Zippo-Zeligille

Suosittelen, että huolimatta huume/päihdetaustastasi
yrität vielä omaksua luonnontieteen perusasioita.
Sellaisia, jotka ovat selviä kolmasluokkalaisille
peruskoululaisille (olettaen etteivät ole piri-
koukussa).

Suosittelen myös, että otat selvää Raamatun histo-
riasta. Miten Raamattu on muodostunut? Ketkä
ovat sitä kirjoittaneet? Jne jne. Asioista on
saatavilla ihan puolueetonta tietoa. Sitä kutsutaan
tieteeksi.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Tiede
"Tiede kuvaa todellisuutta teorioiden avulla. Teoria on joukko todellisuutta koskevia väittämiä, joilla ilmiöitä pystytään sekä selittämään että ennustamaan.[3] Teoriat eivät kuitenkaan aina pidä paikkaansa, sillä mittauslaitteiden tai entistä paremman tiedon pohjalta voidaan saada tarkempia tuloksia kuin teoria antaa odottaa. Tällöin teoria ei kuvaa kohdetta tarpeeksi tarkasti ja on siltä osin puutteellinen. Teoriaa pyritään kehittämään tieteen menetelmien avulla tai vaihtoehtoisesti vanha teoria joudutaan hylkäämään kokonaan ja kehittämään parempi teoria. Jotta uusi teoria voisi korvata vanhan teorian, siltä vaaditaan muutamia asioita. Uuden teorian pitää olla joko vanhempaa yksinkertaisempi, kuvata tunnettua ilmiötä paremmin tai ennustaa havaittuja ilmiöitä, joita vanhempi teoria ei kykene ennustamaan."

Tiede on korjaa itse itseään, toisin kuin
uskonnolliset tekstit (kuten Raamattu), jotka
ovat ylin auktoriteetti ja siten myös vastaus
kaikkiin kysymyksiin kaikkine ristiriitoineen.

Tämän vuoksi Raamattu ei korjaa väitteitään,
jotka ovat vääriä tai ristiriitaisia, esim:
1) Jänis on märehtijä
2) Paavali on kirjoittanut kirjeet Timoteukselle
3) Jeesus syntyi Betlehemissä
4) Jeesus pakeni lapsimurhaa Egyptiin
5) Maa on litteä
6) kaksi luomisjärjestystä
7) Jeesuksen kuolinhetki
8) pitääkö noudattaa juutalaisten lakia

plus miljoona muuta.

Oletko ajatellut muuten vaihtaa nikkisi
vai sanotaanko jossain apokryfikirjassa,
että tuo on hyvä?
1213
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Vajaana tyyppi etsii mielipiteensä raamatusta ja nimimerkkinsä niiden mukaan joiden kirjoituksista pitää eniten ;)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Zelig kirjoitti:

Suosittelen, että huolimatta huume/päihdetaustastasi
yrität vielä omaksua luonnontieteen perusasioita.
Sellaisia, jotka ovat selviä kolmasluokkalaisille
peruskoululaisille (olettaen etteivät ole piri-
koukussa).

Suosittelen myös, että otat selvää Raamatun histo-
riasta. Miten Raamattu on muodostunut? Ketkä
ovat sitä kirjoittaneet? Jne jne. Asioista on
saatavilla ihan puolueetonta tietoa. Sitä kutsutaan
tieteeksi.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Tiede
"Tiede kuvaa todellisuutta teorioiden avulla. Teoria on joukko todellisuutta koskevia väittämiä, joilla ilmiöitä pystytään sekä selittämään että ennustamaan.[3] Teoriat eivät kuitenkaan aina pidä paikkaansa, sillä mittauslaitteiden tai entistä paremman tiedon pohjalta voidaan saada tarkempia tuloksia kuin teoria antaa odottaa. Tällöin teoria ei kuvaa kohdetta tarpeeksi tarkasti ja on siltä osin puutteellinen. Teoriaa pyritään kehittämään tieteen menetelmien avulla tai vaihtoehtoisesti vanha teoria joudutaan hylkäämään kokonaan ja kehittämään parempi teoria. Jotta uusi teoria voisi korvata vanhan teorian, siltä vaaditaan muutamia asioita. Uuden teorian pitää olla joko vanhempaa yksinkertaisempi, kuvata tunnettua ilmiötä paremmin tai ennustaa havaittuja ilmiöitä, joita vanhempi teoria ei kykene ennustamaan."

Tiede on korjaa itse itseään, toisin kuin
uskonnolliset tekstit (kuten Raamattu), jotka
ovat ylin auktoriteetti ja siten myös vastaus
kaikkiin kysymyksiin kaikkine ristiriitoineen.

Tämän vuoksi Raamattu ei korjaa väitteitään,
jotka ovat vääriä tai ristiriitaisia, esim:
1) Jänis on märehtijä
2) Paavali on kirjoittanut kirjeet Timoteukselle
3) Jeesus syntyi Betlehemissä
4) Jeesus pakeni lapsimurhaa Egyptiin
5) Maa on litteä
6) kaksi luomisjärjestystä
7) Jeesuksen kuolinhetki
8) pitääkö noudattaa juutalaisten lakia

plus miljoona muuta.

Oletko ajatellut muuten vaihtaa nikkisi
vai sanotaanko jossain apokryfikirjassa,
että tuo on hyvä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu