1844 pettymys

Adventti (lat.“adventus“) tarkoitetaan paitsi lähestyvän joulun odotusta, myös Kristuksen toista tulemusta.

“Adventismi” sanan ensimmäisiä käyttäjiä olivat babtistisaarnaaja William Millerin (1782-1849) perustaman liikkeen kannattajat. Nämä julistivat Kristuksen tuloa tapahtuvaksi vuonna 1844.

Nykyisin adventismilla ja adventisteilla tarkoitetaan “seitsemännen päivän Adventtikirkon” maailmanlaajuista seurakuntaa. Lopunajan Kristuksen seurakunnan luonteeseen kuuluu Jeesuksen odotus. Apostolinen alkuseurakunta odotti Jeesusta palaavaksi jo omana aikanaan. (Joh 14:3, Ilm 22:12,20) Paavali hillitsi odottajia; (2 Tess 2:3-4) Adventismi jatkaa alkuseurakunnan perinteitä Herran tulon saarnaamistyössä.

Martin Luther oli varhaisimpia adventisteja. Tutkittaessa Lutherin muistiinpanoja havaitaan hänen tukineen Herran paluun yksityiskohtia, ja ymmärtäneen Herran paluun olevan lähellä. Adventtipostillassa (1522) Luther selitti taivaiden voimien järkkymistä, (Luuk 21:26) ja uskoi sen tarkoittavan helmikuussa 1524 tapahtuvaa planeettojen kohtaamista. Planeettojen kohtaamista yleisesti pelättiin odottaa. Luther piti mahdollisena että hän näkee maailman lopun. Luther näki itsensä lopunajan “evankelistana,” viimeisenä Kristuksen paluuta kuuluttavana torvena. (Matt 24:31, Ilm 11:15) (Arffman 1996, s. 53)

Raamatun tutkimuksen valo on kuitenkin paljastanut ettei Raamatun ilmoittamissa profetioissa päästä ajassa kalenterin mukaan vuotta 1844 pidemmälle. (Matt 24:36) Jeesuksen ilmoittamia ajan merkkejä, profetioita tarkkailemalla lopun lähestymistä voidaan ymmärtää. (Mark 13:24-37, Ilm 13)

Ellen G White, joka näki lopun odotuksen, iloitsi Herran puoleen kääntyvistä, vaikka vastusti aina lopunajan aikalaskelmia. Ellen G White sai profetian lahjan vuonna 1844 suuren pettymyksen jälkeen. Ellen G White oli erotettu metodistikirkosta omien käsityksiensä vuoksi. Kun milleriläinen liike (n.100 000 jäsentä) hajosi pettymyksen jälkeen kolmannes heränneistä jatkoi uskon tiellä, ja adventtikirkko perustettiin 1860 luvun puolessa välissä. Millerin lopun odotuksen liike koostui useiden seurakuntien jäsenistä; Metodisteista, episkopaaleista, babtisteista, presbyteereistä, kongregationalisteista, luterilaisista, reformoiduista, ym. Heillä ei ollut aikomusta perustaa omaa yhtä kirkkoa. Pohjois-Amerikassa vaikuttivat silloin monet kristilliset piirit, jotka olivat paenneet Euroopasta keskiajan uskontopakkoa. Amerikan perustuslaki 1776 takasi uskonnonvapauden.

Babtisti William Miller perusti aikalaskelmansa Raamatun aikaprofetiaan 2300 illasta ja aamusta. (Dan 8:14) Miller löysi varman ja oikean Raamatun profetian, osasi laskea sen vuosissa, mutta erehtyi hiukan profetian tulkinnassa. Miller luuli “pyhäkön puhdistamisen” tarkoittavan maan puhdistamista ja siten Herran paluuta. Ellen G White joka jatkoi uskonpuhdistuksen perinteitä, sai profetian lahjan kautta uutta valoa, jonka avulla profetia selitettiin loppuun asti. Selvisi että pyhäkön puhdistaminen tarkoittaa taivaallisen pyhäkön puhdistamista. Vanhan liiton pyhäkköpalveluksen suuri sovituspäivä oli esikuvaa pyhäkön puhdistamisesta. (Hebr 8:5) Koko VT:n pyhäkköpavelus oli vertauskuvaa oikeasta taivaallisesta pyhäkköpalveluksesta! Taivaan Pyhäkkö on Ylipappimme Jeesuksen Kristuksen palveluspaikka Jumalan oikealla puolella. (Hebr 8:1-2, 9:11-12, 7:24-25)

Herran paluun odotus oli suuri tapahtuma, joka aiheutti paljon polemiikkia ja mediauutisia. Elämä pysähtyi. Viljelijät jättivät satonsa korjaamatta. Teollisuutta pysähtyi, kauppaliikkeitä suljettiin odottamaan Jeesusta. Poliitikot pitivät rippipuheitaan julkisesti, ja pyysivät esirukouksia sieluilleen. Rikkaat lahjoittivat rahaa köyhille. 100 000 ihmistä kokoontui odottamaan Jeesusta. He rukoilivat ja ylistivät kirkoissa ja kokouspaikoissaan. Missään dokumenteissa joita mm. sanomalehdet kirjoittivat, ei kuitenkaan mainita valkeita maailman lopun odotusvaatteita. Valkeat maailmanlopun odotusvaatteet on mielikuvituksen tuotetta.

Jeesuksen odotus on tietenkin oltava lopun ajan seurakunnan tuntomerkki. Tämän päivän Raamatun ymmärryksen valon mukaan on selvää ettei aikamääriä kalenterin mukaan voida Herran paluun tapahtumalle asettaa.

Lisää tärkeätä aiheesta:

http://www.netikka.net/jarinraamattuhotelli

- “Ylipappimme Jeesus Kristus. Johdanto aikaprofetian 2300 iltaa ja aamua ymmärtämiseen” Osasto 10.
- “Aikaprofetia 2300 iltaa ja aamua” Os. 10.
- “Profeetallinen aikalaskenta vuosi = päivä periaatteella” Os. 10.
- “Profetian Hengen lahja./ Väärät profeetat/ Ellen G White” Os. 10.
- “Tutkiva tuomio. Taivaallinen oikeudenkäynti” Os. 14.
- “Profetiat jotka toteutuvat parhaillaan” os. 10.
- “Uusi ja vanha liitto” Os. 15.
- “Koska maailmanloppu tulee?” Os.9.
- “Jeesuksen tulo. Herran päivä. Toinen adventti” Os.9.
- “Ajan merkit ja lopun ajan lähestyminen” Os. 9.
- “Aikamme nyt. Mitä Jeesus ajastamme sanoi?” Os. 9.
- “Jeesuksen tulo. Näkyvällä vai näkymättömällä tavalla?” Os.9.
- “Pilkkaajat lopun aikana.” Os. 9.
- “Adventtikirkon synty” Os. 7.
- “Vapahtajamme Jeesus. Puolustajamme tuomiolla” Os. 3.

Siunausta
jari laurila
3242
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

ihmisjärki tekee ja tekee koko ajan virheitä, isompia ja pienempiä. Adventistien maallinen uskonnollispoliittinen rekisteröity järjestö perustuu juuri noihin ihmisvirheisiin, kuten Jarlau jo tuossa tunnustikin.

Teidän kaikkien kannattaa usko Häntä, joka puhui aina totuutta - Jeesusta. Ja Hän sanoi sellaisen totuuden, jota ei voi kukaan laskea vuosimäärillä, eikä tätä totuutta voi kukaan muuttaa:

Matt. 24:36
Mutta siitä päivästä ja hetkestä ei tiedä kukaan, eivät taivasten enkelit, eikä myöskään Poika, vaan ISÄ YKSIN.

Tuo todistaa kaikki ihmislaskemat valheeksi, joten lähtekää pois suuresta eksytyksestä, jota harjoittavat kaikki maailman harhaoppiset lahkot.

Äänestä

>>> Herran paluun odotus oli suuri tapahtuma, joka aiheutti paljon polemiikkia ja mediauutisia. Elämä pysähtyi. Viljelijät jättivät satonsa korjaamatta. Teollisuutta pysähtyi, kauppaliikkeitä suljettiin odottamaan Jeesusta. Poliitikot pitivät rippipuheitaan julkisesti, ja pyysivät esirukouksia sieluilleen. Rikkaat lahjoittivat rahaa köyhille. >>>>

On se kumma, että tätäkään ihmeellistä massatapahtumaa ei mainita missään muualla, kuin adventistien historiankirjoissa.

USA:ssa oli tuolloin jo n 25 miljoonaa asukasta, joten 100000 ihmisen Jeesus-hysteria oli täysin paikallinen ilmiö.

Usa:lla oli isoja kärhämiä Meksikon kanssa, joka kärjistyi sotaan vuonna 1845.

Vuosina 1837–1839 kymmeniätuhansia intiaaneja pakkosiirrettiin Mississippijoen länsipuolelle, joka aiheutti sittemin verisiä kärhämiä valkoisten ja intiaanien välille etc etc.

Pohjois- ja Etelävaltioilla oli kiistaa mm. orjuudesta sekä osavaltioiden oikeuksista ja liittovaltion roolista ja näiden asioiden seurauksena kiistat kärjistyivät siinä määrin, että ne johtivat Yhdysvaltain sisällissotaan 1861–1865.

Ja paljon muuta tapahtui, mutta näistä saatte itse ottaa selvää.

Joten tämä adventistien hihhulointi oli hyvinkin pieni paikallinen tapahtuma kaiken muun varjossa, mutta jota yritetään nyt tietoisesti suurennella, jotta alkuaikojen hölmöilyjä saataisiin peiteltyä.

Äänestä
  • Aloittaja

    Aivan varmasti löytyy jos etsit paikallisia silloisia sanomalehtiä jostakin.

    Kiitos huomautuksesta, täytyy käyttää sanamuotoja esim; "viljelijöitä jätti satoaan korjaamatta" jne, mutta niinhän olen tehnytkin, kun nyt katson tarkemmin.

    Uskovien asioista ei kuule kovin helpolla kirjoitella. Jeesuskestakin on vain tosi lyhyet maininnat historiankirjoissa, löydän muuten senkin, laitan Sinulle, hämmästyt kuinka vähän Jeesusta otettiin kirjoihin, vaikka Jeesus on maailmanhistorian kaikkein merkittävin henkilö.
    Tältä pohjalta voit ymmärtää.

    Älä vaan luule että adventtilaiseen vaikuttimeen kuuluu valehtelu, päinvastoin, mutta ihmiset ovat erehtyviä, se on totta niin kauan kuin ihminen on luuta, verta, lihaa ja nahkaa tilkka kusta päässä joskus, heh.

    Ainahan on ollut uskovia ja ei uskovia, ja ei- uskovat se valtaväestö.

    Näin paljon silloisissa kirjoituksissa on mainittu maailmanhistorian kaikkein aikojen merkittävimmästä henkilöstä:

    Antiikin aikana eläneet historioitsijat mainitsevat Jeesuksen. Jeesuksen seuraajia alettiin nimittämään "Kristuslaisiksi", tms. Jeesuksen nimestä "Kristus" (suom. voideltu) johdosta. Tacitus syytti kertomuksessaan Rooman palosta kristitittyjä. Hän kirjoitti: "Tämä nimi johtuu eräästä Krestuksesta jonka maaherra Pontius Pilatus oli mestauttanut Tiberiuksen ollessa hallitsijana, ja jonka vuoksi turmiollinen taikausko ja muu häpeällinen oli levinnyt Roomassa."

    Suetonius kirjoittaa keisari Claudiukesta: "Roomasta karkotti juutalaiset, jotka erään Krestuksen toimesta alinomaa aiheuttivat levottomuutta." (Apt 18:2)

    Josefus kirjoitti (n. v. 0090) Jaakobin mestauksesta ja sanoo häntä Kristukseksi nimitetyn Jeesuksen veljeksi.

    Juutalaisten perinnäissääntöjen kirjakokoelmassa Talmudissa mainitaan myös Jeesuksen nimi. Jeesus arvosteli uskonnollisia opettajia perinnäissäännöistä jotka olivat ihmiskäskyiksi muutettuja Mooseksen kirjoja ja proofettojen opetuksia.

    Jeesuksesta on siis kirjoitettu historian kirjoihin muuallakin kuin Raamatussa! Vaikka historiankirjoitus on niukka, se kuitenkin todistaa Jeesuksen olemassa olleeksi henkilöksi muidenkin kuin Raamatun kirjoituksien perusteella.


    Siunausta
    jari

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


UPDATE_7129034 kirjoitti:

Adventti (lat.“adventus“) tarkoitetaan paitsi lähestyvän joulun odotusta, myös Kristuksen toista tulemusta.

“Adventismi” sanan ensimmäisiä käyttäjiä olivat babtistisaarnaaja William Millerin (1782-1849) perustaman liikkeen kannattajat. Nämä julistivat Kristuksen tuloa tapahtuvaksi vuonna 1844.

Nykyisin adventismilla ja adventisteilla tarkoitetaan “seitsemännen päivän Adventtikirkon” maailmanlaajuista seurakuntaa. Lopunajan Kristuksen seurakunnan luonteeseen kuuluu Jeesuksen odotus. Apostolinen alkuseurakunta odotti Jeesusta palaavaksi jo omana aikanaan. (Joh 14:3, Ilm 22:12,20) Paavali hillitsi odottajia; (2 Tess 2:3-4) Adventismi jatkaa alkuseurakunnan perinteitä Herran tulon saarnaamistyössä.

Martin Luther oli varhaisimpia adventisteja. Tutkittaessa Lutherin muistiinpanoja havaitaan hänen tukineen Herran paluun yksityiskohtia, ja ymmärtäneen Herran paluun olevan lähellä. Adventtipostillassa (1522) Luther selitti taivaiden voimien järkkymistä, (Luuk 21:26) ja uskoi sen tarkoittavan helmikuussa 1524 tapahtuvaa planeettojen kohtaamista. Planeettojen kohtaamista yleisesti pelättiin odottaa. Luther piti mahdollisena että hän näkee maailman lopun. Luther näki itsensä lopunajan “evankelistana,” viimeisenä Kristuksen paluuta kuuluttavana torvena. (Matt 24:31, Ilm 11:15) (Arffman 1996, s. 53)

Raamatun tutkimuksen valo on kuitenkin paljastanut ettei Raamatun ilmoittamissa profetioissa päästä ajassa kalenterin mukaan vuotta 1844 pidemmälle. (Matt 24:36) Jeesuksen ilmoittamia ajan merkkejä, profetioita tarkkailemalla lopun lähestymistä voidaan ymmärtää. (Mark 13:24-37, Ilm 13)

Ellen G White, joka näki lopun odotuksen, iloitsi Herran puoleen kääntyvistä, vaikka vastusti aina lopunajan aikalaskelmia. Ellen G White sai profetian lahjan vuonna 1844 suuren pettymyksen jälkeen. Ellen G White oli erotettu metodistikirkosta omien käsityksiensä vuoksi. Kun milleriläinen liike (n.100 000 jäsentä) hajosi pettymyksen jälkeen kolmannes heränneistä jatkoi uskon tiellä, ja adventtikirkko perustettiin 1860 luvun puolessa välissä. Millerin lopun odotuksen liike koostui useiden seurakuntien jäsenistä; Metodisteista, episkopaaleista, babtisteista, presbyteereistä, kongregationalisteista, luterilaisista, reformoiduista, ym. Heillä ei ollut aikomusta perustaa omaa yhtä kirkkoa. Pohjois-Amerikassa vaikuttivat silloin monet kristilliset piirit, jotka olivat paenneet Euroopasta keskiajan uskontopakkoa. Amerikan perustuslaki 1776 takasi uskonnonvapauden.

Babtisti William Miller perusti aikalaskelmansa Raamatun aikaprofetiaan 2300 illasta ja aamusta. (Dan 8:14) Miller löysi varman ja oikean Raamatun profetian, osasi laskea sen vuosissa, mutta erehtyi hiukan profetian tulkinnassa. Miller luuli “pyhäkön puhdistamisen” tarkoittavan maan puhdistamista ja siten Herran paluuta. Ellen G White joka jatkoi uskonpuhdistuksen perinteitä, sai profetian lahjan kautta uutta valoa, jonka avulla profetia selitettiin loppuun asti. Selvisi että pyhäkön puhdistaminen tarkoittaa taivaallisen pyhäkön puhdistamista. Vanhan liiton pyhäkköpalveluksen suuri sovituspäivä oli esikuvaa pyhäkön puhdistamisesta. (Hebr 8:5) Koko VT:n pyhäkköpavelus oli vertauskuvaa oikeasta taivaallisesta pyhäkköpalveluksesta! Taivaan Pyhäkkö on Ylipappimme Jeesuksen Kristuksen palveluspaikka Jumalan oikealla puolella. (Hebr 8:1-2, 9:11-12, 7:24-25)

Herran paluun odotus oli suuri tapahtuma, joka aiheutti paljon polemiikkia ja mediauutisia. Elämä pysähtyi. Viljelijät jättivät satonsa korjaamatta. Teollisuutta pysähtyi, kauppaliikkeitä suljettiin odottamaan Jeesusta. Poliitikot pitivät rippipuheitaan julkisesti, ja pyysivät esirukouksia sieluilleen. Rikkaat lahjoittivat rahaa köyhille. 100 000 ihmistä kokoontui odottamaan Jeesusta. He rukoilivat ja ylistivät kirkoissa ja kokouspaikoissaan. Missään dokumenteissa joita mm. sanomalehdet kirjoittivat, ei kuitenkaan mainita valkeita maailman lopun odotusvaatteita. Valkeat maailmanlopun odotusvaatteet on mielikuvituksen tuotetta.

Jeesuksen odotus on tietenkin oltava lopun ajan seurakunnan tuntomerkki. Tämän päivän Raamatun ymmärryksen valon mukaan on selvää ettei aikamääriä kalenterin mukaan voida Herran paluun tapahtumalle asettaa.

Lisää tärkeätä aiheesta:

http://www.netikka.net/jarinraamattuhotelli

- “Ylipappimme Jeesus Kristus. Johdanto aikaprofetian 2300 iltaa ja aamua ymmärtämiseen” Osasto 10.
- “Aikaprofetia 2300 iltaa ja aamua” Os. 10.
- “Profeetallinen aikalaskenta vuosi = päivä periaatteella” Os. 10.
- “Profetian Hengen lahja./ Väärät profeetat/ Ellen G White” Os. 10.
- “Tutkiva tuomio. Taivaallinen oikeudenkäynti” Os. 14.
- “Profetiat jotka toteutuvat parhaillaan” os. 10.
- “Uusi ja vanha liitto” Os. 15.
- “Koska maailmanloppu tulee?” Os.9.
- “Jeesuksen tulo. Herran päivä. Toinen adventti” Os.9.
- “Ajan merkit ja lopun ajan lähestyminen” Os. 9.
- “Aikamme nyt. Mitä Jeesus ajastamme sanoi?” Os. 9.
- “Jeesuksen tulo. Näkyvällä vai näkymättömällä tavalla?” Os.9.
- “Pilkkaajat lopun aikana.” Os. 9.
- “Adventtikirkon synty” Os. 7.
- “Vapahtajamme Jeesus. Puolustajamme tuomiolla” Os. 3.

Siunausta
jari laurila

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu