Ripittäydynkö?

Olen tehnyt syntiä eli eronnut jumalista jo jonkun aikaa, tuleeko siitä itselleni vai muille näppylöitä? Tietämätön
184
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Miksi et ole ottanut Jeesusta vastaan? Onko sinua kutsuttu? Näinä päivinä olen joutunut olemaan ihmisen rinnalla, joka otti jo nuoruudessaan Jeesuksen vastaan ja tahtoi elää kuuliaisena, mutta jonka maailma sai houkutelluksi tekemään kuuliaisuuden rinnalla lihantekoja. Tämä ihminen ei siis halunnut uskoa koko sydämisesti ja siksi Jumalan Sanan vastaanottaminenkin oli valikoivaa. Seurakuntamme on sekalainen. Siihen kuuluu hyvin rauhalliset ja Jeesuksessa kasvaneet jäsenet, jotka tahtovat olla kaikessa kuuliaisia. Sitten siihen kuuluu nämä, jotka ovat kuuliaisia oman halunsa mukaan ja usein päättävät mitä uskovat ja minkä antavat olla. Jeesukseen kasvaneet ja juurtuneet jäsenet ovat hyvin vapaita ja rauhallisia, mutta nämä ns. puolisydämiset kokevat jatkuvasti hankaluuksia omien valintojensa tähden ja ovat usein rauhattomia. Tämä henkilö, jota olen nyt tukenut, on kaiken aikaa ollut näitä itse valitsevia, mutta silti uskonut uskovansa kuten Jumalan kuulaiset lapset tekevät. Uskomista Jumalan Sanaan ei voi valita, vaan se on uskottava niin, kuin se on meille annettu ja meille on annettu usko Jeesukseen, Hänen kaikkiin opetuksiinsa ja Jumalan käskyihin. Käskyt suojaavat meitä vääriltä valinnoilta ja tulevat täytetyksi oikealaatuisessa, eli Jumalan antamassa rakkaudessa. Vaikka tätä apua tarvitsevaa henkilöä on vuosien varrella varoitettu tekemstä Jumalan Sanaa vastaan, niin hän on vain jatkanut tietänsä. Hiljalleen hänessä ilmeni mielentasapainottomuutta sen sijaan, että olisi pitänyt ilmetä rauhaa ja siksi hän on nyt syvissä vaikeuksissa ja tarvitsee apua, rakkautta, pitkämielisyyttä ja kestävyyttä meiltä kanssakulkijoilta. Totisesti jokainen, joka elää Jeesuksessa, saa muuttua rauhalliseksi ja vaikka se merkitsee entisestä luopumista joskus suurtenkin vaikeuksien kautta, niin rauha tulee ja on pysyvä ja siksi me mielellämme autamme tätä rauhan omilla valinnoillaan rikkonutta, sillä me tiedämme, että Jeesus tekee hänestä kokosydämisen uskovaisen, joka jättää lihanvallinnat ja elää uskosta Jumalan Sanaan. Tänään on paljon mielenterveydellisiä haittoja ja sairauksia ja ne totisesti eivät koskaan johdu uskosta, vaan johtuvat uskon vastustamisesta. Monet sanovat uskovansa, mutta eivät usko. Tällä kirjoituksella en syyllistä yhtäkään masentunutta, tai muissa mielialan sairauksissa olevia, vaan kerron, että aika tulee jolloin USKO tekee terveeksi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Nyt..vai... kirjoitti:

Olen tehnyt syntiä eli eronnut jumalista jo jonkun aikaa, tuleeko siitä itselleni vai muille näppylöitä? Tietämätön

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu