Papin ja poliisin häävalmistelut polttareineen olivat aivan farssimaisia. "Lääkäri"-kaaso osoittaa sellaista tahdonvoiman puutetta ja saamattomuutta, että tuollainen tyyppi ei voi "valmistella väitöskirjaa".
Palomies on symppis mutta täysi nahjus. Ei mitään tahtoa tai toimintakykyä.
Eipäs-juupas-häävalmistelut ja Tuijan ylinäytelty tai ehkä vain ylikäsikirjoitettu morsian: ei tänä päivänä ole (Helsingissä!) yhtään naista, pappi tai ei, joka valmistelisi noin omat häänsä: kaikille kansallispuvut, limodaadia, lapsi polttareihin, poliisi-sulhanen lausuu runoja...
Hohhoijaa. Ei ei ei.
Näiden sekoilujen lisäksi samaan iltaan mahdutettiin vielä tuo Onnin omistava suhtautuminen Mauriin - ja että Mauri lähtisi mukaan tuohon ohjailuun: oma rakas lähtisi yksin Espanjaan... Ei ei ei.
Tänään ei ollut muuta uskottavaa kuin Ilona.
Pohjanoteeraus tänään?
6
1244
Vastaukset
- hohhoijaa....
jahnanjahnan.
- Toosa kiinni
Ekan kerran en jakssanut katsoa, vaan suljin toosan. Enpä olisi uskonut, että niin hulluksi juttu menisi.
- en ole jaksanut
katsoa enää aikoihin. Viimeksi katsoin silloin, kun Mirja (oliko nimi oikein)oli vielä teini-ikäinen ja asui kotona. Taitaa tuosta olla jo monta vuotta. Silloin se oli vielä katsomisen arvoista!
- mistä tiedät
en ole jaksanut kirjoitti:
katsoa enää aikoihin. Viimeksi katsoin silloin, kun Mirja (oliko nimi oikein)oli vielä teini-ikäinen ja asui kotona. Taitaa tuosta olla jo monta vuotta. Silloin se oli vielä katsomisen arvoista!
ettei ole katsomisen arvoista, kun et ole vuosikausiin katsonut? Uskotko todella kaiken, mitä nämä reikäpäät täällä kirjoittavat?
- minkä mainitsit
mistä tiedät kirjoitti:
ettei ole katsomisen arvoista, kun et ole vuosikausiin katsonut? Uskotko todella kaiken, mitä nämä reikäpäät täällä kirjoittavat?
Tämä ihan näin keskustelun sivusta... Käsittääkseni tämä on avoin keskustelupalsta, jossa sääntöjen puitteissa on kenellä tahansa oikeus ilmaista näkökantansa. Ei se, että suhtautuu kriittisesti Kotikadun nykytilaan tee kenestäkään "reikäpäätä".
- nyt ne vaaleanpunaiset
minkä mainitsit kirjoitti:
Tämä ihan näin keskustelun sivusta... Käsittääkseni tämä on avoin keskustelupalsta, jossa sääntöjen puitteissa on kenellä tahansa oikeus ilmaista näkökantansa. Ei se, että suhtautuu kriittisesti Kotikadun nykytilaan tee kenestäkään "reikäpäätä".
lasit silmiltä pois. Toki keskustelupalstalla on mielipiteitä sekä puolesta että vastaan. Jos et sitä vielä tiennyt niin näiden "asiallisten" kirjoitusten joukkoon mahtuu myös melkoinen joukko ei-niin-asiallisia-viestejä, provoja unohtamatta. Esimerkkinä mainittakoon nyt vaikka tämä runkkaus-tyyppi....kriittistä, asiallista keskusteluako????? Ja kyllä se vain on tosiasia, että jos ei ole kotikatua vuosiin katsonut, niin ei todellakaan pysty ottamaan kantaa viime aikojen tapahtumiin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2314148Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1122614Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit382345Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?811426Vaikea tilanne
Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te1141394- 481169
- 771075
- 59943
- 45926
Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme
Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu58911