokainen meistä voisi olla kuka tahansa meistä.
Nimittäin jos elin-olo-suhteet,kasvatus ja mahdollisuudet tai niiden puute kohtaisivat samalla tavoin oman elämämme,voisimme olla kuka tahansa samalla tavoin. Tästä ajatuksesta kumpuaa empatia ja ymmärrys kaikkia ihmisiä kohtaan, vaikkakaan ilki-kurisia tekoja emme voi ja saakkaan hyväksyä,ajatus taustojen tajuamisesta antaa empatialle mahdollisuuden.
Kannattaa lukea se kirja jota "mainostin". Se oli hyvä, tosin, en muista yksityiskohtia enää, mutta siinä on niitä ymmärryksen jyväsiä, jotka avaavat osaltaan käsitys-kykyä tässä asiassa.
Vihassa on se turhuus, että se kohdistuu aina lopulta itse vihaajaan, ei siis vihattavaan, joka ei monesti tiedä vihasta mitään ja siksi elää onnellisemmin kuin se, jota oma vihan tunne myrkyttää.
ps. voimia ja rakkautta elämääsi
Usein sanotaan, että vihan vastakohta olisi mukamas rakkaus, mutta eihän se ole. Vihan vastakohta on vihattomuus. Rakkauden vastakohta on rakkaudettomuus. Jompi kumpi on vallassa ja se näkyy ulospäin. Päällisin puolin saattaisi näyttää siltä, että ihminen on rakastettava ja rakastava (ihana ihminen), mutta ... sisältä löytyykin teeskentelijä ja miellyttämisen haluinen kiltti ihminen, joka ei uskalla näkyä eikä kuulua. Yleensä kilteimmät ihmiset ovat suosituimpia, mutta sisimmässään kärsivät, koska heidän elämänsä on kiinni toisista, he eivät uskalla olla oma itsensä. Mistäkö tämän tiedän? Kokemuksesta. Minua on vaikea huijata: erotan "näyttelijän" kaukaa.
Kokemuksestani tiedän, että sisälläni on kaunis universumi. Ja se sama universumi on jokaisen sisällä, ripustukset (eli siis fyysinen keho) on vaan jokaisella erilainen. Sisin on kaikilla sama!! :D
Empatiaa pidetään liian suuressa arvossa, sillä .. sitä ei osaa kukaan luonnostaan, sen oppii, jos haluaa. Moni sanoo:"Mene terapeutille puhumaan, älä minulle, jotta minulla olisi parempi olo." Hän siis kehottaa minua menemään terapeutille, jotta hänellä olisi parempi olo. Kummallista!! ;D Eikös hänen pitäisi mennä terapeutille, jotta hänellä on hyvä olo? Peiliefekti!! Hän luulee paranevansa, kun minä menen terapeutille. :D
Mistä viha johtuu?? Häpeästä ja syyllisyydestä. Kun toinen ihminen tekee tai sanoo jotain, joka laukaisee minussa häpeän, syyllisyyden tai vihan, hän on yhtä syyllinen pahaanolooni kuin minä itse olen. Ainoa asia, mikä laukaisee kierteen pois, on anteeksianto. Toisellekin on hyvä kertoa mikä hänen sanoissaan tai käytöksessään aiheutti häpeää, syyllisyyttä tai vihaa. Jos en kerro, hänkään ei koskaan opi. Hän voi jatkaa pahojen sanojen sanomista tai pahojen asioiden tekemistä, mikä ei ole suositeltavaa. (Otetaan esim. pedofiili: hänelle on sanottava suoraan, että hän tekee väärin ja loukkaa. Hänen on lopetettava väärin tekeminen. Loukatun ei tarvitse yksin kantaa häpeää, syyllisyyttä eikä vihaa).
//Mistä viha johtuu?? Häpeästä ja syyllisyydestä. Kun toinen ihminen tekee tai sanoo jotain, joka laukaisee minussa häpeän, syyllisyyden tai vihan, hän on yhtä syyllinen pahaanolooni kuin minä itse olen.//
- Kosketuspintaa siis löytyy, mutta onko reagtiosi tuon toisen syy? Eikö jokaisen vastuu reagoinnistaan omaan syyllisyyteen tai häpeään ole itsellä?
Se että ymmärtää tuon toisen olevan puutteineen ja plus piirteineen myös ihminen, saa viisaamman vaikenemaan ja laantumaan vihassaan ja "halkojen loppuessa sammuu tuli", toinen vaihto-ehto on noidankehä syytöksineen.
//Ainoa asia, mikä laukaisee kierteen pois, on anteeksianto. Toisellekin on hyvä kertoa mikä hänen sanoissaan tai käytöksessään aiheutti häpeää, syyllisyyttä tai vihaa.//
- Niin, anteeksianto itselleen. Lisäksi ymmärrys samasta tilanteesta toisen kohdalla.
Jos syytät itseäsi ja pidät itseäsi riittämättömänä, nämä tilanteet räjähtävät aina käsiin, kun joku sohaisee herkkää kohtaasi. On siis viisasta aloittaa itsestä.
http://www.youtube.com/watch?v=ptP8XmXeBLc
Ja toinen ei kasva milloinkaan.. :( No, taktiikkahan se on tuokin, että jatkuvasti kaivelee vain oman napansa nöyhtää. Ei tämä maailma parane sillä, että jokainen kaivelee vain omaa napaansa!
//No, taktiikkahan se on tuokin, että jatkuvasti kaivelee vain oman napansa nöyhtää. Ei tämä maailma parane sillä, että jokainen kaivelee vain omaa napaansa!//
- Kaivelen minä toisen napaa ja muutakin,mutta aivan eri kontekstissa ;). Nämä nimenomaiset meidän keskustellut muutos'asiat on lähdettävä itsestä. Emme voi muuttaa toisia vain itseämme ja ehkä hyvä esimerkki[myös negaatiokin :( ] voi antaa voimaa muidenkin muutokseen.
Palveleehan sekin, että sanoa "töräytän" ihmisen hereille. Moni nukkuu ja herää, kun sanoo suoraan. Avasin joskus keskustelun ja sehän herätti porukan unestaan. Joku oli käärmeissään, joku ei. Ei sillä loppujen lopuksi ole väliäkään. Jokainen tekee kuten parhaaksi näkee. Tosin se hänen paras ei välttämättä ole toiselle parasta, vaan päinvastoin. Joku haluaa nukkua... Tiedätkö, että elämässä tulleet kriisit muuttavat ihmistä? Ei ihminen muutu omin voimin muuttumalla. Voima muuttumiseen on kyllä ihmisen sisällä, mutta sysäyksen on tultava ulkopuolelta (esim. läheisen kuolema tms.) Kun kriisistä on selvinnyt, on muuttunut ihminen. Miten tämä liittyy rakastamiseen? Ei varmaan mitenkään, mutta kunhan vaan höpisen. Nyt on mentävä kävelylle, kun aurinkokin paistaa.
//Tiedätkö, että elämässä tulleet kriisit muuttavat ihmistä? Ei ihminen muutu omin voimin muuttumalla. Voima muuttumiseen on kyllä ihmisen sisällä, mutta sysäyksen on tultava ulkopuolelta (esim. läheisen kuolema tms.) Kun kriisistä on selvinnyt, on muuttunut ihminen.// - Tiedän kokemuksesta ja olen prikulleen kanssasi samaa mieltä. //Miten tämä liittyy rakastamiseen? Ei varmaan mitenkään, mutta kunhan vaan höpisen. Nyt on mentävä kävelylle, kun aurinkokin paistaa.// - Liittyy tämä,sillä ymmärrys avaa rakastamisen mahdollisuuksia. Aurinko paistaa edelleen,mutta tuulee niin vietävän kylmästi, taidan siis pysyä sisällä. :)
Ihmisen hengellisyys on sisäistä, se oli meissä jo ennen kuin materian lait ottivat meistä valtaa.
Elämän tarkoitus lieneekin se, että palautamme hengellisen arvomaailman ohjaajaksemme, siksihän saimme päätösvallan alemman itseemme suhteen, saimme vapauden Luojamme suorasta ohjauksesta. Maailmallisuus on sielulle ulkopuolista, vaikka usein sen arvoihin haksahdamme.
Syyn ja seurauksenlaki pitää huolen, että jokainen sielu elämiensä saatossa sisäistää tämän.