Uskon menettänyt palasi jälleen

Parannus kirjoitti:

Isä ja äiti olivat oleet koko syksyn raskaiden aavistusten vallassa. Heidän vanhin tyttärensä Salme oli ensimmäistä vuotta vieraan palveluksessa.
Uskovaisena hän oli edellisen syksyn marraskuussa kodistaan lähtenyt. Vanhemmat eivät voineet unohtasa hänen "lähtöseurojansa". Puolin ja toisin oli siinä heikkouksia anteeksi pyydetty, ja siunauksen sana oli murheellisia sydämiä lohduttanut.
Aluksi Salme oli usein käynyt kotimökillänsä ja kirjeitäkin hän oli ikävissään lähetellyt. mutta sitten suvella olivat käynnit harvenneet. Kirjeitäkään ei enää kuulunut. Jotakin kylmää oli hiipinyt vanhempain ja lapsen välille.
Salmen katse oli ollut välttelevä varsinkin hänen viime käynnillään, vastaukset olivat olleet lyhyitä, melkeimpä kärsimättömiä ja hänellä oli ollut olevinaan tulinen kiire pois.
Kaikki tämä oli koskettanut kipeästi isään ja äitiin. Illoin he puhelivat asiasta keskenään, yön ympärillä hiljetessä he rukouksin kantoivat esikoistansa Isän sydämelle.
Salme oli luvattu joulunpyhiksi kotiin. Aatto-iltana hän kääri kotiin pari pienoista lahjakääröä. olisihan niitä pitänyt olla enemmänkin, mutta oli tullut hieman liikaa tuhlailtua syksyn mittaan. Siksi tuntui pahalta.
Oli ollut toista viime jouluna: Parin kuukauden palkka oli viimeistä penniä myöten kotituomiseksi säästetty ja oli ollut niin sykähdyttävän iloista etukäteen ajatella siskojen ja veikkojen lahjansaantiriemuja. Mutta mitäpä tuosta! Sitä oli vielä silloin niin lapsellinen. Olihan sensijaan nyt itsellä yllä niinkuin muillakin ihmisillä: hattu ja käsilaukku.
Lumi narahteli pieksun alla. Tumma punerrus oli etelän taivaalla. Pojat vetivät joulukuusia pikku kelkoissansa. Heidän poskensa hehkuivat, silmänsä loistivat ja koko olemus oli joulun uhoa ja touhua tulvillaan. Tuomitörmältä näkyi koti. Siinä se harmaana kyyjötti metsän kainalossa. Savu nousi suorana leveänä nauhana pakkastaivaalle. Kamarin takassa oli tietenkin tuli. Saunan ovi aukeni, ja höyrypilven keskeltä äiti näytti kiiruhtavan pihan yli navettaan. Salmen tuli taas paha olla. Viime jouluna hän oli jouduttanut kulkuaan niin, että oli ennättänyt äidin avuksi lypsylle, mutta nyt oli tullut aikailluksi taipaleella. Pitihän sitä poiketa Mattilassa Annin luona sopimassa tapanin tansseista. No, onpahan sitä saanut raataa vieraan navetassa kyllikseen! Sietää sitä edes jouluaattona levätä!
Pekka ja Ilmari kirmaisivat vastaan portaille.
"Jumalan terve, Salme. Mitä sinulla on kontissasi?" "Illallapa nähdään", vastasi iso sisko melkein tiuskaisten. Pojat katsoivat noloina toisiinsa.
Pirtti oli puhdas. Himmeli riillui katossa. Pöydällä paloi jo kaksi kynttilää. Niiden välissä oli jo avonainen raamattu. Isä istui sen ääressä puolipukeissaan saunaan lähtöä odotellen.
"Jopa sinä lapseni vihdoin tulit. Jumalan terve ja siunattua joulujuhlaa." Salme mutisi vastaukseksi jotain tervehdyksentapaista ja pujahti kamariin. "Se oli aina tämmöistä täällä kotona. Liian juhlallista ja vakavaa," kiukutteli hän itsekseen. "Olisi ollut parempi jäädä Mattilaan. Siellä miehet olivat jo juhlatuulella ja navetassa kaikui polkan rallatus."
ÄIti kuului kolistelevan kiuluineen tupaan. Salmen teki mieli kiiruhtaa vastaan, mutta hän jäi sittenkin istumaan kamarin ikkunan ääreen hämärään. Hiillos loi valoläikän lattialle ja vastaiselle seinälle.
Äiti tuli sisälle ilmeisesti alakuloisena, vaikka koettikin iloisesti tervehdellä: "Täälläkö sinä lapseni jo istutkin. Olen koko päivän ajatellut sinua, Jumalan terve!" Salme ojensi sanaa sanomatta kätensä. "Etkö olekaan enää Jumalassa terve?" huokasi äiti ja laahusti pois. "Mitäpä tässä ulkokullailemaankaan," aikoi tytär kivahtaa, mutta vaikeni kumminkin.
Isä ja äiti kävivät pienten kanssa kylpemässä. Salme saunoi viimeisenä yksiksensä.Hän loikoili kauan lauteilla ja peseskeli hitaasti. Tuntui niin ahdistavalta tupaan palaaminen. Siellä olisi taas sitä tavallista: lasten pieniä iloja, veisuuta ja lukemista, kyyneleitä ja huokauksia.
Vihdoin Salme hiiviskeli kamariin ja puki pyhävaatteet yllensä, siirtyi sitten tupaan ja antoi lapsille lahjapakettinsa. Nämä ihastuivat iki hyväksi. He pyörähtelivät ison siskon ympärillä, ensin vähän arkaillen, mutta sitten Kaisu jo kiepsahti syliinkin ja kaulasta pitäen kiitti lapasistaan. Äiti toi lahjansa. Salme laski käärön avaamatta vierellensä. Isäkin oli hankkinut jotakin. Hänenkin käärönsä jäi avaamattomana penkille. Isä ja äiti eivät olleet
saaneet mitään.
Äiti aloitti jouluvirren. Salme muisteli miten hänestä joskus lapsena jouluvirttä veisatessaan oli rtuntunut siltä, kuin enkelten siivet olisivat suurina ja siunaavina häilyneet mustain seinähirtten pinnalla. Isä luki seimestä, lapsesta ja paimenista.Ja sitten hän tavallisuudesta poiketen luki myös Stefaanuksen kuolemasta ja selitti miten lähekkäin olivat joulu ja tapani, Stefanuksen muistopäivä. Ilo ja kärsimus kulkevatkin elämän tiellä rinnakkain. Mutta kivisateessa kuoleva marttyyri oli sittenkin paljon onnellisempi kuin nykyajan monet tapanin viettäjät. Hän näki taivaan avoinna edessään, mutta jos tämänkin kylän nuoret tapanintansseistansa astuisivat kuoleman kynnykselle, taitaisivat aueta portit pimeyteen. Lapset kuuntelivat totisina. Mutta sitten isä otti Kaisun polvellensa ja lauloi: "Onpa taivaassa tarjona lapsillekin." Pojat ja äiti yhtyivät lauluun. Lasten kasvot loistivat taas ja
laulun vaiettua he hetkeksi vielä pelmahtivat leikkimään.
Äiti kantoi joulupuuron pöydälle. Salme vain maisteli sitä. Sensijaan hän syötteli Kaisua ja riisui tyttösen sitten nukkumaan, "Salme siunaa Kaisun kanssa," puusi lapsi. Iso sisko risti kätensä kuten Kaisukin oli tehnyt ja mumisi sitten pienenä oppimansa ehtoosiunauksen. Hän ei ollut sitä rukoillut moneen kuukauteen. "Jeesus siunaa isoa siskoa," sanoi Kaisu ja nukahti heti joululahjalapaset päänsä vieressä. "Niin Kaisuakin vastasi Salme ja häntä itketti.
Vasta ennen nukkumaan menoa Salme avasi lahjakäärönsä. Äiti oli taas kutonut harmajat villasukat. Isä' oli käärinyt paperiin uuden siioninlaulukirjan. Koukeroisin kirjaimin hän oli piirtänyt ensimmäiselle lehdelle: "SÄILYTÄ USKO JA HYVÄ OMATUNTO, JONKA ERÄÄT OVAT TYÖNTÄNEET LUOTAAN JA USKOSSAAN HAAKSIRIKKOON JOUTUNEET."

Salme ei saanut unta. Jouluaamuna hän lähti kirkkoon ja puuhaili päivän hiljaisena äidin apuna. Tapani- iltana Mattilan Anni sai häntä turhaan odotela. Salme oli silloin seuroissa Mansikka- ahon torpassa.
Kun ei ollut vieraita puhujia istui isä raamatun ääreen ja luki taas Stefanuksesta ja puheli hänestä. Salme ei ollut kuullut isän koskaan niin hellästi ja voimallisesti saarnaavan. jokainen sana tunkeutui hänen omaantuntoonsa. Näin isä lopetti: "Sinä maailman teille sortunut tuhlaajalapsi et näkisi avointa taivasta, jos nyt synnit omallatunnollasi kuolisit. Pimeyden portit taitaisivat aueta eteesi. Mutta sinullekin syntyi jouluyönä taivaan avaaja, Jeesus, sinun Vapahtajasi! Usko, lapsi, taas tänä iltana Häneen samoin kuin uskoit viattomana pienokaisenakin!
Usko hänen veressään syntisi anteeksi!"
Salme itki. Mansikka-ahon mummu tuli hänen luokseen "Joko paha maailma on vietellyt kummityttöni?" "Jo" nyyhkytti tyttö. "Mutta vieläkö Jumala minua armahtaa?" "Hän on jo pojassaan armahtanut sinua" vakuutti vanhus ja siunasi kummilastansa.
Isäkin tuli itkien siunaamaan. Äiti kulki kasvot kirkkaina edestakaisin ja kiitti Jumalaa: "Kiitos kiitos, kiitos, isä joululahjastasi! Kiittäkää kaikki! Oi minä olen saanut niin suuren joululahjan! Kiitos, kiitos Isä!"


Väinö havaksen kirjasta Joulusta jouluun.
Kappale oli siinä nimellä Joululahja.

kirjoitti:

Anonyymi

Kirjoita kommentti

5000

Lähetä