On ehkä paikallaan uusi aloitus, koska järkevät aloitukset usein hukkuvat "cyber" avaruuteen.
Joko taas kerran täytyy käydä selittämään, mikä on viinin, oluen, ja jopa tislatun alkoholijuoman kohtuukäyttöä contra, sen väärinkäyttöä, ja siis synniksi luokiteltavaa.
Nimiä mainitsematta, koska esiinnyn tällä palstalla aina omalla nimelläni, kerron seuraavaa.
Edesmenneet vanhempani olivat fundamentalistisesti alkoholin käytön vastustajia. Lisään tähän vielä sen, että he olivat vanhoillislaestadiolaisia.
Siis, kaikenlainen alkoholin nauttiminen, sen kaikissa muodoissaan, oli kotonamme syntiä. Silti lapsuudenkodissani valmistettiin kotikaljaa ja vappuna sellainen 20 pulloa kotisimaa.
Huomaa, että sekä kotikaljan, kuin myös siman valmistukseen käytetään tarvikkeita, joiden seurauksena AINA on se, että ko. juomaan muodostuu määrätty määrä alkoholia, haluisi sitä siihen tai ei.
Kun siis, ihan lapsuudestamme asti totuimme juomaan, sekä kotikaljaa, kuin myös vappusimaa kysyn. Juotettiinko meille myrkkyä?
Ehei, en usko näin olleen. Kotona tehty ruokajuoma, kotikalja oli paljon halvempi pöytäjuoma isolapsisessa (kahdeksan lasta) perheessä, kuin huomattavasti kalliimpi maito.
HUOMAA, että joimme ruoan kanssa kaljaa, jonka alkoholipitoisuus oli vähimmilläänkin sellaista 1.5 2,5 % luokkaa. On siis suoranainen ihme, että meistä ei tullut ALKOHOLISTEJA, koko lapsikatraasta.
Äitini perheessä oli köyhyyden vuoksi, sielläkin ollut vain kotikalja ruokajuomana. Ei tullut rakkaasta äidistämme alkoholin väärinkäyttäjää. Hän eli yli 90 ikäiseksi kaiketi siksi, että verisuonet olivat täysin kalkittomat syystä, että se pieni määrä alkoholia mitä hän jo lapsuudestaan saakka oli päivittäin nauttinut, piti putket puhtaana.
Sisarusparvestani löytyy tosin muutakin, mikä ei liity tähän kaljan litkimiseen.
Löytyy heitä, jotka aina ovat noudattaneet SRK:n kaavoittamaa, absoluuttista (alkoholista kieltäytyvää) elämänoppia. On ollut sydänleikkauksia, ohitusleikkauksia ja aivoinfarkteja.
Koska, itse Herramme Jeesus Kristuskin hyväksyi viinin käytön, esimerkiksi ruokajuomana, niin miksi SRK:ssa on asetuttu niin jyrkälle kannalle tämän asian suhteen?
Tehdäkseni selväksi oman kantani alkoholin, kuten oluen, viinin ja jopa väkevien juomien käyttöön, viittaan tässäkin asiassa Pyhän Raamatun sanaan.
Se ei aseta viinin juomista autuuden ehdoksi.
Tällä en kuitenkaan tarkoita sitä, että saisi juoda liiallisesti, ja holtittomalla tavoin.
Viina on viisasten juoma, kuten sanottu. Siis, sinä, joka et hallitse sen käyttöä, ÄLÄ sitä juomaa maista! Tämä, ihan vain opiksi ja elämänneuvoksi kerrottuna.
Itse saatan, hyvillä mielin, silloin tällöin ja hyvällä omallatunnolla nauttia Jumalan viljaa, - viiniä, jopa hyvillä mielin.
In vino veritas. Viinissä on totuus! Kuten muinaiset kreikkalaiset sanoivat.
Meni hieman, suomen kellon mukaan myöhäiseksi tämä aloitus, mutta me täällä Ruotsissa elämme tuntia myöhempää aikaa. Siis, Hyvää Yötä teille kaikille, olittepa sitten nauttineet pienen "pikarillisen" tai ette.
Rakkain terveisin Alpo. M.
"Älkää ikinä puolustako" - nikille vastaus.
alpomurberger
6347
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Sinunhan piti poistua palstalta! Unohditko?
...jos tuntee, että on jotakin sanottavaa. Ystävällisin ja rakkain terveisin - Alpo.
Niinpä niin ja jåå te jåå...
lappalaisille raittiutta ja parannusta. Kun he olivat koko ikänsä ryypiskelleet, suonet olivat putipuhtaita, vaikka maksa olikin rasvamöhkäleenä. Ei tuollaisille ollut muuta vaihtoehtoa kuin täysraittius tai uudelleenlankeaminen. Nykyään viinan tilalle on tullut synnistä saarnaaminen ja tavoitteena veeällillä on 100 %:nen synnittömyys, vaikka me kaikki tiedämme, että vasta taivaassa kaikki on täydellistä. He tarttuvat kiinni kaikkeen syntiin, sellaiseenkin, joka ei tuki taivastietä eikä elävän veden virtaavia suonia. He ovat absolutisteja Voittosen, ei armosta vaan kurimuksesta.
Yllättävän vaikea on monen olla suoraselkäinen ja pitää lupauksensa lähdöstään...
...joten uskalsin ruveta kokeilemaan taas. Terv. Alpo