Lepopäivän

Kauppojen hyllyt tulevat olemaan vielä tyhjinä, koska sunnuntaisin ovat kaupat auki, eikä uskota lepopäiväkäskyä. Jumala vihastuu.

Luterilaisilla on evankeellinen sapatti. Sapatin Jeesus lepäsi haudassa, mutta ensimmäisenä päivänä Jeesus nousi kuolleista. Kaikkien tulee kaikkialla opettaa lapsiaan pitämään sunnuntai pyhänä. Pyhitys tulee siitä, kun saa levätä, pysähtyä Sanan ääreen ja käydä kirkossa kuulemassa Sanaa ja saamassa omat pilkkapuheet anteeksi. Monet, jotka eivät tätä ymmärrä tulevat maanataina kahta väsyneempinä töihin, kun on sunnuntailepopäivä mennyt juhlimiseksi ja ties miksi. Siksi on tärkeää pyhittää sunnuntai.

Raamatussa on lepopäiväkäsky neljäs, mutta meillä se tarkoittaa kolmatta käskyä.

Adventisteilla on lakihenkinen sapatti. Luterilaisilla evankeellinen sapatti.

TV7 tuotantoa, sarjassa 4:s tai 3:s käsky.
6150
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Kuuntele netistä Mailis Janatuisen saarna lepopäivästä, niin huomaat kuinka "lakihenkisesti" hän viettää sunnuntaita lepopäivänään. Hän kyllä toteaa, että lauantai on sapatti, mutta ei anna mitään perusteita miksi sunnuntai on lepopäivä.
http://www.ilosanomapiiri.fi/mailis/luennot/kaskyt/04- Mailis Janatuinen - Muista pyhittaa lepopaiva.mp3

Äänestä
  • Sunnuntai on auringon päivä ja silloin palvellaan muita jumalia kuin Luojaamme ja Vapahtajaamme.

    Äänestä

tuskin löytyy, koska ristin tapahtumat todistavat selvästi, mikä päivä on oikea sapatti. Ja se päivä on lauantai. Jeesus nousi sunnuntaina ylös haudasta eli viikon ensimmäisenä päivänä. Joku tietysti väittää, että sunnuntai on viikon seitsemäs päivä nykyisen kalenterin mukaan, mutta kalenteri on juuri muutettu sen tähden, ettei se aiheuttaisi sekaannusta kansan keskuudessa. Kukahan se pyrkii muuttamaan sekä ajat että lain, ettei liene itse vihulainen ollut asialla.

Äänestä

Sabat, eli sapatti on lauantai, Jumalan pyhittämä lepopäivä. Eikä se koskaan muutu muule päivälle. Tämä on totuus. Katsoppas vaikka englantilaisesta kalenderista.

Ei se, että osa eurooppaa hurahti laittomuuteen, hyväksymällä 1973 lepopäivän riistämisen omalta paikaltaan, niin ettei keskiviikkokaan enää ole omalla paikallaan, vaan torstai hoitaa nyt keskimäistä viikon päivää.

Näin ennen:(=raamatunmukainen viikkojärjestys)
1)Sunnuntai(Synday)
2)Maanantai
3)Tiistai
4)KESKIVIIKKO
5)Torstai
6)Perjanta
7)Lauantai(=Sabat)viikon seitsemäs päivä

Jesaja profetoi tästä muutoksesta, sanomalla että: "he muuttavat AJAT ja lain."

Jeesus sanoo jokaiselle lepopäivänsä lokaan polkijalle:

"Menkää pois te laittomuuden tekijät, minä en ole koskaan teitä tuntenut!"

Senvuoksi ei ole ollenkaan sama, että pyhitämmekö ihmiskäskyn, vai hyväksymmekö pyhäksi Jumalan pyhittämän lepopäivän, sillä Jumala ei salli itseään pilkata.

Äänestä
  • kuin aikuinen nainen.
    Katselin ja kuuntelin ohjelman TV7:kassa joka käsitteli lepopäivä käskyä. Selostajana oli Luterilainen naisevankelista Mailis Janatuinen. Hän sanoi Japanissakin opetin että sunnuntai on erilainen päivä, ei käydä kaupassa ei siivota jne..

    Hän sanoi sunnuntai on meille annettu, opetetaan se lapsillekin.

    Hän sanoi kuitenkin, että Jeesukselle sapatti oli evankeliumia. Fariseuksille lakia.
    Adventisteilla sapatti on lakia, eikä evankeliumia näin hän toitotti.

    Ei pidä paikkaansa Adventisteille sapatti on sekä lakia, että evankeliumia.

    En haluaisi olla tuomiopäivänä hänen housuissaan tuomarin edessä.
    Joka viettelee yhden näistä pienemmistä jotka uskovat minuun parempi olisi, että myllynkivi pantaisiin kaulaan jne...

    Hän taatusti tietää mikä päivä on sapatti ja kuitenkin opettaa toisin. Huh, huh.

    Äänestä

suurelta osin kaataja evankelistoineen ja rock' muusikoineen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tärkeys kirjoitti:

Kauppojen hyllyt tulevat olemaan vielä tyhjinä, koska sunnuntaisin ovat kaupat auki, eikä uskota lepopäiväkäskyä. Jumala vihastuu.

Luterilaisilla on evankeellinen sapatti. Sapatin Jeesus lepäsi haudassa, mutta ensimmäisenä päivänä Jeesus nousi kuolleista. Kaikkien tulee kaikkialla opettaa lapsiaan pitämään sunnuntai pyhänä. Pyhitys tulee siitä, kun saa levätä, pysähtyä Sanan ääreen ja käydä kirkossa kuulemassa Sanaa ja saamassa omat pilkkapuheet anteeksi. Monet, jotka eivät tätä ymmärrä tulevat maanataina kahta väsyneempinä töihin, kun on sunnuntailepopäivä mennyt juhlimiseksi ja ties miksi. Siksi on tärkeää pyhittää sunnuntai.

Raamatussa on lepopäiväkäsky neljäs, mutta meillä se tarkoittaa kolmatta käskyä.

Adventisteilla on lakihenkinen sapatti. Luterilaisilla evankeellinen sapatti.

TV7 tuotantoa, sarjassa 4:s tai 3:s käsky.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu