Johannes 1
1 Alussa oli Sana, ja Sana oli Jumalan tykönä, ja Sana oli Jumala.
2 Hän oli alussa Jumalan tykönä.
3 Kaikki on saanut syntynsä hänen kauttaan, ja ilman häntä ei ole syntynyt mitään, mikä syntynyt on.
4 Hänessä oli elämä, ja elämä oli ihmisten valkeus.
5 Ja valkeus loistaa pimeydessä, ja pimeys ei sitä käsittänyt.
Pimeys ei tätä
käsitä:
17291
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Adventismi ja jehovalaisuus on syntynyt Jumalan sallimuksesta lopunaikaan. Molemmat ovat kristillisperäisiä ja taitavia eksyttäjiä.
sinun mielestäsi tekee eksyttäjiä? Tiedän toki, että jehovalaiset eivät tunnusta Jeesusta lihaan tulleeksi Jumalan Sanaksi, jonka kautta kaikki luotiin, mutta tunnustavatko adventistit? Ilosanomaa julistetaan juuri siellä missä sitä tarvitaan. Kaikki saavat kuulla, että Jeesus on Sana, jonka kautta kaikki on luotu ja tämän Sanan kautta pelastuvat kaikki, jotka uskovat.
Joh. 1:14 Ja Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme, ja me katselimme hänen kirkkauttansa, senkaltaista kirkkautta, kuin ainokaisella Pojalla on Isältä; ja hän oli täynnä armoa ja totuutta.
"Teidän omasta joukostanne nousee miehiä, jotka väärää puhetta puhuvat, vetääkseen opetuslapset mukaansa. Sillä monta väärää profeettaa on lähtenyt maailmaan. Ja sentähden Jumala lähettää heille väkevän eksytyksen, niin että he uskovat valheen." KRISTITTY EI TARVITSE ADENTISMIA EIKÄ USKOA VÄÄRÄN PROFEETAN 'HOROSKOOPPEIHIN'.
uskovainen tarvitse mitään muuta, kuin uskon Jumalan Sanaan, mutta kumma kyllä melkeinpä kaikissa uskonnollisissa yhteisöissä on oppi-isän sanoma yli Raamatun menevät. Jos adventisteillakin on, niin silloin ei muuta, kuin julistamaan tänne ilosanomaa ja rukoilemaan heidän puolestaan.
Teidän julistuksenne on Ilmestyskirjasta ja väärän profeetan uninäystä. Adentistien "iankaikkinen evankeliumi" on ns. kolmen enkelin adventistinen evankeliumi. Meillä kristityillä on Jeesuksen antama evankeliumi. Ilmestyskirjasta: "Ja kolmas enkeli vuodatti maljansa jokiin ja vesilähteisiin, ja ne tulivat vereksi".
Ei muuta.
KOLMEN ENKELIN SANOMAN HUIPENNUS Ilmestyskirjasta: "Ja kolmas enkeli vuodatti maljansa jokiin ja vesilähteisiin, ja ne tulivat vereksi".
otan palkankorotuksen, jos se tulee Jeesukselta. Ihmisiltä en ole koskaan palkkaa ottanut, vaan olen antanut omastani hengellisessä, tai aineellisessa puutteessa eläville ja aina parasta mitä minulla on antaa.
Väärien profeettojen horoskoopeilla ei kannata vehkeillä ja sen sanoo jopa järkikin.
vaikka jotkut saisivatkin 10% palkankorotuksen. Käykö sinulla?
Ja alimman papiston palkkauksen ero Kyllä nämä pitää kaikelle kansalle kertoa, koska valtion rahoista on kyse. Mitä salailua meillä pidetään? Kyllä kansan veron maksajana pitää tietää mitä Suomen papisto saa palkkaa. Vai ovat nämä valtiollisia salaisuuksia. Joku epäili Piispojen palkan olevan Miljoonan Euron luokkaa. Voisitteko hyvät ystävät täsmentää tämän meneekö heidän vuotuinen palkkansa paljonkin yli miljoonan Euron kaikkinen Valtiollisine etuineen.
palkaa pastorille, niin mitäs sitten?? Eihän hänellä ole kourassaan niitä palkkarahoja, kun Jeesus tule maksamaan palkan palvelijoilleen, niin sokeille kuin näkevillekin!! Miksi te koko ajan katsotte siihen, joka katoaa, kuten palkkarahoilla on tapana tehdä, ja vaikkaa ne säästäisikin, niin minä en ainkaan usko että kun " Raha kirstuun kilahtaa, niin sielu taivaaseen vilahtaa"
Jesuksen, on nähnyt Isän. Tuo siis on totta ja Jeesuksen Itsenä ilmoittamaa, mutta tuo pyritään muuttamaan muuksi. Jumalan Sana tuli tänne Jumalasta, Jumalan keskustasta. Isä, Poika ja Pyhä Henki on aivan yhtä ja näin ollen samaa Jumalaa. Kukaan ihminen ei kiellä sitä, että eikö hänkin ole kolmesta puolesta koostunut yksi ihminen, sielu, eli psyyke, ruumis ja henki, mutta monet kieltävät Jumalan olevan kolmesta koostunut Yksi Jumala.
Vai etkö käsitä? Johantojakeittesi, Joh 1:1-5, perään on pakko laittaa selvitys, mitä pimeys ei käsittänyt. 9 Todellinen valo, joka valaisee jokaisen ihmisen, oli tulossa maailmaan. 10 Maailmassa hän oli, ja hänen kauttaan maailma oli saanut syntynsä, mutta se ei tuntenut häntä. Jumala tunnustetaan vastaanottamalla Jeesus asumaan omaan majaansa maan päällä eli ihmiseen. 11 Hän tuli omaan maailmaansa, mutta hänen omansa eivät ottaneet häntä vastaan. 12 Mutta kaikille, jotka ottivat hänet vastaan, hän antoi oikeuden tulla Jumalan lapsiksi, kaikille, jotka uskovat häneen. [Room. 8:15; Gal. 3:26, 4:5,6; Ef. 1:5; 1. Joh. 3:1] Pimeys ei voi käsittää tätä todellakaan ... että Jumala tuli lihaksi Pojassaan, Ihmisen Pojjaksi. 14 Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme. Me saimme katsella hänen kirkkauttaan, kirkkautta, jonka Isä ainoalle Pojalle antaa. Hän oli täynnä armoa ja totuutta. [Mark. 1:11 | Kol. 2:9; 1. Tim. 3:16; 1. Joh. 1:1-3] Lain välitti Mooses, mutta sitten tuli Jumala itse keskellemme armona ja totuutena. 16 Hänen täyteydestään me kaikki olemme saaneet , armoa armon lisäksi. [Room. 5:17; Kol. 2:10] 17 Lain välitti Mooses, armon ja totuuden toi Jeesus Kristus. [Gal. 3:19 ] 18 Jumalaa ei kukaan ole koskaan nähnyt. Ainoa Poika, joka itse on Jumala ja joka aina on Isän vierellä, on opettanut meidät tuntemaan hänet. [Matt. 11:27; Joh. 7:28,29] "Ainoa Poika joka itse on Jumala" on lain yläpuolella eli lain Herra ja Hänessä niin olemme vapaat laista. Armadetun velvollisuus on armahtaa.
mitä piemys ei käsitä. Se ei käsitä sitä, että SANA ON JUMALA. Käsitätkö sinä, että Jeesus on Jumalan Sana, Jumala ja mitä tahansa tämä Sana kertoo, niin se on jumalallista kertomista. Jos Sana kertoo, että laista ei katoa ainoakaan kirjain, eikä pieninkään piirto ennen, kuin taivas ja maa katoaa, niin silloin sen uskovat USKOVAISET. Jos Sana kertoo, että rakkaus on lain täyttyminen, niin uskovaiset uskovat sen. Jos Sana kieltää rikkomasta pienintäkään käskyä, niin sen uskovat vain uskovaiset. Jos Sana kertoo, että uskovaiset saavat VOIMAN elää Jumalan Tahdossa, niin uskovaiset uskovat sen ja tietävät, että he saavat elää täytetyssä laissa, ei poistetussa, eikä rikotussa, vaan TÄYTET
Viesti lähti liian aikaisin ja siksi tämä lisäys. On aivan oikein opettaa, että rakkaus täyttää lain ja on näin ollen lain täyteys, mutta on väärin opettaa, että laki on käynyt tarpeettomaksi. Laki on aina kasvattanut Jumalan lapset Jeesukseen ja Pyhä Henki muistuttaa Jumalan kansaa käskyistä. Jos sattuu käymään niin, että joku Jumalan lapsi ei tiedä, että voiko hän kertoa jonkun jutun lähimmäisestä, josta hän ei edes ole varma, että onko se totta, niin Pyhä Henki tuo käskyn ja varoittaa sanomasta väärää todistusta lähimmäisestä ja näin Jumalan lapsi panee syrjään tarpeen kertoa juttuja, joista ei ole varma ovatko ne oikeudenmukaisia. Jeesuksen usko ja Jumalan käskyt, siinä on uskovaisten kärsivällisyys.