Evoluutio

Eiköhän kaikki turha apu afrikan ym. maitten nälkää näkevien ihmisten apu pitäisi lopettaa. Jos eivät selviä omillaan, niin eivät selviä. Mitä apua on pidentää jonkun elinikää pelkästään sillä että se on niin "inhimillistä". Naurettavaa! Evoluutio toimii muillakin eiläinlajeilla. Miksi se ei voisi toimia meilläkin? Vahva voittaa heikomman.
5763
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Maapallon "kantokyky" on jo nyt ylitetty ainakin kaksinkertaisesti. Minusta on suorastaan hulluutta ja sairasta lisätä ehdoin tahdoin väestöräjähdystä. Saa nähdä milloin sopulilauma sen huomaa ja kääntää suuntansa. No taitaapa olla myöhäistä jo nyt ...

Äänestä

on olemassa mielipiteitä puolesta ja vastaan, mutta luonnonlaki on laeista suurin ja totuus kestää tarkastelun. ei ole lopulta kenenkään etujen mukaista sotkea luonnon ja luojan (jos siihen uskoo) säätämiä lakeja.

Äänestä
  • Voi pojat/tytöt teidän kanssanne. Tuota elämän pidentämistä ja heikomman elättämistä voidaan tarkastella myös toiselta kantilta. Yleensä kaikista innokkaimmat kehitysavun lopettajat ovat myös niitä innokkaimpia sotahulluja. Eivät kaikki, mutta suurin osa. Miltäs teistä ISÄM MAAN PUOLUSTAJISTA tuntuisi semmoinen idea, että lopetettaisiin myös samalla kaikenlaisten veteraanikeräysten ja vastaavanlaisten harrastaminen? Mitä sitä elämää enää pidentämään kun se kerran on vain niin turhan inhimillistä? Letkut pois vaan, verorahojen tuhlausta! Tuntuuko epämiellyttävältä ajatukselta? Niin minustakin. Äskeisen provon jälkeen onkin hyvä käsitellä sitten tuota varsinaista aihetta. Olen tällä foorumilla jo pariin otteeseen kertonutkin, että räjähdysmäinen väestönkasvu johtuu nimenomaan niistä kurjista oloista joissa vanhemmat yrittävät turvata toimeentulonsa mahdollisimman suurella lapsikatraalla. Lisäksi on aina riski että lapsi kuolee nuorena, joten on mahdollisuus onnistua on tekemällä enemmän lapsia. Oloja parantamalla myös syntyvyys laskisi, aivan niin kuin länsimaissa. Täällä ei ole tarvetta suurelle lapsikatraalle. Jos avunanto lopetettaisiin, ei se olisi hyödyksi meillekään. Jos iso osa maailman väestöstä jätetään oman onnensa nojaan, ei tarvitse olla kovinkaan fiksu tajutakseen mitä siitä seuraisi myös meille hyvinvoiville. Silloin sitä vahvinta selviytyjää koeteltaisiin oikein urakalla. Lisää sotia ja levottomuuksia ei kukaan täysjärkinen tahdo kun maailman voi hoitaa kuntoon myös rauhanomaisin keinoin. Kun olot ovat siedettävällä tasolla ja perustarpeista on huolehdittu, ei tarvitse radikalisoitua ja lennellä lentokoneilla kohti korkeita torneja tai kaappailla öljytankkereita lunnaiden toivossa. Elämä ei toimi aina kuten tietokonepeleissä jossa kaiken saavuttaa kun frägää tarpeeksi monta vihua ja listii kansakunnan tai pari ydinpommilla. Mutta voisiko elämästä vieraantuneilta, Nietzschensä lukeneilta nojatuolikenraaleilta muunlaisia ratkaisuja odottaakaan?

    Äänestä

"Evoluutio toimii muillakin eiläinlajeilla. Miksi se ei voisi toimia meilläkin? Vahva voittaa heikomman. " Tuo on tyypillinen tietämättömän virhekäsitys, sekoittaa Evoluutio ja sosiaalidarwinismi keskenään, niitä ei nimenomaan pidä sekoittaa. "Sosiaalidarvinismi lähtee siitä olettamuksesta, että koska luonnossa evoluutio ja olemassaolon taistelu karsii heikoimmat pois ja tuottaa kokonaisuuden kannalta parhaimman tuloksen, myös yhteiskunnassa rajoittamaton kilpailu, olemassaolon taistelu tuottaa kokonaisuuden kannalta yhteiskunnallisesti parhaan tuloksen. Charles Darwin ei itse koskaan väittänyt, että luonnonilmiöiden olemassaolo tarkoittaisi sitä, että ne ovat moraalisesti toivottavia tai että niitä olisi edistettävä asioihin puuttumalla. Darwin itse asiassa totesi, että luonnonvalinta karsii tasapuolisesti sekä heikoista että vahvoista. Tämä taas ei soveltunut sosiaalidarvinistien "vahvemman oikeus" -maailmankuvaan." http://fi.wikipedia.org/wiki/Sosiaalidarvinismi

Äänestä

"Eiköhän kaikki turha apu afrikan ym. maitten nälkää näkevien ihmisten apu pitäisi lopettaa. Jos eivät selviä omillaan, niin eivät selviä." Selviävät kyllä aivan hyvin, jos länsimaat lopettavat kaiken muunkin sekaantumisen Afrikan asioihin, myös sen poliittisen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


jjjty kirjoitti:

Eiköhän kaikki turha apu afrikan ym. maitten nälkää näkevien ihmisten apu pitäisi lopettaa. Jos eivät selviä omillaan, niin eivät selviä. Mitä apua on pidentää jonkun elinikää pelkästään sillä että se on niin "inhimillistä". Naurettavaa! Evoluutio toimii muillakin eiläinlajeilla. Miksi se ei voisi toimia meilläkin? Vahva voittaa heikomman.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu