Miten on palstalaiset, olemmeko me enemmän Baltian slaaveja vai Skandinaaveja Pohjolasta vai sekä että suurin alueellisin "heimo-eroin"?
Vai jokin pieni kansa Rusien, slaavien ja itäisten heimojen välissä?
Suomalaisuus
Österland
5235
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Skandinaaveiksi emme kelpaa kielemme, asuinpaikamme ja ulkonäkömme takia. Ollaan mitä vaan, kunhan ei savolaisia.
slaavien ja germaanien välissä. Sukulaisuutta löytyy suomalaisilla eniten balttien kanssa ja jonkun verran germaanien, mutta vähemmän slaavien kanssa.
kieli ja maantiede yhdistää.
Suomea puhuvat ovat oppineet pitämään mahdollisimman suurta välimatkaa ruotsalaisiin ja venäläisiin. Laajentuminen on tapahtunut lähinnä pohjoiseen. Kasvonpiirteemme puhuvat sen puolesta, että olemme asuneet pohjoisessa erittäin pitkään. Pienet kulttuurit ovat lakanneet olemasta ja niiden piirteet häviävät lopuksi kokonaan.
Olemme jäänne mammutinmetsästäjien ikivanhasta heimoista ja kansasta, yli 10 000 vuotta asutusta Itämeren ympäristössä ...