Mania (maanisuus) on eräs mielenterveydellinen häiriötila. Maanisuus ilmenee itsetunnon ja aktiviteetin voimakkaana kohoamisena. Henkilö tuntee voivansa hyvin ja otaksuu kykenevänsä mihin tahansa. Ajatustoiminta on kiihtynyt ja tämä ilmenee nopeana ja syrjähtelevänä assosiaatioina. Maanisilla henkilöillä esiintyy nopeaa ajatuksenrientoa, yliaktiivisuutta, huolimattomuutta ja vähäistä unentarpeen tunnetta. Maanikko saattaa olla ylenmääräisen optimistinen eikä välttämättä kykene toimimaan oman etunsa mukaan. Tällöin tila on hoidettava. Mania on psyykkinen ongelma, mielialahäiriö, mutta potilaan kannalta huomattavasti helpompi kestää kuin masennus tai kaksisuuntainen mielialahäiriö. Maaniset vaiheet kuuluvat osana myös kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön. Maanisia tiloja voi esiintyä myös psyykelääkkeiden sivuvaikutuksena tai huumeiden käytön yhteydessä. Myös neurologiset oireet voivat näkyä maanisena tilana. Mania voi aiheuttaa tarkkaavaisuuden ja päättelykyvyn heikentymistä sekä tapaturmia. Siihen liittyy usein myös nukahtamisvaikeudet. Maniassa univajeen vaikutus on kaksisuuntainen. Se aiheuttaa univajetta, joka puolestaan lisää maniaa joka ilmenee mm. ylivilkkautena ja haastavana käytöksenä. Siten myös unen puute voi aiheuttaa maniaa.
Veikko on maaninen?
huomannut3
0
108
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
En löydä sinua
En löydä sinua täältä, etkä sinä varmaankaan minua. Ennen kirjoitin selkeillä tunnisteilla, nyt jätän ne pois. Varmaan k232512- 622414
Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän
Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi1062290- 321537
Hajoaako persut kuten 2017?
https://www.is.fi/politiikka/art-2000011217813.html Tämä on totisinta totta. Persut on murroksessa. Osa jättää puolueen2381532- 321520
Kamala uutinen: Henkilö kuoli Tokmannin pihaan Kankaanpäässä- Jäi trukin alle
IL 9.5.2025 Ihminen kuoli Kankaanpään Tokmannin edustalla perjantaina aamupäivästä. Poliisin mukaan henkilö oli jäänyt371442- 281220
Ne oli ne hymyt
Mitä vaihdettiin. Siksi mulla on taas niin järjetön ikävä. Jos haluat musta eroon päästä niin älä huomioi mua. Muuten kä201186- 951171