Monta monta "todistajaa" mitkä ovat vain vanhempien takia todistajia mutta elävät todellisesti aivan erillaista elämää (päihteet, irtosuhteet ym), miten te suhtaudutte näihin tapauksiin? kyseessä 20-40v.
Mites
Kun tunnen
12518
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Ehdottaisin monoa vellihousuille. Vaihtoehtona rehti eleskely.
Aika meilolainen ajatus.
Jehovan todistaja tietää, mikä on Raamatun suosittelema elämäntapa. Hänelle on tehty se tasan tarkkaan selväksi, ennen kuin hänet on hyväksytty kasteelle. Se ei vaadi kohtuuttomuuksia keneltäkään. Tavallinen siisti elämä riittää ainakin siihen, ettei eroteta. Jos joku tekee sopimatonta, niin hän on varmasti jo alkujaan tietoinen, mitä ei suvaita. Jos hänet sitten erotetaan, niin se johtuu siitä, että hän on halunnut tieten tahtoen pilkata seurakuntaa, tai omaa perhettään. Kukaan ei tee vahingossa asioita, jotka johtaisivat erottamiseen. Tällaiset tietysti yrittävät selitellä asiaa ja panna sen jonkun muun syyksi, mutta tilanne on kuitenkin päivänselvä: Hän on tietoisesti häpäissyt entisiä ystäviään, eikä ansaitse sen kummempaa huomiota, kuin mitä "veronkantajille" osoitetaan. Lisäksi hän on tietoisesti nolannut omaa perhettään ja sukulaisiaan. Ainoat "ystävät" ovat tämän palstan luopiot, vaikka heitä ei kyllä luopiokaan itse pidä luotettavina ystävinään. Kuka heitä huolisi läheisiksi ystävikseen? Ei kukaan!
Jehovan todistaja tietää, mikä on Raamatun suosittelema elämäntapa. >>>>>>VÄÄRIN! Jehevan todistajat orjallisesti ajattelevat vt seura ohjesäännöillä. Ammentavat ohjeita kokous ja konventtipuheista...totuutena.>>Heh he...Väitätkö, että tutkistelussa kiinnostuneille kerrotaan vt seuransäännöt sanoo aviopuolisoiden välisestä seksistä "säännöt". >>Niin eihän voida puhua vahingosta kun jt veli soittaa minulle perheriidan päätteeksi ja sanoo lähtevänsä huoriin. Tosin teki jo seuraavana aamuna katumusharjoituksia ja on edelleen jt. Samoin kuin jt veljen vaimo kärähti vieraista, niin veli koki oikeutuksen käydä vieraissa myös...Molemmille "katumusharjoituksia".
>>Ainoat "ystävät" ovat tämän palstan luopiot, vaikka heitä ei kyllä luopiokaan itse pidä luotettavina ystävinään. Kuka heitä huolisi läheisiksi ystävikseen? Ei kukaan! Tällaisten kommenttien ansiosta sitä muistaa kuinka hienoa on, että entiset jehovantodistajat ovat järjestäneet jehovantodistajuudesta irtaantuville mahdollisuuden vertaistukeen ja mahdollisimman pehmeän pudotuksen tänne todellisuuteen. Siitä on ollut korvaamaton apu lukemattomille ihmisriekaleille, jotka vt-seura on tuottanut.
takaa rehellisyyttä". Esim. minäkin jouduin nuolemaan näppiäni perintöasioissa JT-veljiäni vastaan.
>>Lisäksi hän on tietoisesti nolannut omaa perhettään ja sukulaisiaan.
kaikki tekee oman valinnan,luopiot väittää et pakotetaan.Jos jonku äiti tai isä on pakottanu nuoren kasteellee uhaten jollain,sitä ei voi oikein anteeks antaa,se on riistoa,henkistä,mut tosi harvinaista,mut surullista on et kaikis uskonnois tätä on esiintyny,joissain isosti,jossain harvinaista,mut siihen ei saa jäädä makaamaan. Mutta ny jos ne silloset lapset on aikusia,sen yli tulis kyetä päästä,ei elää menneessä.Sillon vasta antaa itelleenki luvan omaan elämään,miettiä kuka on,eikä kenenkä lapsi
...pakottamisesta. Jehovan todistajat eivät halua kuulua niihin pakkokastajiin joita ovat kaikki protestanttiset ja katoliset ja ortodoxiset kirkot, siellähän pikkulapset pakko"kastetaan" tai paremminkin sanottuna roiskitaan järjestään jokainen, ilman erottelua, ilman opettamista.
aivopestään, jonka jälkeen hän 10-15 vuoden iän tuuppaus vaiheessa tekee "henkilökohtaisen" ratkaisun käydä kasteella. Lapsuuden opetuksen myötä hän on sitten täydellisessä vt seura hallinnassa.
aivot!
vt järjestöä kohtaan, mutta sillä ei ole mitään tekemistä "moraalisen" puhtauden kanssa. Aivopesu mainitsemassani merkityksessä on ehdollista vt seuralle useinkin. Peruselämässä vt seuran ohjeet ovat vain viitteellisiä ja sen voi jo havaita ulkoisestikin jt materialistisesta elämästä.... vaikka loppu on heidän uskomuksensa mukaan lähellä... >Aivopesu on oman ajattelukyvyn estoa, tiedostamatonta tosiasioiden kieltämistä, tiedostomatonta uskonnollisen auktoriteetti hallinnan hyväksyntää. Aivopesu on lobotomiaa ja vt seuran ollessa kyseessä siis uskonnollista lobotomiaa....