Philip Mauron kanta

Philip Maurolla on kirjassaan "Israelin Toivo" (1922) jännä näkemys siitä, että se ensimmäinen eli veriliitto tyssäs siihen kultaiseen vasikkaan ja sitä ennen annetut lupaukset eivät enää ole voimassa. Sen jälkeen keskityttiin vain ajalliseen valtakuntaan eikä pappivaltakuntaan:

Jumalan ensimmäinen liitto Israelin kanssa oli hyvin laaja ja kattava, mutta se oli ehdollinen. Toisin sanoen, Jehovan lupausten voimakkuus riippui eräistä ehdoista, jotka israelilaisten oli sitouduttava täyttämään. Tässä ovat ne liiton ehdot, jotka Jumala tarjosi ja jotka ”koko kansa” hyväksyi:

”Jos te nyt kuulette minun ääntäni ja pidätte minun liittoni” - pane
merkille nämä ehdot - ”niin te olette minun omaisuuteni ennen kaikkia
muita kansoja; sillä koko maa on minun. Ja te olette minulle
pappisvaltakunta ja pyhä kansa” (2.Moos. 19:5,6).

Kansan täyttäessä nämä ehdot, Jumala lupasi heille kolme asiaa:
(1) omaisuuskansa, (2) pappisvaltakunta,
(3) pyhä kansa. Tähän Siinailla tehtyyn liittoon
ei sisältynyt lupausta maallisesta valtakunnasta.

Niinpä Mooses, toimiessaan tämän liiton välimiehenä, kutsui kansan vanhimmat ja
asetti heidän eteensä nämä sanat, niin kuin Herra oli käskenyt. ”Niin koko kansa
vastasi yhtenä miehenä ja sanoi: ’Kaiken, mitä Herra on puhunut, me teemme’” (jakeet 7,8). Näin liiton ehdot tulivat hyväksytyiksi molempien osapuolten kesken.

Sen jälkeen Jumala puhui heille ne sanat, jotka heidän täytyi pitää, ne kymmenen
käskyä (2.Moos. 20. luku). Hän myös antoi Moosekselle ”oikeudet”, joiden
mukaisesti heidän välisiään suhteita oli hallittava (luvut 21-23). ”Ja Mooses tuli ja
kertoi kansalle kaikki Herran sanat ja kaikki hänen säädöksensä. Niin koko kansa
vastasi yhteen ääneen ja sanoi: ’Kaiken, mitä Herra on puhunut, me teemme’” (2.Moos. 24:3).

Näin lain sopimus oli saanut kirjallisen asunsa ja se asetettiin voimaan mitä juhlallisimmalla tavalla; se oli veriliitto, joka oli kaikista liitoista sitovin. Mooses otti
”liiton kirjan” eli kirjakäärön, johon sopimus oli kirjoitettu, luki sen julkisesti
kansankokouksessa, otti verta ja vihmoi sitä kansan päälle ja sanoi: ”Katso, tämä on
sen liiton veri, jonka Herra on tehnyt teidän kanssanne kaikkien näiden sanojen
perusteella” (2.Moos. 24:6-8). Huomaamme tässä ”vanhan liiton veren”; voimme siis
tarkistaa, millä tavalla ”uuden liiton veri” poikkeaa siitä (Matt. 26:28; Hepr. 13:20).

Jo neljänkymmenen päivän kuluttua liitto oli rikottu kauhistuttavalla epäjumalanpalveluksella, kultaisen vasikan palvonnalla ja häpeämättömillä tavoilla,
joilla kansa Aaronin johdolla sitä palvoi (2.Moos. 32. luku). Voimme huomata, että
tätä liittoa ei koskaan enää ratifioitu kansan kanssa. Meidän tulisi nähdä nykyaikana,
mitkä olivat tämän liiton vaikutukset, mutta kaikkein tärkeimpänä myös ymmärtää,
että nuo kolme ihmeellisen kirkasta liiton lupausta 2.Moos. 19-24. luvuissa oli
varattu toiselle kansalle, todelliselle Israelille. Heistä apostoli Pietari kirjoittaa, että Jumala oli erillään kaikista olosuhteista ja ehdoista oli tehnyt nämä ”valituksi
suvuksi, kuninkaalliseksi papistoksi, pyhäksi heimoksi, omaisuuskansaksi” (1.Piet. 2:9).

Kun israelilaiset palvoivat kultaista vasikkaa, Jumala aikoi tuhota heidät ja tehdä
Mooseksesta suuri kansa (2.Moos. 32:10). Vaikka Hän olisi näin tehnyt, Hän olisi
kuitenkin täyttänyt lupauksensa ”Aabrahamille ja hänen siemenelleen” (Gal. 3:16).
Olihan Mooseskin Aabrahamin jälkeläisiä, kutsuttu ja valittu tähän tehtävään.
Samasta syystä seuraa, että kun Jumala täytti nuo lupaukset Jeesuksessa
Kristuksessa (Gal. 3:7,29), Jumala oli pitänyt liittonsa Aabrahamin kanssa sekä
kirjaimessa että hengessä.

Mutta kun Mooses rukoili kansan puolesta, niin Jumala säästi kansaa ja käski
Moosesta johtamaan heidät maahan, jonka Hän oli luvannut Aabrahamille, Iisakille ja
Jaakobille (2.Moos. 33:1). Hän teki vielä toisen liiton, rikottua veriliittoa
alempiarvoisemman, koska tämä oli rajoitettu ainoastaan siihen, että he voisivat
mennä ottamaan haltuunsa Kaanaan maan (2.Moos. 34:10,11).

Nuo ehdot ja lupaukset on esitetty vielä uudelleen 5. Mooseksen kirjassa, jossa
Mooses kirjoittaa:

”Nämä ovat sen liiton sanat, jonka Herra käski Mooseksen tehdä
israelilaisten kanssa Mooabin maassa, sen liiton lisäksi, jonka hän oli
tehnyt heidän kanssaan Hoorebilla” (5.Moos. 29:1).

Israelin kansan historia osoittaa, että he rikkoivat myös tämän liiton, ei ainoastaan
jostakin yksityiskohdasta, vaan kokonaan, menettäen peruuttamattomasti kaikki
siunaukset ja saaden kaikki niiden kiroukset. Nämä liitot oli lopullisesti tehty tyhjiksi
(mm. 2.Kor 3:11; Hepr. 10:9), ja jäljelle jäi kaikista liitoista vain yksi, ”ikuinen liitto”
eli ”uusi liitto”, jonka takaajana on Jeesus Kristus (Hepr. 7:22), Hän, joka täytti kaikki
liiton ehdot täydellisellä kuuliaisuudellaan aina ”kuolemaan saakka”. Hän on myös
liiton välimies (Hepr. 9:15; 12:24); tämän liitto on sinetöity Hänen omalla verellään
(Luuk 22:20).

Niinpä siis Jumalan ehdollisten lupausten liitot maallisen kansan, ”lihallisen
Israelin”, kanssa ovat liittojen rikkomisen takia tehty tyhjiksi. Sen sijaan kaikki
lupaukset, joihin ei liittynyt ehtoja, täyttyivät heille Mooseksen ja Joosua kautta
viimeistä piirtoa myöden. Jumala on vaikuttanut sen, että nämä tapahtumat on
kirjoitettu muistiin selkeästi, kuten olemme nähneet.

Silmäilemme nyt lyhyesti joitakin merkintöjä, jotka Mooses teki koskien liittoa, johon
israelilaiset joutuivat ottaessaan omakseen maan, jonka Jumala oli luvannut heidän
isilleen:

Hyvin täsmällinen profetia löytyy 4.Moos. 33:55,56, jossa Jumala sanoo selvästi
Mooseksen kautta, mitä heille on tapahtuva, jos he eivät aja pois sen maan asukkaita, niin kuin Hän oli heitä toistuvasti käskenyt. Ensimmäinen seuraus oli, että nämä kansat, jotka jäisivät paikoilleen, tulisivat heille ”okaiksi silmiinne ja tutkaimiksi kylkiinne, ja he ahdistavat teitä siinä maassa, jossa te asutte”. Ja
vieläkin vakavampaa: ”Ja silloin minä teen teille, niinkuin aioin tehdä heille”. Se,
minkä Hän oli aikonut tehdä noille epäjumalan palvelusta harjoittaville kansoille, oli
niiden tuhoaminen ja ajaminen pois siitä maasta. Tämä profetia on täysin toteutunut maalliselle Israelille.

5.Moos. 4:1 on yhteenveto liitoista. He oli aina kuulleet Jumalan oikeuksista ja
tuomioista. Näillä nimenomaisilla ehdoilla heidän oli mentävä ottamaan omakseen
luvatun maan. Jokainen siunaus, mistä suinkin oli ollut puhetta, riippui näistä
ehdoista. Tässä luvussa pannaan erityistä painoa toiseen käskyyn (jakeet 15-24),
koska juuri sen rikkomisen tähden Siinailla tehty liitto oli tyhjentynyt. Nyt Jumala
tekee koko kansalle tiettäväksi - ja kirjoituttaa sen muistiin - mitkä olisivat
rangaistusseuraukset, jos he rikkoisivat tämän alempiarvoisemmankin liiton. Kaiken
lisäksi Hän vannoo sen heille valalla: ”Minä otan tänä päivänä taivaan ja maan
todistajiksi teitä vastaan, että teidät äkkiä hävitetään siitä maasta, johon te menette
Jordanin yli ottamaan sen omaksenne; te ette saa kauan elää siellä, vaan teidät
tuhotaan kokonaan” (jae 26). Täyttäisikö Jumala sanansa? Tulisivatko taivas ja maa
todistamaan, että Jumala ei tarkoita sitä, mitä Hän sanoo?

Meidän on myös huolellisesti pantava merkille armon lupaus (jakeet 29,30), joka
täyttyisi heille, kun heidät on hajotettu pakanoiden keskuuteen (jakeet 27,28),
jokainen, joka kääntyisi Herran puoleen:

”Mutta sitten sinä siellä etsit Herraa, sinun Jumalaasi, ja sinä löydät hänet, kun kysyt häntä kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi. Kun
olet ahdistuksessa ja kaikki tämä kohtaa sinua aikojen lopussa, niin sinä palajat Herran, sinun Jumalasi, tykö ja kuulet hänen ääntänsä”.

Tämä on lupaus Kristuksen evankeliumista. Se on toistettu Jesaja 55:7 (”Daavidin
lujat armot”, Jes. 55:3, Apt. 13:34). Paavali tuo sen uudelleen esille 2.Kor. 3:16. Se
on ainoa toivo luonnolliselle Israelille ja koko ihmiskunnalle. Ehtona on ”palaaminen
Herran tykö” (ts. tehdä parannus) ja ”kuulla Hänen ääntänsä” (olla kuuliainen
evankeliumille, joka tulee uskossa Jeesukseen Kristukseen).

Näin siis Philip Mauro.