Torstaina 16.4 oli pienehkö juttu Iltasanomissa, joka ei mitenkään liity vältämättä ajankohtaiseen keskusteluun suoraan muuten, kuin että taas EU-kriittisiä koetetaan mollata propagandistisella
tavalla.
Tällä kerralla kohteena oli EU-vaaliehdokas perussuomalaisten puh.joht Timo Soini.
Jutussa Veikko Vennamon poika (joka ei ole kunnostautunut oikein missään, muuten kuin tekniikan ylioppilaana?)kuvasi, että isänsä (PS-puolueen edeltäjän SMP:N perustaja)nousisi haudastaan, jos tietäisi Soinin jutut. Tämä kun on pojan mukaan Veikko-isävainaan vastainen, vastustaesaan EU:ta ja ollessaan maahanmuuttokriittinen.
Juttu oli vängätty Pekka-pojan lausumana sellaiseksi, että koska Veikko oli itsekin evakko, niin hän ymmärtäisi maahanmuuttajia. Ja että Vennamo oli aina Eurooppaan kallellaan(EU:iin, ei kuvattu kunnolla miten?).
Propagandaväitteet ovat asiattomia:Vennamo oli itsenäisyysmies, ja EU:ia ei ollut vielä nykyisenä köyhiä riistävänä liittovaltiona muuten kuin sekavissa mielikuvissa jossakin päin. Samoin nykyinen silmitön ja sekavan rajaton maahanmuuttouttaminen (johdettuna jostakin EU:n johdosta kansojen sekaannuttamiseksi ja harhauttamiseksi?)on vain jo itse pakolaistenkin kyykyttämistä ja EU-propagandistien pelinappilana hyödyntämistä. Kyllä EU:sta vapaa Norjakin on osannut paljon paremmin auttaa maahanmuuttajia.
Karjalaisten evakkojen asutuspolitiikkaa ei voi verrata nykyiseen kansainväliseen tilanteeseen lainkaan. Ja siihen, että Suomi ei enää itse saa päättää asioistaan edes siten, että täällä olisi pakolaisella hyvä kotoutua. Kun Suomea ei enää EU:ssa kohta ole edes. Valta on siellä jossain kaukana eduskunnan mäeltä...

Vastaukset 1
Vanhimmat
Ruotsinkielisiltä ei armoa Karjalan pakolaisille herunut vaan "laittoivat ovensa oikein takalukkoon" kuten Johannes Virolainen sanoi.