Uusi-Ukki Tietoiskuni 19. 4 Aamup.

Mauri Pekkarinen, Keskustan pieni, "Suuri" mies. Näki selvästi, että Mauri oli valmistautunut huolella, lauvantaiseen haastatteluunsa. Ainakin minulle ulkopuolisena politiikan tarkkailijana, voimistui käsitys, että siinä esiintyi Keskustan seuraava puheenjohtaja. Keskustalla kun ei Rantakangasta lukuunottamatta kertakaikkiaan ole, varteenotettavaa puolueen johtajaa. Miten ihmeessä noi pienestä miehestä voi lähteä noin varma ja katsojatkin vakuuttava ääni ja retee esiintyminen. Kaikesta näki, että Mauri tällä esiintymisellään varmisti "Rökälevoiton" seuraavaassa Kepun puoluekokouksessa. Minulle Politiikkaa seuraavana ihmisenä selvisi myöskin, että Mauri puheissaan pojusti tietä toivomalleen Punamultayhtetyölle. Hän oli selvästi tyytymätön Kokoomuskuppaneihinsa, se loisti selvästi rivien "välistä", Maurin haastattelussa. Miten sitten Demarit ottavat Maurin kosinnan onkeensa, luulempa, että kun tämän "taantuman", kuten Keput ja Kokoomus, sitä kutsuvat, on selvitetty, niin vastuunkantajia ei taidakaan hevillä löytyä. Voipa olla niinkin, että Demarit, käytyään voitolliset seuraavat Valtiolliset vaalit, ei olekaan niin innostunut Velkaisen Valtakunnan "asiainhoitajaksi". Hoitakoon vaan Kokoomus ja Kepu aiheuttamansa sotkut. Toisaalta, ainahan on ollut niin, että Demokraattisten, se on, Sosialidemokraattisten voimien on aina koko historiamme ajan, ollut pakko panna maamme asiat järjestykseen, niinhän se taitaa olla tälläkin kertaa. Epäilen kyllä pahoin, että niitä asioita ei selvitetä Keskustapuolueen kanssa. On nimittäin selvää, että Demarit valitsevat itse Hallituskumppaninsa, johon heillä on seuraavien valien "Rökälevoiton" jälkeen täysi oikeus. Vielä tuosta Maurin haastattelusta, huomasittehan miten "sulavasti", Mauri vieritti syyt Fortumin asioista menneille "sukupolville", aitokepulaiseen tapaan, siinä Mauri edusti Kepulaisuutta parhaimmillaan.
18735
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

että demarit ei halua eikä pysty kantamaan minkäänlaista vastuuta valtakunnan talousasioista. Mielellään ne lusmut ovat hallitsemassa, kun päällä on nousukausi ja rahaa tulee, ilman omaa ansiota, ovista ja ikkunoista. Mutta annas olla, kun koittaa laskukausi nämä "taloustieteilijät" jättäytyvät sivuun ja aloittavat räksytyspolitiikan isänmaata pelastamaan muodostettua hallitusta vastaan.

Äänestä
  • Miksi katkeroitat mielesi, ja kielesi, päästämään suustasi tuontason asiattomuuksia, kuten nyt teet. Nytkö Demarien pitäisi ottaa vastuu, oppositiossa, tälaisten Vanhasmaisten hölmöilyjen takia. Nythän jo koko kansakuntakin näkee, että Vanhanen on täysi vitsi Pääministerinä, Myöskin Mauri Pekkarinen sen tietää, mutta hänen täytyy tukea Vanhasta kaikin keinoin, vaikka siihen ei olis mitään syytä. Eihän silloin Hallituksen toimista tulisi mitään jos Mauri alkaisi totuuksia lausumaan, kai sinä noinkin yksinkertaisen asian "honaat". Älä sinä Uljas. Voitto (kuka piru, sinun tuollaista nimimerkkiä oikeuttaa käyttämään) syytä väärää puoluetta kun omat ministerisi töpeksivät.

    Äänestä

  • Uusi-Ukki kirjoitti:

    Miksi katkeroitat mielesi, ja kielesi, päästämään suustasi tuontason asiattomuuksia, kuten nyt teet. Nytkö Demarien pitäisi ottaa vastuu, oppositiossa, tälaisten Vanhasmaisten hölmöilyjen takia. Nythän jo koko kansakuntakin näkee, että Vanhanen on täysi vitsi Pääministerinä, Myöskin Mauri Pekkarinen sen tietää, mutta hänen täytyy tukea Vanhasta kaikin keinoin, vaikka siihen ei olis mitään syytä. Eihän silloin Hallituksen toimista tulisi mitään jos Mauri alkaisi totuuksia lausumaan, kai sinä noinkin yksinkertaisen asian "honaat". Älä sinä Uljas. Voitto (kuka piru, sinun tuollaista nimimerkkiä oikeuttaa käyttämään) syytä väärää puoluetta kun omat ministerisi töpeksivät.

    ole tukkut vcalituksi pääministeriksi, joten turhaan sinä ylennät minulle " omia ministereitä". Mutta kerroppa sinä, tietävänä politiikan tuntijana, milloin demarit on laman aikana olleet pelastamassa maan taloutta takaisin jaloilleen? Ja mielellään jos kommentoisit tällä kertaa itse asiaa ja jättäisit henkilökohtaisuudet vähemmälle, kun ne sinulla kuitenkin menevät asiattomuuksiin.

    Äänestä

Niin tällä palstalla eräänä päivänä joku väitti, mutta onko se totta?

Äänestä

On teillä towereilla niin poliittisesti kierot punikin silmät ettette näe totuutta. Onneksi toweri Jaakko Laaksolla on tässä Fortumin optioasiassa vähemmän kierot silmät! Lue sinäkin, toweri Uusi-Ukki, viisastu, jos se suinkin on mahdollista: "Fortumin optiot kohtuullistettava Kolmisensataa Fortumin "avainhenkilöä" saa optioina - käytännössä rahana - runsaan 500 miljoonan euron palkkion normaalin palkkansa lisäksi. Kahdeksan Fortumin johtajaa nostaa muutenkin korkean palkkansa lisäksi 55 miljoonaa euroa optioina. Yhtiön henkilökunta - 9 000 työntekijää - saa 1,8 prosentin ylimääräisen palkankorotuksen kiitokseksi hyvästä tuloksesta. "Tasa-arvo" jyllää. Ketkä aikoinaan päättivät kohtuuttomiksi nousseista optioista, joilla Fortumin johto nyt rahastaa? Asialla oli Lipposen hallituksen talouspoliittinen ministerivaliokunta, joka kahteen otteeseen käsitteli ja hyväksyi Fortumin johtajille nyt ennätysmäisiä eurokasoja poikivan järjestelmän, jota kuluttajat maksavat korkeina sähkönhintoina. Aikaisemmin optioiden suuruus valtioenemmistöisissä yrityksissä, jollainen Fortuminkin on, oli rajoitettu enintään 30 prosenttiin vuosipalkasta. Lipposen johdolla ministerivaliokunta päätti poistaa rajoituksen. Päätöstä ei tuotu koskaan eduskunnan hyväksyttäväksi. Vanhasen hallituksen talouspoliittinen ministerivaliokunta päätti helmikuussa 2004, ettei yhdessäkään yhtiössä, jossa valtiolla on mainittava puhevalta, tehdä enää optiosopimuksia. Tästä nykyhallitusta on syytä kiittää." http://www.vasemmistoliitto.fi/organisaatio/jaakko_laakso/Kolumnit/fi_FI/1165835934018/

Äänestä
  • "Vielä tuosta Maurin haastattelusta, huomasittehan miten "sulavasti", Mauri vieritti syyt Fortumin asioista menneille "sukupolville", aitokepulaiseen tapaan, siinä Mauri edusti Kepulaisuutta parhaimmillaan." *********************************************************** Syylliset todellakin löytyvät menneisyydestä: "Ketkä aikoinaan päättivät kohtuuttomiksi nousseista optioista, joilla Fortumin johto nyt rahastaa? Asialla oli Lipposen hallituksen talouspoliittinen ministerivaliokunta, joka kahteen otteeseen käsitteli ja hyväksyi Fortumin johtajille nyt ennätysmäisiä eurokasoja poikivan järjestelmän, jota kuluttajat maksavat korkeina sähkönhintoina. Aikaisemmin optioiden suuruus valtioenemmistöisissä yrityksissä, jollainen Fortuminkin on, oli rajoitettu enintään 30 prosenttiin vuosipalkasta. Lipposen johdolla ministerivaliokunta päätti poistaa rajoituksen. Päätöstä ei tuotu koskaan eduskunnan hyväksyttäväksi." *****************************************************************************

    Äänestä

Se on toinen asia, jolla on tällä palstalla spekuloitu usean kirjoittajan voimin. Tule nyt kaapista ulos ja kerro, että onko sinulla, Uusi-Ukki, homosuhde Jorma K. Korhosen kanssa?!

Äänestä

En ikävä kyllä ole nähnyt Pekkarisen haastattelua, joten otan kantaa ainoastaan referointien pohjalta. Pekkarisen kannanotto oli mielenkiintoinen monestakin syystä, tärkein oli kuitenkin se, että hän oli päinvastaista mieltä, kuin hallituksen strategia laman torjuntaan on muuten. Tämä herättää kysymyksiä, miksi Pekkarinen ottaa kantaa vastoin Keskustapuolueen yleistä linjaa, kyseessähän on pääministeripuolue? Toinen mielenkiintoinen aihe pohdittavaksi on se, oliko Pekkarisella lupa poiketa siitä hallituksen sopimuksesta, jossa toisten ministeriöiden asioihin ei tulisi puuttua? Kataisen ärtymyksen ymmärtää hyvin. Vanhasen hiljaisuutta on vaikeampi käsittää. Keskustapuolueen ongelmana on se, että yhtäjaksoinen vaalitappioputki pitäisi saada pysäytetyksi, kuitenkin vaikuttaisi siltä, että eurovaalit eivät ainakaan toimi, tämän toiveen mukaisesti. Populismia olisi saatava nyt aikaiseksi, jotta kansa vaaleissa lähtisi äänestämään. Valtionhoitajapuolueen leima on kohtalaisen ikävä ja Keskustapuolueen puheenjohtajan värittömyys on osaltaan aiheuttanut tämän tilanteen, aiemminhan Sosiaalidemokraatit kärsivät tästä, koska Lipponen miellettiin ensisijaisesti muiden (kuin kansalaisten) etuja ajavaksi. Soini aika etevä politiikka on osaltaan ajamassa päähallituspuolueiden rivejä hajalle. Keskustapuolueella on suurempi vaara menettää kannatustaan kuin Kokoomuksella, niinpä irtiotot tulevat jatkumaan. Vanhasen rooli ei ole nyt mitenkään kehuttava. Hän kun on enempi asiajohtaja, kuin ihmisläheinen poliitikko tyyppi. Keskustan puheenjohtajavaaleista tullenee mielenkiintoinen tapahtuma, sitten kun se järjestetään.

Äänestä
  • tonttu tietäväinenkin punaisessa puvussaan selostamaan ympäripyöreyksiään kapulakielellään, joka kuvaa sitä, että arvatkaa ellette tiedä mitä mieltä minä punanuttu olen. Eurovaalien äänestysprosentti jää alle viidenkymmenen, samoin kuin seuraavien eduskuntavaalienkin. Joten järjestelmän on muututtava, kun yli puolet ei ota kantaa. Kaiki on demareiden paskapolitikoinnin syytä. ilmeisesti demareilla on mielessä liittä maa jälleen Venäjään. Ja näinhän tulee käymään, että pommipottuja saadaan kohta pelloistamme nostaa, jos natottaminen ei lopu. Eihän nuo paskakasat saa edes merirosvoja kuriin. Kansanedustajan kuuluu saada sanoa, ja pitääkin, omat mielipitensä, toisin kuin Pohjois-Koreassa ja demaripiireissä. Jos noin ei olisi, niin eihän vaaleissa tarvitsi ehdokkaita ollakkaan, vaan käytäisiin äänestämässä pelkkää puoluetta. Pekkarinen teki aivan oikein. Keskusta on avoin puolue. Vanhanen on oikea PÄÄMINISTERITYYPPI niinkuin itsekin sanot, hänen olevan asiajohtaja, eikä mikään turha lepertelijä, ja liehittelijä. Ilmeisesti on hyvinkin ihmisläheinen siviilioloissaan. Kuljen taas kotiin päin, keskustaan mä jälleen näin,.... kokoomus kun taakse jää, mietin hiljaa itsestään, mitä siitä kertoisin, demareille vastaisin...

    Äänestä

  • On se ihan mukavaa, kun saa avaukselleen edes yhden asiallisen kommenntin, sinulta niinpä niin, huomasitko muuten kun tuossa yksi Kepulireppana on taas Kepuasialinjalla. Kysellen onko minulla ja Jompella homosuhde.? uskotko sinä, jos minä vastaan tässä ja nyt, minulla ja jompella ei ole Homo, enempää kuin Heterosuhdettakaan, riitäisikö sinulle tämä käytössäoleva vastaus, joka kuuluu, olemme vain ystäviä.? No sillehän minä en mahda mitään, jos sinä et usko, ja mitä tuohon minun "Kaappiini" tulee, en ole koskaan ollutkaan missään kaapissa. Anteeksi nyt Niipä niin, kun jouduin tuon Törkykysyjän asiaan vastaamaan, tietäen hyvin, että ajatuksesi on, että näille paskanjauhajille olisi oltava vastaamatta, ja olet ajatuksesi kanssa täysin oikeassa. Sinua muuten ei ole näkynyt eikä kuulunut, oletko ollut ulkomailla, niinkuin UKK- vai oletko muuten pysynyt taka-alalla. Muuten nyt tämän naapurimiehen Metsäperän Janin Levytyssopimus sai vauhtia eteenpäin, tämä musiiki Gyry on tällähetkellä Oulussa, että eiköhän se siitä.

    Äänestä

  • Uusi-Ukki kirjoitti:

    On se ihan mukavaa, kun saa avaukselleen edes yhden asiallisen kommenntin, sinulta niinpä niin, huomasitko muuten kun tuossa yksi Kepulireppana on taas Kepuasialinjalla. Kysellen onko minulla ja Jompella homosuhde.? uskotko sinä, jos minä vastaan tässä ja nyt, minulla ja jompella ei ole Homo, enempää kuin Heterosuhdettakaan, riitäisikö sinulle tämä käytössäoleva vastaus, joka kuuluu, olemme vain ystäviä.? No sillehän minä en mahda mitään, jos sinä et usko, ja mitä tuohon minun "Kaappiini" tulee, en ole koskaan ollutkaan missään kaapissa. Anteeksi nyt Niipä niin, kun jouduin tuon Törkykysyjän asiaan vastaamaan, tietäen hyvin, että ajatuksesi on, että näille paskanjauhajille olisi oltava vastaamatta, ja olet ajatuksesi kanssa täysin oikeassa. Sinua muuten ei ole näkynyt eikä kuulunut, oletko ollut ulkomailla, niinkuin UKK- vai oletko muuten pysynyt taka-alalla. Muuten nyt tämän naapurimiehen Metsäperän Janin Levytyssopimus sai vauhtia eteenpäin, tämä musiiki Gyry on tällähetkellä Oulussa, että eiköhän se siitä.

    pysty vastaamaan asiallisiin kysymyksiin? Osaatko sinä pelkästään törkyillä? Sinulta kysyttiin selvällä suomen kielellä; "Mutta kerroppa sinä, tietävänä politiikan tuntijana, milloin demarit on laman aikana olleet pelastamassa maan taloutta takaisin jaloilleen? " Etkö pysty vastaamaan kun toivomus oli ettet sortuisi hekilökohtaiseen paskanheittoon, mitä sinä yleensä harjoitat?

    En yleensä askaroi niiden ajatusten parissa, jotka koskevat ihmisten seksuaalisuuntauksia, minusta näillä asioilla ei ole suurtakaan merkitystä, mikäli ajattelee normaalia vuorovaikutussuhteita. Homokeskustelut kiinnostavat lähinnä murrosikäisiä, tämä johtuu oman seksuaali-identiteetit hakemisesta ja sen mukanaan tuomasta jännityksestä. Harvat aikuiset jaksavat olla kiinnostuneita, toisten intiimeistä asioista aivan tällä tasolla. Homoseksuaalien ei ole tarvinnut vuosiin peitellä suuntautumistaan, ei ainakaan siten vahvasti, että lumeavioliitoille olisi tarvetta. Voisikin varsin hyvin ja perustellusti väittää, että mikäli on avioliitossa ja se on kestänyt vuosia, silloin ei ole homoseksuaalisesti kovinkaan vahvasti suuntautunut. Missään tapauksessa ei ainakaan vahvaa homosuhdetta ole solmittu. Tämä siis sosiologin näkökulmasta. Tarkoitukseni oli lomailla kolme viikkoa Euroopassa, pakkasin reppuni ja ajattelin kierrellä eri paikoissa. Viihdyn hyvin hostelleissa ja tykkään kierrellä eri paikoissa julkisilla kulkuvälineillä. Ajattelin käydä Lontoossa, Parisissa ja tuttavani viinitilalla Unkarissa. Harmillisten yhteensattumien vuoksi, olin kuitenkin pääosin Lontoossa. Ja en juurikaan päässyt lomailemaan, siten kuin olisin halunnut. Olin ajatellut käydä kuuntelemassa pieniä konsertteja ja katsomassa Gisellen, myös Picasson näyttely oli nyt kansallismuseossa. Viihdyn myös Lontoon pubeissa, niissä on mukava tunnelma. Punapää oli samaan aikaan työtehtäviensä vuoksi myös Lontoossa ja hänen vuokseen lähinnä luotsasin noin kolmenkymmenen naisen ryhmää ympäri kaupunkia. Katsoin siis Mamma mian, kävin tavarataloissa ja kiersin kaupungin museot taas kerran. Illat pimputtelin pianoa ja iltapäivisin join teetä, työstähän se kävi. Kiva, että levytyssopimus on edennyt, odotan mielenkiinnolla levyä.

    Äänestä

  • punapelle kirjoitti:

    pysty vastaamaan asiallisiin kysymyksiin? Osaatko sinä pelkästään törkyillä? Sinulta kysyttiin selvällä suomen kielellä; "Mutta kerroppa sinä, tietävänä politiikan tuntijana, milloin demarit on laman aikana olleet pelastamassa maan taloutta takaisin jaloilleen? " Etkö pysty vastaamaan kun toivomus oli ettet sortuisi hekilökohtaiseen paskanheittoon, mitä sinä yleensä harjoitat?

    Etko sinä poloinen muista, edes viime lamakautta, kun Paavo lipponen joutui "murahtelemaan", näille Kepuleillekin ja Kokoomuspelleille kovin sanoin. Ilman Demareita ei olisi viime lamasta selviydytty, niinkin vaivattomasti, kuin siitä selvittiin, Esko Tuhoahon jäljiltä. Ja muuten jos seuraat vähänkään Taloutemme historiaa menneen sadanvuoden taipaleelta, niin huomaat aina miten Demarit ovat nostaneet tämän Kansakunnan syvistä sudenkuopista, aina Torpparikaudesta lähtien. Onko sinulla ollut tietoa kenen toimesta Torpparilakikin säädettiin. Miksi edes kyselet tuollaisia päättömiä asioita, joka ovat vähänkään aikaansaseuraavan ihmisen tietopankissa.Jos se, että minä lauvon totuuksia teistä "Porvaripiruista", ottaa noin kupoliin niin siihen minä en voi muuta sanoa, kun äänestä seuraavissa vaaleiissa jotakin Demokraattista ehdokasta, niin sinunkin on helpompi elää. Tuota minun törkyily Imagoani sinä korostat, miten minä olen tämänkään avauksen suhteen törkyillyt. Rtköhän suuntaa syytöksesi, niihin omiin Kepulireppanoihisi, jotka jatkuvasti paskaa jauhavat tälläkin palstalla, ja tämänkin avauksen myötä. Myskin sinä Punikitteluinesi ja homosteluinesi olet tuota samaa porukkaa, et vain tahdo nähdä sitä "Malkaa", omassa silmässäsi.

    nostanut Suomen taantumasta! Lipposen aloittaessa oli meneillään maailmanlaajuinen nousukausi! Rahaa tuli valtiolle ovista ja ikkunoista verotuloina, kun korkeasuhdanteet takasivat monelle työtä ja toimeentuloa! Aho joutui pelastamaan Suomen sinipunahallituksen hallitun rahamarkkinoiden vapauttamisesta johtuneen erittäin pahan tilanteen jälkeen. Se oli vahvan markan politiikan lopullista loppua se!

    haastele perättömiä. Paavo Lipponen, kuten demarit häntä ennenkin, ovat astuneet valtakunnan johtoon vasta, kun kulloinen vallassa ollut porvari hallitus on kääntänyt maan talouden nousuun. Kyllä sitten tyypilliseen demaritapaan paukutellaan henkseleitä, kun viisaammat ovat ohjanneet oikealle tielle.

    Äänestä

  • on aina kirjoitti:

    nostanut Suomen taantumasta! Lipposen aloittaessa oli meneillään maailmanlaajuinen nousukausi! Rahaa tuli valtiolle ovista ja ikkunoista verotuloina, kun korkeasuhdanteet takasivat monelle työtä ja toimeentuloa! Aho joutui pelastamaan Suomen sinipunahallituksen hallitun rahamarkkinoiden vapauttamisesta johtuneen erittäin pahan tilanteen jälkeen. Se oli vahvan markan politiikan lopullista loppua se!

    Ahon hallituksen toimesta : Syvennettiin lamaa, sosialisoitiin yksityisten velka, lisättiin valtion velkataakkaa, murennettiin ns. sosiaalista pääomaa ja aikaansaatiin massatyöttömyys. Lipposen hallituksen aloittaessa, Suomessa oli mittavasti ongelmia, pahin niistä oli massatyöttömyys ja valtionvelan korkomenot. Huolimatta kansainvälisestä noususuhdanteesta, meillä rämmittiin varsin syvällä. Viime lamasta ja sen hoidosta keskustellessa, olisi hyvä ottaa kantaa siihen, onko nykyisen hallituksen lamanhoito oikeata talouspolitiikkaa, vai oliko sitä Ahon tekemä? Molempia ei voi kannattaa, koska ne ovat täysin päinvastaisia perusideologialtaan. On älyllistä epärehellisyyttä (tai pelkästään tyhmyyttä) pitää molempia tapaoja oikeina, ainoastaan siksi koska Keskustapuolue on ollut päävastuussa molemmissa hallituksissa.

    Äänestä

  • Uusi-Ukki kirjoitti:

    Etko sinä poloinen muista, edes viime lamakautta, kun Paavo lipponen joutui "murahtelemaan", näille Kepuleillekin ja Kokoomuspelleille kovin sanoin. Ilman Demareita ei olisi viime lamasta selviydytty, niinkin vaivattomasti, kuin siitä selvittiin, Esko Tuhoahon jäljiltä. Ja muuten jos seuraat vähänkään Taloutemme historiaa menneen sadanvuoden taipaleelta, niin huomaat aina miten Demarit ovat nostaneet tämän Kansakunnan syvistä sudenkuopista, aina Torpparikaudesta lähtien. Onko sinulla ollut tietoa kenen toimesta Torpparilakikin säädettiin. Miksi edes kyselet tuollaisia päättömiä asioita, joka ovat vähänkään aikaansaseuraavan ihmisen tietopankissa.Jos se, että minä lauvon totuuksia teistä "Porvaripiruista", ottaa noin kupoliin niin siihen minä en voi muuta sanoa, kun äänestä seuraavissa vaaleiissa jotakin Demokraattista ehdokasta, niin sinunkin on helpompi elää. Tuota minun törkyily Imagoani sinä korostat, miten minä olen tämänkään avauksen suhteen törkyillyt. Rtköhän suuntaa syytöksesi, niihin omiin Kepulireppanoihisi, jotka jatkuvasti paskaa jauhavat tälläkin palstalla, ja tämänkin avauksen myötä. Myskin sinä Punikitteluinesi ja homosteluinesi olet tuota samaa porukkaa, et vain tahdo nähdä sitä "Malkaa", omassa silmässäsi.

    Sen nimihän oli Lex Kallio, Kyösti Kallion mukaan. Pitääkö vielä selittää lisää Uusi-Ukki. Oliko Kyösti Kallio demari.

    Äänestä

kanna huolia keskustan puheenjohtajasta, kun ette löydä itsellenekään tuollaisia meikkipusseja kummempia bimboblondeja, joilla ei ole politiikasta, eikä kansantaloudesta vähäisintäkään hajua, sati tajua. Anarkistiakat huutavat toweria nyrkki pystyssä, ja nakkelevat niskojaan sekä raivoavat päättömiä eduskunnassakin. Hyi helkutti, ollaan muka sivistysvaltiossa. On se hyvä, että ukkiki on kepulle kateellinen. etkö sinä pölvästi vieläkään huomaa minkälaisten työmaarosvojen porukaan sinut on huijattu. demarit lypsävät yhteiskunnan työntekijät kuiviin, omiin kukkaroihinsa. No, ilmankos sinäkin hingut kokkareiden kanssa samaan hallitukseen. Keskusta on aito työväestön ja kaikkien etuja tasapuolisesti ajaja puolue, eikä mikään köyhienkusettaja, kuten demut on. Demareiden johto toimii kuin Wincapitan huijariporukka.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Uusi-Ukki kirjoitti:

Mauri Pekkarinen, Keskustan pieni, "Suuri" mies. Näki selvästi, että Mauri oli valmistautunut huolella, lauvantaiseen haastatteluunsa. Ainakin minulle ulkopuolisena politiikan tarkkailijana, voimistui käsitys, että siinä esiintyi Keskustan seuraava puheenjohtaja. Keskustalla kun ei Rantakangasta lukuunottamatta kertakaikkiaan ole, varteenotettavaa puolueen johtajaa. Miten ihmeessä noi pienestä miehestä voi lähteä noin varma ja katsojatkin vakuuttava ääni ja retee esiintyminen. Kaikesta näki, että Mauri tällä esiintymisellään varmisti "Rökälevoiton" seuraavaassa Kepun puoluekokouksessa. Minulle Politiikkaa seuraavana ihmisenä selvisi myöskin, että Mauri puheissaan pojusti tietä toivomalleen Punamultayhtetyölle. Hän oli selvästi tyytymätön Kokoomuskuppaneihinsa, se loisti selvästi rivien "välistä", Maurin haastattelussa. Miten sitten Demarit ottavat Maurin kosinnan onkeensa, luulempa, että kun tämän "taantuman", kuten Keput ja Kokoomus, sitä kutsuvat, on selvitetty, niin vastuunkantajia ei taidakaan hevillä löytyä. Voipa olla niinkin, että Demarit, käytyään voitolliset seuraavat Valtiolliset vaalit, ei olekaan niin innostunut Velkaisen Valtakunnan "asiainhoitajaksi". Hoitakoon vaan Kokoomus ja Kepu aiheuttamansa sotkut. Toisaalta, ainahan on ollut niin, että Demokraattisten, se on, Sosialidemokraattisten voimien on aina koko historiamme ajan, ollut pakko panna maamme asiat järjestykseen, niinhän se taitaa olla tälläkin kertaa. Epäilen kyllä pahoin, että niitä asioita ei selvitetä Keskustapuolueen kanssa. On nimittäin selvää, että Demarit valitsevat itse Hallituskumppaninsa, johon heillä on seuraavien valien "Rökälevoiton" jälkeen täysi oikeus. Vielä tuosta Maurin haastattelusta, huomasittehan miten "sulavasti", Mauri vieritti syyt Fortumin asioista menneille "sukupolville", aitokepulaiseen tapaan, siinä Mauri edusti Kepulaisuutta parhaimmillaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu