Kasteen

47887
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 47

Vanhimmat

esi-isien vanha konsti. Katumus-järvi sijaitsee Hämeenlinnan lähellä ja lienee vielä tällä hetkellä jäässä, mutta odota, kunnes jäät lähtevät. Tosin kasteen peruminen osoittaa, että uskot siihen.

Äänestä
  • usko kasteeseen. Lapsikasteeni on vaan vanhempani virhe, jonka haluaisin korjata.

    Äänestä

Siihen perumiseen riittää suullinen tunnustus jonka jo tein ja kuntunnustat omam sielusi ohjeeksi kunnioitettavaaksi tämän Lain ja että pakkolapsikaste on Lakien vastaisuus: -Jumalan ja Jeesuksen LAKI -Suomen perustuslaki joka perustuu edellä olevaa (Olen jättänyt tästä pois YK:ssa Suomen alle kirjoittamat ihmisoikeutta- ja lasten suojelua koskevat sopimukset jotta tästä ei tulisi liian pitkä mutta uskon jokaisen tietävät niistä...) SUOMEN PERUSTUSLAKI: http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1999/19990731 2 luku Perusoikeudet 6 § Yhdenvertaisuus Ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä. Ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan sukupuolen, iän, alkuperän, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan, vammaisuuden tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella. Lapsia on kohdeltava tasa-arvoisesti yksilöinä, ja heidän tulee saada vaikuttaa itseään koskeviin asioihin kehitystään vastaavasti. Sukupuolten tasa-arvoa edistetään yhteiskunnallisessa toiminnassa sekä työelämässä, erityisesti palkkauksesta ja muista palvelussuhteen ehdoista määrättäessä, sen mukaan kuin lailla tarkemmin säädetään. 7 § Oikeus elämään sekä henkilökohtaiseen vapauteen ja koskemattomuuteen Jokaisella on oikeus elämään sekä henkilökohtaiseen vapauteen, koskemattomuuteen ja turvallisuuteen. Ketään ei saa tuomita kuolemaan, kiduttaa eikä muutoinkaan kohdella ihmisarvoa loukkaavasti. Henkilökohtaiseen koskemattomuuteen ei saa puuttua eikä vapautta riistää mielivaltaisesti eikä ilman laissa säädettyä perustetta. Rangaistuksen, joka sisältää vapaudenmenetyksen, määrää tuomioistuin. Muun vapaudenmenetyksen laillisuus voidaan saattaa tuomioistuimen tutkittavaksi. Vapautensa menettäneen oikeudet turvataan lailla. Jumalan Moosekselle antama Laki jonka Jeesus vahvisti: Perisyntiseksi lapsia kastavat mielestäni rikkovat Jumalan ja Jeesuksen Lakia näissä kohdissa ja rikkomalla yhtäkään Lain kohtaa on Jumalan ja Jeesuksen Lain lainrikkoja: -3 Älä pidä muita jumalia minun rinnallani. ///perisynti ei ole Jumalan tai Jeesuksen oppi/// -4 Älä tee itsellesi jumalankuvaa äläkä mitään kuvaa, älä niistä, jotka ovat ylhäällä taivaassa, älä niistä, jotka ovat alhaalla maan päällä, äläkä niistä, jotka ovat vesissä maan alla. ///perisynti opilla yritetään saada Jumalan valtakunta näyttämään syntiseltä. Jos lapsi on syntinen syntyissään niin sitten Jumalan valtakuntakin on syntinen, niin ei ole: Matt. 19:14 Niin Jeesus sanoi: "Antakaa lasten olla, älkääkä estäkö heitä tulemasta minun tyköni, sillä senkaltaisten on taivasten valtakunta". Mark. 10:14 Mutta kun Jeesus sen näki, närkästyi hän ja sanoi heille: "Sallikaa lasten tulla minun tyköni, älkääkä estäkö heitä, sillä senkaltaisten on Jumalan valtakunta." Luuk. 18:16 Mutta Jeesus kutsui lapset tykönsä ja sanoi: "Sallikaa lasten tulla minun tyköni älkääkä estäkö heitä, sillä senkaltaisten on Jumalan valtakunta." /// -5 Älä kumarra niitä äläkä palvele niitä. Sillä minä, Herra, sinun Jumalasi, olen kiivas Jumala, joka kostan isien pahat teot lapsille kolmanteen ja neljänteen polveen, niille, jotka minua vihaavat; ///Jumalan ja Jeesuksen vihaamista on Heidän Lain rikkominen ja Heidän oppien muokkaaminen esim. käsitteillä: perisynti, kummi, lähetyskäsky, lapsikaste, hätälapsikaste, kolminaisuusoppi jne jne. 5Moos 12:32. Kaikkea, mitä minä käsken, noudattakaa tarkoin. Älkää siihen mitään lisätkö älkääkä siitä mitään ottako pois." Joh. Ilm. 22:18, 19 Minä todistan jokaiselle, joka tämän kirjan profetian sanat kuulee: Jos joku panee niihin jotakin lisää, niin Jumala on paneva hänen päällensä ne vitsaukset, jotka ovat kirjoitetut tähän kirjaan; ja jos joku ottaa pois jotakin tämän profetian kirjan sanoista, niin Jumala on ottava pois sen osan, mikä hänellä on elämän puuhun ja pyhään kaupunkiin, joista tässä kirjassa on kirjoitettu. /// -6 mutta teen laupeuden tuhansille, jotka minua rakastavat ja pitävät minun käskyni. ///käskyjä ei ole pitänyt sekään joka esim. omia kastettuja syyttömiä uskovaisia tappoi noitarovioilla, pieniä, Jumalan valtakunnan kaltaisia lapsiakin. /// -7 Älä turhaan lausu Herran, sinun Jumalasi, nimeä, sillä Herra ei jätä rankaisematta sitä, joka hänen nimensä turhaan lausuu. ///Sitä herraa saa pilkata joka Jumalan ja Jeesuksen Lakia vastaan toimii, se on itse itsensä pilkkauksen kohteeksi asettanut pilkkaamalla Jumalan ja Jeesuksen Lakia rikkomalla sitä. /// -8 Muista pyhittää lepopäivä. ///Noitarovioita polttettiin useimmiten sunnuntaisin. Lain vastainen rikos monessa eri mielessä. /// -9 Kuusi päivää tee työtä ja toimita kaikki askareesi; ///Mutta älä tee sitä työtä Jumalan ja Jeesuksen vastaisuudelle. Nuorten pakkokoulus uskoon joka rikkoo Jumalan ja Jeesuksen Lakia, usein koulutajana lainrikkoja tai sen edustaja. /// -10 mutta seitsemäs päivä on Herran, sinun Jumalasi, sapatti; silloin älä mitään askaretta toimita, älä sinä älköönkä sinun poikasi tai tyttäresi, sinun palvelijasi tai palvelijattaresi tai juhtasi älköönkä muukalaisesi, joka sinun porteissasi on. ///Silloin niitä laittomuuksia eri kristinuskonkin lahkoissa tehdään urakalla, pakkokastetaan antamalla väärää todistusta Jumalan valtakunnasta ja synnitömästä lapsesta, ehtoollinen joka on Jeesuksen opetuksien vastainen, jne jne.. Ja vaikka Jeesus on opettanut "Isä meidän..." kuinka meidän tulee rukoilla, niin monissa kirkoissa se edelleen tehdään Jeesuksen opetuksen vastaisesti. Tutki koko luku tarkoin: Matteus 6 /// -11 Sillä kuutena päivänä Herra teki taivaan ja maan ja meren ja kaikki, mitä niissä on, mutta seitsemäntenä päivänä hän lepäsi; sentähden Herra siunasi lepopäivän ja pyhitti sen. ///Jumala sen pyhitti siihen tarkoitukseen että perheillä jne olis mahdollisuus kokoontua omien sielujen Jumalallisuuden valaisuun. /// -12 Kunnioita isääsi ja äitiäsi, että kauan eläisit siinä maassa, jonka Herra, sinun Jumalasi, sinulle antaa. ///Jumalan antamaan maan, jonka nimi on Suomi, sen maan kansalaiset ovat SUOMALAISIA. He eivät ole helluntalaisia, luterilaisia, jehovalaisia jne koska sellaisia maita ei ole. Isää ja Äitiä kunnioitaa olemalla suomalainen niinkuin hekin suomalaisia ovat. /// -13 Älä tapa. ///Tuon käskyn rikkominen kristinuskon toimintana on satoja miljoonia tapettu, Jeesuksen seuraajista alkaen, Paavalin tuella. Huomattavaa on, että tappamista on ihmisen sielullisesti tappaminenkin, pakkokoulutukset jne. Ja kaikki kuollut merkitään ristillä, pakkolapsikasteessa se tapetun sielun merkiksi laitetaa risti lapsen otsaan merkiksi elävänä kuolleeksi. /// -14 Älä tee huorin. ///Ymmärtääkseni, kun pappi pakkolapsikaste tilaisuudessa asettaa itsensä lapsen ja lapsevanhempien väliin, tekee huorin. Silloin lapsen ja lapsen vanhempien sielullinen yhteys rikotaan Jumalan valtakunnasta ja lapsesta väärää todistusta antamalla, Jumalan valtakuna; jonka kaltainen lapsi on; ja lapsia ovat synnittömiä ja perisynnitömiä. /// -15 Älä varasta. ///Pakkolapikasteessa varastetaan kaikkien Jumalallisten Lakien vastaisesti lapsen omat oikeudet. Myllynkivi oppetus on tiedossa, Suomen perustuslaki uskonvapaudesta (joka kasteessa varastetaan lapselta), ihmisoikeuksista jne, Suomen allekirjoitamat YK:n sopimukset, ihmisokeuksista, lasten suojelusta. jne jne. /// -16 Älä sano väärää todistusta lähimmäisestäsi. ///Jokainen lapsi joka on syntiseksi tai perisyntiseksi todistettu uskon, papin, kristinuskon jne toimesta on oikeudettu vaatimaan oikeudellisesti asiaan oikaisua. Yhdelläkään sylivauvalla ei ole rikosrekisterissä merkintää, ei maallisessa eikä Jumalan valtakunnan kaltaisena Jumalan vatakunnassakaan. Väärän todistuksen antaneena kristinusko, luterilaisuuskin joukossa on Jumalan ja Jeesuksen Lain lainrikkojaksi itsensä osoittanut ja sillä lainrikkojalla avustajieen on Jumalan valtakunnassa rikosrekisteri. /// -17 Älä himoitse lähimmäisesi huonetta. Älä himoitse lähimmäisesi vaimoa äläkä hänen palvelijaansa, palvelijatartaan, härkäänsä, aasiansa äläkä mitään, mikä on lähimmäisesi omaa." ///Pakkolapsikasteissa himotaan lasta pois Luojan hänelle antamasta Jumalallisuudesta, Jumalan valtakunnan kataisuudesta saatanallisuuden ahdinkoon. /// -----

Äänestä
  • Se on täysin vapaaehtoista myösd kirkkojen jäsenille. Et siis voi puhua pakkolapsikasteesta.

    Äänestä

  • kastattaa lapsiaan kirjoitti:

    Se on täysin vapaaehtoista myösd kirkkojen jäsenille. Et siis voi puhua pakkolapsikasteesta.

    Pakkolapsikaste tarkoittanee lapsena kastettua ja näin ollen pakotettu kirkkoon. Eihän asianomainen (kastettava) päätä kasteestaan, vaan joku muu taho (vanhemmat).

    Äänestä

  • Tarkoittanee kirjoitti:

    Pakkolapsikaste tarkoittanee lapsena kastettua ja näin ollen pakotettu kirkkoon. Eihän asianomainen (kastettava) päätä kasteestaan, vaan joku muu taho (vanhemmat).

    asioistaan, eivät edes siitä mitä syövät tai juovat. vanhemmat päättävät kaikista lapsen asioista.

    Äänestä

  • itse mistään muistakaan kirjoitti:

    Ei laki salli vanhempien tehdä lapselleen ihan mitä tahansa, kuten vaikka pakottaa vauvasta asti puolueen jäseneksi.

    Äänestä

  • pysy asiassa kirjoitti:

    Ei laki salli vanhempien tehdä lapselleen ihan mitä tahansa, kuten vaikka pakottaa vauvasta asti puolueen jäseneksi.

    ole kenellekään mitään vahinkoa. Jos muuta väität, olet taikauskoinen.

    Äänestä

  • mutta ei kasteesta kirjoitti:

    erottaa kirkkoon liittämisestä. Kastattakoot taikauskoiset vanhemmat vauvojaan, mutta siitä ei pitäisi seurata vauvalle uskonnollisen järjestön jäsenyyttä juridisine velvoitteineen.

    Äänestä

  • pitäisikin kirjoitti:

    erottaa kirkkoon liittämisestä. Kastattakoot taikauskoiset vanhemmat vauvojaan, mutta siitä ei pitäisi seurata vauvalle uskonnollisen järjestön jäsenyyttä juridisine velvoitteineen.

    Näitä kahta on mahdoton erottaa, sillä kaste on kirkkoon liittyminen. Tämä mahdollistuu yksistään valtion suoralla puuttumisella lainsäädännön kautta siten, että alaikäisten liittyminen uskonnolliseen yhdyskuntaan on lailla kielletty ja tämän rikkomisesta seuraa rikosoikeudelliset sanktiot. Tosin silloin valtio puuttuisi suoralla kädellä itsenäisen uskontokunnan asioihin ja toiminta olisi mielivaltaista eikä missään määrin neutraalia: valtio määrittelee, millaista ajattelua uskonnon täytyy edustaa. Toimisiko asia sitten näin oikein?

    Äänestä

  • Ville-Hart kirjoitti:

    kirkko olisi yhtä eettinen jäesnhankinnassaan kuin poliittiset puolueet, jotka eivät ota vauvoja komistamaan jäsentilastojaan. Juridinen kirkkoon liittäminen voisi tapahtua konfirmaation yhteydessä, joka on eräänlainen kasteen jatkotoimi ja jolloin nuori jo tietää, mitä on tekemässä "Konfirmaatio on kirkollinen toimitus ja aikuistumisriitti, johon osallistutaan yleensä samana vuonna, jona täyttää 15 vuotta. Konfirmaation juuret ovat kastetapahtumassa. Rippikoulussa annettavan kasteopetuksen jälkeen voi tulla konfirmoiduksi, jolloin kastettu tunnustautuu kristityksi ja seurakunta rukoilee uskon vahvistusta." (wikipedia)

    Äänestä

  • mikäli.. kirjoitti:

    Miten eettisen oikean sitten määrittää? Oikeammin kysymys on siitä, mitä kaste tarkoittaa. Katsomusten tasa-arvo on yksi näkökulma, mutta se jättää toisen osapuolen näkemyksen pahasti syrjään. Jos kasteen ajattelee olevan vain juridinen toimenpide liittymisenä kirkkoinstituutioon, niin silloin lasten jäsenyys olettamasi kaltainen kysymys. Kirkolle se on hengellinen, uskonnollinen asia. Kirkko ei tarkoita vain instituutiota, vaan instituutio on todellisen kirkon ilmentymä, näkyvä hahmo. Todellinen kirkko on Kristukseen uskovat ja liittyneet kristityt, ja kristityt toimiakseen yhdessä tarvitsevat rakenteellisen instituution ilmentämään omaa uskoaan. Kaste merkitsee liittymistä todelliseen kirkkoon, eli kirjaimellisesti fyysistä liittymistä Kristukseen ja pelastuksen saamista lahjana Jumalalta. Kirkko lähestyy ylipäätään kaikenikäisten kastetta tästä näkökulmasta ja pitää sitä eettisesti oikeana, sillä kirkon näkökulmasta siinä ihminen saa maailman tärkeimmän asian itselleen. Lyhyesti: Kastaminen merkitsee fyysistä liittymistä sellaiseen kirkkoon, joka on sekä juridinen instituutio että hengellinen yhteisö yhtä aikaa, eikä näitä voi erottaa toisistaan.

    Äänestä

  • mutta ei kasteesta kirjoitti:

    ole kenellekään mitään vahinkoa. Jos muuta väität, olet taikauskoinen.

    No niin, eihän siitä vahinkoa ole, mutta seuraamuksia kyllä. Kirkon jäsenyys velvoittaa mm. uskonnon tunneille osallistumiseen ja kirkollisverojen maksamiseen. Myönnettävä toki on että kirkollisvero koskee vain hyvin pientä osaa, mutta suurempi merkittävä tekijä on nimenomaan uskonnontunnit koulussa. Ja joissain kouluissa on myös jumalanpalveluksiin osallistuminen osana opintoja. Nämä ovat pakollisia velvollisuuksia, jotka seuraavat siitä että lapsi on sylivauvana liitetty kirkon jäseneksi. Nin, siitä voidaan olla monta mieltä ovatko nämä vahingoksi vai ei, mutta joka tapauksessa kasteella on ihan selkeä merkitys lapsen elämään. Eikä se ole taikauskoa sanoa että kasteella on kauaskantoiset seuraukset. Ei sillä itse taikarituaalilla ja veden roiskuttelulla tietenkään, vaan sillä mitä seuraa siitä että on kirkon jäsen.

    Äänestä

  • itse mistään muistakaan kirjoitti:

    asioistaan, eivät edes siitä mitä syövät tai juovat. vanhemmat päättävät kaikista lapsen asioista.

    esim.15-vuotiaana nuoret vavistavat "vapaaehtoisesti" lapsikasteensa ja liittyvät "vapaaehtoisesti" kirkkoon.

    Äänestä

  • Ville-Hart kirjoitti:

    Miten eettisen oikean sitten määrittää? Oikeammin kysymys on siitä, mitä kaste tarkoittaa. Katsomusten tasa-arvo on yksi näkökulma, mutta se jättää toisen osapuolen näkemyksen pahasti syrjään. Jos kasteen ajattelee olevan vain juridinen toimenpide liittymisenä kirkkoinstituutioon, niin silloin lasten jäsenyys olettamasi kaltainen kysymys. Kirkolle se on hengellinen, uskonnollinen asia. Kirkko ei tarkoita vain instituutiota, vaan instituutio on todellisen kirkon ilmentymä, näkyvä hahmo. Todellinen kirkko on Kristukseen uskovat ja liittyneet kristityt, ja kristityt toimiakseen yhdessä tarvitsevat rakenteellisen instituution ilmentämään omaa uskoaan. Kaste merkitsee liittymistä todelliseen kirkkoon, eli kirjaimellisesti fyysistä liittymistä Kristukseen ja pelastuksen saamista lahjana Jumalalta. Kirkko lähestyy ylipäätään kaikenikäisten kastetta tästä näkökulmasta ja pitää sitä eettisesti oikeana, sillä kirkon näkökulmasta siinä ihminen saa maailman tärkeimmän asian itselleen. Lyhyesti: Kastaminen merkitsee fyysistä liittymistä sellaiseen kirkkoon, joka on sekä juridinen instituutio että hengellinen yhteisö yhtä aikaa, eikä näitä voi erottaa toisistaan.

    >> Lyhyesti: Kastaminen merkitsee fyysistä liittymistä sellaiseen kirkkoon, joka on sekä juridinen instituutio että hengellinen yhteisö yhtä aikaa, eikä näitä voi erottaa toisistaan.

    Äänestä

  • UPDATE_8653165 kirjoitti:

    Kirkko ei pyri rajoittamaan jäsenistönsä oikeuksia ja mahdollisuuksia, vaan kaikilla jäsenillä ovat samat kirkon sisällä. Jäsenyydellä ei oikeasti haluta leikkiä, joten mainitsemasi "nimellisjäsenyys" erottelee kirkon jäsenistön ns. tosiuskoviin ja nimikristittyihin. Tällaista jaottelua pyritään välttämään erottelevana uskonnollisista syistä. Tarkoitan sitä, että ihminen määrittelisi ja pystyisi näkemään, kuka pelastuu ja kuka ei. Eli kirkon pitäisi ajatella asioista samoin miten osa ateisteista asian näkee? Eli ateisti määrittelee sen, miten ja mitä kirkon pitäisi ajatella? Kirkolle jäsenyys on hengellinen kysymys, ei ihmisoikeuskysymys samalla tavalla kuin joillekin ateisteille. Kyse ei ole haluttomuudesta, vaan kirkon opetuksessa pelastumiseen liittyvästä asiasta. Jos oikein luen, mielestäsi kirkolle jäsenistö on yksistään taloudellinen kysymys ja pääpaino on rahastaminen. Tässä erehdyt. Jäsenistö on kirkolle hengellinen kysymys, kyse on siitä porukasta, joka pelastuu ja tavoite on, kaikki maailman ihmiset olisivat kristittyjä, koska tätä uskoa kristityt pitävät ainoana oikeana ja Jumalaansa ainoana olemassaolevana jumaluutena. Kysymys on muusta. Vaikka kirkon taloudellinen pohja romahtaisi, kirkko tulee säilymään, kirkko muuntautuu ja kenties sellaisessa tilanteessa löytäisi todellisen olemuksensa, koska se tuntuu olevan osin kadoksissa. Rakennuskanta yms. on vain maallista tilpehööriä, joka tukee uskonnollista toimintaa ja helpottaa sitä. Silloin kai kirkko aiheuttaisi enemmän huomiota ja pahennusta toimimalla monella tavalla enemmän vastavirtaan kuin mitä nykyisin tehdään. =) Kirkko ei ole ainoa instituutio, joka kärsii jäsenistön vähenemisestä. Tämä on osaltaan ajan henkeä, ihmisten haluttomuutta irtautua organisaatioista olla liittymättä mihinkään. Puolueet yhtälailla kärsivät jäsenistön katoamisesta ja moni varmaan eroaisi valtiosta, jos se olisi mahdollista... Nykyateistien ajattelu osaltaan heijastaa, tukee ja kannustaa tällaiseen yksilöllistymiseen.

    pelastumisella? Mistä pitäisi pelastua?

    >> Kirkko ei pyri rajoittamaan jäsenistönsä oikeuksia ja mahdollisuuksia, vaan kaikilla jäsenillä ovat samat kirkon sisällä. Jäsenyydellä ei oikeasti haluta leikkiä, joten mainitsemasi "nimellisjäsenyys" erottelee kirkon jäsenistön ns. tosiuskoviin ja nimikristittyihin. > Jos oikein luen, mielestäsi kirkolle jäsenistö on yksistään taloudellinen kysymys ja pääpaino on rahastaminen.

    Hyvä, että selvensit edellistä viestiäsi. Ymmärsin mitä tarkoitit, mutta hengellisesti kirjoittamasi malli merkitsee kirjoittamanikaltaista jaottelua. Vanhemmat ovat päättäneet, millaisen katsomuspohjan he lapsilleen haluavat tarjota. Jos he haluavat kristillisen, niin sitä valtio pyrkii tukemaan. Yhtenäinen katsomuksellinen pohja katsotaan paremmaksi kuin useammasta palata koottu kokonaisuus. Koululaitos pyrkii tukemaan kodin katsomusta, sillä kasvatusvelvollisuus on vanhemmilla eikä sen väliin haluta tunkea jotain muuta. Rahastus... Jäsenistö ei ole taloudellinen kysymys, se on edelleen virheellinen käsitys, myytiksi voisi kutsua lähinnä. Ihan kuin kirkko toimisi pelkästään raha motivaattorina. Kissanmarjat!

    Äänestä

  • UPDATE_8653165 kirjoitti:

    No niin, eihän siitä vahinkoa ole, mutta seuraamuksia kyllä. Kirkon jäsenyys velvoittaa mm. uskonnon tunneille osallistumiseen ja kirkollisverojen maksamiseen. Myönnettävä toki on että kirkollisvero koskee vain hyvin pientä osaa, mutta suurempi merkittävä tekijä on nimenomaan uskonnontunnit koulussa. Ja joissain kouluissa on myös jumalanpalveluksiin osallistuminen osana opintoja. Nämä ovat pakollisia velvollisuuksia, jotka seuraavat siitä että lapsi on sylivauvana liitetty kirkon jäseneksi. Nin, siitä voidaan olla monta mieltä ovatko nämä vahingoksi vai ei, mutta joka tapauksessa kasteella on ihan selkeä merkitys lapsen elämään. Eikä se ole taikauskoa sanoa että kasteella on kauaskantoiset seuraukset. Ei sillä itse taikarituaalilla ja veden roiskuttelulla tietenkään, vaan sillä mitä seuraa siitä että on kirkon jäsen.

    että jos vasta konfirmaatio on kirkkoon liittymisen vahvistus, niin miksi ennen konfirmaatiota on velvollinen osallistumaan uskonnonopetukseen.

    Äänestä

  • tarkoitat kirjoitti:

    pelastumisella? Mistä pitäisi pelastua?

    Niin, mistä? Luterilaisuus tiivistää asian kolmikkoon synti, kuolema ja perkele. Pelastuminen merkitsee näin suomeksi sanottuna vapautumista turmeltumisesta, kuolemasta ja pahuudesta, jotka tuhoavat ihmisen. ihminen on näiden vallassa ja ns. orja. Jumalaan uskovalla on katoamattomuus, ikuinen elämä ja täydellinen hyvyys puolellaan ja omanaan. Kristitty kykenee silti pahaan, sillä pahuus on jotenkin niin syvässä ihmisessä, ettei se katoa sieltä muuten kuin tuhoamalla koko ihminen. Kristitty ajattelee maanpäällisen elämän konkreettisena: täällä eletään, tehdään sekä hyvää että pahaa ja kuollaan. Uskotaan ylösnousemukseen, jossa tapahtumassa ihmisen fyysinen ruumis luodaan uudeksi ja se on kuolematon ja ikuinen, katoamaton. Ihminen tehdään hengellisesti, henkisesti ja fyysisesti täydelliseksi, jolloin ihmisessä oleva pahuus lopullisesti poistetaan ja ihmisestä tulee täydellisesti hyvä. Maanpäällisessä elämässä tulevasta katoamattomuudesta saa pientä esimakua, maistiaisia.

    Äänestä

  • Ville-Hart kirjoitti:

    Hyvä, että selvensit edellistä viestiäsi. Ymmärsin mitä tarkoitit, mutta hengellisesti kirjoittamasi malli merkitsee kirjoittamanikaltaista jaottelua. Vanhemmat ovat päättäneet, millaisen katsomuspohjan he lapsilleen haluavat tarjota. Jos he haluavat kristillisen, niin sitä valtio pyrkii tukemaan. Yhtenäinen katsomuksellinen pohja katsotaan paremmaksi kuin useammasta palata koottu kokonaisuus. Koululaitos pyrkii tukemaan kodin katsomusta, sillä kasvatusvelvollisuus on vanhemmilla eikä sen väliin haluta tunkea jotain muuta. Rahastus... Jäsenistö ei ole taloudellinen kysymys, se on edelleen virheellinen käsitys, myytiksi voisi kutsua lähinnä. Ihan kuin kirkko toimisi pelkästään raha motivaattorina. Kissanmarjat!

    >> Ymmärsin mitä tarkoitit, mutta hengellisesti kirjoittamasi malli merkitsee kirjoittamanikaltaista jaottelua.

    Äänestä

  • Ville-Hart kirjoitti:

    Niin, mistä? Luterilaisuus tiivistää asian kolmikkoon synti, kuolema ja perkele. Pelastuminen merkitsee näin suomeksi sanottuna vapautumista turmeltumisesta, kuolemasta ja pahuudesta, jotka tuhoavat ihmisen. ihminen on näiden vallassa ja ns. orja. Jumalaan uskovalla on katoamattomuus, ikuinen elämä ja täydellinen hyvyys puolellaan ja omanaan. Kristitty kykenee silti pahaan, sillä pahuus on jotenkin niin syvässä ihmisessä, ettei se katoa sieltä muuten kuin tuhoamalla koko ihminen. Kristitty ajattelee maanpäällisen elämän konkreettisena: täällä eletään, tehdään sekä hyvää että pahaa ja kuollaan. Uskotaan ylösnousemukseen, jossa tapahtumassa ihmisen fyysinen ruumis luodaan uudeksi ja se on kuolematon ja ikuinen, katoamaton. Ihminen tehdään hengellisesti, henkisesti ja fyysisesti täydelliseksi, jolloin ihmisessä oleva pahuus lopullisesti poistetaan ja ihmisestä tulee täydellisesti hyvä. Maanpäällisessä elämässä tulevasta katoamattomuudesta saa pientä esimakua, maistiaisia.

    kirkolle taikamenoista saavuttaakseen kuolemattomuuden.

    Äänestä

  • maksavat kirjoitti:

    kirkolle taikamenoista saavuttaakseen kuolemattomuuden.

    Taikamenoja? Voi Pojat... Enpä ole vielä tähän mennessä kohdannut minkäänlaista magiaa omassa kirkossani, varsinkin kun pyhä kirja jo kieltää magian olemassaolon... Mikä siinä on, että oletetaan kaiken tehtävän rahasta? Kirkossa ei rahalla pitkälle pötki, ainakaan uskonharjoittamisen puolella. Ihmiset eivät maksa saavuttaakseen kuolemattomuuden, he maksavat tukeakseen oman uskonnollisenyhteisönsä hengellistä työtä ja lähetystä. Kuolemattomuus tulee uskosta Jumalaan ja se on tärkeämpää kuin raha.

    ovat siis merkityksettömiä taivaaseen pääsylle?

    Äänestä

  • UPDATE_8653165 kirjoitti:

    >> Ymmärsin mitä tarkoitit, mutta hengellisesti kirjoittamasi malli merkitsee kirjoittamanikaltaista jaottelua.

    Nyt meni hauskaksi: Loitsuja! Hehe... Siis voitko olla tosissasi?? Loitsuja ja magiaa kannattaa etsiä polyteististen uskontojen ja luonnonuskontojen puolelta, isot monoteistiset uskonnot kieltävät magian, sitä ei ole olemassa. Mitään maagista ei ole kristillisyydessä vielä kohdannut. Ei, juttu on juuri päinvastoin. Kastetta voi tarkastella sekä hengelliseltä että maalliselta puoelelta, mutta kirkon taholla eroa ei voi tehdä. Kyse ei ole halusta, vaan siitä ettei niitä voi erottaa. Wikipedia tarjoaa, kumma kyllä, ihan ok artikkelin kasteesta. Onko sitten pakkojäsenyys uskonnottomuuteen parempi? Ettei liitetä mihinkään eikä lapsi ole sitä voinut valita? Se on yhtälailla vanhempien valinta kuin uskontokuntaan liittäminen. Lastenkasteen voi nähdä pakkojäsenyytenä, jos asialla ruvetaan syyllistämään. Vanhemmat ovat valinnan lapsen puolesta tehneet ja halunneet tarjota parhaimman vaihtoehdon hänelle. Onko eettisesti väärin sitten jättää lapsi ilman katsomuksellisessa kasvatuksessa kuin antaa tukeva jalansija elämänkysymysten arvioimiseen? Valinnanvapaus tarkoittaa konkreettisesti sitä, ettei lapselle anneta tukevaa katsomuksellista pohjaa, vaan tarjotaan joukko vaihtoehtoja, joista hän saa valita itsenäisesti mieleisensä. Se, että jos lapselle opetetaan ettei saa lyödä kaveria, on jo vaihtoehtojen poistamista ja lapsen indoktrinoimista yhteen vaihtoehtoon. Onko valinnanvapaus juuri sitä, että saa valita kirkon jäsenyyden suhteen? Minusta ei ole vapautta se, ettei jo lapsena saisi kuulua uskonnolliseen yhteisöön. Nykyinen tilanne on mielestäni parhain mahdollinen, kun kummallakin osapuolella on mahdollisuus toimia ilman että toisen osapuolen täytyisi noudattaa toisen pelisääntöjä omassa toiminnassaan. Sillä sitä kirkolle olette tarjoamassa, määräämässä mitä sen kuuluisi tehdä eikä kirkko saisi valita itse... Hymyä silti kevätpäivään!

    Äänestä

  • ja ehtoollinen kirjoitti:

    ovat siis merkityksettömiä taivaaseen pääsylle?

    Ne ovat tarpeellisia, mutteivät viime kädessä este. Raamatun opetuksen mukaan uskovat on kastettava ja heidän on tultava kastettavaksi, lapset tuotava vanhempien toimesta. Tarkoituksellinen pidättäytyminen on huono homma, jos tahallaan asettaudutaan Jumalan tahtoa vastaan. Jos henkilö kuolee ennen kuin häntä on keretty kastaa, sitä ei lueta syyksi, koska kyse ei ole tahallisuudesta. Viime kädessä kaikki on kiinni ihmisen ja Jumalan välisestä kahdenkeskisestä suhteesta eli uskosta. Kasteessa ja ehtoollisessa vastaanotetaan Kristus ja jumalallinen elämä aineen kautta, siksi ne ovat tarpeellisia taivaaseen pääsemiseksi.

    Äänestä

  • Ville-Hart kirjoitti:

    Taikamenoja? Voi Pojat... Enpä ole vielä tähän mennessä kohdannut minkäänlaista magiaa omassa kirkossani, varsinkin kun pyhä kirja jo kieltää magian olemassaolon... Mikä siinä on, että oletetaan kaiken tehtävän rahasta? Kirkossa ei rahalla pitkälle pötki, ainakaan uskonharjoittamisen puolella. Ihmiset eivät maksa saavuttaakseen kuolemattomuuden, he maksavat tukeakseen oman uskonnollisenyhteisönsä hengellistä työtä ja lähetystä. Kuolemattomuus tulee uskosta Jumalaan ja se on tärkeämpää kuin raha.

    En vain ymmärrä sitä, että miksi ateistit ja muut kirkostaeronneet ovat niin kiinnostuneita kirkon rahoista. Varainkeräämisen ei pitäisi koskea heitä pätkääkään, sillä he eivät maksa kirkolle yhtään mitään. Se on kirkon oma asia.

    puuttua väärinkäytöksiin, vaikkei itse olisikaan uhri. Yhteisessä maailmassa täällä eletään. Kirkko pettää herkkäuskoisia ja tietämättömiä ihmisiä lupailemalla olemattomia taivaspaikkoja ja uhkailemalla kadotuksella. Sellainen ei ole rehellistä liiketoimintaa. Jos sinulle yritetään myydään pillereitä, joiden luvataan tekevän sinut ikuisesti terveeksi, ja olet aikeissa ostaa niitä, niin etkö todella halua kenenkään viisaamman ihmisen kertovan sinulle, että ne ovat huijausta?

    Äänestä

  • Ville-Hart kirjoitti:

    Näitä kahta on mahdoton erottaa, sillä kaste on kirkkoon liittyminen. Tämä mahdollistuu yksistään valtion suoralla puuttumisella lainsäädännön kautta siten, että alaikäisten liittyminen uskonnolliseen yhdyskuntaan on lailla kielletty ja tämän rikkomisesta seuraa rikosoikeudelliset sanktiot. Tosin silloin valtio puuttuisi suoralla kädellä itsenäisen uskontokunnan asioihin ja toiminta olisi mielivaltaista eikä missään määrin neutraalia: valtio määrittelee, millaista ajattelua uskonnon täytyy edustaa. Toimisiko asia sitten näin oikein?

    jonkun tietyn seurakunnan jäsen hänestä tulee, kun hänet merkitään sen rekisteriin. Kirkossa voitaisiin erottaa lapsijäsenet (alle 18-vuotiaat), joilla ei olsi velvollisuutta maksaa kirkollisveroja ja varsinaiset jäesenet.

    Äänestä

  • UPDATE_8653165 kirjoitti:

    No niin, eihän siitä vahinkoa ole, mutta seuraamuksia kyllä. Kirkon jäsenyys velvoittaa mm. uskonnon tunneille osallistumiseen ja kirkollisverojen maksamiseen. Myönnettävä toki on että kirkollisvero koskee vain hyvin pientä osaa, mutta suurempi merkittävä tekijä on nimenomaan uskonnontunnit koulussa. Ja joissain kouluissa on myös jumalanpalveluksiin osallistuminen osana opintoja. Nämä ovat pakollisia velvollisuuksia, jotka seuraavat siitä että lapsi on sylivauvana liitetty kirkon jäseneksi. Nin, siitä voidaan olla monta mieltä ovatko nämä vahingoksi vai ei, mutta joka tapauksessa kasteella on ihan selkeä merkitys lapsen elämään. Eikä se ole taikauskoa sanoa että kasteella on kauaskantoiset seuraukset. Ei sillä itse taikarituaalilla ja veden roiskuttelulla tietenkään, vaan sillä mitä seuraa siitä että on kirkon jäsen.

    minään vahinkona, kun toinen vaihtoehto on äärimmäisen tylsä ET-opetus. Aikaisemmin nuori hyötyi, jos erosi kirkosta, sillä silloin vapautui uskonnonopetuksesta. Nyt kiusana on se, että joutuu ET-opetukseen, jonka tunnit ovat usein hankalaan aikaan, ja joka on ratki tylsää.

    Äänestä

  • jkjkjijkjkjkjk kirjoitti:

    esim.15-vuotiaana nuoret vavistavat "vapaaehtoisesti" lapsikasteensa ja liittyvät "vapaaehtoisesti" kirkkoon.

    yleensä kastetaan ja vähän vanhemmistqakin lapsista. 15 vuotias ei ole enää lapsi, mutta alaikäinen hän tietysti vielä on.

    Äänestä

  • Kristuksen kirkkoon kirjoitti:

    jonkun tietyn seurakunnan jäsen hänestä tulee, kun hänet merkitään sen rekisteriin. Kirkossa voitaisiin erottaa lapsijäsenet (alle 18-vuotiaat), joilla ei olsi velvollisuutta maksaa kirkollisveroja ja varsinaiset jäesenet.

    että jos on kasteessa liitetty kirkon jäseneksi, niin se velvoittaa uskonnonopetukseen. Vaikka siis vasta konfirmaatiossa kirkon jäsenyys vahvistetaan. Omituista pelleilyä.

    Äänestä

  • Kössönöm kirjoitti:

    Hei, konfirmaatiossa ei vahvisteta kirkon jäsenyyttä. Kyllä jokainen kastettu iästä ja konfirmaatiosta riippumatta on ihan oikeasti kirkon jäsen. Konfirmaatiota voidaan pitää uskon vahvistuksena, sen jälkeen konfirmoitu henkilö saa täydet seurakunnalliset oikeudet. Mutta jäsenyys on siis täysi jo lapsella.

    Äänestä

  • vahvistus kirjoitti:

    Miksi sitten kirkkovihkimiseen vaaditaan rippikoulu ja konfirmaatio, kuten myös kummiuteen. Ja miksi siis lapsi joutuu koulun uskonnonopetukseen, vaikka hän ei ole vahvistettu kirkon jäsen.

    Äänestä

  • Kössönöm kirjoitti:

    että jos on kasteessa liitetty kirkon jäseneksi, niin se velvoittaa uskonnonopetukseen. Vaikka siis vasta konfirmaatiossa kirkon jäsenyys vahvistetaan. Omituista pelleilyä.

    koulussa evlut uskonnonopetukseen. Ei kirkko mihinkään velvoita. Vähemmistökirkkojen jäsenet sen sijaan saavat itse päättää mihin osallistuvat tai siis alaikäisten kohdalla vanhemmat päättävät. Tämä kaikki tietysti siksi, että opetusta olisi helpompi järjestää. Luterilaista uskontoa opettavilla on kouluissa lehtorin virat tai ovat luokanopettajia. Vähemmistöuskontoja ja ET:tä opetetaan tuntiopettajavoimin.

    Äänestä

  • enmmistökirkkolaiset kirjoitti:

    "Luterilaista uskontoa opettavilla on kouluissa lehtorin virat tai ovat luokanopettajia. Vähemmistöuskontoja ja ET:tä opetetaan tuntiopettajavoimin." - Uskontoa opettavan ei tarvitse enää olla kirkkoon kuulua. Myös kirkkoon kuuluva opettaja voi opettaa elämänkatsomustietoa. Näihin oppiaineisiin käy niin tuntiopettaja kuin luokanopettajakin.

    Äänestä

  • Ville-Hart kirjoitti:

    Nyt meni hauskaksi: Loitsuja! Hehe... Siis voitko olla tosissasi?? Loitsuja ja magiaa kannattaa etsiä polyteististen uskontojen ja luonnonuskontojen puolelta, isot monoteistiset uskonnot kieltävät magian, sitä ei ole olemassa. Mitään maagista ei ole kristillisyydessä vielä kohdannut. Ei, juttu on juuri päinvastoin. Kastetta voi tarkastella sekä hengelliseltä että maalliselta puoelelta, mutta kirkon taholla eroa ei voi tehdä. Kyse ei ole halusta, vaan siitä ettei niitä voi erottaa. Wikipedia tarjoaa, kumma kyllä, ihan ok artikkelin kasteesta. Onko sitten pakkojäsenyys uskonnottomuuteen parempi? Ettei liitetä mihinkään eikä lapsi ole sitä voinut valita? Se on yhtälailla vanhempien valinta kuin uskontokuntaan liittäminen. Lastenkasteen voi nähdä pakkojäsenyytenä, jos asialla ruvetaan syyllistämään. Vanhemmat ovat valinnan lapsen puolesta tehneet ja halunneet tarjota parhaimman vaihtoehdon hänelle. Onko eettisesti väärin sitten jättää lapsi ilman katsomuksellisessa kasvatuksessa kuin antaa tukeva jalansija elämänkysymysten arvioimiseen? Valinnanvapaus tarkoittaa konkreettisesti sitä, ettei lapselle anneta tukevaa katsomuksellista pohjaa, vaan tarjotaan joukko vaihtoehtoja, joista hän saa valita itsenäisesti mieleisensä. Se, että jos lapselle opetetaan ettei saa lyödä kaveria, on jo vaihtoehtojen poistamista ja lapsen indoktrinoimista yhteen vaihtoehtoon. Onko valinnanvapaus juuri sitä, että saa valita kirkon jäsenyyden suhteen? Minusta ei ole vapautta se, ettei jo lapsena saisi kuulua uskonnolliseen yhteisöön. Nykyinen tilanne on mielestäni parhain mahdollinen, kun kummallakin osapuolella on mahdollisuus toimia ilman että toisen osapuolen täytyisi noudattaa toisen pelisääntöjä omassa toiminnassaan. Sillä sitä kirkolle olette tarjoamassa, määräämässä mitä sen kuuluisi tehdä eikä kirkko saisi valita itse... Hymyä silti kevätpäivään!

    Loitsuja pitää ilmeisesti kutsua "rukouksiksi" ja taikamenoja "sakramenteiksi". Ehkä tutummat sanat auttavat sinua ymmärtämään mihin viittasin. Mutta tosiasiahan on että rukoukset ovat loitsuja joita luetaan, jotta tapahtuisi jotain yliluonnollista. Hauskaa on se että kristinusko kieltää sen asian olemassaolon jolle se itse perustuu: sen että lausumalla tiettyjä sanoja saadaan yhteys korkeampaan voimaan ja voidaan saada yliluonnollisia asioita tapahtumaan. Tiesitkö että taikurin taikasanana tunnettu hokkuspokkus tulee latinankielisestä ilmaisusta "hoc est corpus meum" eli "tämä on minun ruumiini", jonka pappi lausui ehtoollista jakaessaan. Siinähän öylätti muuttuu jeesuksen ruumiiksi, kun taikasanat lausutaan. Siis joidenkin mielestä. Mitä tulee kirjoituksesi loppuosaan, en jaksa alkaa eipäs-juupastelemaan, kun ei tämä kuitenkaan mene mihinkään. Olen edelleen sitä mieltä että kahtiajako on täysin mahdollista mutta kirkko on haluton lähtemään siihen tekosyiden verukkeella.

    Äänestä

  • Ville-Hart kirjoitti:

    Taikamenoja? Voi Pojat... Enpä ole vielä tähän mennessä kohdannut minkäänlaista magiaa omassa kirkossani, varsinkin kun pyhä kirja jo kieltää magian olemassaolon... Mikä siinä on, että oletetaan kaiken tehtävän rahasta? Kirkossa ei rahalla pitkälle pötki, ainakaan uskonharjoittamisen puolella. Ihmiset eivät maksa saavuttaakseen kuolemattomuuden, he maksavat tukeakseen oman uskonnollisenyhteisönsä hengellistä työtä ja lähetystä. Kuolemattomuus tulee uskosta Jumalaan ja se on tärkeämpää kuin raha.

    ööö, viini muuttuu vereksi ja leipä lihaksi.Entäs kuolemattomuuden saavuttaminen. kuulostaa taikuudelta.

    Äänestä

  • Kössönöm kirjoitti:

    "Luterilaista uskontoa opettavilla on kouluissa lehtorin virat tai ovat luokanopettajia. Vähemmistöuskontoja ja ET:tä opetetaan tuntiopettajavoimin." - Uskontoa opettavan ei tarvitse enää olla kirkkoon kuulua. Myös kirkkoon kuuluva opettaja voi opettaa elämänkatsomustietoa. Näihin oppiaineisiin käy niin tuntiopettaja kuin luokanopettajakin.

    kuka vain, ainakin ala-asteella, mutta muihin katsomusaineisiin täytyy perehtyä. ET:tä opettavat useimmissa kouluissa samat henkilöt, jotka opettavat myös evlut uskontoa. Sitä vastoin ei voi opettaa esim ortodoksista uskontoa tai islamia, jos ei ole siihen perehtynyt. Onneksi toisuskoiset vain harvoin tuntevat kutsumusta perehtyä itselleen vieraisiin uskontoihin. Jos koulussa ei ole esim ortodoksista luokanopettajaa, niin ainetta opettaa ulkopuolinen tuntiopettaja, samoin islamia. Tulee muistaa, että kun kiistellään uskonnonopetuksesta, niin siinä on aina kysymyksessä arvon lehtoreitten ja tuntiopettajien tunnit. Luterilaisilla on tähän asti ollut parhaat mahdolliset olosuhteet opettaa uskontoaan. Muiden uskontojen opetus on tapahtunut yhdysluokissa, joissa esim on samassa ryhmässä vuosiluokat 1-6 tai 7-9/10. Jos luterilaisten määrä vähenee, niin heillekin tulee yhdysluokat eikä kouluissa enää ole lehtorinvirkoja luterilaisille uskonnonopettajille. mutta tämä on vielä kaukana edessäpäin. Maaseudulla on paljon kouluja, joissa ei ole yhtään toisuskoista eikä yhtään ET-oppilasta

    Äänestä

  • jkjkjijkjkjkjk kirjoitti:

    esim.15-vuotiaana nuoret vavistavat "vapaaehtoisesti" lapsikasteensa ja liittyvät "vapaaehtoisesti" kirkkoon.

    Miksi 15-vuotias ei ole tarpeeksi kypsä eroamaan kirkosta, kun hän voi tehdä muitakin noin SUURIA päätöksiä pakotettuna.

    Äänestä

teksti on osoitus harvinaisesta putkinäköisyyden tasosta. Typerintä mitä olen pitkään aikaan lukenut.

Äänestä
  • Raamattu sanoo, joka uskoo ja kastetaan, pelastuu. Ei vauvakasteessa ihminen uudestisynny. (Se on vaan rituaali) Jumala ei meitä väkisin pelasta, tarvitaan ihmisen oma tahto mukaan. Lapset on kyllä taivaskelpoisia ilman kastetta.

    Äänestä

  • et ole pelastunut kirjoitti:

    Raamattu sanoo, joka uskoo ja kastetaan, pelastuu. Ei vauvakasteessa ihminen uudestisynny. (Se on vaan rituaali) Jumala ei meitä väkisin pelasta, tarvitaan ihmisen oma tahto mukaan. Lapset on kyllä taivaskelpoisia ilman kastetta.

    Hävettää vain että virallisissa papereissa lukee, että ev.lut.kirkko on joskus kastanut minut rituaalisesti jäsenekseen. Toivottavasti niistä papereista kävisi myös riittävän selvästi esille, että olen eronnut siitä turmion pesästä.

    Äänestä

tuollaisilla pelleilyllä ole merkitystä, siksi haluaisinkin tietää tuleeko kasteesta merkitää väestörekisteriin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

peruminen. kirjoitti:

Minäkin haluan perua lapsikasteeni http://www.kotimaa.fi/index.php?option=com_content&task=view&id=8433&Itemid=38

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu