Gefinan lopettaminen ja "sulkasato"

Lopetin tuossa vuoden vaihteessa noin 2,5 vuotta kestäneen gefinan popsimisen. En enää jaksanut miettiä, aiheuttaako se sivuvaikutuksia (väsymys, haluttomuus). Nyt reilun kolmen kuukauden jälkeen tuntuu, että oloni on kohentunut noiden osalta.

Kuitenkin letti tippuu tasaiseen. Jos hiuksia pörröttää lujaa lavuaarin päällä puoli minsaa, voi lähteä 30 hiusta lavuaariin. Ohimoilta ja päälaelta. Tämä alkoi parin viikon kuluttua kun lopetin. Lääke siis oikeasti teki jotain, vaikka välillä ajattelin, että syönköhän sitä "turhaan". Letti on pysynyt vankasti päässä gefinan käytön aikana.

23-vuotiaana huomasin, että vetäytyi hiusraja vetäytyy (hyvin hitaasti). Siitä pärjäsin ihan hyvin luontaistuotteilla 27 vuotiaaksi, jolloin päätin kokeilla finaa. Nyt lopettamisen jälkeen kuitenkin päälaelta lähtee kanssa hiusta, mikä on ollut ihan uutta.

Te, jotka olette lopettaneet aineen käytön, niin tuliko teillä samankaltainen vaihe, jossa hiuksia lähti päästä ja kauanko se kesti? Tuskin tässä itse kerralla kaljuksi menee, mutta mistäs sitä varmasti etukäteen tietää.. :/ Paluuta lääkkeeseen ei kuitenkaan ole, sen olen päättänyt, vaikka ei tää nyt hirveän hyvältä näytä tukan osalta.

Luulisi, että finan yhtäkkinen lopettaminen voisi aiheuttaa jonkinlaisen shokin hiuksille - voisiko tippuminen johtua osin siitä? Kaljuuntumiseni ennen lääkettä oli siis hyvin hidasta enkä ole kokenut vastaavaa hiusten irtoilua aikaisemmin. Olen nyt 30 vuotias mies.
51207
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

...kaljuuntuminen nyt vaan etenee siihen malliin kun se sinun korteillasi 30-kympppisenä normaalisti etenisi. Eli DHT:tä pukkaa...

Äänestä
  • tuskinpa tuota dht:ta on enempää kuin 27 vuotiaana ja silloin tilanne oli aika stabiili. Eiköhän nyt lähde ne hiukset jotka ei kestä yhtäkkiä kohonnutta hormonitasoa. Voin tietysti olla väärässäkin, siksi kokemukset kiinnostaisi. Mut aika vasta näyttää

    Äänestä

Kannattaa kokeilla aloittaa uudelleen finan popsiminen.

Ennen finan vedon aloittamista minulla oli karmea päänahan kutina noin puoli vuotta. Öisinkin oli herättävä suihkuun pesemään hiukset että sai päänahan rauhoittumaan. Samassa rytäkässä kaljuuntuminen eteni todella vauhdikkaasti. En edes tajunnut kärsiväni hiustenlähdöstä ennen kuin tilanne oli jo päässyt melko pahaksi.

Hiustenlähdön pysähtymisen ohella finan veto poisti muutkin päänahan ongelmat, eli voin rehellisesti sanoa fyysisen hyvinvointini parantuneen huomattavasti. Minulla oli alkuun ties millaisia negatiivisia tuntemuksia, mutta kun lakkasin niitä ajattelemasta niin ne hävisivät.

Kannattaa siis kokeilla muutaman kuukauden taukoa, 3-6kk. Jos tauolla on positiivisia vaikutuksia vointiisi älä jatka. Mikäli taas et aidosti tunne piristyväsi jne aloita uudelleen ja tarkista samalla muita elintapojasi, mikäli niissä on vielä parantamisen varaa. Kuntoilu, alkoholin vähentäminen ja kunnon yöuniin panostaminen alkaa olla 3-kymppisenä tärkeämpää kuin 2-kymppisenä.

Äänestä
  • Jep, näinhän se on. Finaan en enää palaa - minusta tuntui, että se latisti lopulta seksuaalisuuttani. Eron olen mielestäni jo huomannut näiden kuukausien aikana. Olen myös kärsinyt masennuksesta, eikä minulla ole siksi varaa ottaa minkäänlaista riskiä finan kanssa. Jotkut ovat kertoneet "brain fogista" ja väsymyksestä, joita en omien kokemuksien perusteella voi täysin kumotakaan, sattuneesta syystä.

    Ajattelin ehkä kokeilla Super Zix II -reseptiä, se ei ainakaan maksa paljon mitään. Ja onhan tota revivogenia kaapissa myös, en ole koskaan testannut sitä vielä päälakeen, pelkästään ohimoille.

    Rogainea testasin kanssa aikoinaan, eikä päänahkani kestänyt sitä.

    Äänestä

  • aloittaja kirjoitti:

    Jep, näinhän se on. Finaan en enää palaa - minusta tuntui, että se latisti lopulta seksuaalisuuttani. Eron olen mielestäni jo huomannut näiden kuukausien aikana. Olen myös kärsinyt masennuksesta, eikä minulla ole siksi varaa ottaa minkäänlaista riskiä finan kanssa. Jotkut ovat kertoneet "brain fogista" ja väsymyksestä, joita en omien kokemuksien perusteella voi täysin kumotakaan, sattuneesta syystä.

    Ajattelin ehkä kokeilla Super Zix II -reseptiä, se ei ainakaan maksa paljon mitään. Ja onhan tota revivogenia kaapissa myös, en ole koskaan testannut sitä vielä päälakeen, pelkästään ohimoille.

    Rogainea testasin kanssa aikoinaan, eikä päänahkani kestänyt sitä.

    Itsehän käytin n.1,5 vuotta finaa ja samankaltaiset oireet pakottivat luopumaan lääkkeestä. Tiedän mistä puhut, ne oireet on sen verran pelottava kokemus että oli parempi luopua lääkkeen käytöstä. Olen nyt käyttänyt Rogainea jos se antaisi hiuksille jatkoaikaa...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


__mh__79 kirjoitti:

Lopetin tuossa vuoden vaihteessa noin 2,5 vuotta kestäneen gefinan popsimisen. En enää jaksanut miettiä, aiheuttaako se sivuvaikutuksia (väsymys, haluttomuus). Nyt reilun kolmen kuukauden jälkeen tuntuu, että oloni on kohentunut noiden osalta.

Kuitenkin letti tippuu tasaiseen. Jos hiuksia pörröttää lujaa lavuaarin päällä puoli minsaa, voi lähteä 30 hiusta lavuaariin. Ohimoilta ja päälaelta. Tämä alkoi parin viikon kuluttua kun lopetin. Lääke siis oikeasti teki jotain, vaikka välillä ajattelin, että syönköhän sitä "turhaan". Letti on pysynyt vankasti päässä gefinan käytön aikana.

23-vuotiaana huomasin, että vetäytyi hiusraja vetäytyy (hyvin hitaasti). Siitä pärjäsin ihan hyvin luontaistuotteilla 27 vuotiaaksi, jolloin päätin kokeilla finaa. Nyt lopettamisen jälkeen kuitenkin päälaelta lähtee kanssa hiusta, mikä on ollut ihan uutta.

Te, jotka olette lopettaneet aineen käytön, niin tuliko teillä samankaltainen vaihe, jossa hiuksia lähti päästä ja kauanko se kesti? Tuskin tässä itse kerralla kaljuksi menee, mutta mistäs sitä varmasti etukäteen tietää.. :/ Paluuta lääkkeeseen ei kuitenkaan ole, sen olen päättänyt, vaikka ei tää nyt hirveän hyvältä näytä tukan osalta.

Luulisi, että finan yhtäkkinen lopettaminen voisi aiheuttaa jonkinlaisen shokin hiuksille - voisiko tippuminen johtua osin siitä? Kaljuuntumiseni ennen lääkettä oli siis hyvin hidasta enkä ole kokenut vastaavaa hiusten irtoilua aikaisemmin. Olen nyt 30 vuotias mies.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu