Uusi-Ukki Paluu ihmisyyteen

"Anteeksi pyytäen tahtoisin luoksenne tulla, etsien syytä, vaan mitä syytä on mulla". Eilisen avaukseni, joka taas sai kiitettävästi lukijoita, ja vastavaäittäjiä, hämmensi minua. Varsinkin viimeisen vastaajan huomautus kielenkäytöstäni, jäi vaivaamaan.

Olen aina pyrkinyt Opettajani Jompen tavoin, säilyttämään korrektin kielenkäytön kirjoituksissani. Toisaalta minua häiritsee tavattomasti, nuo punikittelijat ja kaikenmaailman homostelijat.

Silloin tulee heille vastattua voimasanoja viljellen, jotta viestini menisi paremmin perille. Minun uskovainen äitini, aina varoitti kirosanojen käytöstä, mutta hän myöskin korosti, jos kirosana sanotaan vain sanomisen vuoksi, eikä se tule sydämestä, silloin se ei ole niinkään vaarallinen.

Näin äitini opasti Ukki poikaansa joka oli jo silloin poikasena kova kiroilemaan. Tästä näemme sen todellisen äidinrakkauden, hän halusi kuitenkin tukea kiroilevaa Ukki poikaansa.

Niin todellakin minun Kiroiluni, eivät tule sydämestä, ne ovat vain sanan helinää ilman mitään sen kummempia tarkoittaen. Onhan se hyvinkin ruma ja sivistymättömän ihmisen merkki, on tunnustettava. Pitää koettaa pestä suuttaan saippualla. Niinhän Opettaja koulussa aina teki Ukilta, monet monet kerrat, ja taatusti vanhempieni toivomuksesta, että sellainen tapaus.??
8229
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

"Minulle kans, sano pikku härkä".

Äänestä

muistuttaa toweri Uusi-ukkia ja erityisesti puolueen johtoa kunniakkaiden työväeliikkeen perinteiden vaalimisesta.

Minä en äänestä SDP,tä jos sen puheenjohtaja ei sano puheensa lopuksi "Wensheremos", ja kolminkertainen ureaa huuto pitää myös olla ohjemassa.
Kulakkien (maanviljelijöiden) tuhoisasta vaikutuksesta suomen talouteen pitää myös jaksaa muistuttaa.

Äänestä

Ukki tahtoo käyttäytyä korrektisti ja käyttää sivistynyttä kieltä. Tuo osoittaa Ukilla olevan jonkinastaista ymmärrystä kohteliasuudesta ja fiksuudesta.

Ukki kuitenkin tuhoaa omia tavoitteitaan käyttämällä opettajanaan Kapia, palstan pahinta törkyilijää ja ala-arvoisinta käytöstä osoittanutta sikailijaa.

Miksi sinä Ukki pilaat itsesi Kapia seuraamalla?

Äänestä

kapiin verrattuna.
Mutta pyytää demarimaisesti anteeksi, kuten Gustaasonnikin tapaus Mannolan kohdalla.
Eipä täällä palstalla nyt paljoa anteeksi pyydeltävää olekkaan, sillä puolin jos toisinkin sitä sanotaan.
Kapi vain on muuten pipi, joka luulee joku olevansa.

Saahan ukki demari olla, sillä eihän meille kaikille ole annettu tarpeeksi ymmärtämystä, jotta osaisimme ajatella omillakin aivoilla omaksi parhaaksemme.
Demarithan eivät sellaista suvaitsekkaan.
Sosssudemu menee vaikka mereen, jos johto niin käskee säästämään, jotta niiden johtorosvoille jäisi enemmän.

Yksi asia vain vaivaa, miksi noinkin jotenkin inhimillinen ihminen, kuin ukkiki on, on demari?
Äkkiä pois sieltä luusereiden sakista.
Ei demarit ole kuin köyhänkansan kusetusosasto ökyrosvojen hyväksi.

Äänestä
  • Tämän viestin Ukki sai eilen ja on tullut aatoksiin tai - vaimokulta luki ja ei antanut. Hyvä ojennus ja sait opiksi. Jatka samaan malliin, kun viljelet ystävällisiä sanoja,saat samalla mitalla. Millä mitalla mittaat toisia, samalla mitalla mitataan sinutkin. Ja etsi se malka omasta silmästäsi, sitten vasta toisten sekä pyyhi porstuasi edusta ensin omastasi jne jne. Rakasta lähimmäistä niin kuin haluaisit iteäsi rakastettavan. Nämä sanat sopivat meille kaikille täällä palstanlukijoillekin.

    Äänestä

  • Eka kerran saat kiitoksen kirjoitti:

    Tämän viestin Ukki sai eilen ja on tullut aatoksiin tai - vaimokulta luki ja ei antanut. Hyvä ojennus ja sait opiksi. Jatka samaan malliin, kun viljelet ystävällisiä sanoja,saat samalla mitalla. Millä mitalla mittaat toisia, samalla mitalla mitataan sinutkin. Ja etsi se malka omasta silmästäsi, sitten vasta toisten sekä pyyhi porstuasi edusta ensin omastasi jne jne. Rakasta lähimmäistä niin kuin haluaisit iteäsi rakastettavan. Nämä sanat sopivat meille kaikille täällä palstanlukijoillekin.

    Eli näin se meni eilen ja luetaan uudestaan:"Menehän nyt vaimokullan viereen ja pyydä vähän silittelemään, ei sitä kullattua kylläkään, menee yöunet.
    Miksi Ukki kiroilee ja julkisella palstalla vielä? Ja miksi Ukki nimittelee hänelle vieraita ihmisiä. Eikös Ukilla ole minkäänsortin käytöstapoja. Kysypä neuvoa Jompelta, miten pääset tuosta kiusallisesta nimittelystäsi. Se on sillä tavalla, että jos täällä harrastat tuollaista kielenkäyttöä, siitä et pääse irti ja nimittelet sitä vaimokultaasikin. Se on satavarma. Ja - silloin kullattu munavärkkisi ei ole vaimon ajatuksissa. Kantsii siis miettiä, millaista käyttöä annat "kullallesi" vai "kullillesi".

    Äänestä

Punikeilla ei ole koskaan ollut käytöstapoja eikä järkeä kuten jutuillasi olet osoittanut.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Uusi-Ukki kirjoitti:

"Anteeksi pyytäen tahtoisin luoksenne tulla, etsien syytä, vaan mitä syytä on mulla". Eilisen avaukseni, joka taas sai kiitettävästi lukijoita, ja vastavaäittäjiä, hämmensi minua. Varsinkin viimeisen vastaajan huomautus kielenkäytöstäni, jäi vaivaamaan.

Olen aina pyrkinyt Opettajani Jompen tavoin, säilyttämään korrektin kielenkäytön kirjoituksissani. Toisaalta minua häiritsee tavattomasti, nuo punikittelijat ja kaikenmaailman homostelijat.

Silloin tulee heille vastattua voimasanoja viljellen, jotta viestini menisi paremmin perille. Minun uskovainen äitini, aina varoitti kirosanojen käytöstä, mutta hän myöskin korosti, jos kirosana sanotaan vain sanomisen vuoksi, eikä se tule sydämestä, silloin se ei ole niinkään vaarallinen.

Näin äitini opasti Ukki poikaansa joka oli jo silloin poikasena kova kiroilemaan. Tästä näemme sen todellisen äidinrakkauden, hän halusi kuitenkin tukea kiroilevaa Ukki poikaansa.

Niin todellakin minun Kiroiluni, eivät tule sydämestä, ne ovat vain sanan helinää ilman mitään sen kummempia tarkoittaen. Onhan se hyvinkin ruma ja sivistymättömän ihmisen merkki, on tunnustettava. Pitää koettaa pestä suuttaan saippualla. Niinhän Opettaja koulussa aina teki Ukilta, monet monet kerrat, ja taatusti vanhempieni toivomuksesta, että sellainen tapaus.??

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu