Saddam Hussein uskoon

Reagoin eilen voimakkaasti Saddam Husseinin pidätykseen.
Katsoin internetistä MTV 3 uutisista kansanjoukkojen lynkkausmieltä. "Kuolema Saddamille!" huusivat ihmiset. Toisaalta katselin elämänsä raunioilla olevaa nääntyvää Saddamia, joka on menettänyt aivan kaiken, ihmisarvosta lähtien. Pojatkin häneltä sota tappoi.
Pienestä piilostaan ylös kömpineenä hän oli niin säälittävä näky, että rukoilin hänen puolestaan.
Jouduin oikein kysymään Jumalalta: riittääkö Golgatan työ sovittamaan tuon diktaattorinkin synnit. Pyhä Henki vakuutti sydämessäni: Kyllä, kaikkien ihmisten pahimmatkin synnit on Jeesus verellään ja kuolemallaan sovittanut.
Yhdessä vaimoni kanssa huomasimme, että myötätuntomme siirtyi tuon murhaajan puolelle.

Rukoilen edelleen pelastusta tälle ihmiskunnan merkittävälle murhaajalle. Mikä todistus koko maailmalle olisikaan hänen uskoon tulonsa.

Ihmisten tuomion hän varmasti ansaitsee vaikka tulisi uskoonkin. Mutta todellinen tuomio odottaa häntä, kuten kaikkia ihmisiä, tämän elämän jälkeen.
Ellei Saddam asetu Golgatan ristin eteen ja siirrä uskoen syntitaakkaansa Jeesuksen sijaisuhriin, niin mikään ei voi pelastaa häntä ikuiselta tuomiolta.
Sama on totta Sinunkin kohdallasi. "Kaikki ovat syntiä tehneet..." Room. 3:23.

Jeesus kuoli ristillä myös Sinun paikkasi ottaen. - Kun Sinä nyt otat vastaan Jeesuksen elämäsi Herraksi, niin syntisi siirretään Jeesuksen kuolemantuomioon, joka tapahtui Golgatan ristillä, Jerusalemissa.

Missä olisi joku taho, joka saisi vietyä Saddamille Golgatan armahdussanoman?

http://www.Jeesus-on-Herra.com
13606
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Ei voi mitaan. Aivan kuin sanoit, tuli sellainen olo etta "ala lyo lyotya...", vaikka kyseessa onkin entinen diktaattori. Saddamhan on nyt lyoty mies. Eika tehtya saa tekemattomaksi. Lisaksi tunsin suurta myotatuntoa, koska tiesin, etta hanta itseaan oli hakattu ja kidutettu pikkulapsena. "Mina kostan isien pahat teot niin ja niin monenteen polveen...". Eikos tuossa niin ole kaynyt? Viha luo lisaa vihaa...Saddamilla vain oli mahdollisuus jossain vaiheessa kostaa "suuremman mittakaavan kautta"...tai ei kostaa, vaan tuoda itse asiassa omaa tuskaansa esiin hirmutekojensa kautta. Ehka kuulostan virrahtaneelta psykologilta, mutta en voi tassa tilanteessa tehda muuta kuin saalia hanta, ja todella toivoa, etta "loppu hyvin, kaikki hyvin...", niin uskomattomalta kuin se ehka tuntuukin. Raamattu sanoo myos "alkaa tuomitko, niin teita ei tuomita..." Vaikeita asioita. Mietin juuri, etta olisi ollut parempi, kun han olisi ehtinyt tappaa itsensa, ja antaa sitten Jumalan paattaa hanen todellisesta kohtalostaan...mutta ehka nain oli jostain syysta tarkoitettu. Ehka han vasta NYT tajuaa, mita han itse aikanaan teki muille viattomille ihmisille ja lapikay ennen kuolemaansa katumusprosessin. Ja pyytaa anteeksi ns. Korkeammalta....kuolleilta ihmisiltahan han ei voi pyytaa anteeksi.

Niin. Katsotaan mita tapahtuu. Ja toivotaan parasta....uskomatonta, miten tunteelliseksi tuo entinen hirmuvaltias on saanut minutkin...

Äänestä

Kyllä ehdottomasti! Olisi mahtavaa jos Saddam tulisi uskoon! Miettikäähän millainen vaikutus sillä olisi koko muslimimaailmaan kun Saddam ilmoittaisi, että allah ei ole todellinen Herra vaan Jeesus Kristus! Se myös varmasti asettaisi asiat siihen malliin, että profetioiden täyttymiset alkaisivat suuressa määrin.
Maalliselta tuomiolta hän tuskin välttyy, mutta ikuisuuden tuomiolta hän voi välttyä jos pistää uskonsa Jeesukseen.

"Joka uskoo häneen, sitä ei tuomita; mutta joka ei usko, se on jo tuomittu, koska hän ei ole uskonut Jumalan ainokaisen Pojan nimeen" (Joh. 3:18)

Ehkä Saddam on jo uskossa? Sillä hänen rauhanomainen antautumisensa oli yllätys!

Herran haltuun!

FM Lahti

Äänestä

Ehkä U.S.A. teki ulkopoliittisen emämunauksen esittämällä surkeita kuvia Saddamista. Näin häntä alettiin sääliä, ei vihata. Täytyy myöntää, että jonkinlaisia myötätunnon ajatuksia minäkin koin. Siksi, että emme voi tietää, miksi jotkut ihmiset JOUTUVAT elämään pahuudessa ja jotkut SAAVAT elää hyvyydessä. Miksi pitäisi vastata pahaan pahalla, jatkaa koston kierrettä? Tottakai ymmärrän vihan tuollaista hirmuvaltiasta kohtaan.

Silti jossakin taustalla elää toivo siitä, että Jumalan anteeksianto on jokaisen ulottuvilla. Armollisessa Jumalassa näyttäytyy Kristus, ja Kristus symboloi armollista Jumalaa. Kristuksen merkitys oli käsittääkseni symbolinen. Jumalahan on YKSI. Miksi Saddam oli paha? Miksi Äiti Teresa hyvä? MIKSI?

(PS: Jos joku ajattelee Jeesuksesta Kristuksesta eri tavalla, niin en halua aloittaa tässä mitään teologista keskustelua. Pointtina oli, että Jumalan armo kohtaa ihmisen kuin ihmisen.)

Äänestä
  • "Miksi Saddam oli paha? Miksi Äiti Teresa hyvä? MIKSI?"

    Jotta Jumala voisi kokea hyvän ja pahan.

    Äänestä

  • Marcel kirjoitti:

    "Miksi Saddam oli paha? Miksi Äiti Teresa hyvä? MIKSI?"

    Jotta Jumala voisi kokea hyvän ja pahan.

    miks toi weijo raapustaa saman viestinsä kaikille sivuille?

    Äänestä

  • Saddamilla oli lapsena paha isapuoli, joka hakkasi ja kidutti hanta...kuten journalisti sanoi, silloin han oppi "vihalla hallitsemisen taidon"...

    Etta kylla kaikkeen yleensa loytyy looginen syy ja seuraus...myos Saddamin "tapaukseen"...

    Ja Aiti Teresalla oli sitten varmaan tama ns. "onnellinen lapsuus"...pahuus luo lisaa pahaa, ja hyvyys luo lisaa hyvaa...

    Äänestä

Niin toki säälittävää oli nähdä saddamin sieltä kolosta ryömivän....mutta ja mitä myötätuntoon tulee niin missä myötätunto niittä kohtaan jotka joutui saddamin hampaisiin.Jotka hän tappoi julmilla tavoilla.
Mitä jos joku uhrin omainen sattuisi lukemaan weijo sun kirjoitusta,,,ottaisi varmaan kipeää, kun ei kaikki asioita voi paraskaan ihminen antaa anteeksi.Minusta on sekin raakuutta että hihuloidaan pumpuleissa ja annetaan lyhyt näköisiä lausuntoja.Katsos weijo !! asioitten kokonaisuutta..ennenkuin armahdat kaikki murhaajat vankiloista...

Äänestä

mutta sekottus tavallinen kirje ilmeisesti jonnekin. muutkin on pohtinee samaa kuin weijo. olet oletettavasti pitäny niitä keihäs-sivuja, terve vaan. ennen irakin sotaa jouduin käymään läpi aikamoisen henkihyökkäyksen joka kohdistui minuun keskellä turun katua, ja kaverin viettäessä polttareita, olivat muut sisällä kebabpaikassa ja en kertonu heitil tästä. olin vaan muutenkin muissa maailmoissa koko päivän. tunsin äärimmäisen voimakasta vihaa joka kohdistui minuun niin paljon että pää ei kestänyt sitä. mutta olen joutunu meneen samaistumiskokemuksia henkisotamaailmassa aika paljon ja jos se viha oli sellaista mitä saddam tunsi, en itse kestäisi hetkeekään. Laitoin toki hänelle evankeliointikirjeen lentsikkakuvalla että jenkit tulee kaatamaan patsaan kohta modernimmalla kalustolla kuin vanhalla toisen maailmasodanaikasella taittosiipisellä tukialushävittäjällä jolla raikulipojat lensi aikoinaan mustat lampaat -laivueessa tai mikä on daruden feel the beat -levyn kannessa ja silleen. eikä ole hyötyä lennättää koneita turvaan Iraniin, joten yritin puhua järkee. koska evankeliontini on lähempänää tanssivaa corsairia (drinkki)myös selvin päin kuin vakavasti otettavaa saarnamiestä, kirjotin varmuuden vuoksi riimuilla kirjeen kanteen että nainen on kaiken pahan alku ja juuri sekä saa miehen joskus vähän epävakaaseen tilaan. tällä hetkellä suosittelen, että lähettäisimme saddamille sarjakuvan aku ankka palomiehenä sekä asterix-päälliköiden ottelu. siitä voisi sitten vähitelle siirtyä tohon Jeesuksen puolelle koska minusta tehtiin hengessä aivan pieni lapsi kun Jeesus alkoi psyykata mua. olin 32 ja menin kämpässäni kuin vaippaikäinen tehden kivi-lasitaidetta kertoen kootessani erästä lelua että toi tulee tohon ja toi tohon ja välillä tosa on toi jippo ja kun ton pistää tohon ni tapahtuu se ja se jippo. Välillä Pyhän Hengen ääni sisälläni kysyi että mikä osa TUO sitten tosa cd-tykissä oikein on? koska huomasin että ei osalla mitään käytännön tarkoitusta ole, niin sanoin ärtyneesti Jeesukselle että se ei muuten olisikaan mikään JIPPO. sen tiedän että jos Saddam ottaisi armon vastaan hänestä tulisi kuuluisa ja loistava evankelista, ylenpalttisen armon varassa. "tää on niin tätä." (raumanmeren paras juhannuslippu)

Äänestä

Saddam on nyt taivaassa.

Äänestä

> Missä olisi joku taho, joka saisi vietyä Saddamille Golgatan armahdussanoman?

http://www.Jeesus-on-Herra.com <

Vastasit itse kysymykseesi ja pätee myös nykyiseen tilanteeseen, oli Saddam nyt sitten missä tahansa.

Irak on Babylon ja Saddam esikuvanaan Nebukadnessaria pitää, joten katsotaan mitä tulevaisuus tuo tullessaan, kun ikäänkuin kuolleista yksi miekanhaavasta parantuu ja monet ihmettelee ja johtaja näin syntyy ja nousee nopeasti koko islamin maailman ja varsinkin niiden kymmenen valtion muodomastaman merestä nousevan pedon valtakunnan pääksi, kuten Nebukadnessar oli kuvapatsaan päänä. Kivi tuli ja murskasi valtakunnat ja lähitulevaisuudessa tapahtuu samoin Jeesuksen tullessa suuressa voimassaan ja kirkkaudessaan, sitä ennenkuitenkin joutuu kaikkien vihaamaksi kun pedon valtakunta tuo pedon merkin kaupankäyntiin ja uskovina ymmärrämme lähteä eroon suuresta Babylonian turmelluksesta. Autuaat ne, jotka vahvana pysyy Jumalan Hengen voimassa loppuun asti ja Danielissa on tästäkin edeltä tarkkaankin kerrottu.

Äänestä
  • Saddam ei sovi Raamatun profetiaan;
    Ilm.17:11. Mutta peto, (Israelia sortava maailmanvalta) joka on ollut ja jota ei enää ole, on itse kahdeksas ja on yksi noista seitsemästä ja menee kadotukseen.

    Seitsenpäisen pedon syntyminen on mainittu13:1 ja viimeisen saatanan voimassa nousevan antikristuksen hallitseman pedon kattama alue on symbolijakeessa 2, leopardi eli pantteri on Kreikan (Dan.7:6), joka kattoi karhu eli persian (Dan.7:5) ja leijona on Babylonin (Dan.7:4) maailmanvaltoja.

    Viimeisten Israelia sortavat maailmanvaltojen syntyminen on ilmoitettu Dan.7:24. Ja ne kymmenen sarvea ovat kymmenen kuningasta, jotka nousevat siitä valtakunnasta.
    Ja heidän jälkeensä nousee eräs muu, ja hän on erilainen kuin edelliset, ja hän kukistaa kolme kuningasta.

    Dan.8:9. Syyriasta (Dan.11:36) nouseva antikristus on alussa vähäpätöinen. Se kasvaa suuresti etelään päin ja itään päin (Irakin ja Iranin suuntaan) ja ihanaan maahan päin.
    Ilm.17:17. 7 vuoden vihanajan puolivälissä, kymmenen kuningasta antavat yksimielisesti kuninkuutensa Kreikan saatanan enkeliruhtinaan nostattamalle valtakunnalle ja sen antikristuskuninkaalle.

    Äänestä

pantteri on nimenomaan sen kymmenvaltioliiton kuvaus, eikä liity kreikkaan, kuten Ilmestyskirjasta näemme eikä ole vielä tullut. Samoin tuossa samassa pedossa on myös leijona eli Irak ja karhu eli Iran.

Nimenomaan vaikka ensin Irak ja Iran ovat ensin tulleet, niin nämä nähdään myös siitä merestä nousevasta pedosta, jonka yksi pää on miekanhaavalla haavoitettu, samoin leijonan kita on päässä. Tuo kreikka ei sovi kreikkaan, sillä merestä nouseva peto on leopardin kaltainen.

Kyllä miekanhaavasta ikäänkuin kuolleista parantuvaan soveltuu hyvin Irakin Sadamiin, tietysti näemme kun tapahtuu, kuka tulee olemaan, mutta nykyisistä ihmisistä ei kukaan sovi siihen kuin Sadam ja esikuvana Nebukadnessar.

Äänestä

hallitsee nimenomaan sen viimeisen 3,5 vuotta ennen Jeesuksen paluuta ja sotii pyhiä vastaan. Samoin tuosta leopardin yhdestä päästä kertoo se kahdeksas peto oli antikristus, josta kumarrettava patsas tehdään ja on se hävityksen kauhistus, sillä jotka eivät sitä kumarra tullaan tappamaan, jos Isä antaa tapahtua, ja tappavat luulevat palvelevansa Jumalaa mutta totuus on Saatanan palveleminen, sillä on murhan ja valheen isä tämän maailman pimeyden ruhtinas ja nimenomaan Babylon on Eufratin varrella, kuten se joki myös kuivaa ja sieltä vapautuvat neljä sidottua riivajavaltaa, jotka tulevat ennenkaikkea islamilaista maailmaa kuohuttamaan, mutta vallan saa tuo pahuuden valtakunta kaikkialle maailmassa ja todennäköisesti öljyn kautta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Weijo kirjoitti:

Reagoin eilen voimakkaasti Saddam Husseinin pidätykseen.
Katsoin internetistä MTV 3 uutisista kansanjoukkojen lynkkausmieltä. "Kuolema Saddamille!" huusivat ihmiset. Toisaalta katselin elämänsä raunioilla olevaa nääntyvää Saddamia, joka on menettänyt aivan kaiken, ihmisarvosta lähtien. Pojatkin häneltä sota tappoi.
Pienestä piilostaan ylös kömpineenä hän oli niin säälittävä näky, että rukoilin hänen puolestaan.
Jouduin oikein kysymään Jumalalta: riittääkö Golgatan työ sovittamaan tuon diktaattorinkin synnit. Pyhä Henki vakuutti sydämessäni: Kyllä, kaikkien ihmisten pahimmatkin synnit on Jeesus verellään ja kuolemallaan sovittanut.
Yhdessä vaimoni kanssa huomasimme, että myötätuntomme siirtyi tuon murhaajan puolelle.

Rukoilen edelleen pelastusta tälle ihmiskunnan merkittävälle murhaajalle. Mikä todistus koko maailmalle olisikaan hänen uskoon tulonsa.

Ihmisten tuomion hän varmasti ansaitsee vaikka tulisi uskoonkin. Mutta todellinen tuomio odottaa häntä, kuten kaikkia ihmisiä, tämän elämän jälkeen.
Ellei Saddam asetu Golgatan ristin eteen ja siirrä uskoen syntitaakkaansa Jeesuksen sijaisuhriin, niin mikään ei voi pelastaa häntä ikuiselta tuomiolta.
Sama on totta Sinunkin kohdallasi. "Kaikki ovat syntiä tehneet..." Room. 3:23.

Jeesus kuoli ristillä myös Sinun paikkasi ottaen. - Kun Sinä nyt otat vastaan Jeesuksen elämäsi Herraksi, niin syntisi siirretään Jeesuksen kuolemantuomioon, joka tapahtui Golgatan ristillä, Jerusalemissa.

Missä olisi joku taho, joka saisi vietyä Saddamille Golgatan armahdussanoman?

http://www.Jeesus-on-Herra.com

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu