Sanakiistoilla petämme ITSEMME

### Helvetti-sana on tutkimusen mukaan tullut kreikkalaisesta jumaluusopista yms.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Helvetti#Kreikkalaisten_ja _roomalaisten_haades ###

Tottakai. Ja lepopäivä-sana tulee vastaavista
alkuperäissanoista. Jokainen kieli tarvitsee
sanansa, ettei vierasperäisten sanojen varassa
tarvitsisi olla. Mutta ei sanoista kiisteleminen
asioita muuta eikä poista. Petämme vain itseämme.

Minä olen ansainnut helvetin tulen, oli sitä
helvettiä tai ei. Tai kuten Danielissa lukee
"ikuisen kauhun". Sen ansaitsen, sanoohan Jeesus
tälläkin hetkellä minulle, että sen olen ansainnut.

Mutta minä en koeta paeta tulevaa vihaa siten,
että poistaisin rangaistuksen paikan.
Kyllä minä nöyrästi myönnän ansainneeni
elinkautisen rangaistuksen, enkä mitään
armomurhaa.

Pakenen Kristukseen sillä niin on säädetty, että
jokaisen ihmisen tulee tehdä.

Gal. 3:22
Pyhä kirjoitus on kaiken sulkenut synnin
vankilaan sitä varten, että se, mitä on luvattu,
annettaisiin niille, jotka uskovat Jeesukseen
Kristukseen.
[Room. 3:9, 11:32]

En minä petä itseäni niinkuin jotkut teistä sillä,
että kokeilisin onneani, josko kaiken lain
sittenkin täyttäisin, vaikka Herran Sana sanoo,
ettei se onnistu eikä edes riittäisi kuitenkaan.
Minä maksan rakkauden velkaa ja toivon, että
minut ikuisesti armahdetaan, ei armomurhalla
vaan ikuiseen elämään.

Matt. 5:22
Mutta minä sanon teille:
jokainen, joka on vihoissaan veljelleen, on ansainnut oikeuden tuomion.
Samoin jokainen, joka sanoo veljelleen:
'Senkin hölmö', on ansainnut Suuren neuvoston tuomion,
ja se, joka sanoo: 'Sinä hullu', on ansainnut helvetin tulen.
[3. Moos. 19:17; Kol. 3:8; 1. Joh. 3:15]

Room. 5:20
Laki tuli maailmaan sitä varten, että rikkomus
tulisi suuremmaksi. Mutta missä synti on tullut
suureksi, siellä on armo tullut ylenpalttiseksi.
[Room. 3:20, 7:7,8; 1. Kor. 15:56; Gal. 3:19]

Minä näen lain raskaana päälläni varsinkin tällä
foorumilla lukiessa palautetta. Mutta sitä
suurempana sitten koen armon Herrani yhteydessä.
Että kiitos vaan lainkiihkoisille.

Ja kiitokset erityisesti alex-8:lle, että jaksaa
musituttaa helvetti-sanasta. Sillä minä todella
olen ansainnut helvetin tulen ja ikuisen kauhsituksen ja elinkautisen rangaistuksen.
En ehkä niinkään tekojeni vuoksi vaan ennen muuta
saamattomuuteni takia.

Herra armahtakoon meitä!
Antti

13

153

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ### Viimeinen viikko - meni jo
      Kirjoittanut: kolme-enkeliä
      16.4.2009 klo 14.00 ###

      3-€ tukeutuu joihinkin uskonnollisiin johtajiin
      selityksessään, että antikristuksen aika on jo
      mennyt, se viimeisin Dan 70 vuosiviikosta.
      Vastoin parempaa tietoaan tietysti, sillä olemmehan
      palstalla oikaiseet häntä useasti tässäkin asiassa.

      Viimeisistä vuosiviikoista Daniel puhuu tarkemmin
      kirjansa lopussa. Heti sen jälkeen tulee
      viimeinen tuomio, joten ei ole voinut mennä vielä.
      Älkäämme antako sananparsien pettää itseämme.
      Olemme yhä vaarassa joutua ikuisen kauhun paikkaan,
      jos emme siunaa Danielin kansaa ja Herran
      seurakuntaa ja rukoile maailman puolesta.

      Dan 12:2
      Monet maan tomussa nukkuvista heräävät,
      toiset ikuiseen elämään, toiset häpeään
      ja ikuiseen kauhuun.
      [2. Makk. 7:9; Matt. 25:46]

      • Eskatologi

        Jokainen totuutta rakastava tunnustaa, että se
        Dan 70 vv:n viimeinen vuosiviikko on edessäpäin.
        Sillä enkeli Gabriel ja enkeli Miikael tulivat
        kertomaan Danielille, mitä LOPUSSA tapahtuu.

        Jos t a h d o t t e tietää niin viimeinen vuosiviikko
        alkaa Dan 11:29 ja silloin on temppeli taas rakennettu. Piirustukset ja muu (Hes 40-) on jo
        tiettävästi valmiina, mutta temppelivuorella vielä
        komeilee moskeija. Eikä antikristuskaan vielä
        ole ilmaantunut, se viimeinen peto.
        Srk temmataan pois tieltä jossain vaiheessa ja
        sehän on varsinainen alku viimeisille päiville.

        Eskatologi


    • alex-kasi

      sillä ei sitä ole olemassakaan. Se on vain sellaista pakana harhaa joka on saanut jalansijaa kristinuskossa kun kirkko laati aikoinaan joskus 200 300 luvulla sellaista uskontoa mikä sopisi kaikille.. TOSIN on helvetin oppi muuttunut moneen kertaan sitten niiden aikojen. Sanan helvetti merkitys on valitettavasti täysin eri kuin sanan Gehenna -kuten saat huomata jos luet sitä Wíkipedia linkkiä minkä Hirvas otti esiin..

      Huomasitko kirjoitin nimesi isolla A-kirjaimella :)

      • Rakkaudessa ei ole pelkoa - 1. Joh 4:17-19 17 Jumalan rakkaus on saavuttanut meissä täyttymyksensä, kun me tuomion päivänä astumme rohkeasti esiin. Sellainen kuin Jeesus on, sellaisia olemme mekin tässä maailmassa. Pelkoa ei rakkaudessa ole, [1. Joh. 2:28, 3:21; Jaak. 2:13] 18 vaan täydellinen rakkaus karkottaa pelon. Pelossahan on jo rangaistusta; se, joka pelkää, ei ole tullut täydelliseksi rakkaudessa. [Room. 8:15] Joka rakastaa Jumalaa, rakastaa myös veljeään 19 Me rakastamme, koska Jumala on ensin rakastanut meitä. Jumalan rakkaus minussa on tullut täydelliseksi. Kun Jumala näin täydellisesti minua rakastaa, ei ole mitään syytä pelätä, vaikka alex alati vetää esiin piinaavaa piinaoppiaan.


    • ### Älä Antti pelkää ikuista piinaa
      Kirjoittanut: alex-kasi
      16.4.2009 klo 18.08
      sillä ei sitä ole olemassakaan. Se on vain sellaista pakana harhaa joka on saanut jalansijaa kristinuskossa kun kirkko laati aikoinaan joskus 200 300 luvulla sellaista uskontoa mikä sopisi kaikille.. ###

      Nykyisin Raaamtussa ei ole yhtäkään sanaa, jonka
      kohdalla tahtoisin sulkea silmäni. Ennen oli monta. Luulin että olen hyvä uskonnonharjoittaja.
      Mutta Jeesus kohtasi minut matkalla ja kertoi,
      että ansaitsen helvetin tulen:

      Matt 5:22c
      joka sanoo: 'Sinä hullu',
      on ansainnut helvetin tulen.
      [3. Moos. 19:17; Kol. 3:8; 1. Joh. 3:15]

      Jeesus sanoi, että vaikka olen ansainnut vain
      piinaa, voin lukea ansiokseni sen, että Häntä
      piinattiin minun edestäni. Usko minuun, sanoi
      Jeesus.

      Jes 53:7
      Häntä piinattiin, ja hän alistui siihen eikä
      suutansa avannut; niinkuin karitsa, joka
      teuraaksi viedään, niinkuin lammas, joka on
      ääneti keritsijäinsä edessä, niin ei hän
      suutansa avannut.
      -
      10 Mutta Herra näki hyväksi runnella häntä, lyödä
      hänet sairaudella. Jos sinä panet hänen sielunsa
      vikauhriksi, saa hän nähdä jälkeläisiä ja elää
      kauan, ja Herran tahto toteutuu hänen kauttansa.
      11 Sielunsa vaivan tähden hän saa nähdä sen ja
      tulee ravituksi. Tuntemuksensa kautta hän, minun
      vanhurskas palvelijani, vanhurskauttaa monet,
      sälyttäen päällensä heidän pahat tekonsa.

      Nostin käteni ylös ja antauduin Jeesukselle.

      Room. 11:32
      Sillä Jumala on sulkenut kaikki tottelemattomuuteen, että hän kaikkia
      armahtaisi.

      En puolustautunut lainkaan; en sanonut, että
      Mooses ei mitään puhu tuommoisesta laista, että
      ei saa lyödä veljeen tai siskoon hullun leimaa.
      Sunnuntaileimaa tai sapattisinettiä.

      Room. 4:16
      Sentähden se on uskosta, että se olisi armosta;
      että lupaus pysyisi lujana kaikelle siemenelle,
      ei ainoastaan sille, joka pitäytyy lakiin, vaan
      myös sille, jolla on Aabrahamin usko, hänen, joka
      on meidän kaikkien isä

      Minä mieluusti hylkäsin lain, joak ei minua edes
      leimaamisesta varoittanut. Uskon Herraan ja olen
      siis Aabrahamin lapsi myös, kun en lakia tunne
      enää. Aabraham on isäni siinä mielessä kuin Sana
      määrittelee ja fyysinen isäni on hän joka on,
      mutta todellinen Isäni on iankaikkinen Isä, jonka
      Jeesus minulle ilmoitti.

      Luuk. 10:22
      Kaikki on minun Isäni antanut minun haltuuni,
      eikä kukaan muu tunne, kuka Poika on, kuin Isä;
      eikä kukaan muu tunne, kuka Isä on, kuin Poika
      ja se, kenelle Poika tahtoo hänet ilmoittaa."

      Helppo minun on myöntää, että olen ansainnut
      helvetin tuomion. Mutta epäusko joskus koettaa
      mitätöidä tämän:

      Ap. t. 11:14
      hän on puhuva sinulle sanoja, joiden kautta
      sinä pelastut, ja koko sinun perhekuntasi'.

      Ap. t. 16:31
      Niin he sanoivat: "Usko Herraan Jeesukseen,
      niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi".

      Gal 5:6b
      Ainoa tärkeä on rakkautena vaikuttava usko.
      [1. Kor. 7:19; Gal. 6:15; Kol. 3:11]

      Siunaten
      Antti

      • IDENEB

        Kiitin Herraa siitä että uskominen on niin helppoa.
        Olin kiitollinen itselleni siitä, etten ole ketään
        tappanut, sillä käsky kuuluu: älä tapa.
        Jeesus sanoi: käskyn sinä tiedät, tämän: älä tapa.
        Sanoin että voitokkaasti olen sitä noudattanut.

        Mutta sitten ..
        Jeesus sanoi. Hyvä, nyt kun vielä jätät meidän
        veljiemme syyttämsien,
        niin olet oleva autuas.

        Matt. 5:22
        .. Samoin jokainen, joka sanoo veljelleen:
        'Senkin hölmö', on ansainnut Suuren neuvoston
        tuomion, ..

        Tunsin ansainneeni Suuren Taistelun ja Suuren
        Neuvoston tuomion. Ei auttanut minunkaan kuin
        ryömiä Jeesuksen jalkain juureen, pestä ne
        hiuksillani ja hajuvettä päälle pirskottaa.
        Ja Jeesus paransi sieluni haavat ja syntiset
        mustelmat ja muistelmat.

        Luuk. 8:48
        Jeesus sanoi hänelle: "Tyttäreni, uskosi
        on parantanut sinut.* Mene rauhassa."
        [Toinen tulkinta: pelastanut sinut.] [Mark. 5:34 ]

        Näytin keskaria Moosekselle; miksi et kertonut
        laissasi, ettei vastenmielisiä veljiä saa leimata
        hölmöiksi. Mitä hyötyä sinun laistasi on?
        Nyt seuraan Jeesusta enkä lakia.

        Jeesus sanoi vielä:
        muista armahtaa että armo toimisi omalla kohdalla.
        Veljemme Jaakob kirjoittaa testamentissani näin:
        " Vapauden lain mukaan teidät tuomitaan; pitäkää se mielessänne, mitä puhutte tai teettekin.
        Joka ei toista armahda, saa itse armottoman tuomion, mutta joka armahtaa, saa tuomiosta riemuvoiton. "

        (Jaak. 2:12,13)[Jaak. 1:25]

        Rakas armon laki!
        Ideneb


      • uteljas
        IDENEB kirjoitti:

        Kiitin Herraa siitä että uskominen on niin helppoa.
        Olin kiitollinen itselleni siitä, etten ole ketään
        tappanut, sillä käsky kuuluu: älä tapa.
        Jeesus sanoi: käskyn sinä tiedät, tämän: älä tapa.
        Sanoin että voitokkaasti olen sitä noudattanut.

        Mutta sitten ..
        Jeesus sanoi. Hyvä, nyt kun vielä jätät meidän
        veljiemme syyttämsien,
        niin olet oleva autuas.

        Matt. 5:22
        .. Samoin jokainen, joka sanoo veljelleen:
        'Senkin hölmö', on ansainnut Suuren neuvoston
        tuomion, ..

        Tunsin ansainneeni Suuren Taistelun ja Suuren
        Neuvoston tuomion. Ei auttanut minunkaan kuin
        ryömiä Jeesuksen jalkain juureen, pestä ne
        hiuksillani ja hajuvettä päälle pirskottaa.
        Ja Jeesus paransi sieluni haavat ja syntiset
        mustelmat ja muistelmat.

        Luuk. 8:48
        Jeesus sanoi hänelle: "Tyttäreni, uskosi
        on parantanut sinut.* Mene rauhassa."
        [Toinen tulkinta: pelastanut sinut.] [Mark. 5:34 ]

        Näytin keskaria Moosekselle; miksi et kertonut
        laissasi, ettei vastenmielisiä veljiä saa leimata
        hölmöiksi. Mitä hyötyä sinun laistasi on?
        Nyt seuraan Jeesusta enkä lakia.

        Jeesus sanoi vielä:
        muista armahtaa että armo toimisi omalla kohdalla.
        Veljemme Jaakob kirjoittaa testamentissani näin:
        " Vapauden lain mukaan teidät tuomitaan; pitäkää se mielessänne, mitä puhutte tai teettekin.
        Joka ei toista armahda, saa itse armottoman tuomion, mutta joka armahtaa, saa tuomiosta riemuvoiton. "

        (Jaak. 2:12,13)[Jaak. 1:25]

        Rakas armon laki!
        Ideneb

        Matt. 5:21
        "Teille on opetettu tämä isille annettu käsky:
        'Älä tapa.' Se, joka tappaa, on ansainnut oikeuden tuomion.
        [2. Moos. 20:13 ; 5. Moos. 5:17 ]

        22 Mutta minä sanon teille:
        jokainen, joka on vihoissaan veljelleen,
        on ansainnut oikeuden tuomion. ...

        Missä 10 käskyn laki kieltää tappamisen, siinä
        Jeesus kieltää vihoissaan viihtymisenkin.

        Uudiksi Jeesus taisi laittaa koko lain, niin
        ettei mihinkään riitä kivitaulujen kiellot?


    • Jeesus muka vain taruja ker...

      ### Aabrahamin helma ja huoma
      Kirjoittanut: jarlau
      16.4.2009 klo 21.47
      Kertomus on vanha juutalainen taru jota Jeesus käytti. Siis vanha juttu jo.
      Jeesus opetti vertauksin että kansa ymmärtäisi. ###

      Ei tuo Hengen pilkkaa sentään ole vaan anteeksi sen
      saa, mutta yököttävää kuitenkin. Kun vertaa siihen,
      että jarlau on palstalla hehkuttanut EGWtä,
      jota heidän piireissään pidetään jatkuvana
      totuuden lähteenä (spiritismimkö avulla?)
      ja katkeamatonta todistuksen ketjua egw:n
      joka sana muka.

      • uteljas

        "Kertomus on vanha juutalainen taru jota Jeesus käytti. Siis vanha juttu jo.
        Jeesus opetti vertauksin että kansa ymmärtäisi."

        Ikivanha taru vai? Missä on meidän älymme ja
        hengellinen päättelytaitomme?

        Ikivanhat juutalaiset tarut eivät voisi asettaa
        samarialaista hyväsydämisyyden päärooliin ja
        tyrmätä pappeja.
        Sitäpaitsi Jeesus oli ensimmäinen juutalainen, joka
        meni samanaikaisesti halveksitun ei-juutalaisen
        sekakansan samarialaisen kansa kaivolle.
        Vieläpä naisen. Kyllä Jeesus edusti aivan uutta.
        Ja laupiaasta samarialaisesta kertoessaan opetti
        aivan uutta suvaitsevaisuuttakin.

        Siihen asti ei tarvinnut rakastaa eikä arvostaa
        muukalaisia lainkaan. Sai jopa vihata ei-juutalaista. Kaikki laupiaan samarialaisen
        vertauksessa oleva on minun nähdäkseni oppimisen
        arvoista. Enemmän kuin aloittajan pitkät turhat
        selitykset. Tarkotan sitä ketjua, jonka tarkoitus
        oli kumota niin tuonela kuin helvetti eli kadotus.


      • ei ole kuvaus

        taivaasta. Se on metafora.


      • oikeassa
        uteljas kirjoitti:

        "Kertomus on vanha juutalainen taru jota Jeesus käytti. Siis vanha juttu jo.
        Jeesus opetti vertauksin että kansa ymmärtäisi."

        Ikivanha taru vai? Missä on meidän älymme ja
        hengellinen päättelytaitomme?

        Ikivanhat juutalaiset tarut eivät voisi asettaa
        samarialaista hyväsydämisyyden päärooliin ja
        tyrmätä pappeja.
        Sitäpaitsi Jeesus oli ensimmäinen juutalainen, joka
        meni samanaikaisesti halveksitun ei-juutalaisen
        sekakansan samarialaisen kansa kaivolle.
        Vieläpä naisen. Kyllä Jeesus edusti aivan uutta.
        Ja laupiaasta samarialaisesta kertoessaan opetti
        aivan uutta suvaitsevaisuuttakin.

        Siihen asti ei tarvinnut rakastaa eikä arvostaa
        muukalaisia lainkaan. Sai jopa vihata ei-juutalaista. Kaikki laupiaan samarialaisen
        vertauksessa oleva on minun nähdäkseni oppimisen
        arvoista. Enemmän kuin aloittajan pitkät turhat
        selitykset. Tarkotan sitä ketjua, jonka tarkoitus
        oli kumota niin tuonela kuin helvetti eli kadotus.

        Jeesus käytti silloin tunnettua tarinaa hyväkseen opettaessaan fariseuksille katumusta ja kääntymystä. Vilkaise vaikka piispa Nikolaisen kommentaari.


      • Jeesusta
        oikeassa kirjoitti:

        Jeesus käytti silloin tunnettua tarinaa hyväkseen opettaessaan fariseuksille katumusta ja kääntymystä. Vilkaise vaikka piispa Nikolaisen kommentaari.

        Ei oel mitenkään mahdollista että juutalaisissa kertomuksissa halveksittu samarialainen nousisi sankariksi. Mutta teidän mielestänne Jeesus ei tuonut mitään uutta. Vanha laki on teillä edelleen pääroolissa ja hyvät teot mittarina. Ei juutalaisissa taruissa voitaisi opettaa että köyhä pääsee taivaaseen ja rikas joutuu helvettiin. Eikä kukaan juutalainen ennen Jeesusta mennyt samanaikaisesti halveksitun samarialaisen kanssa kaivolle. Saati sitten pyytänyt tältä vettä, vieläpä naiselta. Jeesus toi aivan uutta kehiin ja se tekisi sullekin hyvää.


    • Kun kirjoitin sovinnaisella tavalla alexille,
      ei kelvannut sekään. Pelkkää ivaa tuli takaisin.
      Miksi jotkut sielut ajelehtii rauhattomina?

      /// Ei Jeesus puhunut koskaan
      Kirjoittanut: alex-kasi
      16.4.2009 klo 02.41
      helvetistä.
      Ei Raamatussa ole oikeastaan alkujaan edes sellaista sanaa kuin "helvetti".
      Koko helvetti touhu on muualta tullutta harhaoppia \\\

      Alex-8 tuossa väittää, että Raamattuun on lisätty
      "helvetti"-sana. En oel löytänyt sellaista sanaa
      Raamatusta. Tosin en paljon ole Raamattua lukenutkaan.

      Jospa alex esittäisi meille ne jakeet, jotta
      näemme itsekin, ettei "helvetti"-sana siihen sovi.
      Ja aisiayhteys toivottavasti paljastaa, ettei
      todellakaan sovi.
      Sitäpaitsi Jeesus sanoi, että Jumala on hyvä
      kiittämättömille ja pahoille. Siksi minäkin olen
      koettanut sellainen olla. Alex varmaankin samasta
      syystä.

      Matt. 5:45
      jotta olisitte taivaallisen Isänne lapsia.
      Hän antaa aurinkonsa nousta niin hyville kuin
      pahoille ja lähettää sateen niin hurskaille
      kuin jumalattomille. [Ef. 5:1]

      Ps. 68:18
      (68:19) Sinä astuit ylös korkeuteen, otit
      vankeja saaliiksesi, sait ihmisiä lahjaksesi:
      niskoittelijatkin joutuvat asumaan Herran Jumalan tykönä.

      Hyvän tuttavani puolitutulta kuulin, että Jeesus
      olisikn, alkukantaisen kielen mukaan, käyttänyt
      sanaa "paratiisi", eikä sanaa "helvetti".
      Se sopisikin paremmin, sillä Jumala on Rakkaus.

      Minua lohduttaisi suuresti, jso vaikkapa alex
      voisi vakuuttaa, että myös Danielin kirjan loppuun
      on vasta jälkikäteen - harhaoppina - lisätty jae iäti kestävästä
      rangaistuksesta jumalattomille.

      Dan 12:2
      Ja monet maan tomussa makaavista heräjävät,
      toiset iankaikkiseen elämään, toiset häpeään
      ja iankaikkiseen kauhistukseen.

      Toivon ettei iankaikkista kauhistusta olisikaan.
      Ehkä alex pystyy selittämään tuonkin jakeen
      tyhjäksi. Se rauhoittaisi tällaista kiittämätöntä
      ja pahaa ihmistä suuresti.    

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      96
      1535
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      54
      1053
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      403
      921
    4. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      163
      900
    5. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      56
      743
    6. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      124
      737
    7. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      678
    8. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      645
    9. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      57
      641
    10. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      76
      632
    Aihe