kirjoitetaan

En vielä löytänyt muutakaan paikkaa tälle kirjoitukselle. siirtäkää, tai edes kertokaa, minne pitäisi tämä kirjoittaa. Unissa olen nähnyt painajaisia koko ikäni, enää aikoihin ne eivät ole edes haitannut, koska olen jo niihin tottunut. On ollut toinen toistaan pahempia ja kummallisempia painajaisia. On hypätty laskuvarjolla, joka ei ole auennut, on oliot repinyt pään irti jne, lista on lähes loputon. Mutta yksi uni ihmetyttää eniten, ei välttämättä painajainen, mutta ehkä siltikin. Näin unta, ja unessa tiesin, että tämä on vain unta. Paniikki ihan iski, että miten heräisin. Lopulta unessa keksin, että alan taas nukkumaan, näin tein, ja heräsin taas tähän päivään. Se, missä silloin unessa olin, ja mitä tapahtui, niin kerron niistä ehkä myöhemmin, mutta pointti on siis se, että tiesin unessa olevani unessa? Mitä ihmettä siis? Olinko kuolleena, vai mitä? Onko jollekulle tapahtunut samaa?
6149
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Minä teen vuorotyötä ja kärsin unihalvauksista. Voin sanoa että kauhee on tunne kun tiedän että minulla on unihalvaus päällä ja silti saan halluja:(((

Äänestä
  • Täytyy perehtyä tohon unihalvaukseen enemämän. Siitä unesta: Olin ison labyrintin keskellä, siellä keskustassa oli vain sänky, jossa"heräsin" uneen. Valkoisia seiniä ympärillä loputtomiin. Kovinkaan pitkällä en uskaltanut käydä, koska pelkäsin eksyväni. Lopulta siis takaisin sänkyyn yrittämään unenpäästä kiinni, ja toivoten, että herään nykyhetkeen. Näin kai kävikin, toivottavasti :) On ne unet vaan ihmeellisiä, ja varsinkin ihmisen mieli.

    Äänestä

  • kai oli kirjoitti:

    Täytyy perehtyä tohon unihalvaukseen enemämän. Siitä unesta: Olin ison labyrintin keskellä, siellä keskustassa oli vain sänky, jossa"heräsin" uneen. Valkoisia seiniä ympärillä loputtomiin. Kovinkaan pitkällä en uskaltanut käydä, koska pelkäsin eksyväni. Lopulta siis takaisin sänkyyn yrittämään unenpäästä kiinni, ja toivoten, että herään nykyhetkeen. Näin kai kävikin, toivottavasti :) On ne unet vaan ihmeellisiä, ja varsinkin ihmisen mieli.

    mutta tuo ei oikein kuulosta unihalvaukselta. Olen minäkin joskus unessa tiedostanut näkeväni unta. Tuossa on sinulle tietoa oikeasta unihalvauksesta http://fi.wikipedia.org/wiki/Unihalvaus http://www.hs.fi/omaelama/artikkeli/Ikävä unihalvaus on vaaraton/HS20061120SI1TL02ei8

    Äänestä

  • On niin monen mutkan takana kaikki, että menisi ilta etsiessä oikeaa palstaa.

    Äänestä

oli mukavaa kun tiesi unessa että näkee unta, pystyi ajatuksella tekemään unessa mitä halusi kun tiesi että mitään pahaa ei tapahdu ja ite määrää mitä tapahtuu.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


siis tänne kirjoitti:

En vielä löytänyt muutakaan paikkaa tälle kirjoitukselle. siirtäkää, tai edes kertokaa, minne pitäisi tämä kirjoittaa. Unissa olen nähnyt painajaisia koko ikäni, enää aikoihin ne eivät ole edes haitannut, koska olen jo niihin tottunut. On ollut toinen toistaan pahempia ja kummallisempia painajaisia. On hypätty laskuvarjolla, joka ei ole auennut, on oliot repinyt pään irti jne, lista on lähes loputon. Mutta yksi uni ihmetyttää eniten, ei välttämättä painajainen, mutta ehkä siltikin. Näin unta, ja unessa tiesin, että tämä on vain unta. Paniikki ihan iski, että miten heräisin. Lopulta unessa keksin, että alan taas nukkumaan, näin tein, ja heräsin taas tähän päivään. Se, missä silloin unessa olin, ja mitä tapahtui, niin kerron niistä ehkä myöhemmin, mutta pointti on siis se, että tiesin unessa olevani unessa? Mitä ihmettä siis? Olinko kuolleena, vai mitä? Onko jollekulle tapahtunut samaa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu