USA ja Israel eri linjoilla

http://yle.fi/uutiset/ulkomaat/2009/04/yhdysvallat_ja_israel_eri_mielta_rauhanprosessin_perusteista_685260.html

Tuon uutisen mukaan USA haluaisi palestiinalaisille oman valtion, mutta Israel ei. Miksi noin?

Eikös palestiinalaisille kuuluisi se, mikä heillä on joskus ollut? "Yli puolet koko palestiinalaisväestöstä karkotettiin kodeistaan vuosina 1947-1949 sodassa, jonka yhteydessä Palestiina jaettiin juutalaiseen ja arabivaltioon ja Israelin valtio perustettiin. Vuoden 1967 sota aiheutti toisen palestiinalaispakolaisten aallon, kun Israel miehitti loputkin Palestiinasta." http://www.kaapeli.fi/akys/WhyPalestine.html

USA näyttäis nyt siis (kerrankin) olevan oikealla asialla tuolla rauhanprosessin peruslinjallaan. Muuten USA:n toiminta ei ei ole ollut järin kehuttavaa: "
Poliittisella rintamalla Yhdysvallat kieltäytyy arvostelemasta käytännöllisesti katsoen mitään Israelin politiikan piirrettä ja käyttää veto-oikeutta sellaisiin YK:n päätöksiin, joilla pyritään taivuttamaan Israelia tunnustamaan laillisia ja moraalisia velvoitteitaan. On erityisen vaikeaa saada mitään Israelille kriittistä ääntä kuuluville Yhdysvaltain tiedotusvälineissä tai julkaista sellaisia tutkimustuloksia, jotka sisältävät jotakin negatiivista. Toimittajat ja tutkijat, jotka uskaltavat tehdä tällaista, menettävät usein työpaikkansa."

9

403

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • IronMätäs

      tapahtuu liian itsenäisesti esiintyville toimittajille ym.???

      • Nehän tapetaan Venäjän johdon vastustajien toimesta, jotta johto joutuisi epäsuosioon. Yritetään siis lavastaa Kremlin piikkiin, kuitenkaan häävisti onnistumatta. Menee kuitenkin täydestä kaltaisillesi löyhäpäille ja sekös minua huvittaa.


      • IronMätäs
        Kairakettu kirjoitti:

        Nehän tapetaan Venäjän johdon vastustajien toimesta, jotta johto joutuisi epäsuosioon. Yritetään siis lavastaa Kremlin piikkiin, kuitenkaan häävisti onnistumatta. Menee kuitenkin täydestä kaltaisillesi löyhäpäille ja sekös minua huvittaa.

        lohdutat itseäsi? - et voi olla noin naiivi; tuota samaa selitystä voi soveltaa aina ja kaikkialla muuallakin ,eikä se selitä mitään.
        Kaikessa voidaan nähdä tekaistu salaliitto,jotta vaikeat asiat saadaan "selitettyä".
        Sopiiko tuota selitystäsi soveltaa myös USA:ssa ja Israelissa ?

        " Menee kuitenkin täydestä kaltaisillesi löyhäpäille ja sekös minua huvittaa."


      • IronMätäs kirjoitti:

        lohdutat itseäsi? - et voi olla noin naiivi; tuota samaa selitystä voi soveltaa aina ja kaikkialla muuallakin ,eikä se selitä mitään.
        Kaikessa voidaan nähdä tekaistu salaliitto,jotta vaikeat asiat saadaan "selitettyä".
        Sopiiko tuota selitystäsi soveltaa myös USA:ssa ja Israelissa ?

        " Menee kuitenkin täydestä kaltaisillesi löyhäpäille ja sekös minua huvittaa."

        Esitäs pitävät todisteet Kremlin syyllisyydestä.

        Eipä löydy, on vain sinun vilkas mielikuvituksesi.


      • IronMätäs
        Kairakettu kirjoitti:

        Esitäs pitävät todisteet Kremlin syyllisyydestä.

        Eipä löydy, on vain sinun vilkas mielikuvituksesi.

        Sinulla,parahin toweri, kun väitit Venäjän valtion vihollisten tappaneen...joten..:)


      • IronMätäs kirjoitti:

        Sinulla,parahin toweri, kun väitit Venäjän valtion vihollisten tappaneen...joten..:)

        Ei tämä mikään oikeussali ole.


    • juontaa

      Iso-britanniaan ja YK:n,silloinen palestiina oli Iso-britannian alusmaa ja juutalaiset muuttivat sinne sankoin joukoin..kriisiä tuli ja Iso-britannia halusi luopua koko siirtomaastaan...kriisi siirtyi YK:lle joka meni typeryyksissään antamaan Israelille itsenäisyyden eli luovutti maan joka kuului palestiinalaisille Israelille(juutalaisille).Ja koska USA:ssa asuu paljon juutalaisia sai Israel sieltä tukea...miksiköhän ihmeessä juutalaisten piti paeta juuri palestiinaan 2.n maailmansodan aikoina...miksei vaikka Argentiinaan???

    • kodeistaan?

      Ketään ei KARKOITETTU. He lähtivät Jordanian KEHOTUKSESTA ja VAPAAEHTOISINA. Jordania halusi säästää omiensa henkiä sotatoimissa, jotka arabit aloittaisivat, ja ilmoitti, että pian Israel on tuhottu, ja lähteneet voivat palata koteihinsa parin kuukauden päästä. Muslimi lähti muslimin pyynnöstä. No, Jordania lupasi heille liikaa.

      • Vaikka olisivat lähteneetkin vapaaehtoisesti turvaan taisteluja, mutta jos ei päästetty sodan loputtua takaisin asuinsijoilleen, niin karkotuksesta siinäkin on kyse.


    Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      196
      1502
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      140
      944
    3. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      58
      921
    4. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      85
      902
    5. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      53
      816
    6. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      260
      711
    7. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      10
      710
    8. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      338
      671
    9. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      58
      664
    10. Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?

      "Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol
      Maailman menoa
      74
      636
    Aihe