että jotkut käyttävät näitä etsintäkuulutus ym. palstoja toisten mustamaalaamiseen ja perättömien asioiden levittämiseen. Eikö ole pokkaa sanoa ko henkilölle suoraan, jos on jotain sanottavaa? Joistakin viesteistä, joita täälä on esimerkiksi vuoden sisään ollut, oikein paistaa kateus/mustasukkaisuus jne. Surullisinta on, että netissä ihminen on puolustuskyvyttömämpi, sillä hän ei välttämättä edes tiedä, mitä hänestä kirjoitellaan. Samannimisiä/samalla nimikirjamilla olevia ihmisiä on paljon, mutta silti nämä tällaiset mollaamistarkoituksessa kirjoitetut viestit ovat todella typerä tapa purkaa niitä omia agressioita. Selvittäkää ihmiset päänne jossakin muualla ja jättäkää nämä palstat niiden perimmäistä tarkoitusta varten!
Terv, sivustaseurannut.
Terv, sivustaseurannut.
Vastaukset 7
Vanhimmat
tiennyt mitkä vaarat täällä netissä piileekään mutta kantapään kautta aina oppii jotakin!
esimerkin kautta: ihminen luulee tietyissä olosuhteissa kirjoittavan ainoastaan yhden ihmisen kanssa tietyllä palstalla ja osoittautuukin että useampi ihminen asialla kiusaamistarkoituksessa.
Että, silleen niinkin voi käydä?
Tämä tapahtui kauan sitten mutta siirryn ulkomaailmaan ja kirjoituslehtiöön jota tekstiä ei voi kukaan muuksi muuttaa ja se teksti on taatusti mun omaa.
ja itse tiedän yhden ihmisen, josta on levitelty perättömiä juttuja näillä palstoilla. julkkisten on vielä aika helppoa saada kunnianloukkaussyyte läpi, mutta entä tavalliset ihmiset. onneksi sekään ei ole aivan mahdotonta, ip-osoite vaan selville.
ole aina mahdollista jos sellainen tapahtuu suuressa työyhteisössä joka saman IP:N takana ja käyttäjiä kymmeniä - saattavat loikkia toistensa koneille kirjoittelemaan.
että sitä omaa "pahaa oloa" saa purkaa, mutta tietenkään toiselle sitä suoraan osoittamatta, nimetön vaihtoehto on parempi. Tuskinpa se suhteen tai jonkun muun jutun toinen osapuoli olisi edes halunnut kuulla sitä todellista totuutta suoraan nokakkain, olisi satuttanut henkisesti ehkä liiankin paljon. Etsintäkuuluutus palsta on enemmänkin tarkoitettu ihmisten etsimiseen, mut siinäkin järki päässä itsellään, ettei joku toinen ala pelleilemään oman kirjoituksen kustannuksella, sillä näitäkin ihmistyyppejä näköjään on näillä palstoilla.
tämä palsta voisi aivan hyvin poistaa, aiheuttaa vaan turhaan pahaa mieltä.
kyllä sellainen netissä/oikeassa elämässä paskanjauhamisen kohteeksi joutuminen masentaa ihmisen oikeasti. eipä se auta että ylläpitäjä poistaa niitä viestejä silloin kun ehtii, hullut laittaa niitä aina lisää. tämä etsintäkuulutuspalsta on suurimmaksi osaksi täyttä pelleilyä täynnä, joten sama lopettaa.
Kerrankin joku puhuu asiaa..