Ihmisgeneraattori ;O))

Tämä olikin hauska ;O)) http://www.pikkupaprika.com/soppa/index.php?s=ihmigene-index Impi-lempi Impi-lempi nousi elämään maailmaan eräänä painostavana päivänä. Aika nopeasti näki että hänestä tuli nainen. Perhe oli kadehdittu ja he söivät vain kerran päivässä. Koulussa hän ei kyennyt mihinkään, siellä häntä moksittiin. Jo opiskeluaikoina häntä alkoi kuvottamaan villieläimet, niinpä viihteeksi tuli kaukoputket. Impi-lempi kehittyi viidennelläkymmenellä varsin kivaksi. Päähänsä hän sai keltaiset hiukset, sekä tummanruskeat silmät. Rikollisuudesta huolimatta hän oli erittäin feminiiminen. Lempiruokaansa sianpääsoppaa hän sai työskennellen jousensuoristajana. Impi-lempi ei tupakoi mutta käyttää nuuskaa joka melko usein. Alkoholia hän juo viininvalmistusjuhlassa. Hän huuti itselleen puolison jonka kanssa ei kuitenkaan mennyt naimisiin. Sen pituinen se.
48643
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 48

Vanhimmat

Tuputuu Tuputuu kiskaistiin elämään maailmaan eräänä räntäisenä aamupäivänä. Välittömästi näki että hänestä tuli tyttö. Perhe oli pienituloinen ja he söivät vain kerran viikossa. Koulussa hän suorastaan loisti tiedoillaan, siellä häntä kiusattiin rumista vanhemmista. Jo opiskeluaikoina häntä alkoi oksettamaan sivuvaunulliset moottoripyörät, niinpä viihteeksi tuli äänteleminen. Tuputuu kehittyi seitsemännelläkymmenellä varsin ihastuttavaksi. Päähänsä hän sai keltaiset hiukset, sekä tummat silmät. Armottomuudesta johdatellen hän oli melko jakava. Lempiruokaansa sipulipizzaa hän sai työskennellen nautilusexperttinä. Tuputuu tupakoi ja käyttää nuuskaa ollessaan ravintolassa. Alkoholia hän juo viininvalmistusjuhlassa. Hän löysi itselleen puolison jonka kanssa ei kuitenkaan mennyt naimisiin. Sen pituinen se.

Äänestä
  • tarinoita ;O)))

    Äänestä

Kiltti Puska Kiltti Puska putkahti maailmaan eräänä hiilostavana yönä. Jo miltei heti näki että hänestä tuli poika. Perhe oli älyttömän iso ja he söivät vain marjoja. Koulussa hän opetti muita, siellä hän oli pidetty. Jo opiskeluaikoina häntä alkoi kuvottamaan auttaminen, niinpä viihteeksi tuli uroteot. Kiltti kehittyi seitsemännelläkymmenellä varsin ahdasmieliseksi. Päähänsä hän sai punaiset hiukset, sekä vaaleanruskeat silmät. Epäonnistuneista suhteista johtuen hän oli melko tavallinen. Lempiruokaansa sipulikeittoa hän sai työskennellen koodaajana. Kiltti tupakoi ja käyttää nuuskaa ollessaan synttäreillä. Alkoholia hän juo jänistä jahdatessaan. Hän sai itselleen puolison jonka kanssa ei uskaltanut mennä naimisiin. Sen pituinen se.

Äänestä
  • Uritekojakin tehnyt olet, vautsi !!

    Äänestä

päätti ilmestyä maailmaan eräänä pilkkopimeänä aamupäivänä. Seuraavana päivänä näki että hänestä tuli sekasikiö. Perhe oli iso ja he nauroivat köyhille. Koulussa hän oli kaikkien kiusaama, siellä häntä rakastettiin. Jo opiskeluaikoina häntä alkoi oksettamaan kurahousut, niinpä huviksi tuli saippuaoopperat. MuisQuuuuu kehittyi neljännelläkymmenellä varsin kovaksi. Päähänsä hän sai mustat hiukset, sekä oranssit silmät. Harrastuksista johdatellen hän oli todella paha. Lempiruokaansa puuroa hän sai työskennellen deekuna. MuisQuuuuu ei tupakoi eikä nuuskaa koska on älykäs ihminen. Alkoholia hän juo että saisi turpaansa. Hän nappasi itselleen puolison jonka kanssa luuli menevänsä naimisiin. Sen pituinen se...;o)...

Äänestä
  • vai oranssisilmäinen, mustatukkainen sekasikiö ;O) Ja älykäs olet, sehän tiedettiin :)

    Äänestä

Okulaari Okulaari loihdittiin maailmaan eräänä hiostavana aamupäivänä. Seuraavana päivänä näki että hänestä tuli poika. Perhe oli pieni ja he eivät nähneet nälkää. Koulussa hän piti aina puolensa, eikä siellä häntä ei pidetty idioottina. Jo opiskeluaikoina häntä alkoi oudoksuttamaan doorikset, niinpä rakkaaksi harrastukseksi tuli näiden ainainen jahtaaminen.-D Okulaari kehittyi viidennellä kymmenellä vuodellaan, varsin varsin ripeäksi ja ahkeraksi. Päähänsä hän sai leveän jakauksen, sekä harmaan-siniset silmät. Ylipirteydestä johtuen, hän oli aika joustava oloinen. Lempiruokaansa pannukakkuja, sekä vadelmahilloa, hän sai joka päivä ruokatunnilla, työskennellessään tietokone-experttinä veroviraston logistiikkakeskuksessa. Viimeisenä hommanaan, hän "mulkkasi" generaattorin tekstin hieman sopivammaksi......

Äänestä
  • Arvasin, että olit hieman muutellut sitä ;O)

    Äänestä

  • impi-lempi kirjoitti:

    Arvasin, että olit hieman muutellut sitä ;O)

    -vain vähän ;-D

    Äänestä

jaahah vai tällänen testi nyt ja vastaus minulle tuli tälläinen :D . Lumi-kuningatars Lumi-kuningatars avasi silmänsä maailmaan eräänä hiostavana iltapäivänä. Sateen lakattua näki että hänestä tuli nainen. Perhe oli omavarainen ja he söivät vain perunankuoria. Koulussa hän pärjäsi hyvin, siellä häntä ei kiusattu. Jo opiskeluaikoina häntä alkoi raivostuttamaan kärpäset, niinpä ajanvietteeksi tuli urheiluautot. Lumi-kuningatars kehittyi seitsemännelläkymmenellä varsin ymmärtäväiseksi. Päähänsä hän sai ruskeat hiukset, sekä raidalliset silmät. Epäonnistuneista suhteista johdatellen hän oli todella naisekas. Lempiruokaansa pannukakkuja hän sai työskennellen autonkuljettajana. Lumi-kuningatars ei tupakoi mutta käyttää nuuskaa ollessaan mopon kyydissä. Alkoholia hän juo bileissä. Hän sai itselleen puolison jonka kanssa ei kuitenkaan mennyt naimisiin.

Äänestä
  • Ja naisekas autonkuljettaja olet ;O)

    Äänestä

  • impi-lempi kirjoitti:

    Ja naisekas autonkuljettaja olet ;O)

    olen testin mukkaa ;)

    Äänestä

Taru syntyi sumuisena aamuna,perhe oli mahtava.Hänestä tuli sekasikiö.Koulussa hän loisti tiedoillaan,siellä häntä vihattiin ja hän kantoi kassia missä oli banaania?hänellä on vaaleanruskeat hiukset ja tummat silmät.tykkään syodä mätäpaise soppaa ja taru polttaa ja alkoholia käyttää ravintolassa.Hän meni meni naimisiin ja erosi.jotenkin tälleen se meni.SEN pituinen se

Äänestä
  • sammakko...ihan uteliaisuudesta...miltä se mätäpaisesoppa maistuu ?? ;O))) Ja banaaneita kannoit kassissasi ?? :)

    Äänestä

  • impi-lempi kirjoitti:

    sammakko...ihan uteliaisuudesta...miltä se mätäpaisesoppa maistuu ?? ;O))) Ja banaaneita kannoit kassissasi ?? :)

    Minkähänlaista soppaa olis??? ja toi banaani oli ihan kyymysmerkki?mäkin ihmettelin,kattos oikialla nimellä nih.

    Äänestä

  • old_profile_34220 kirjoitti:

    Minkähänlaista soppaa olis??? ja toi banaani oli ihan kyymysmerkki?mäkin ihmettelin,kattos oikialla nimellä nih.

    Ainakaan tänne laittaa ;O)))))) Se on salaisuus...

    Äänestä

  • impi-lempi kirjoitti:

    Ainakaan tänne laittaa ;O)))))) Se on salaisuus...

    Mutta kun tarujakin ja satujakin ja maijoja ja kaikkia nimiä on paljon,se ei mun mielestä kerro paljoa mutta sukunimi ei ikinä....

    Äänestä

  • old_profile_34220 kirjoitti:

    Mutta kun tarujakin ja satujakin ja maijoja ja kaikkia nimiä on paljon,se ei mun mielestä kerro paljoa mutta sukunimi ei ikinä....

    olet oikeassa kyllä...mutta mä nyt vaan oon tälläinen...impi vaan ;O)))

    Äänestä

Silipa-Tuuli Silipa-Tuuli palasi kuolleista maailmaan eräänä vihreänä yönä. Melkein heti näki että hänestä tuli tyttö. Perhe oli varakas ja he elivät pyhästä hengestä. Koulussa hän opetti muita, siellä häntä ihannoitiin rumista isovanhemmista. Jo opiskeluaikoina häntä alkoi oksettamaan kuumailmapallot, niinpä mielipuuhaksi tuli kirjat. Silipa-Tuuli kehittyi kahdeksannellakymmenellä varsin rohkeaksi. Päähänsä hän sai vihreät hiukset, sekä tummat silmät. Työttömyydestä päätellen hän oli suuresti uhkarohkea. Lempiruokaansa näkkileipäsoppaa hän sai työskennellen IT-asiantuntijana. Silipa-Tuuli ei tupakoi mutta käyttää nuuskaa ollessaan autokaupassa. Alkoholia hän juo juhannuksena. Hän nappasi itselleen puolison jonka kanssa meni hulluttaan naimisiin. Sen pituinen se.

Äänestä
  • ja näkkileipäsoppaa ;O))) Ihan kiva tarina , jälleen ;O) Moikka, silippa :)

    Äänestä


  • old_profile_36825 kirjoitti:

    ettäkö minulla, minä olen suorastaan... http://kirjasto.poytya.fi/kilpailu/greenhair.jpg Moips impi... :)

    noi hiukset :) Mitäs sinne kuuluu, tuuleeko teillä päin ?? täällä kauhea tuuli :O/

    Äänestä

  • impi-lempi kirjoitti:

    noi hiukset :) Mitäs sinne kuuluu, tuuleeko teillä päin ?? täällä kauhea tuuli :O/

    ei ole koskaan kauhea, *oot outo...* Aurinko paistaa ja leppoisa on tuo tuulen henkäys... :)

    Äänestä

  • old_profile_36825 kirjoitti:

    ei ole koskaan kauhea, *oot outo...* Aurinko paistaa ja leppoisa on tuo tuulen henkäys... :)

    KYllä se nyt kauhea tuuli on, kun olin ulkona ja käännyin talon nurkan taakse, niin ylähuuli lensi silmille :O/ Mutta jos siellä vain vieno henkäys...?? ;O)))) Aurinko muuten paistaa täälläkin :)

    Äänestä

  • impi-lempi kirjoitti:

    KYllä se nyt kauhea tuuli on, kun olin ulkona ja käännyin talon nurkan taakse, niin ylähuuli lensi silmille :O/ Mutta jos siellä vain vieno henkäys...?? ;O)))) Aurinko muuten paistaa täälläkin :)

    että se oli sun ylähuules joka lensi silmilles eikä kaksoisleukasi, *sorryyyyy...* :) No myönnetään tuuleehan täällä aikashaipakkaa, vienostihan tietysti...

    Äänestä

  • old_profile_36825 kirjoitti:

    että se oli sun ylähuules joka lensi silmilles eikä kaksoisleukasi, *sorryyyyy...* :) No myönnetään tuuleehan täällä aikashaipakkaa, vienostihan tietysti...

    HAH ! Mulla EI OLE kaksoisleukaa...ettäs tiedät !! Ei ainakaan isoa... Kas, kas, Silippa myönsi, että tuulee...ja se on sulta paljon...siis myöntäminen ;O))) http://www.youtube.com/watch?v=lFqinid42NM

    Äänestä

  • impi-lempi kirjoitti:

    HAH ! Mulla EI OLE kaksoisleukaa...ettäs tiedät !! Ei ainakaan isoa... Kas, kas, Silippa myönsi, että tuulee...ja se on sulta paljon...siis myöntäminen ;O))) http://www.youtube.com/watch?v=lFqinid42NM

    myöntää ja myöntää, *siitä nyt niin suurta numeroa tartte nostaa..* :) Tiedä miksi minua kikatuttaa tuossa linkssä oleva kuvanen, *kunhan kikatutta impisein...* :) http://www.youtube.com/watch?v=ft6cG8LH83g

    Äänestä

  • old_profile_36825 kirjoitti:

    myöntää ja myöntää, *siitä nyt niin suurta numeroa tartte nostaa..* :) Tiedä miksi minua kikatuttaa tuossa linkssä oleva kuvanen, *kunhan kikatutta impisein...* :) http://www.youtube.com/watch?v=ft6cG8LH83g

    IIIIhana hauva, niin söötti, pikkuinen :)

    Äänestä

puheen ollen,autot sais kulkeen omilla kaasuilla,matkustajille vain herherokkaa ja putket suoraa moottoriin!

Äänestä
  • Kai sitä sais aika paljon sitten syödä, jos vähänkin pidemmälle aikoisi ;O)

    Äänestä

Kalaturk päätti avanta silmänsä maailmaan eräänä aurinkoisena päivänä. Aika nopeasti näki että hänestä tuli poika. Perhe oli askeettinen ja he söivät vain roskia. Koulussa hän suorastaan loisti taidoillaan, siellä hän oli kaikkien kaveri. Jo opiskeluaikoina häntä alkoi innostamaan kotieläimet, niinpä rakkaaksi harrastukseksi tuli keräilykortit. Kalaturk kehittyi kuudennellakymmenellä varsin ystävälliseksi. Päähänsä hän sai tummat hiukset, sekä liilat silmät. Ulkonäöstä johtaen hän oli aika paatoksellinen. Lempiruokaansa puuroa hän sai työskennellen demarina. Kalaturk tupakoi ja käyttää nuuskaa lauantaisin. Alkoholia hän juo olohuoneessa. Hän sai itselleen puolison jonka kanssa suurinpiirtein meni naimisiin. Sen pituinen se. :o))

Äänestä
  • Tuo kohta otti silmään, sun liilojen silmiesi lisäksi ;O) Jo opiskeluaikoina häntä alkoi innostamaan kotieläimet, niinpä rakkaaksi harrastukseksi tuli keräilykortit. Keräilitkös sitten kotieläinten kuvia ??;) Sulla tänään sitten nuuskapäivä ;O)

    Äänestä

  • impi-lempi kirjoitti:

    Tuo kohta otti silmään, sun liilojen silmiesi lisäksi ;O) Jo opiskeluaikoina häntä alkoi innostamaan kotieläimet, niinpä rakkaaksi harrastukseksi tuli keräilykortit. Keräilitkös sitten kotieläinten kuvia ??;) Sulla tänään sitten nuuskapäivä ;O)

    Ei kyllä ole liilat...mutta eläimet on öllu kiinnostuksena...kirjat...kortteja en oo keräilly ;o) Nuuskat oon jättäny rauhaan :o)

    Äänestä

  • kalaturk kirjoitti:

    Ei kyllä ole liilat...mutta eläimet on öllu kiinnostuksena...kirjat...kortteja en oo keräilly ;o) Nuuskat oon jättäny rauhaan :o)

    jotain kohdalleenkin :)

    Äänestä

  • impi-lempi kirjoitti:

    jotain kohdalleenkin :)

    Ei osunut silmään. Lisäksi olen kyllä aika mukava kaveri ;o)))

    Äänestä

  • kalaturk kirjoitti:

    Ei osunut silmään. Lisäksi olen kyllä aika mukava kaveri ;o)))

    huomannut , minäkin :) Ja niin vaatimaton ;O)))))

    Äänestä

  • impi-lempi kirjoitti:

    jotain kohdalleenkin :)

    Osu kohallee....keltaset hiukset ja ruskeet silmät ;o)

    Äänestä

  • kalaturk kirjoitti:

    Osu kohallee....keltaset hiukset ja ruskeet silmät ;o)

    liki...silmät meni vikaan...tai siis niitten väri...vihreet on ;O)))

    Äänestä

  • impi-lempi kirjoitti:

    huomannut , minäkin :) Ja niin vaatimaton ;O)))))

    Kissan hännän nostas jossei kissa ite ;oD

    Äänestä

  • impi-lempi kirjoitti:

    liki...silmät meni vikaan...tai siis niitten väri...vihreet on ;O)))

    Ei ole mieleen...mutta kissat kyllä ;o))

    Äänestä

  • kalaturk kirjoitti:

    Ei ole mieleen...mutta kissat kyllä ;o))

    ei noi pienet kisut ole lainkaan niin pelottavia , pakko niistä on tykätä :)

    Äänestä

Pikku-Murri Pikku-Murri avasi silmänsä maailmaan eräänä loskaisena aamupäivänä. Jossain vaiheessa näki että hänestä tuli nainen. Perhe oli valtava ja he antoivat vähästään muille. Koulussa hän oli hyvä, siellä hän oli rakastettu. Jo opiskeluaikoina häntä alkoi innostamaan kalat, niinpä viihteeksi tuli hedelmät. Pikku-Murri kehittyi toisellakymmenellä varsin vulgaariksi. Päähänsä hän sai ruskeat hiukset, sekä oranssit silmät. Tupakan poltosta seuraten hän oli erikoisen naismainen. Lempiruokaansa karjalanpiirakoita hän sai työskennellen kosmonauttina. Pikku-Murri ei tupakoi mutta käyttää nuuskaa ollessaan raveissa. Alkoholia hän juo kertoessaan vitsejä. Hän nappasi itselleen puolison jonka kanssa ei kuitenkaan mennyt naimisiin. Sen pituinen se.

Äänestä
  • Menikö mikään kohdalleen...oranssit silmät ?? tai onko sun viihteenä hetelmät ??(mitä tarkoittaakin)

    Äänestä

  • impi-lempi kirjoitti:

    Menikö mikään kohdalleen...oranssit silmät ?? tai onko sun viihteenä hetelmät ??(mitä tarkoittaakin)

    jos valo osuu tietyssä kulmassa, pieni oranssinen häivähdyskin näkyä... jos opettelis jongleeraamaan appelsiineilla, nii siinä ois kait viihdettä hedelmistä... :/ mur

    Äänestä

  • impi-lempi kirjoitti:

    Menikö mikään kohdalleen...oranssit silmät ?? tai onko sun viihteenä hetelmät ??(mitä tarkoittaakin)

    et ensin se tupakanpoltto mainitaan ja kohta sanotaan etten mää kuitenkaan polta... no, ruskeat hiukset mulla sentään on. mur

    Äänestä

  • old_profile_8174 kirjoitti:

    jos valo osuu tietyssä kulmassa, pieni oranssinen häivähdyskin näkyä... jos opettelis jongleeraamaan appelsiineilla, nii siinä ois kait viihdettä hedelmistä... :/ mur

    Alat viihdyttään itseäni appelsiineilla...tai joillakin muilla hedelmillä ;O))

    Äänestä

  • old_profile_8174 kirjoitti:

    et ensin se tupakanpoltto mainitaan ja kohta sanotaan etten mää kuitenkaan polta... no, ruskeat hiukset mulla sentään on. mur

    huomioni tohon tupakanpolttoon...ristiin meni ;O)

    Äänestä

  • impi-lempi kirjoitti:

    huomioni tohon tupakanpolttoon...ristiin meni ;O)

    Elin onnellisessa perheessä jossa söin,paljon ja vanhemmat onnellisia.Minusta tuli näppyläkasvo tyttönen,jolla vaaleat pitkät hiukset.Minusta tuli emun kasvattaja.Piereskely on mun lempipuuhaa ja menin vahingossa naimisiin piereskelyn kautta.Sen pituinen se.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


impi-lempi kirjoitti:

Tämä olikin hauska ;O)) http://www.pikkupaprika.com/soppa/index.php?s=ihmigene-index Impi-lempi Impi-lempi nousi elämään maailmaan eräänä painostavana päivänä. Aika nopeasti näki että hänestä tuli nainen. Perhe oli kadehdittu ja he söivät vain kerran päivässä. Koulussa hän ei kyennyt mihinkään, siellä häntä moksittiin. Jo opiskeluaikoina häntä alkoi kuvottamaan villieläimet, niinpä viihteeksi tuli kaukoputket. Impi-lempi kehittyi viidennelläkymmenellä varsin kivaksi. Päähänsä hän sai keltaiset hiukset, sekä tummanruskeat silmät. Rikollisuudesta huolimatta hän oli erittäin feminiiminen. Lempiruokaansa sianpääsoppaa hän sai työskennellen jousensuoristajana. Impi-lempi ei tupakoi mutta käyttää nuuskaa joka melko usein. Alkoholia hän juo viininvalmistusjuhlassa. Hän huuti itselleen puolison jonka kanssa ei kuitenkaan mennyt naimisiin. Sen pituinen se.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu