Presidentti Mauno Koivisto on tunnetusti erittäin kiinnostunut myös sotahistoriasta ja seuraa valppaasti, päinvastoin kuin suomettunut politikkokaartimme yleensä, Venäjällä ja Saksassa käytävää revisionistista keskustelua viime maailmansodan tapahtumista.
Kirjassaan "Venäjän idea", Koivisto tuo selvästi esille, että NL oli tosiasiallisesti valmistautumassa kesällä 1941 hyökkäykseen ei puolustukseen. Seuraavassa otteita Koiviston kirjoituksista:
"Kiistattomalta näyttää, että monesta syystä Neuvostoliitto oli kesällä 1941 varustautumaton puolustautumaan mutta oli varustautumassa hyökkäykseen. Neuvostoliitossa vallalla ollut poliittinen ajattelu oli offensiivista, hyökkäyksellistä, Neuvostoliiton sotilaspoliittinen ajattelu oli hyökkäysvoittoisen taistelutavan etevämmyyttä korostava. Neuvostoliiton keväällä 1941 mobilisoimat joukot olivat asettuneet hyökkäys-, eivät puolustusasemiin. Varastojen sijoittelu oli tehty hyökkäyksellisistä lähtökohdista. Puolustuslaitteita oli pikemminkin purettu kuin rakennettu lisää."
Mauno Koivisto; Venäjän idea; 2001; sivu 251
-------------------------------------------
"Neuvostoliiton puolustusta ei onnistuttu moneen kuukauteen saamaan järjestykseen, koska asetelma oli hyökkäyksellinen: joukot edessä, varastot edessä. Joukot oli jopa varustettu kartoilla, jotka kuvasivat edessä olevaa maastoa, eivät takana olevaa."
Mauno Koivisto; Venäjän idea; 2001; sivu 252
------------------------------------------
"Ylenmääräisesti on aina korostettu, että kesäkuussa 1941 Saksa hyökkäsi Neuvostoliittoon sopimuksen vastaisesti. Venäläiset ovat unohtaneet, että he itse marraskuussa 1939 sopimuksista välittämättä hyökkäsivät Suomeen. Oli rauhansopimus, oli hyökkäämättömyyssopimus, oli sopimus rajaselkkausten tutkinnasta."
Mauno Koivisto; Venäjän idea; 2001; sivu 254
---------------------------------------------
"Paras puheenvuoro asiasta minun ymmärtääkseni on kirja nimeltä "Toisenlainen sota", jossa on pyritty perusteellisesti käymään läpi näitä ajatuskulkuja. Vuonna 1995 Moskovassa ilmestyi kirja "Valmisteliko Stalin hyökkäyssotaa Hitleriä vastaan?" Kirjassa käydään läpi se, mitä pohdittiin Stalinin päämajassa keväällä 1941. Maaliskuun 15. päivänä oli tehty suunnitelma, jossa lueteltiin ne toimenpiteet, jotka olivat välttämättömiä, jos aiottiin panna toimeen yllätysisku Saksan lyömiseksi. Ne olivat:
1. oli suoritettava joukkojen salainen mobilisointi liikekannallepanoharjoituksen nimellä;
2. joukot, ensisijassa kaikki päämajan reservit, oli siirrettävä lähemmäksi rajaa kesäleireille siirtymisen varjolla;
3. ilmavoimat oli salaisesti keskitettävä hajautetuille kentille lähemmäksi rintamalinjaa ja ryhdyttävä rakentamaan sinne ilmavoimien huoltotukikohtia;
4. oli ryhdyttävä rakentamaan vaiheittain ja harjoitusten varjolla kenttäsairaalaverkostoa.
Näin myös tehtiin. "
Mauno Koivisto; Venäjän idea; 2001; sivu 254
----------------------------------------------
SIINÄ VÄHÄN SUOMETTUNEILLE MUTUSTELTAVAA!
Koivisto: "NL hyökkäyryhmityksessä v. 1941"
V.P. Lehto
24804
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 24
Vanhimmat
Pankaamme nämä villit, alkuperäislähteisiin perustumattomat spekulaatiot Koiviston vanhuudenhöperyyden tiliin. Suomalais-venäläinen rauharintama antaa ne anteeksi Manulle, koska hän on kumminkin tehnyt niin paljon Suomen ja Venäjän hyvien suhteiden puolesta. Erityisen ansiokasta oli Koiviston harkitsevainen toiminta Baltian kriisin yhteydessä 1991.
Stalin kielsi rajajoukkoja tekemästä yhtään mitään, ettei sitä tulkittaisi provokaatioksi. Sen sijaan syvemmällä valmistauduttiin huomattavasti paremmin ja nimenomaan hyökkäykseen. Sinänsähän Saksa kyllä yllätti Stalinin, joskaan ei ainkaan koko puna-armeijan johtoa.Stalin arveli saksalaisten olevan hämäämässä Iso-Birtannian huomiota pois maihinnoususta.Tosiasiassa sillä hämättiin NL uskomaan, ettei hyökkäystä idässä tulisi monista tiedoista huolimatta. Koiviston kanssa samaa mieltä ovat useat tuoreet tutkimukset mm. eräs puolalainen. Bäckmanin johtama valherintama uskoo edelleen NL:n propagandaan, mikä kertoo kaiken sen porukan tiedon ja älyn tasosta.
Bäckman on oikeistolaista mytologiaa dekonstruoiva peloton totuudenpuhuja, joka ei epäröi olla oikeassa, vaikka melkein kaikki muut olisivat väärässä.
rauhanrintama ystävällisesti kertoa mikä Kiovan sotilaspiirin (South-Western Front) vasemmalle sivustalle sijoitettujen kahdeksan (kuusitoista panssaridivisioonaa kahdeksan mekanoitua divisioonaa) panssariarmeijakunnan (Mechcorps) rauhanomainen käyttötarkoitus oli. http://rkkaww2.armchairgeneral.com/maps/1941SW/Vladimirsky/KOVO_June22_41.jpg http://rkkaww2.armchairgeneral.com/maps/1941SW/Frontier/S_SW_June22_41.jpg
joka on jo saanut marsalkka Govorovin kirjallisuuspalkinnon 2002. Ilmeisesti hän itse uskoo satuihinsa.Saattaa niihin uskoa muutama neuvostofanaatikko muukin.
kaikesta päätellen ei ole mitään sanottavaa, niin voisitko sinä ruskeana yhteisön jäsenenä kommentoida. rauhanrintama ystävällisesti kertoa mikä Kiovan sotilaspiirin (South-Western Front) vasemmalle sivustalle sijoitettujen kahdeksan (kuusitoista panssaridivisioonaa kahdeksan mekanoitua divisioonaa) panssariarmeijakunnan (Mechcorps) rauhanomainen käyttötarkoitus oli. http://rkkaww2.armchairgeneral.com/maps/1941SW/Vladimir sky/KOVO_June22_41.jpg http://rkkaww2.armchairgeneral.com/maps/1941SW/Frontier /S_SW_June22_41.jpg
On erittäin epätodennäköistä, että Bäckman uskoo omiin sepustuksiinsa. Ei kukaan doesentin tasoinen herra sellaiseen voi uskoa. Kyllä hänellä joku muu agenda on meneillään. Joko hän on tarkoituksellinen provosoija, jota kautta Suomen kansa entistä enemmän kääntyy kohti länttä ja NATO:a tai sitten hän saa Venäjältä palkkaa ja syö heidän leipäänsä.
Miten herpeksesi jaksaa? Näin lääkärinä kyselen, kävit vastaanotollani. Onhan siitä jo tovi.
Bäckmanille kävi kuten niin monelle pikkukriitikolle. Kun mies pääsi julkisuuden makuun sinänsä ihan ansioikkaiden aloituspuheenvuorojensa vuoksi joitakin vuosia sitten, julkisuusmehu alkoi maistua. Kun mies sitten taas painui vähäisine ansioineen unholaan, hän ryhtyi mediapeliin omaksumalla venäläismielisen katsanto- ja tulkintakannan mitä erilaisimpiin kysymyksiin. Tämähän takaa julkisuuden. Ongelmana oli vain se, että tutkijan arvostusta janoavasta pikkutiedemiehestä tuli mediapelle, jota arvostaa enää ehkä vain se huurupäinen eukko, jolla on vielä vähemmän substanssia hameessaan. Säälittävä ja surullinen tarina vaatimattoman tutkijan surkeasta kohtalosta.
Kyllä Bäckmanin väitöskirja jo oli ihan taattua Putin-huuhaata. Kukaan ei viitsinyt tutustua lähdeaineistoon Tuula Malinin kirjan mukaan. On epäselvää, onko sitä olemassa. Erinäiset viranomaiset eivät muistaneet haastatteuita ja t"tutkimus" väitti heidän sanoneeen jotain ihan muuta kuin mitä he muutoin ovat sanoneet ja tutkimukset
Putki-Paavon perustama suomettunut nollatutkimuslaitos Aleksanteri-instituutti tuottui väikkärin ja ohjaajana oli Markku Kivinen...
Koivisto kirjoittaa täyttä asiaa. Kun Saksa hyökkäsi kohtasi se heille täysin tuntemattomat valtavat sotavoimat lähellä rajaa. Niihin kuului historioitsijoiden mukaan 4,7 miljoonaa miestä. Nämä siis vain niitä joukkoja jotka olivat lähellä suur-Saksan rajaan. Lisäksi saksalaisdokumentit sekä venäläisdokumentit osoittavat etteivät puna-armeijan joukot suinkaan kohdanneet saksalaisia yllättäen. Jo hyökkäyspäivän aikana parin tunnin sisällä jokseenkin kaikki joukko-osastot olivat tietoisia hyökkäyksestä. Lisäksi rajajoukot olivat täysin tietoisia saksalaiskeskityksistä. Stalin ei koskaan paljastanut mikä hänet yllätti. Sekö että sota syttyi vai sekö että Saksa ehti hyökätä ennen Neuvostoliittoa?
Onkohan Manu lukenut Putkisensa? http://personal.inet.fi/koti/juhani.putkinen/ Venäjä aikoi hyökätä länteen heinäkuussa 1941 Täydennetty 20.3.2007, 27.9.2008 Juhani Putkinen http://personal.inet.fi/koti/juhani.putkinen/Venaja_aikoi_hyokata_lanteen_heinakuussa 1941.htm
oikeassa..
Tietenkin on! Ei kait hän mikään satusetä ole. Putkisen jutuissa onkin se hyvä puoli, että niissä on aina tarkat lähteet mukava ja JOS jonkun mielestä hänen tulkintansa lähteistä on "Putkismainen", niin sopii itse tarkistaa miten asia onkaan lähteissä kerrottu.
NL oli laatinut suunnitelmat Suomen valtaamisesta jo kesällä 1940 ja harkinnut uutta sotaa jo keväällä 1940. Nikita Hrustsevkin on todennut näin, joten ei kai tämä kenellekään mikään uutinen ole, että NL oli hyökkäämässä Suomeen 1941. Se oli ryhmittänyt kaikki joukkonsa länsirajoillaan hyökkäysryhmitykseen Mustalta mereltä Jäämerelle. Ajoitus vain meni kiville, kun nahkahousut aloittivat ensin. NL jäi kiinni niin sanotusti housut kintuissa. Ja mitä sitten tapahtuikaan? Aivan, se pommitti Suomea ja antoi Suomelle oikeutuksen hyökkäykseen. Mutta edelleen: kenelle tämä oli jotenkin uutta tietoa? Eikö kouluissa enää opeteta historiaa, vai mistä on kyse?
Samoin oli Suomen laita asiassa. Emme todellakaan olleet ryhmittyneet puolustamaan, vaan hyökkäämään. Mannerheimin miekantuppikäsky on vankkaa factaa. Ei muuta historiankäsitystä Koiviston jorinat.
Stalin ei ollut niin hullu, että olisi kuvitellut valtaavansa Suomen lukumääriltään ja aseistukseltaan alivoimaisin joukoin. Senpä takia p-puheet jostain hyökkäysryhmityksestä voidaan laittaa omaan arvoonsa.
Ei ollut hyökkäysryhmityksessä kun oli torvisoittimet etujouloissa valmiiksi soittokunnossa ja paraatipuku päällä.
Suomella piti olla paraatimarssi Uraliin ja jo heinäntekoon takaisin. Tosin tultiin vasta heinäntekoon 1945 mutta sitä ei mainittu vielä 1941.
10. 1.1941 Suomen vastaisella rajalla oli puna-armeija hyökkäysryhmityksessä. 20 jalkaväkidivsioonaa, 2 ratsuväkidivisioonaa ja panssaridivisioona. Meinasivat aloittaa hyökkäyksen.
Hyökkäysryhmitys se on vastahyökkäysryhmityskin. Odotti Saksan ja Suomen hyökkäystä ja sikäläisen opin mukaan taistelut piti siirtää hyökkääjän maaperälle. Eli hyökkäysryhmitys ei silti kerro, että oli aikeissa aloittaa sodan.
Se on väärinkäsitys, entinen Latvian armeija kyllä hyökkäsi saksalaisia vastaan, mutta kädet pystyssä!
Koivisto puhui pehmoisia, tuskin Stalin kuvitteli voimasuhteilla 250 00 vs. 650 000 Suomen valtaavansa. Kyllä Talvisota sen osoitti, että ei tänne alivoimaisin joukoin kannata hyökätä.
Puna-Armeija oli 22.6. 41 eräänlaisessa "odotusryhmityksessä".
Stalin ei uskonut saamiinsa lukuisiin tietoihin Saksan hyökkäysvalmisteluista ja piti niitä brittiprogandana.
Siksi hyökkäys oli täydellinen yllätys Puna-armeijalle.
Syntyneestä kaaoksesta selviytyminen kesti viikkoja.
Hitlerin virheet koituivat lopulta pelastukseksi.
Ensi hämmingin jälkeen Puna-Armeijaa johdettiin lujalla otteella.