Mitä palautettiin

Pappeus/Melkisedekin/Aaronin (leeviläinen) Hepr. 6 20 Sinne Jeesus meidän edelläkävijänämme meni, kun hän oli tullut ylipapiksi, jonka pappeus on ikuista, Melkisedekin pappeutta. [Hepr. 4:14 | Hepr. 5:6,10) Hepr. 7 11 Jos jo Leevin heimon pappisvirka, josta Israelin kansalle on annettu säädökset laissa, olisi johtanut täydellisyyteen, mitä tarvetta olisi ollut sanoa, että vielä tulee uudenlainen pappi, jonka pappeus on Melkisedekin pappeutta, ei Aaronin? [Gal. 2:21] Hepr. 7 17 Hänestä kirjoitukset todistavat: -- Sinä olet pappi ikuisesti, sinun pappeutesi on Melkisedekin pappeutta. [Hepr. 5:6] Kastamistapa Matt. 3 16 Kun Jeesus oli kastettu, hän nousi heti vedestä. Samassa taivaat aukenivat, ja Jeesus näki Jumalan Hengen laskeutuvan kyyhkysen tavoin ja asettuvan hänen päälleen. [Hes. 1:1; Ap. t. 7:56] Pyhän Hengen lahjan antamistapa Ap.t. 8 17 Pietari ja Johannes panivat kätensä heidän päälleen, ja he saivat Pyhän Hengen. [Ap. t. 19:6] Ihminen - Jumalan kuva 1. Moos. 1 27 Ja Jumala loi ihmisen kuvakseen, Jumalan kuvaksi hän hänet loi, mieheksi ja naiseksi hän loi heidät. [1. Moos. 5:2; Matt. 19:4] Ylösnousemus/3 kirkkautta 1. Kor. 15 40 On taivaallisia ja maallisia ruumiita, mutta taivaallisten loisto on aivan toisenlainen kuin maanpäällisten. [Matt. 13:43] 41 Auringolla on oma loistonsa, kuulla omansa ja tähdillä omansa, ja toinen tähti loistaa toista kirkkaammin. 42 Samoin tapahtuu kuolleiden ylösnousemuksessa. Se, mikä kylvetään katoavana, nousee katoamattomana. Kuolevaisuutta edeltävä elämä Jer. 1 5 -- Jo ennen kuin sinut äidinkohdussa muovasin, minä valitsin sinut. Jo ennen kuin sinä synnyit maailmaan, minä pyhitin sinut omakseni ja määräsin sinut kansojen profeetaksi. [Jes. 49:1; Sir. 49:7; Gal. 1:15] Apostolit ja profeetat Ef. 2 20 Te olette kiviä siinä rakennuksessa, jonka perustuksena ovat apostolit ja profeetat ja jonka kulmakivenä on itse Kristus Jeesus. [Matt. 16:18, 21:42; 1. Kor. 3:11; 1. Piet. 2:4,5] Ef. 4 11 Hän antoi seurakunnalle sekä apostolit että profeetat ja evankeliumin julistajat, sekä paimenet että opettajat, [Room. 12:6-8; 1. Kor. 12:28] 12 varustaakseen kaikki seurakunnan jäsenet palvelutyöhön, Kristuksen ruumiin rakentamiseen. [Kol. 1:24; 2. Tim. 3:17] 13 Kun me kaikki sitten pääsemme yhteen ja samaan uskoon ja Jumalan Pojan tuntemiseen ja niin saavutamme aikuisuuden, Kristuksen täyteyttä vastaavan kypsyyden, [Kol. 1:28] 14 silloin emme enää ole alaikäisiä, jotka ajelehtivat kaikenlaisten opin tuulten heiteltävinä ja ovat kavalien ja petollisten ihmisten pelinappuloita. [1. Kor. 14:20; Hepr. 13:9] 15 Silloin me noudatamme totuutta ja rakkautta ja kasvamme kaikin tavoin kiinni Kristukseen, häneen, joka on pää. [Ef. 1:22; Kol. 1:18, 2:19] 16 Hän liittää yhteen koko ruumiin ja pitää sitä koossa kaikkien jänteiden avulla, kunkin jäsenen toimiessa oman tehtävänsä mukaan, ja näin ruumis kasvaa ja rakentuu rakkaudessa. Temppelit 2. Moos. 25 ja 33 luvut Kaste kuolleiden puolesta 1. Kor. 15 29 Mitä varten sitten jotkut antavat kastaa itsensä kuolleiden puolesta? Ellei kuolleita lainkaan herätetä, miksi he kastattavat itsensä näiden puolesta? Jumaluuden olemus Matt. 16 17 Jeesus sanoi hänelle: "Autuas olet sinä, Simon, Joonan poika. Tätä ei sinulle ole ilmoittanut liha eikä veri, vaan minun Isäni, joka on taivaissa. [Matt. 11:27; Gal. 1:15,16] Joh. 4 24 Jumala on henki, ja siksi niiden, jotka häntä rukoilevat, tulee rukoilla hengessä ja totuudessa." [2. Kor. 3:17] Ap.t 7 55 Mutta Pyhää Henkeä täynnä Stefanos nosti katseensa taivasta kohti ja näki Jumalan kirkkauden ja Jeesuksen, joka seisoi Jumalan oikealla puolella. [Luuk. 22:69] Iankaikkinen avioliitto 1. Kor 11 11 Herran edessä ei kuitenkaan ole naista ilman miestä eikä miestä ilman naista. 1. Moos. 2 24 Siksi mies jättää isänsä ja äitinsä ja liittyy vaimoonsa, niin että he tulevat yhdeksi lihaksi. [Mal. 2:14; Mark. 10:7,8; Ef. 5:31] Näissä kohdissa viitataan totuuksiin, joita ei ole täysin ymmärretty ennen kuin myöhemmät ilmoitukset ovat antaneet niistä lisävalaistusta. Kysykää haluamaanne asiaa tai periaatetta, niin saatte tietää, mitä myöhempien aikojen imoitukset kertovat näistä lisää.
891882
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 89

Vanhimmat

RE:Mitä palautettiin Tapani1 19.4.2009 klo 20.29 >>>Kaste kuolleiden puolesta 1. Kor. 15 29 Mitä varten sitten jotkut antavat kastaa itsensä kuolleiden puolesta? Ellei kuolleita lainkaan herätetä, miksi he kastattavat itsensä näiden puolesta?

Äänestä
  • Tapani on kuin robotti, joka suoltaa raamatun ja mormonin kirjan jakeita palstalle. Aivan kuin aivoton automaattinen koneen näppäin, joka pistää koneen tietyn ajan kuluttua suoltamaan tekstiä. tosi koneellista ja valmiiksi aivopestyä.

    Äänestä

  • mitä tarkoittaa 'vapaat suunnat'?

    Äänestä

  • en tiedä, kirjoitti:

    mitä tarkoittaa 'vapaat suunnat'?

    >>Kun en tiedä, mitä tarkoittaa 'vapaat suunnat'?

    Äänestä

Tutkitaanpa tuota "melkisedekin pappautta"! Katsotaan tuota Aaronin, sekä Melkisedekin pappeutta jotka näyttelevät tärkeää osaa mormonismissa, ja joidenka "palauttamisesta" Joseph Smithillä oli omat omituiset ilmoituksensa ja näkynsä!. Elikä siis kun kyseessä on Aaronin pappeuden palauttaminen, tapahtui se siten, että Joseph Smithille ja Oliver Cowderylle "ilmestyi sanansaattajana", eli = Johannes Kastaja, joka "ilmoitti" tuon kyseisen pappeuden viran palauttamisesta! Ja tuo sanansaattaja sanoi:: "Teille kanssapalvelijoilleni minä Messiaan nimessä annan Aaronin pappeuden, joka pitää hallussaan enkelien palveluksen ja parannuksen evankeliumin ja syntien anteeksisaamiseksi tapahtuvan upotuskasteen avaimia; eikä sitä oteta enää milloinkaan pois maan päältä, niin että vihdoin Leevin pojat uhraavat jälleen uhrin Herralle vanhurskaudessa."(Joseph Smithin todist,) Tuo Melkisedekin pappeuden palauttaminen tapahtui hieman myöhemmin, kun Smith ja Cowdery olivat Susquehanna joen rannalla, jolloin heille "ilmestyivät", Pietari, Jaakob ja Johannes, jotka antoivat Melkisedekin pappeuden avaimet, eli valtuudet, sekä asettivat heidät "apostoleiksi ja erityisiksi todistajiksi" = (Smithin ja Cowderyn)! Nyt tässä voidaankin kysyä, että opettaako Raamattu näistä pappeus asetuksista juuri niin kuin mormonikirkko tuon asian opettaa, vai opettaako mormoonit jotain aivan muuta oppia!? Katsotaan tätä asiaa seuraavin esimerkein:: Tässä on ensinnäkin hyvä huomata se, että jos kukatahansa uskovakin ihminen omistaisi Aaronin pappeuden, tulisi hänen olla - "syntyperäinen juutalainen ja myös Leevin sukua"! Siis siksi koska tuohon virkaan kelpuutettiin vain Leeviläisen sukuhaaran omaavat ihmiset! Ja nyt KYSYMYS!? Monikohan nykyisistä mormonikirkon jäsenistä syntyperäisesti omistaa Leeviläisen sukuhaaran geenit??? Sentähden mormonikirkolla ei voi olla näitä kyseisiä pappeusvirkoja, niin yksilöihmisillä kuin kirkkokunnallakaan! Eräs edellytys pappeudelle tulisi olla myös se, että mormonit suorittaisivat eläinuhritoimituksia toimiakseen tuon kyseisen VT,n pappeuden mukaisesti! Eiköhän asia ole nyt niin, että mormonikirkossa ei ole tuollaista tapaa noudatettu? Elikä tämä todistaa myös siitä, ettei heidän pappeutensa ole alkuperäisen pappeuden mukainen! -(Hebr 10:11) Ja tämän tahdon perusteella me olemme pyhitetyt Jeesuksen Kristuksen ruumiin uhrilla kerta kaikkiaan. 11. Ja kaikki papit seisovat päivä päivältä palvelustaan toimittamassa ja usein uhraamassa, aina samoja uhreja, jotka eivät ikinä voi syntejä poistaa)- Kun Kristus tuli maailmaan, tapahtui myös se tosiasia, että tuo aaronilainen pappeus katosi Kristuksen tulemuksen ja toiminnan myötä! Se siis katosi tarpeettomana, koska Jeesus toi uuden liiton ja nuo vanhanliiton uhrit lakkasivat olemasta enään voimassa! Elikä jos siis haluttaisiin pitäytyä vanhanliiton aaronilaisessa pappeudessa, niin se merkitsisi "paluuta vanhaan liittoon" ja sen toimintamuotoon jota ei enää ole! Tuo vanhanliiton toimintamuotohan tekisi turhaksi Jeesuksen merkityksen ylimmäisenä pappina ja myöskin hänen sovitustyönsä merkityksen, koska Jeesus juuri itse omalla uhritomituksellaan kertakaikkiaan otti pois meidän syntimme ja "naulitsi ne ristille kanssaan"! -(Hebr 7:11 Jos siis täydellisyys olisi saavutettu leeviläisen pappeuden kautta, sillä tähän on kansa laissa sidottu, miksi sitten oli tarpeen, että nousi toinen pappi Melkisedekin järjestyksen mukaan eikä tullut nimitetyksi Aaronin järjestyksen mukaan? 12. Sillä pappeuden muuttuessa tapahtuu välttämättä myös lain muutos. ..... 18. Täten kyllä entinen säädös kumotaan, koska se oli voimaton ja hyödytön)!!! -(Hebr 8:13 Sanoessaan "uuden" hän on julistanut ensimmäisen liiton vanhentuneeksi; mutta se, mikä vanhenee ja käy iälliseksi, on lähellä häviämistään)- -(Hebr 10:12 mutta tämä on, uhrattuaan yhden ainoan uhrin syntien edestä, ainiaaksi istuutunut Jumalan oikealle puolelle)- Kun tutkimme Raamattua uudentestamentin lehdiltä, ei siellä puhuta näistä edellämainituista asioista, vaan Raamattu puhuu ns, "yleisestä pappeudesta", joka tulee jokaiselle uskovalle Kristuksen vastaanottamisen perusteella! -(1 Piet 2:9 Mutta te olette "valittu suku, kuninkaallinen papisto, pyhä heimo, omaisuuskansa, julistaaksenne sen jaloja tekoja", joka on pimeydestä kutsunut teidät ihmeelliseen valkeuteensa)- -(Ilm 1:5) ja Jeesukselta Kristukselta, uskolliselta todistajalta, häneltä, joka on kuolleitten esikoinen ja maan kuningasten hallitsija! Hänelle, joka meitä rakastaa ja on päästänyt meidät synneistämme verellänsä 6. ja tehnyt meidät kuningaskunnaksi, papeiksi Jumalalleen ja Isälleen, hänelle kunnia ja voima aina ja iankaikkisesti! Amen.)- Mitä sitten tulee tähän Melkisedekin pappeuteen, kertoo Uusi testamentti selvästi sen koskevan vain Kristusta, joka on tuo ylimmäinen pappi iankaikkisesti Melkisedekin järjestyksen mukaan! Tämä siis tarkoittaa ja johtaa siihen, että me tavalliset ihmiset nyt siis tässä nykypäivänä emme voi omistaa sitä itsellemme! Ja tämä siis koskee myös mormonejakin, jotka virheellisesti kuvittelevat omistavansa kirkkokuntana sen itselleen! -(Hebr 5:5 Niinpä Kristuskaan ei itse korottanut itseänsä ylimmäisen papin kunniaan, vaan hän, joka sanoi hänelle: "Sinä olet minun Poikani, tänä päivänä minä sinut synnytin"; 6. niinkuin hän toisessakin paikassa sanoo: "Sinä olet pappi iankaikkisesti Melkisedekin järjestyksen mukaan." ... 10. hän, jota Jumala nimittää "ylimmäiseksi papiksi Melkisedekin järjestyksen mukaan"!)- -(Hebr 6:20 jonne Jeesus edelläjuoksijana meidän puolestamme on mennyt, tultuaan ylimmäiseksi papiksi Melkisedekin järjestyksen mukaan, iankaikkisesti"!)- Jumala on asettanut tuon iankaikkisen "Melkisedekin kuninkaallisen pappeuden" vain ja ainoastaan Kristukselle, ei siis kenellekään toiselle! Mahdoitkohan Tapani ymmärtää?

Äänestä
  • tutkia mormonismia tarkemmin. Sinuna kysyisin, en väittäisi.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Mistä Aaronin pappeus sai alun? - Se alkoi siitä, kun Mooses sai käskyn kutsua Aaron poikineen palvelemaan pappeina. Mooseksellä oli korkeampi eli Melkisedekin pappeus. Molemmat pappeudet ovat tuon saman pappeuden eri osastoja. Aaronin pappeus: "Vähäisempi pappeus (Hepr. 7:11–12; OL 107:13–14). Sen virat ovat piispa, pappi, opettaja ja diakoni (OL 84:30; 107:10, 14–15, 87–88). Muinoin oli Mooseksen lain mukaan ylipappeja, pappeja ja leeviläisiä. Aaronin pappeus ilmoitettiin Moosekselle, koska muinaiset israelilaiset kapinoivat Jumalaa vastaan. He eivät halunneet tulla pyhitetyiksi eivätkä ottaa vastaan Melkisedekin pappeutta eivätkä sen toimituksia (OL 84:23–25). Aaronin pappeuteen kuuluvat lain ja evankeliumin ajalliset ja ulkoiset toimitukset (1. Aik. 23:27–32; OL 84:26–27; 107:20). Siinä on enkelien palveluksen, parannuksen evankeliumin ja kasteen avaimet (OL 13). Aaronin pappeus palautettiin maan päälle tämän taloudenhoitokauden aikana 15. toukokuuta 1829. Johannes Kastaja antoi sen Joseph Smithille ja Oliver Cowderylle Susquehannajoen partaalla lähellä Harmonya Pennsylvanian osavaltiossa (OL 13; JS-H 68–73). Liiton mukaan Pinehas ja hänen jälkeläisensä saavat ikuisesti olla pappeja, 4. Moos. 25:13. Herra puhdistaa Leevin pojat, Mal. 3:3 (3. Nefi 24:3). Kukaan ei itse ota tätä arvoa itselleen, Hepr. 5:4. Leeviläinen pappeus ei johda täydellisyyteen, Hepr. 7:11. Tätä pappeutta ei oteta milloinkaan pois maan päältä, kunnes Leevin pojat uhraavat uhrin, OL 13:1. Joseph Smith ja Oliver Cowdery asetettiin Aaronin pappeuteen, OL 27:8. Vähäisempi pappeus pitää hallussaan enkelien palveluksen avainta, OL 84:26 (OL 13:1). On olemassa kaksi pappeutta, nimittäin Melkisedekin ja Aaronin, OL 107:1. Toista pappeutta kutsutaan Aaronin pappeudeksi, OL 107:13." (Pyhien kirjoitusten opas: http://scriptures.lds.org/fi Linkistä voi katsoa kaikki mainitut viitteet) Aaronin pappeus on ollut koko ajan maan päällä Aaronin suoranaisilla jälkeläisillä, mutta sen johtamiseen tarvittavat valtuudet on täytynyt palauttaa. Jos MAP-kirkkoon liittyy Aaronin suoranainen jälkeläinen, niin hänelle ei tuota pappeutta tarvitse ensin antaa, vaan hänet voidaan suoraan asettaa tuon pappeuden johonkin virkaan kuten seurakunnan piispaksi. Melkisedekin pappeuteen kuuluu valtuus antaa Aaronin pappeus eli on juuri niin kuin Mooseskin sai tehdä. Lisäksi tarvitaan papppeuden avaimet, eli pappeuden johtamisen valtuus. Pietari sai Kristukselta kirkon johtamisen avaimet. Niitä hän oli oikeutettu delegoimaan apostoleille ja he edelleen toimivaltansa puitteissa seurakuntien johtamiseksi. Kristuksen uhri päätti uhraamisen verta vuodattamalla. (Yksi uhri tullaan vielä tekemään kaiken ennustetun täyttämiseksi) Yleistä pappeutta ei ole olemassa muuten kuin siinä milessä, että kaikki kelvolliset miehet voivat saada pappeuden. Raamatulla ei voi perustella kaikkien kristittyjen pappeutta. Melkisedekin pappeus oli olemassa jo ennen Melkisdekiä, mutta sitä alettiin kutsua hänen nimensä mukaan, koska hän oli suuri ylipappi. Tuo sama pappeus oli VT:n profeetoilla ja mm. Mooseksella. On siis väärin sanoa, että Kristus oli ainoa, jolla oli tai voi olla Melkisedekin pappeus. Tuo pappeuden alkuperäinen nimi on: Pappeus Jumalan Pojan järjestyksen mukaan.

    Äänestä

  • UPDATE_6767016 kirjoitti:

    >>>Yleistä pappeutta ei ole olemassa muuten kuin siinä milessä, että kaikki kelvolliset miehet voivat saada pappeuden. Raamatulla ei voi perustella kaikkien kristittyjen pappeutta.

    Äänestä

  • mathetes kirjoitti:

    Raamatun tulkintoja. Onko joku julistanut nuo oikein 'opiksi'?

    Äänestä

  • jos haluaisit kirjoitti:

    tutkia mormonismia tarkemmin. Sinuna kysyisin, en väittäisi.

    >>>Ymmärtäisit jos haluaisit tutkia mormonismia tarkemmin.

    Äänestä

  • Aloittaja

    mathetes kirjoitti:

    >>>Yleistä pappeutta ei ole olemassa muuten kuin siinä milessä, että kaikki kelvolliset miehet voivat saada pappeuden. Raamatulla ei voi perustella kaikkien kristittyjen pappeutta.

    1. Piet. 2:9 Mutta te olette valittu suku, kuninkaallinen papisto, pyhä heimo, Jumalan oma kansa, määrätty julistamaan hänen suuria tekojaan, joka teidät on pimeydestä kutsunut ihmeelliseen valoonsa. [2. Moos. 19:6, 22:30; Ilm. 1:6] Tämä on Pietarin kirjeestä näille: 1. Piet. 1 1 Pietari, Jeesuksen Kristuksen apostoli, tervehtii valittuja, jotka asuvat hajallaan, muukalaisina Pontoksessa, Galatiassa, Kappadokiassa, Bityniassa ja Aasian maakunnassa [Ap. t. 2:9; Jaak. 1:1) Kirje oli osoitettu valituille eikä kaikille kirkon jäsenille. Esim. naisia ei ollut lainkaan pappeina alkukirkossa. Kirje koski siis vain pappeuteen valittuja. Tietenkin Kristuksella oli Melkisekin pappeus. Se oli Myös Saalemin kuningas Melkisedekillä ja kaikilla VT:n profeetoilla. Se on luettavissa Raamatun lehdiltä. Lain muuttuessa muuttui myös pappeus. Ei ole perusteltua ajatella, että alkukirkkoa olisi johdettu millään muulla kuin Melkisedekin pappeudella. Missään ei sanota, että tuo pappeus oli vain Kristuksella. Hän valitsi ja asetti apostolinsa. Siihen kuului myös korkeamman pappeuden saaminen. - Vai millä pappeudella Kristuksen kirkkoa johdettiin ja tehtiin siihen kuuluvia toimituksia? - Sinä et tiedä, vaan oletat. Kukaan ei voi ottaa, "omia", pappeutta, sillä siihen kutsutaan asianmukaisella valtuudella eli samaan tapaan kuin Mooses sai valtuuden kutsua Aaron poikineen: Hepr. 5:4 Eikä kukaan sitä arvoa itselleen ota, vaan Jumala kutsuu hänet niinkuin Aaroninkin. Vuoden 1992 käännös on lisännyt sanan ylipappi: 4 Kukaan ei itse ota tätä arvoa itselleen, vaan ylipapin kutsuu Jumala, joka kutsui jo Aaronin. [1. Aik. 23:13] Se on jälleen yksi niitä muutoksia, joka on tehty Raamatun käännökseen. Biblia 1776 sanoo: 4 Ja ei yksikään omista itsellensä sitä kunniaa, vaan se, joka Jumalalta kutsutaan, niinkuin myös Aaron. King James sanoo myös näin: 4 And no man taketh this honour unto himself, but he that is called of God, as was Aaron. Svenska Bibeln: 4 Och ingen tager sig själv denna värdighet, utan han måste, såsom Aron, kallas därtill av Gud. Näyttää siltä, että vain 1992 käännöksessä on tuo aiheeton lisäys.

    Äänestä

  • mathetes kirjoitti:

    >>>Ymmärtäisit jos haluaisit tutkia mormonismia tarkemmin.

    ei ilmeisestikään 'tarkemmin' asteikolla pääse juurikaan alkua pidemmälle. Riittävästi ei myöskään ilmiselvästi ole riittävästi ymmärtääksesi.

    Äänestä

  • mittarillasi kirjoitti:

    ei ilmeisestikään 'tarkemmin' asteikolla pääse juurikaan alkua pidemmälle. Riittävästi ei myöskään ilmiselvästi ole riittävästi ymmärtääksesi.

    Ymmärrykseni on aivan riittävä! Olen normaalilla ajatuskyvyllä varustettu ihminen! Kolmen lapsen isä ja yhden vaimon mies! :) Minun ohjenuoranani on Raamattu ja sen opetus, muuta en tarvitsekaan, siksikin koska myös Raamattukin hyvin neuvoo ettei muita opetuksia tulisi vastaanottaakaan! Nehän ovat vain niitä "muita evankeliumeja", ei siis Raamatun ilmoituksia! Ja Joseph Smith toimitti juuri niitä "muita evankeliumeja sukulaiskumppaneineen eksytykseksi maailmaan"! Hän oli selkeästi sielunvihollisen lähettiläs! Sanouduppa sinäkin siitä irti, ehkä vielä kerkiät tekemään parannusta ja pyytää Herralta harhaasi anteeksi jotta pelastuisit! "Riittävästi" tarkoittaa "riittävästi"! Vai etkö sinä nyt itse ymmärtänyt "riittävästi" mitä kerroin sinulle? Se että vaikka epäilet minun ymmärryskykyäni ei merkitse mitään ettenkö ymmärtäisi aivan "riittävästi"! Pyhä Henki on aivan ihmeellinen neuvonantaja ja sitä minä kaikesta sydämestäni ylistän ja kiitän! Jeesus on Pyhän Henkensä kautta antanut minulle "riittävästi" ymmärrystä kuten Hän on sanassaan luvannutkin, etten esim, lankeaisi juuri noihin mormonismin salakavaliin harhoihin! Sinuakin Hän voi auttaa ymmärtämään "riittävästi" jos vain vilpittömästi haluat ja pyydät ymmärrystä ylimmäiseltä papiltamme, syntiemme lunastajalta, vapahtajaltamme Jeesukselta Kristukselta! Ryhdyppäs heti pyytämään! Terv, mathetes :)

    että ei sinun kykyäsi ymmärtää ole arvioitu. Tärkeämmäksi nousee halusi ymmärtää. Sitä sinulla ei tunnu olevan. Kuinka voit etäarvioida jotakin, jota et oikeasti tunne tai haluakaan tuntea?

    Pyhä henki on mahtava voima joka tuo totuuden esiin kun sitä muistaa käyttää. Minulle se ainakin toi totuuden kun kysyin sitä, ennen kirkkoon liittymistä. Juutalaisethan odottavat yhä messiasta, me taas tiedämme Kristuksen tulleen jo 2000v sitten maan päälle ja asuvan nyt Isänsä luona. Onko sinulla samanlainen tilanne, et halua uskoa Herran meille antamia uudempia kirjoituksia vaikka ne on tarkoitettu kaikille kristityille.

    Äänestä

  • Jokuveli kirjoitti:

    Eiköhän tuo kaipaamasi halu ymmärtää ole MAP-kirkon dogmien hyväksymistä sellaisenaan. Sillä, ymmärtääkö niitä tai ei, on tuskin niin paljon merkitystä. Mitä taas etäarvioihin tulee, ei kannata valittaa asioista joihin syyllistyy.

    Äänestä

  • tms1 kirjoitti:

    "ilmoituksilla" tekisivät?

    Äänestä

  • f.e.s. kirjoitti:

    ymmärtää keskustelukumppaneiden uskonkäsitystä? Jos ei halua vaivautua edes hiukan syventymään mormonismiin, miksi keskustellakaan ... suorasanainen saarna lienee vallalla oleva käsitys keskustelusta. Dogmien hyväksymisestä ei ole ollut kysymyskään. Ja mitä taas etäarvioihin edelleen tulee, eikö tuo tarinan pappikin ollut kristitty; älkää tehkö, niin kuin minä teen vaan, vaan niin kuin minä sanon ... ympäri mennään, yhteen tullaan.

    Äänestä

  • herra Smithin kirjoitti:

    "ilmoituksilla" tekisivät?

    Mutta Mr.Smithin kautta saadulla Herran ilmoituksella kylläkin.

    Äänestä

  • tms1 kirjoitti:

    Pyhä henki on mahtava voima joka tuo totuuden esiin kun sitä muistaa käyttää. Minulle se ainakin toi totuuden kun kysyin sitä, ennen kirkkoon liittymistä. Juutalaisethan odottavat yhä messiasta, me taas tiedämme Kristuksen tulleen jo 2000v sitten maan päälle ja asuvan nyt Isänsä luona. Onko sinulla samanlainen tilanne, et halua uskoa Herran meille antamia uudempia kirjoituksia vaikka ne on tarkoitettu kaikille kristityille.

    >>>et halua uskoa Herran meille antamia uudempia kirjoituksia vaikka ne on tarkoitettu kaikille kristityille.

    Äänestä

  • mathetes kirjoitti:

    >>>et halua uskoa Herran meille antamia uudempia kirjoituksia vaikka ne on tarkoitettu kaikille kristityille.

    Mormonin kirjaa? Siis lukenut,et selaillut? Jos vähänkin miettii Raamattua ja sen julkistamisen ajan kohtaa, voi ymmärtää kuinka merkityksellinen ja varmasti kiistelty se jo aikanaan oli.Minä luulen että nuo merkinnät Raamatussa siitä ettei muita ilmoituksia tule,olivat kirjoittajien lisäyksiä etteivät aikalaiset alkaisi omiaan lisäillä tai "lisä raamattuja" rinnalle tekemään. Jumalalla on oikeus antaa uusia ilmoituksia koska sen oikeaksi näkee ja niin hän on tehnytkin. On sula mahdottomuus kun miettii olosuhteita, että edes "vilkkaan teinipojan" mielikuvitus tuottaisi sellaisen kirjan kun Mormonin kirja on, siinä ajassa ja sillä tiedolla mitä käytettävissä oli. Mormoni on kristitty, sanan syvimmässä merkityksessä ja siinä olemme samaa mieltä että harhaopit tulee hylätä, kolminaisuus oppi on esimerkki yhdestä. Mieti sitä jos Mormonin kirja onkin totta ja sitä että palautettu evankeliumi onkin taas saatavana sellaisena kuin Kristus sen meille tarkoitti, näitä kysymyksiä kannattaa miettiä. Onko minulla varaa kristittynä olla uskomatta niitä, vai ei? Ps.Mormoni sanassa on 2 o-kirjainta. :-)

    Äänestä

  • Aloittaja

    herra Smithin kirjoitti:

    "ilmoituksilla" tekisivät?

    Kirjassa Kimmo Ketola "Uskonnot Suomessa", 2008,(Ev.-lut. kirkon tutkimuskeskuksen julkaisu 102) on sisällysluettelossa Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkko luokiteltu näin: 1. KRISTINUSKO ... 1.8. MUUT KRISTILLISET YHTEISÖT 1.8.1. Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkko ... Luokittelun perustelusa sanotaan sivulla 21: "Esimerkiksi monet kristityt ovat sitä mieltä, että Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkko (MAP-kirkko) on opinkäsityksissään etääntynyt klassisesta kristinuskosta siinä määrin, että sitä ei voida pitää enää kristillisenä. MAP-kirkossa hyväksytään Raamatun rinnalle muita pyhiä kirjoituksia kuten Mormonin kirja, sen käsitys kolminisuudesta on toinen kuin klassisessa kristinuskossa ja lisäksi siihen kuuluu rituaaleja, jotka ovat aiemmille kristillisille kirkolle tuntemattomia. Silti MAP-kirkon historiallinen ja kulttuurinen tausta on kiistatta Yhdysvaltojen 1800-luvun protestanttisessa kristillisessä miljöössa. Myös sen käsitteistö ja identiteetti on peräisin kristinuskosta: MAP-kirkko pitää itseään "palautettuna" tai "uuden valtuutuksen" saaneena kristillisena kirkkona. Historiallisessa luokitusjärjestelmässä yhteisö sijoittuu siten kategoriaan kristinusko".

    Äänestä

  • mathetes kirjoitti:

    >>>et halua uskoa Herran meille antamia uudempia kirjoituksia vaikka ne on tarkoitettu kaikille kristityille.

    tuudittautunut uskomaan pelkkään Raamattuun. Maailma ympärillä opettaa muutakin...

    Äänestä

  • 'sokeasti' kirjoitti:

    kuin 'maailmaan'!

    Äänestä

  • Raamattuun kirjoitti:

    kuin 'maailmaan'!

    eläen elämästä oppimatta, jos vain Raamattua tuijottaa. Tosin jos elämä on tarkoituskin ohittaa välttämättömänä pahana, mahdollisimman vähin vaurioin, mitään oppimatta ja kokematta, taivaan autuutta tavoitellen, niin sokeastikin voi joku mennä. Suosittelisin maailmassa elämistä, tarvittaessa Raamattuunkin peilaten, kuitenkin niin, ettei hairahdu elämään maailmassa. Raamattu yksin ei siihen riitä.

    "Suosittelisin maailmassa elämistä, tarvittaessa Raamattuunkin peilaten, kuitenkin niin, ettei hairahdu elämään maailmassa." Elää maailmassa elämättä maailmassa. Taito se on sekin.

    Äänestä

  • UPDATE_6767016 kirjoitti:

    Kirjassa Kimmo Ketola "Uskonnot Suomessa", 2008,(Ev.-lut. kirkon tutkimuskeskuksen julkaisu 102) on sisällysluettelossa Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkko luokiteltu näin: 1. KRISTINUSKO ... 1.8. MUUT KRISTILLISET YHTEISÖT 1.8.1. Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkko ... Luokittelun perustelusa sanotaan sivulla 21: "Esimerkiksi monet kristityt ovat sitä mieltä, että Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkko (MAP-kirkko) on opinkäsityksissään etääntynyt klassisesta kristinuskosta siinä määrin, että sitä ei voida pitää enää kristillisenä. MAP-kirkossa hyväksytään Raamatun rinnalle muita pyhiä kirjoituksia kuten Mormonin kirja, sen käsitys kolminisuudesta on toinen kuin klassisessa kristinuskossa ja lisäksi siihen kuuluu rituaaleja, jotka ovat aiemmille kristillisille kirkolle tuntemattomia. Silti MAP-kirkon historiallinen ja kulttuurinen tausta on kiistatta Yhdysvaltojen 1800-luvun protestanttisessa kristillisessä miljöössa. Myös sen käsitteistö ja identiteetti on peräisin kristinuskosta: MAP-kirkko pitää itseään "palautettuna" tai "uuden valtuutuksen" saaneena kristillisena kirkkona. Historiallisessa luokitusjärjestelmässä yhteisö sijoittuu siten kategoriaan kristinusko".

    Perustelun mukaan MAP-kirkko on kristinuskon pohjalta syntynyt (sitä kukaan tuskin kieltää), joka kutsuu itseään "palautetuksi" tai "uuden valtuutuksen saaneeksi". Toisin sanoen luokittelu on lähtenyt siitä, miten MAP-kirkko itsensä määrittelee. Näin ollen ko. kohta on melko heikko perustelu väittämälle. Ymmärrän kyllä innostuksesi, sillä olet taas saanut katkelman tukemaan oppirakennelmaaasi. Nyt voit laitella pätkää jokaiseen sopivaksi katsomaasi kohtaan.

    Äänestä

  • Aloittaja

    f.e.s. kirjoitti:

    Aikanaan Harri Heino käytti kirjoissaan sanoja "kristilliseltä pohjalta lähtenyt". Se sisälsi ajatuksen, ettei olisi enää kysymys kristillisestä kirkosta. Hän ei lukenut myöhempiean aikojen pyhiksi kristityiksi. Nyt Kimmo Ketola sanoo aivan toisin: "Silti MAP-kirkon historiallinen ja kulttuurinen tausta on kiistatta Yhdysvaltojen 1800-luvun protestanttisessa kristillisessä miljöössä." Tämä ei ole aivan osuva sanonta eikä kelpaa perusteelsi siitä, että olemme kristittyjä, mutta se osuu paremmin MAP-kirkon luoteeseen kuin Harri Heinon lausuma. Tässä on syytä korostaa miljöössä -sanaa. Tuolla alueella tomi useita protestanttisuuteen kuuluneita likkeitä kuten metodisteja ja babtisteja. Liekö myös presbyteerit heihin luettavia. MAP-kirkon kristillisyys ei ole perua noista liikkeistä, vaan suorista ilmoituksista Isältä ja Pojalta. Uskomme täsmälleen niin kuin Raamatun perusteella on syytä uskoa.

    Äänestä

  • Jokuveli kirjoitti:

    että ei sinun kykyäsi ymmärtää ole arvioitu. Tärkeämmäksi nousee halusi ymmärtää. Sitä sinulla ei tunnu olevan. Kuinka voit etäarvioida jotakin, jota et oikeasti tunne tai haluakaan tuntea?

    Sanoisinpa, että Mathetes antoi kohtalaisen hyvän selityksen siitä, mitä Raamattuun on kirjoitettu Jumalan ilmoituksena näistä Aaronin ja Melkisedekin pappeuksista. Jos mormonismin opit näistä asioista ovat Joseph Smithin vuoksi jotain aivan muuta kuin mitä Raamattuun on selvästi kirjoitettu, niin en näe mitään syytä, miksi pitäisi jotenkin hyvin yrittää "ymmärtää" mormonismin opetuksia näissä asioissa. Minulle ainakin on paljon tärkeämpää ymmärtää totuus kuin ymmärtää kaikkia niitä ajatuksia, jotka poikkeavat totuudesta. Sen jälkeen voin sitten kertoa tätä totuutta muille, vaikkapa mormoneille. Jos he ottavat totuuden vastaan, niin ottavat. Jos eivät ota, niin eivät ota. Tässä pappeuskysymyksessä mormonismin oppien kieltäminen tuskin ketään mormonia pelastaa. Mutta totuuden näkeminen asiassa voi avata mormonin silmät sille, millaisessa valheessa hän elää.

    Äänestä

  • tms1 kirjoitti:

    Mormonin kirjaa? Siis lukenut,et selaillut? Jos vähänkin miettii Raamattua ja sen julkistamisen ajan kohtaa, voi ymmärtää kuinka merkityksellinen ja varmasti kiistelty se jo aikanaan oli.Minä luulen että nuo merkinnät Raamatussa siitä ettei muita ilmoituksia tule,olivat kirjoittajien lisäyksiä etteivät aikalaiset alkaisi omiaan lisäillä tai "lisä raamattuja" rinnalle tekemään. Jumalalla on oikeus antaa uusia ilmoituksia koska sen oikeaksi näkee ja niin hän on tehnytkin. On sula mahdottomuus kun miettii olosuhteita, että edes "vilkkaan teinipojan" mielikuvitus tuottaisi sellaisen kirjan kun Mormonin kirja on, siinä ajassa ja sillä tiedolla mitä käytettävissä oli. Mormoni on kristitty, sanan syvimmässä merkityksessä ja siinä olemme samaa mieltä että harhaopit tulee hylätä, kolminaisuus oppi on esimerkki yhdestä. Mieti sitä jos Mormonin kirja onkin totta ja sitä että palautettu evankeliumi onkin taas saatavana sellaisena kuin Kristus sen meille tarkoitti, näitä kysymyksiä kannattaa miettiä. Onko minulla varaa kristittynä olla uskomatta niitä, vai ei? Ps.Mormoni sanassa on 2 o-kirjainta. :-)

    enpä tuota paremmin voisi sanoa. Kiitos tms1.

    Äänestä

  • UPDATE_6767016 kirjoitti:

    Aikanaan Harri Heino käytti kirjoissaan sanoja "kristilliseltä pohjalta lähtenyt". Se sisälsi ajatuksen, ettei olisi enää kysymys kristillisestä kirkosta. Hän ei lukenut myöhempiean aikojen pyhiksi kristityiksi. Nyt Kimmo Ketola sanoo aivan toisin: "Silti MAP-kirkon historiallinen ja kulttuurinen tausta on kiistatta Yhdysvaltojen 1800-luvun protestanttisessa kristillisessä miljöössä." Tämä ei ole aivan osuva sanonta eikä kelpaa perusteelsi siitä, että olemme kristittyjä, mutta se osuu paremmin MAP-kirkon luoteeseen kuin Harri Heinon lausuma. Tässä on syytä korostaa miljöössä -sanaa. Tuolla alueella tomi useita protestanttisuuteen kuuluneita likkeitä kuten metodisteja ja babtisteja. Liekö myös presbyteerit heihin luettavia. MAP-kirkon kristillisyys ei ole perua noista liikkeistä, vaan suorista ilmoituksista Isältä ja Pojalta. Uskomme täsmälleen niin kuin Raamatun perusteella on syytä uskoa.

    "MAP-kirkon kristillisyys ei ole perua noista liikkeistä, vaan suorista ilmoituksista Isältä ja Pojalta." Tämä on vain uskoasi. Ja mormonismin (kaikkien Joseph Smithin perustamasta kirkosta irronneiden lahkojen) kulttuurinen tausta on amerikkalaisessa kristinuskossa. En tiedä, onko tuota kukaan edes kiistänyt. Tuo tarkoittaa vain sitä, että Herra Smith napsi otteita perustamaansa kirkkoon kulttuurikontekstistaan ja tulkitsi niitä joko omatoimisesti tai jotain lähteitä hyödyntäen ja luultavaimmin sekä-että. MAP-kirkko on kristinuskon pohjalta syntynyt kirkko, joka katsoo olevansa Joseph Smithin oppien ja työn ainoa oikea jatkaja.

    Äänestä

  • tms1 kirjoitti:

    Mormonin kirjaa? Siis lukenut,et selaillut? Jos vähänkin miettii Raamattua ja sen julkistamisen ajan kohtaa, voi ymmärtää kuinka merkityksellinen ja varmasti kiistelty se jo aikanaan oli.Minä luulen että nuo merkinnät Raamatussa siitä ettei muita ilmoituksia tule,olivat kirjoittajien lisäyksiä etteivät aikalaiset alkaisi omiaan lisäillä tai "lisä raamattuja" rinnalle tekemään. Jumalalla on oikeus antaa uusia ilmoituksia koska sen oikeaksi näkee ja niin hän on tehnytkin. On sula mahdottomuus kun miettii olosuhteita, että edes "vilkkaan teinipojan" mielikuvitus tuottaisi sellaisen kirjan kun Mormonin kirja on, siinä ajassa ja sillä tiedolla mitä käytettävissä oli. Mormoni on kristitty, sanan syvimmässä merkityksessä ja siinä olemme samaa mieltä että harhaopit tulee hylätä, kolminaisuus oppi on esimerkki yhdestä. Mieti sitä jos Mormonin kirja onkin totta ja sitä että palautettu evankeliumi onkin taas saatavana sellaisena kuin Kristus sen meille tarkoitti, näitä kysymyksiä kannattaa miettiä. Onko minulla varaa kristittynä olla uskomatta niitä, vai ei? Ps.Mormoni sanassa on 2 o-kirjainta. :-)

    Olen lukenut mormo(o)ninkirjaa aivan riitävästi! Olin vähällä jopa langeta sen harhoihin! Ja olen lukenut myös Raamattua 30 vuotta, eli koko uskossaoloaikani! Ja olen myös havainnut ettei niillä ole mitään tekemistä keskenään! Mormooninkirja on Joseph Smithin ylikierroksilla käyvien tunteitten ohjailemaa palturia jolla ei ole mitään tekemistä Kristinuskon kanssa ja taasen Raamattu on Jumalan Profeettojen ja apostolien kirjoittama Jumalan ilmoitus! Se että sanotaan itseään kristityksi ei lainkaan takaa sitä että myös olisi sitä, sillä mormoonien Jumaluusoppi on niin "hirvityksellinen oppi" että se jo takaa sen ettei mormonismilla ole mitään tekemistä todellisen Kristillisyyden kanssa! Mormoonit käyttävät häikäilemättömästi myös Raamatun tekstiä harhaisan mormooninkirjan rinnalla saadakseen siten hämättyä helpommin heikosti Raamatun tekstiä tuntevat ihmiset omiin harhaisiin pauloihinsa! Näin se on veli hopea! >>>Mieti sitä jos Mormonin kirja onkin totta ja sitä että palautettu evankeliumi onkin taas saatavana sellaisena kuin Kristus sen meille tarkoitti,

    Olen ollut "kansankirkon" jäsen yli 40v, ja kertaakaan ei pyhähenki puhunut minulle niin voimakkaasti kuin nyt,MAP kirkkoon liittymiseni jälkeen. Olen itse saanut kokea vahvasti kuinka voi tietää olevansa oikealla tiellä ollessaan Jeesuksen Kristuksen kirkossa jäsenenä, sillä onhan hän kirkkomme todellinen pää, ei kukaan maanpäällä elävä ihminen. Kun tutustuu avoimin mielin uusiin ilmotuksiin, P.H kyllä ilmoittaa niiden totuudesta. Olen ollut koko ikäni Kristitty, mutta vasta nyt ymmärrän mikä se todellisuudessa on. Toistan vielä että Mormonit ovat kristittyjä sanan syvimmässä merkityksessä. Kirjoitat "Minun ei tarvitse miettiä että jos mormonin kirja olisi totta.." Muistathan kuitenkin että ylpeys käy lankeemuksen edellä.Jos herra päättää antaa uusia ilmoituksia, on se asia hänestä kiinni, ei jostain yksittäisestä kirjoittajasta. Kaikille on annettu valinnan vapaus, käytä sitä vapautta oikein ja muista että vapaudesta seuraa myös vastuu omista valinnoista :)

    Äänestä

  • mathetes kirjoitti:

    Olen lukenut mormo(o)ninkirjaa aivan riitävästi! Olin vähällä jopa langeta sen harhoihin! Ja olen lukenut myös Raamattua 30 vuotta, eli koko uskossaoloaikani! Ja olen myös havainnut ettei niillä ole mitään tekemistä keskenään! Mormooninkirja on Joseph Smithin ylikierroksilla käyvien tunteitten ohjailemaa palturia jolla ei ole mitään tekemistä Kristinuskon kanssa ja taasen Raamattu on Jumalan Profeettojen ja apostolien kirjoittama Jumalan ilmoitus! Se että sanotaan itseään kristityksi ei lainkaan takaa sitä että myös olisi sitä, sillä mormoonien Jumaluusoppi on niin "hirvityksellinen oppi" että se jo takaa sen ettei mormonismilla ole mitään tekemistä todellisen Kristillisyyden kanssa! Mormoonit käyttävät häikäilemättömästi myös Raamatun tekstiä harhaisan mormooninkirjan rinnalla saadakseen siten hämättyä helpommin heikosti Raamatun tekstiä tuntevat ihmiset omiin harhaisiin pauloihinsa! Näin se on veli hopea! >>>Mieti sitä jos Mormonin kirja onkin totta ja sitä että palautettu evankeliumi onkin taas saatavana sellaisena kuin Kristus sen meille tarkoitti,

    että jos ihminen jättää elämänsä pelkästään Raamatun varaan , ottamatta huomioon uudempia ilmoituksia,on kuin kävisi koko ajan ala astetta, muiden siirtyesä jo lukioon.. ;-)

    Äänestä

  • mathetes kirjoitti:

    Olen lukenut mormo(o)ninkirjaa aivan riitävästi! Olin vähällä jopa langeta sen harhoihin! Ja olen lukenut myös Raamattua 30 vuotta, eli koko uskossaoloaikani! Ja olen myös havainnut ettei niillä ole mitään tekemistä keskenään! Mormooninkirja on Joseph Smithin ylikierroksilla käyvien tunteitten ohjailemaa palturia jolla ei ole mitään tekemistä Kristinuskon kanssa ja taasen Raamattu on Jumalan Profeettojen ja apostolien kirjoittama Jumalan ilmoitus! Se että sanotaan itseään kristityksi ei lainkaan takaa sitä että myös olisi sitä, sillä mormoonien Jumaluusoppi on niin "hirvityksellinen oppi" että se jo takaa sen ettei mormonismilla ole mitään tekemistä todellisen Kristillisyyden kanssa! Mormoonit käyttävät häikäilemättömästi myös Raamatun tekstiä harhaisan mormooninkirjan rinnalla saadakseen siten hämättyä helpommin heikosti Raamatun tekstiä tuntevat ihmiset omiin harhaisiin pauloihinsa! Näin se on veli hopea! >>>Mieti sitä jos Mormonin kirja onkin totta ja sitä että palautettu evankeliumi onkin taas saatavana sellaisena kuin Kristus sen meille tarkoitti,

    käytät mormoni sanan sijasta mormooni -ilmaisua, miksi et sitten käytä mormonismi-sanan sijasta mormoonismi -ilmaisua?

    Äänestä

  • Aloittaja

    f.e.s. kirjoitti:

    "MAP-kirkon kristillisyys ei ole perua noista liikkeistä, vaan suorista ilmoituksista Isältä ja Pojalta." Tämä on vain uskoasi. Ja mormonismin (kaikkien Joseph Smithin perustamasta kirkosta irronneiden lahkojen) kulttuurinen tausta on amerikkalaisessa kristinuskossa. En tiedä, onko tuota kukaan edes kiistänyt. Tuo tarkoittaa vain sitä, että Herra Smith napsi otteita perustamaansa kirkkoon kulttuurikontekstistaan ja tulkitsi niitä joko omatoimisesti tai jotain lähteitä hyödyntäen ja luultavaimmin sekä-että. MAP-kirkko on kristinuskon pohjalta syntynyt kirkko, joka katsoo olevansa Joseph Smithin oppien ja työn ainoa oikea jatkaja.

    vain jumalanpalvelusten muotoon, mutta ei lainkaan opilliseen sisältöön. Siksi vain tältä osin pitää paikkansa: "Ja mormonismin kulttuurinen tausta on amerikkalaisessa kristinuskossa." Tämä taas ei pidä osin paikkaansa: "MAP-kirkko on kristinuskon pohjalta syntynyt kirkko, joka katsoo olevansa Joseph Smithin oppien ja työn ainoa oikea jatkaja." MAP-kirkko on kristillinen, koska se perustuu Isän ja Pojan antamiin ilmoituksiin ja "muiden lampaiden" toiseen todistukseen Kristuksesta eli Mormonin kirjaan. Ainoa oikea jatkaja palautuksen kirkolle MAP-kirkko kyllä on. "Kristus ei ole jaettu" pitää edelleen paikkansa.

    Äänestä

  • Aloittaja

    mathetes kirjoitti:

    Olen lukenut mormo(o)ninkirjaa aivan riitävästi! Olin vähällä jopa langeta sen harhoihin! Ja olen lukenut myös Raamattua 30 vuotta, eli koko uskossaoloaikani! Ja olen myös havainnut ettei niillä ole mitään tekemistä keskenään! Mormooninkirja on Joseph Smithin ylikierroksilla käyvien tunteitten ohjailemaa palturia jolla ei ole mitään tekemistä Kristinuskon kanssa ja taasen Raamattu on Jumalan Profeettojen ja apostolien kirjoittama Jumalan ilmoitus! Se että sanotaan itseään kristityksi ei lainkaan takaa sitä että myös olisi sitä, sillä mormoonien Jumaluusoppi on niin "hirvityksellinen oppi" että se jo takaa sen ettei mormonismilla ole mitään tekemistä todellisen Kristillisyyden kanssa! Mormoonit käyttävät häikäilemättömästi myös Raamatun tekstiä harhaisan mormooninkirjan rinnalla saadakseen siten hämättyä helpommin heikosti Raamatun tekstiä tuntevat ihmiset omiin harhaisiin pauloihinsa! Näin se on veli hopea! >>>Mieti sitä jos Mormonin kirja onkin totta ja sitä että palautettu evankeliumi onkin taas saatavana sellaisena kuin Kristus sen meille tarkoitti,

    tämä on: Ilm. 22 18 Jokaiselle, joka kuulee tämän kirjan ennussanat, minä vakuutan: Jos joku panee niihin jotakin lisää, panee Jumala hänen kärsittävikseen ne vitsaukset, joista tässä kirjassa on kerrottu. [22:18,19: 5. Moos. 4:2, 13:1] 19 Jos joku ottaa pois jotakin tämän ennustusten kirjan sanoista, ottaa Jumala pois hänen osallisuutensa elämän puuhun ja pyhään kaupunkiin, joista tässä kirjassa on kerrottu. Raamattu on kirjakokoelma. Myös Mooseksen kirjoissa on tällainen kielto lisätä ja ottaa pois: 5. Moos. 4 2 Älkää lisätkö mitään näihin käskyihin älkääkä poistako niistä mitään. Pitäkää Herran, Jumalanne, käskyt, jotka minä teille annan. [5. Moos. 12:32; Sananl. 30:6; Ilm. 22:18,19] 5. Moos. 12 32 (13:1) "Noudattakaa tarkoin kaikkia niitä käskyjä, jotka minä annan teille. Älkää lisätkö niihin mitään älkääkä poistako niistä mitään. Sinun on syytä miettiä uudelleen, sillä olet erehtynyt tässä kiellossa lisäta ja ottaa pois. Et ole ainoa, joka noin luulee ottamatta huomioon, että Raamattu on kirjojen kokoelma. Sitä tuo sanakin tarkoittaa.

    Äänestä

  • 1. Pappeus saadaan kätten päälle panon kautta sellaiselta, jolla itsellään on pappeus. Siten se saadaan. pappeudessa on katkeamaton ketju pappeuden palautukseen asti. Sieltä se on peräisin. 2. Kirkkomme jäsenet on otettu adoption kautta johonkin Israelin 12 sukuhaaraan. Täten meissä virtaa israelilainen veri. Tämä, jollei satu olemaan fyysisesti Israelin heimoista peräisin. näin pakanatkin voivat pelastua, Jumalan suuressa armossa. 3. Jumala haluaa, että kaikki pelastuisivat ottamalla vastaan totuuden, uskomalla ja tekemällä, kuten Hän käskee. Kelvolinen mies saa pappeuden. Se tulee kohdassa 1 mainitulla tavalla.

    Äänestä

  • mathetes kirjoitti:

    Ymmärrykseni on aivan riittävä! Olen normaalilla ajatuskyvyllä varustettu ihminen! Kolmen lapsen isä ja yhden vaimon mies! :) Minun ohjenuoranani on Raamattu ja sen opetus, muuta en tarvitsekaan, siksikin koska myös Raamattukin hyvin neuvoo ettei muita opetuksia tulisi vastaanottaakaan! Nehän ovat vain niitä "muita evankeliumeja", ei siis Raamatun ilmoituksia! Ja Joseph Smith toimitti juuri niitä "muita evankeliumeja sukulaiskumppaneineen eksytykseksi maailmaan"! Hän oli selkeästi sielunvihollisen lähettiläs! Sanouduppa sinäkin siitä irti, ehkä vielä kerkiät tekemään parannusta ja pyytää Herralta harhaasi anteeksi jotta pelastuisit! "Riittävästi" tarkoittaa "riittävästi"! Vai etkö sinä nyt itse ymmärtänyt "riittävästi" mitä kerroin sinulle? Se että vaikka epäilet minun ymmärryskykyäni ei merkitse mitään ettenkö ymmärtäisi aivan "riittävästi"! Pyhä Henki on aivan ihmeellinen neuvonantaja ja sitä minä kaikesta sydämestäni ylistän ja kiitän! Jeesus on Pyhän Henkensä kautta antanut minulle "riittävästi" ymmärrystä kuten Hän on sanassaan luvannutkin, etten esim, lankeaisi juuri noihin mormonismin salakavaliin harhoihin! Sinuakin Hän voi auttaa ymmärtämään "riittävästi" jos vain vilpittömästi haluat ja pyydät ymmärrystä ylimmäiseltä papiltamme, syntiemme lunastajalta, vapahtajaltamme Jeesukselta Kristukselta! Ryhdyppäs heti pyytämään! Terv, mathetes :)

    Olet esimerkki ihmisestä, jonka elämää valaisee Kristuksen valo. Olet ottanut sen vastaan. Pyhän Hengen kumppanuus saadaan kätten päälle panon kautta Kristuksen omassa kirkossa sellaiselta, jolla on valtuus se antaa. Muuten sitä ei voi saada. Tämä siis valtuudella suoritetun upotuskasteen jälkeen. Kyllä nämä asiat on ilmoitettu kristallinkirkkaasti pyhissä kirjoituksissa ja niistä saa totuuden ja todistuksen uskon rukouksella pyytämällä. Toimitukset saa MAPJK- kirkossa.

    Äänestä

  • tms1 kirjoitti:

    Mutta Mr.Smithin kautta saadulla Herran ilmoituksella kylläkin.

    Sitä paitsi "ilmoitukset" ovat Smithin omia keksintöjä. Vai pystytkö ehkä osoittamaan jonkin ilmoituksen, joka on todistettavissa Jumalan ilmoitukseksi?

    Äänestä

  • ei pullosta kirjoitti:

    1. Pappeus saadaan kätten päälle panon kautta sellaiselta, jolla itsellään on pappeus. Siten se saadaan. pappeudessa on katkeamaton ketju pappeuden palautukseen asti. Sieltä se on peräisin. 2. Kirkkomme jäsenet on otettu adoption kautta johonkin Israelin 12 sukuhaaraan. Täten meissä virtaa israelilainen veri. Tämä, jollei satu olemaan fyysisesti Israelin heimoista peräisin. näin pakanatkin voivat pelastua, Jumalan suuressa armossa. 3. Jumala haluaa, että kaikki pelastuisivat ottamalla vastaan totuuden, uskomalla ja tekemällä, kuten Hän käskee. Kelvolinen mies saa pappeuden. Se tulee kohdassa 1 mainitulla tavalla.

    haluaa mahdollisimman monta maksavaa tomppelia listoillensa. Mistään muusta ei ole kysymys!

    Äänestä

  • Salt Lake City kirjoitti:

    haluaa mahdollisimman monta maksavaa tomppelia listoillensa. Mistään muusta ei ole kysymys!

    Niinpä niin. puhut rahasta. Kuten Piru sanoo, tässä maailmasa voi ostaa mitä tahansa rahalla. Raha ja raha, se on liian monille niin rakasta että rakkaus rahaan vie pelastuksen. Raha on vain vaihdon väline välttämättömyyksien hankkimiseen muttei kerättäväksi eikä palvottavaksi. tämän kun muutkin joskus vihdoin tajuaisivat. Me saamme kaiken mitä meillä on Jumalalta. Herra pyytää vain pientä osaa takaisin uhrina, Raamatunkin aikoihin on annettu uhreja. Se osoittaa kuuliaisuutta. Rakkaus ja himo rahaan vie turmelukseen. joka puhuu rahasta kuten sinä, saisi varoa. Kuten myöskin muiden nimittäminen tomppeliksi osoittaa sivistymättömyytesi. Tee parannus ja ota kaste!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

    Äänestä

  • ei pullosta kirjoitti:

    1. Pappeus saadaan kätten päälle panon kautta sellaiselta, jolla itsellään on pappeus. Siten se saadaan. pappeudessa on katkeamaton ketju pappeuden palautukseen asti. Sieltä se on peräisin. 2. Kirkkomme jäsenet on otettu adoption kautta johonkin Israelin 12 sukuhaaraan. Täten meissä virtaa israelilainen veri. Tämä, jollei satu olemaan fyysisesti Israelin heimoista peräisin. näin pakanatkin voivat pelastua, Jumalan suuressa armossa. 3. Jumala haluaa, että kaikki pelastuisivat ottamalla vastaan totuuden, uskomalla ja tekemällä, kuten Hän käskee. Kelvolinen mies saa pappeuden. Se tulee kohdassa 1 mainitulla tavalla.

    Ihan uteliaisuutta pieni tyhmä kysymys...

    Äänestä

  • ei pullosta kirjoitti:

    Niinpä niin. puhut rahasta. Kuten Piru sanoo, tässä maailmasa voi ostaa mitä tahansa rahalla. Raha ja raha, se on liian monille niin rakasta että rakkaus rahaan vie pelastuksen. Raha on vain vaihdon väline välttämättömyyksien hankkimiseen muttei kerättäväksi eikä palvottavaksi. tämän kun muutkin joskus vihdoin tajuaisivat. Me saamme kaiken mitä meillä on Jumalalta. Herra pyytää vain pientä osaa takaisin uhrina, Raamatunkin aikoihin on annettu uhreja. Se osoittaa kuuliaisuutta. Rakkaus ja himo rahaan vie turmelukseen. joka puhuu rahasta kuten sinä, saisi varoa. Kuten myöskin muiden nimittäminen tomppeliksi osoittaa sivistymättömyytesi. Tee parannus ja ota kaste!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

    kyllä MAP-kirkko ja sen upseerit - EI Jumala. Jumalalla ei ole pankkitiliä eikä MAP-kirkolla valtakirjaa.

    Äänestä

  • herra Smithin kirjoitti:

    Sitä paitsi "ilmoitukset" ovat Smithin omia keksintöjä. Vai pystytkö ehkä osoittamaan jonkin ilmoituksen, joka on todistettavissa Jumalan ilmoitukseksi?

    kuinka voit todistaa yhtään Raamatun ilmoitusta Jumalan ilmoitukseksi? Kuinka voit todistaa M.K:n ilmoitukset Smithin keksinnöksi? Se tulee aina eteen kun keskustelee uskonkysymyksistä välillä myös maallisissakin asioissa..

    todistaa yhtään Raamatub ilmoitusta Jumaln ilmoitukseksi. Nyt oli kysymys herra Smithin "ilmoituksista". Annahan nyt se esimerkki, niin pääsemme asiassa eteenpäin.

    Äänestä

  • Aloittaja

    herra Smithin kirjoitti:

    Sitä paitsi "ilmoitukset" ovat Smithin omia keksintöjä. Vai pystytkö ehkä osoittamaan jonkin ilmoituksen, joka on todistettavissa Jumalan ilmoitukseksi?

    Uskonnollisia totuuksia ei todisteta kuten tieteessä on tapana. Todistus on niistä aina hengellinen. 1. Kor. 2:13 ja siitä me myös puhumme, emme inhimillisen viisauden opettamilla sanoilla, vaan Hengen opettamilla, selittäen hengelliset hengellisesti. 1. Kor. 2:14 Mutta luonnollinen ihminen ei ota vastaan sitä, mikä Jumalan Hengen on; sillä se on hänelle hullutus, eikä hän voi sitä ymmärtää, koska se on tutkisteltava hengellisesti.

    eivät nyt itsesikään mielestä ole minkään arvoisia? Eivät myöskään ole "hengelliset todistukset" koska niitähän on kymmeniä tuhansia erilaisia. eikä kukaan pysty omaansa todistamaan oikeaksi.

    Äänestä

  • Aloittaja

    herra Smithin kirjoitti:

    eivät nyt itsesikään mielestä ole minkään arvoisia? Eivät myöskään ole "hengelliset todistukset" koska niitähän on kymmeniä tuhansia erilaisia. eikä kukaan pysty omaansa todistamaan oikeaksi.

    1. Kor. 2:14 Mutta luonnollinen ihminen ei ota vastaan sitä, mikä Jumalan Hengen on; sillä se on hänelle hullutus, eikä hän voi sitä ymmärtää, koska se on tutkisteltava hengellisesti. Annat aivan väärää tietoa sanoessasi: "Eli ne Jeffin pelleilyt herra Smithin    eivät nyt itsesikään mielestä ole minkään arvoisia?" Asia on aivan päinvastoin. Arvostan paljon Jefin selvityksiä.

    kysymyshän on vain sinun uskostasi ja sinun arvostuksistasi. Oikeassa tiedeyhteisössä Jeff ei ole kovinkaan korkealla... No, ei hän tiedemies olekaan eikä siksi osaa soveltaa lähdekritiikkiä.

    Äänestä

  • herra Smithin kirjoitti:

    kysymyshän on vain sinun uskostasi ja sinun arvostuksistasi. Oikeassa tiedeyhteisössä Jeff ei ole kovinkaan korkealla... No, ei hän tiedemies olekaan eikä siksi osaa soveltaa lähdekritiikkiä.

    joka osaa soveltaa lähdekritiikkiä...eikä vain huuda sen perään.

    Äänestä

  • herra Smithin kirjoitti:

    eivät nyt itsesikään mielestä ole minkään arvoisia? Eivät myöskään ole "hengelliset todistukset" koska niitähän on kymmeniä tuhansia erilaisia. eikä kukaan pysty omaansa todistamaan oikeaksi.

    Kun osuu kohdalleen, henki kyllä todistaa sillä tavalla, ettei jää mitään epäselvyyttä siitä, että palautettu evankeliumi on totta. Tämä edellyttää äärimmäistä nöyrtymistä ja sen tunnustamista, ettemme ole yhtään mitään ilman Jumalaa ja Kristusta ja Hänen sovitustyötään, vain tomua ilman Herran armoa ja henkeä. Mutta ihmiset ovat niin kauhean itseriittoisia että luulevat pärjäävänsä omin avuin ja omalla viisaudellaan. ilman Jumalan apua mistään ei tule mitään, se on aito totuus. Hetken voi vain näyttää siltä, mutta ilman Herraa tulee romahdus, ennemmin tai myöhemmin, viimeistään kuolemassa. hyväksykää tämä. Vaikka olen tiedemies (dosentti), ei tieteellinen akattelu millään tapaa kumoa Pyhän Hengen todistusta. Se todistaa minulle, että palautettu evankeliumi on totisinta totuutta ja Jeesus Kristus pelastaa, kun tekee, mitä Hän käskee. Tätä todistusta ei voi jakaa toisille valmiina ja sellaisenaan, kukaan ei voi sitä tehdä. Jokaisen on saatava oma todistuksensa. Sen saa vain nöyrtymällä, lukemalla pyhiä kirjoituksia ja rukoilemalla vilpittömästi. Ei ole muuta tietä totuuteen. Ei ole muta keinoa pelastua.

    Äänestä

  • tiedemies, kirjoitti:

    joka osaa soveltaa lähdekritiikkiä...eikä vain huuda sen perään.

    Kiitos kysymästä.

    tekstiä suollat, jota löytyy tuhansilta muiltakin kuppikunnilta. Samaa on sekin, että noiden muidenkin mielestä vain heidän ryhmällään on oikea totuus.

    Äänestä

  • herra Smithin kirjoitti:

    Kiitos kysymästä.

    tai sitten korkeintaan wannabe -sellainen.

    Äänestä

  • näytä, kirjoitti:

    tai sitten korkeintaan wannabe -sellainen.

    En laittanut näköviestiä. No, pääasia kuitenkin, että osaat yhden sivistyssanan...

    Äänestä

  • herra Smithin kirjoitti:

    En laittanut näköviestiä. No, pääasia kuitenkin, että osaat yhden sivistyssanan...

    ole sivistyssana. Tai jos sitä sellaisena pidät, et olekaan niin sivistynyt, kuin luulet.

    Äänestä

  • herra Smithin kirjoitti:

    En laittanut näköviestiä. No, pääasia kuitenkin, että osaat yhden sivistyssanan...

    Et huomannut ironiaa?

    Äänestä

...uskonnollisen humpuukin maan päälle. Siinä hänen työnsä.

Äänestä
  • ennen Smithiä.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Etkö muuta osaa sanoa?

    Äänestä

  • UPDATE_6767016 kirjoitti:

    Etkö muuta osaa sanoa?

    että Smith palautti moniavioisuuden kaivamalla sen VT:sta saadakseen naiskennella piikaansa ja muita tytönhepukoita ja tuli sitten lynkatuksi. Sääliksi käy miestä, jota pikkuveitikka noin orjuutti.

    Äänestä

  • Aloittaja

    se todellakin on kirjoitti:

    että Smith palautti moniavioisuuden kaivamalla sen VT:sta saadakseen naiskennella piikaansa ja muita tytönhepukoita ja tuli sitten lynkatuksi. Sääliksi käy miestä, jota pikkuveitikka noin orjuutti.

    niin et esittäisi tuollaista. Säälittävä on tilasi.

    Äänestä

  • UPDATE_6767016 kirjoitti:

    niin et esittäisi tuollaista. Säälittävä on tilasi.

    Voi voi! Kun lukee tätäkin palstaa, niin todella hullulta näyttää koko homma. Kummallista, että ihminen alistuu henkiseen väkivaltaan mitä oudoimpiin uskomuksiin ja tapoihin. Jos tuolla menolla tuntee itsensä ylevämmäksi ja paremmaksi, niin oh hoh. Tuohan on aivan samaa kuin joku epäjumalanpalvelus.

    Äänestä

  • Eipä innosta kirjoitti:

    mielestäsi palvelet?

    Äänestä

  • se todellakin on kirjoitti:

    että Smith palautti moniavioisuuden kaivamalla sen VT:sta saadakseen naiskennella piikaansa ja muita tytönhepukoita ja tuli sitten lynkatuksi. Sääliksi käy miestä, jota pikkuveitikka noin orjuutti.

    et edes tiedä mikä mahdollisesti oli moniavoisuuden takana... Enkä tarkoita tällä kirkon virallista opetusta tästä asiasta...

    Äänestä

  • zappax kirjoitti:

    Sinäkin olet hauska. Sinullahan on niin tarkka tieto moniavioisuuden syistä, että omakin tytär joutaisi moniavioon. Toinen minulle vastannut harjoittaa moniavioisuutta vaihtamalla vaimoa alvariinsa.

    Äänestä

  • UPDATE_6767016 kirjoitti:

    niin et esittäisi tuollaista. Säälittävä on tilasi.

    sinua, jolla on tuollainen "totuus".

    Äänestä

  • se todellakin on kirjoitti:

    Sinäkin olet hauska. Sinullahan on niin tarkka tieto moniavioisuuden syistä, että omakin tytär joutaisi moniavioon. Toinen minulle vastannut harjoittaa moniavioisuutta vaihtamalla vaimoa alvariinsa.

    etkä osaa ede kunnon henkilöhyökkäystä... Sinuen ei sen vertaa kannata aikaa haaskata että edes viitsisin sääliä tyhmyyttäsi. Olet vain hyvä esimerkki henklilöstä joka ei tiedä oiekasti yhtään mitään ja kun se tulee esille niin yrität epätoivosesti sanoa jotakin muka viisasta.

    Ettekö te näe, että keisarilla ei ole vaatteita päällään?

    Äänestä

  • Ei ole malkaa silmässä kirjoitti:

    tuo komenttisi miten?

    Äänestä

  • Ei ole malkaa silmässä kirjoitti:

    Ettekö te näe, että keisarilla ei ole vaatteita päällään?

    niin, että sinä näet olemattomia. Kuvitelmat kun eivät välttämättä ole totta.

    Äänestä

  • zappax kirjoitti:

    etkä osaa ede kunnon henkilöhyökkäystä... Sinuen ei sen vertaa kannata aikaa haaskata että edes viitsisin sääliä tyhmyyttäsi. Olet vain hyvä esimerkki henklilöstä joka ei tiedä oiekasti yhtään mitään ja kun se tulee esille niin yrität epätoivosesti sanoa jotakin muka viisasta.

    omia ja muiden mormonien sanomisia, voit toki yrittää tökeröllä henkilöhyökkäysyrityksellä kääntää huomion muualle...

    Äänestä

  • se todellakin on kirjoitti:

    omia ja muiden mormonien sanomisia, voit toki yrittää tökeröllä henkilöhyökkäysyrityksellä kääntää huomion muualle...

    ja mitä?

    Äänestä

  • häpeää kirjoitti:

    ja mitä?

    Zappaxin puolesta?

    Äänestä

  • se todellakin on kirjoitti:

    omia ja muiden mormonien sanomisia, voit toki yrittää tökeröllä henkilöhyökkäysyrityksellä kääntää huomion muualle...

    se kenelle vastasin tekee just niin... Miksi häpeät hänelle siitä kertomisesta? Ja mistä päättelet että häpeän jotakin? Minulla ei ol emitään hävettävää asiassa jota joku toinen valheellisesti levittää... Kyllä sen levittäjän pitäisi ymmärtää hävetä. Mutta kun sillä ilmeisesti ei niitä älynlahjoja ole niin tyydyn vain toteamaan että anta olla. Vai oletko sinä ko. henkilö? Jos et ole niin miksi yrität kääntää huomion toisaalle väittämällä että häpeäisin jotkain, etkä edes kerro mitä pitäisi muka hävetä? EOD.

    et voi muita syyttää. On ne tännekin linkitetty jo useamman kerran.

    Äänestä

  • se todellakin on kirjoitti:

    et voi muita syyttää. On ne tännekin linkitetty jo useamman kerran.

    Kaikki mitä sanotaan ei ole mielipidettä. Sitä sinäkään et näköjään ymmärrä...

    Äänestä

  • se todellakin on kirjoitti:

    et voi muita syyttää. On ne tännekin linkitetty jo useamman kerran.

    linkitystenkään määrällä ole mitää nmerkitystä itse asiaan...

    Äänestä

  • se todellakin on kirjoitti:

    et voi muita syyttää. On ne tännekin linkitetty jo useamman kerran.

    voivasi olevan valmis antamaan tyttäresi, se ei ole sinun mielipiteesi. Heh, heh...

    Äänestä

  • se todellakin on kirjoitti:

    et voi muita syyttää. On ne tännekin linkitetty jo useamman kerran.

    "voivasi olevan valmis antamaan tyttäresi, se ei ole sinun mielipiteesi. Heh, heh... " Hekottele vaan... koska noinhan nimä en sitä asiaa sanonut... Mikä tässä on sinulle noin vaikeata että asiaa pitää sinulle jauhaa usemman kerran? Spekulointi on spekulointia ja sitä se oli. Sinähän et tähän tyydy vaan jälleen tullaan taas "keskustelemaan" tästä... Mutta kukin taaplaa tavallan, sult akun loppuu sanominen niin menet tälle linjalle. Minkäs minä mahdon toisten tyhmyydelle.. en mitään.

    Äänestä

  • se todellakin on kirjoitti:

    et voi muita syyttää. On ne tännekin linkitetty jo useamman kerran.

    Puolustellessasi Smithiä, Youngia ja muita pikkutyttöjen paneskelijoita sinulta kysyttiin, että olsitko itse valmis sellaisessa tilanteessa antamaan tyttäresi keski-ikäiselle mormonimiehelle monivaimoksi. Tilanne oli sinulle hirvittävän kiusallinen koska kielteinen vastauksesi olsi saattanut sinut outoon valoon, koska aiemmin olit hyväksynyt noiden irstailijoiden touhut MUIDEN isien lapsia kohtaan. Vastasit sitten varovasti, että jos tytär suostuisi, voisit antaakin. Kyllä siinä on aivan selvä ero, että sanooko, että voisi antaa vaiko että ei antaisi! Sinä olet tullut möläyttäneeksi asian, jota nyt kadut etkä saa sanottua sanomattomaksi, vaikka kuinka vähättelet ja sanot jopa, että se ei ole sinun mielipiteesi!

    Äänestä

  • se todellakin on kirjoitti:

    et voi muita syyttää. On ne tännekin linkitetty jo useamman kerran.

    Että sinunlaisia ihmisiä sitten maailmassakin on... "Puolustellessasi Smithiä, Youngia ja muita pikkutyttöjen paneskelijoita sinulta kysyttiin,..." Jooj joo.... Aikamoista heittoa... " että olsitko itse valmis sellaisessa tilanteessa antamaan tyttäresi keski-ikäiselle mormonimiehelle monivaimoksi." Kysyttiin... "Tilanne ol sinulle hirvittävän kiusallinen..." Väärin. Minusta keskustelu meni täysin asiattomaksi. Ja mikä ihmeen juttu sinull aon tuo kiusallinen-sanan kanssa... se on niin kiva käyttää eikös...? " koska kielteinen vastauksesi olsi saattanut sinut outoon valoon," Ei mitenkään... " koska aiemmin olit hyväksynyt noiden irstailijoiden touhut MUIDEN isien lapsia kohtaan." Jaa... siis missä? Ja taas irstailijoita jne.... "Vastasit sitten varovasti, että jos tytär suostuisi, voisit antaakin." Aj jaa että varovastai... Hauskaa... "Kyllä siinä on aivan selvä ero, että sanooko, että voisi antaa vaiko että ei antaisi!" Kyllä sinnä on ero että sinä joko kirjoitat idioottimaisuukisa tai olet itse idiotti... Se tuli nyt sitten toteennäytetyksi. "Sinä olet tullut möläyttäneeksi asian, jota nyt kadut etkä saa sanottua sanomattomaksi,..." Valhe. " vaikka kuinka vähättelet ja sanot jopa, että se ei ole sinun mielipiteesi! " Koska se ei ole ollut minun mielipiteeni koskaan mitä silloin kirjoitin. Sitähän sinä et voi hyväksyä. Kaikki mormonismia vastaanhan on sallitua, vaikka valehetelu. Kummasti vihaat tätkin asiaa. Pitkän aikaa olit joko poissa tai kykenit pitämään idiootimaisuuteis sisälläsi, mutt anyt se taas pullahti esille. EOD

    Äänestä

  • se todellakin on kirjoitti:

    et voi muita syyttää. On ne tännekin linkitetty jo useamman kerran.

    Vastasit joka lauseeseen sanomatta oikeastaan mitään. Henkilöhyökkäys taas on vanha taktiikkasi, joten ei siinäkään mitään uutta. Siispä minulla ei mitään vastattavaa eikä lisättävä tällä kertaa. Edellinen viestini oli aika tyhjentävä yhteenveto.

    Äänestä

  • se todellakin on kirjoitti:

    et voi muita syyttää. On ne tännekin linkitetty jo useamman kerran.

    Ympyrä sulkeutuu.. Sulla kun ei siis ole yhtään mitään oikeasti sanottavaa... Kukahan se aloitti henkilöhyökkäyksen? Oot todella typärä... Eikä se ole henkilöhyökkäys vaan faktaa... Kuten edellinenkin viestini.

    Äänestä

  • se todellakin on kirjoitti:

    et voi muita syyttää. On ne tännekin linkitetty jo useamman kerran.

    Olet todellakin sittenkin säälittävä... Valehtelet ja kuvittelet olevasi kovakin. Miksi esim. kirjoitit "Sinullahan on niin tarkka tieto moniavioisuuden syistä, että omakin tytär joutaisi moniavioon. " Sehän on henkilöhyökkäys... Ja syytät minua siitä, etkä itse uskalla ja häpeät myöntää että itse aloitit... Raukkaimainen olet.

    Äänestä

  • se todellakin on kirjoitti:

    et voi muita syyttää. On ne tännekin linkitetty jo useamman kerran.

    Et haluaisi kiusallisia kommenttejasi käsiteltävän, mutta joskus aihe suorastaan vaatii sitä.

    Äänestä

  • ollenkaan harvinainen palauttaja Aameeriikan maassa noita on kymmenin, ellei peräti sadoin tuhansin. Nykyisin kyllä näkisin, että kaikki pitäisi palauttaa ja kiiruusti, mikä vähänkään haiskahtaa Aameeriikalta. Turust

    Äänestä

  • Turust kirjoitti:

    ollenkaan harvinainen palauttaja Aameeriikan maassa noita on kymmenin, ellei peräti sadoin tuhansin. Nykyisin kyllä näkisin, että kaikki pitäisi palauttaa ja kiiruusti, mikä vähänkään haiskahtaa Aameeriikalta. Turust

    "Deutchland,deutschland uber alles" meininki päälle, sieltä se hyvä saapuu..=)))

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

UPDATE_6767016 kirjoitti:

Pappeus/Melkisedekin/Aaronin (leeviläinen) Hepr. 6 20 Sinne Jeesus meidän edelläkävijänämme meni, kun hän oli tullut ylipapiksi, jonka pappeus on ikuista, Melkisedekin pappeutta. [Hepr. 4:14 | Hepr. 5:6,10) Hepr. 7 11 Jos jo Leevin heimon pappisvirka, josta Israelin kansalle on annettu säädökset laissa, olisi johtanut täydellisyyteen, mitä tarvetta olisi ollut sanoa, että vielä tulee uudenlainen pappi, jonka pappeus on Melkisedekin pappeutta, ei Aaronin? [Gal. 2:21] Hepr. 7 17 Hänestä kirjoitukset todistavat: -- Sinä olet pappi ikuisesti, sinun pappeutesi on Melkisedekin pappeutta. [Hepr. 5:6] Kastamistapa Matt. 3 16 Kun Jeesus oli kastettu, hän nousi heti vedestä. Samassa taivaat aukenivat, ja Jeesus näki Jumalan Hengen laskeutuvan kyyhkysen tavoin ja asettuvan hänen päälleen. [Hes. 1:1; Ap. t. 7:56] Pyhän Hengen lahjan antamistapa Ap.t. 8 17 Pietari ja Johannes panivat kätensä heidän päälleen, ja he saivat Pyhän Hengen. [Ap. t. 19:6] Ihminen - Jumalan kuva 1. Moos. 1 27 Ja Jumala loi ihmisen kuvakseen, Jumalan kuvaksi hän hänet loi, mieheksi ja naiseksi hän loi heidät. [1. Moos. 5:2; Matt. 19:4] Ylösnousemus/3 kirkkautta 1. Kor. 15 40 On taivaallisia ja maallisia ruumiita, mutta taivaallisten loisto on aivan toisenlainen kuin maanpäällisten. [Matt. 13:43] 41 Auringolla on oma loistonsa, kuulla omansa ja tähdillä omansa, ja toinen tähti loistaa toista kirkkaammin. 42 Samoin tapahtuu kuolleiden ylösnousemuksessa. Se, mikä kylvetään katoavana, nousee katoamattomana. Kuolevaisuutta edeltävä elämä Jer. 1 5 -- Jo ennen kuin sinut äidinkohdussa muovasin, minä valitsin sinut. Jo ennen kuin sinä synnyit maailmaan, minä pyhitin sinut omakseni ja määräsin sinut kansojen profeetaksi. [Jes. 49:1; Sir. 49:7; Gal. 1:15] Apostolit ja profeetat Ef. 2 20 Te olette kiviä siinä rakennuksessa, jonka perustuksena ovat apostolit ja profeetat ja jonka kulmakivenä on itse Kristus Jeesus. [Matt. 16:18, 21:42; 1. Kor. 3:11; 1. Piet. 2:4,5] Ef. 4 11 Hän antoi seurakunnalle sekä apostolit että profeetat ja evankeliumin julistajat, sekä paimenet että opettajat, [Room. 12:6-8; 1. Kor. 12:28] 12 varustaakseen kaikki seurakunnan jäsenet palvelutyöhön, Kristuksen ruumiin rakentamiseen. [Kol. 1:24; 2. Tim. 3:17] 13 Kun me kaikki sitten pääsemme yhteen ja samaan uskoon ja Jumalan Pojan tuntemiseen ja niin saavutamme aikuisuuden, Kristuksen täyteyttä vastaavan kypsyyden, [Kol. 1:28] 14 silloin emme enää ole alaikäisiä, jotka ajelehtivat kaikenlaisten opin tuulten heiteltävinä ja ovat kavalien ja petollisten ihmisten pelinappuloita. [1. Kor. 14:20; Hepr. 13:9] 15 Silloin me noudatamme totuutta ja rakkautta ja kasvamme kaikin tavoin kiinni Kristukseen, häneen, joka on pää. [Ef. 1:22; Kol. 1:18, 2:19] 16 Hän liittää yhteen koko ruumiin ja pitää sitä koossa kaikkien jänteiden avulla, kunkin jäsenen toimiessa oman tehtävänsä mukaan, ja näin ruumis kasvaa ja rakentuu rakkaudessa. Temppelit 2. Moos. 25 ja 33 luvut Kaste kuolleiden puolesta 1. Kor. 15 29 Mitä varten sitten jotkut antavat kastaa itsensä kuolleiden puolesta? Ellei kuolleita lainkaan herätetä, miksi he kastattavat itsensä näiden puolesta? Jumaluuden olemus Matt. 16 17 Jeesus sanoi hänelle: "Autuas olet sinä, Simon, Joonan poika. Tätä ei sinulle ole ilmoittanut liha eikä veri, vaan minun Isäni, joka on taivaissa. [Matt. 11:27; Gal. 1:15,16] Joh. 4 24 Jumala on henki, ja siksi niiden, jotka häntä rukoilevat, tulee rukoilla hengessä ja totuudessa." [2. Kor. 3:17] Ap.t 7 55 Mutta Pyhää Henkeä täynnä Stefanos nosti katseensa taivasta kohti ja näki Jumalan kirkkauden ja Jeesuksen, joka seisoi Jumalan oikealla puolella. [Luuk. 22:69] Iankaikkinen avioliitto 1. Kor 11 11 Herran edessä ei kuitenkaan ole naista ilman miestä eikä miestä ilman naista. 1. Moos. 2 24 Siksi mies jättää isänsä ja äitinsä ja liittyy vaimoonsa, niin että he tulevat yhdeksi lihaksi. [Mal. 2:14; Mark. 10:7,8; Ef. 5:31] Näissä kohdissa viitataan totuuksiin, joita ei ole täysin ymmärretty ennen kuin myöhemmät ilmoitukset ovat antaneet niistä lisävalaistusta. Kysykää haluamaanne asiaa tai periaatetta, niin saatte tietää, mitä myöhempien aikojen imoitukset kertovat näistä lisää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu