Vielä ikuisesta laista

Tottakai laki pysyy iäti jos pysyy maakin - iäti sapatinpitäjien paratiisina. Matt. 5:18 Totisesti: laista ei häviä yksikään kirjain, ei pieninkään piirto, ennen kuin taivas ja maa katoavat, ennen kuin kaikki on tapahtunut. [Luuk. 16:17] Mutta TUTKIKAAMME Raamattua - Jeesus sanoo silti, että uskovat menevät väkisten eli lahjauskolla sinne taivaaseen. Jumalan valtakuntaan ylös. Laki ja Jumalan valtakunta - Luuk 16:16-18 16 Laki ja profeetat olivat Johannekseen asti; siitä lähtien julistetaan Jumalan valtakuntaa, ja jokainen tunkeutuu sinne väkisin. 17 Mutta ennemmin taivas ja maa katoavat, kuin yksikään lain piirto häviää. 18 Jokainen, joka hylkää vaimonsa ja nai toisen, tekee huorin; ja joka nai miehensä hylkäämän, tekee huorin. Synti tuomitaan ja saamme "raipaniskuja", kuten Jeesus toisaalla muistuttaa - mutta armoaan ei Herra kadu. Room. 6:14 Sillä synnin ei pidä teitä vallitseman, koska ette ole lain alla, vaan armon alla. Room. 11:29 Sillä ei Jumala armolahjojansa ja kutsumistansa kadu. Niin - me jotka olemme saaneet armon tulla Kristuksen lain alle, me täytämme sitä ELÄVÄÄ lakia: Gal. 6:2 Kantakaa toistenne kuormia, ja niin te täytätte Kristuksen lain. Rakkaudessa ei ole pelkoa - 1. Joh 4:17-19 17 Jumalan rakkaus on saavuttanut meissä täyttymyksensä, kun me tuomion päivänä astumme rohkeasti esiin. Sellainen kuin Jeesus on, sellaisia olemme mekin tässä maailmassa. Pelkoa ei rakkaudessa ole, [1. Joh. 2:28, 3:21; Jaak. 2:13] 18 vaan täydellinen rakkaus karkottaa pelon. Pelossahan on jo rangaistusta; se, joka pelkää, ei ole tullut täydelliseksi rakkaudessa. [Room. 8:15] Joka rakastaa Jumalaa, rakastaa myös veljeään 19 Me rakastamme, koska Jumala on ensin rakastanut meitä. Joka ei rakasta, hänen tiensä vie kauhun kuiluihin.

26

399

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ja eri mieltä oleminen on vihaamista? Niinhän adventistit ja alex ovat meille opettaneet ja alkaa hirvaskin jo oppia, vaikka onkin edellisistä poiketen evankeliumin miehiä. ### Vielä ikuisesta piinasta ! Kirjoittanut: hirvas 19.4.2009 klo 17.39 Otin vielä tuon aiheen esille, vaikka siitä on ollut keskustelua.### Sitten seuraa hirvaksen perustelu - melko tarkasti ellenistien oppia lainaten! Hyvä niin ja vielä parempi että alex ja hirvas nyt ovat kaverukset, kuin paita ja peppu, veljekset kui nilvekset. Ehkä minunkin pitäisi muotoilla opetukseni EGW-muottiin? On kvampi olla rakastettu kuin vihattu. ("Vittu sä olet ihan kipee") Rakkautta tulvillaan suitsuttaa alex ... ### On mukava lukea tämä aloituksesi Kirjoittanut: alex-kasi 19.4.2009 klo 19.27 sillä rohkenet puhua todellisesta uskostasi vaikka voit olla varma että monet käyttävät sitä väärin ja keksivät vaikka mitä saadakseen sinut näyttämään joltain muulta mitä olet. Mutta älä välitä sillä ei ihmisten hyväksyntä ole mitään sen rinnalla mitä Jumalan Sana sanoo.. Eihän kukaan ihminen joka uskoo ikuiseen piinaan VOI ymmärtää Raamattua samalla tavalla kuin se joka ei ikuiseen piinaan usko - se on heille mahdottomuus - sillä jos ihminen uskoo omaavansa iankaikkiseen elämään tarvittavat ominaisuudet erossa Jumalasta hän ei tunnusta Raamatun Sanaa että vain Jumalalla on kuolemattomuus ja sen myötä sitten muuttu koko Raamattukin toiseksi. ###

      • hirvas

        ikinä tutustunut mainitsemaasi oppiin, vaikka sinä tässä näin kirjoitat: >>> Sitten seuraa hirvaksen perustelu - melko tarkasti ellenistien oppia lainaten! Hyvä niin ja vielä parempi että alex ja hirvas nyt ovat kaverukset, kuin paita ja peppu, veljekset kui nilvekset. Ehkä minunkin pitäisi muotoilla opetukseni EGW-muottiin? On kvampi olla rakastettu kuin vihattu. ("Vittu sä olet ihan kipee")

      • hirvas kirjoitti:

        Olen tutkinut ja verrannut ja nuomannut, että vetoat ihan samalla putkinäöllä kuin adventistit. En väitä että tarkoituksellisesti; se on kain vain jonkinlainen tartunta. Tiedät itsekin että intät vastoin parempaa tietoasi, koskapa et ole vastannut välttämättömiä vastauksia, vaan olet väistänyt esittämällä vastakysymyksen.

      • hirvas
        AnttiVKantola kirjoitti:

        ne "välttämättömät kysymyksesi", niin yritän antaa ne "välttämättömät" vastaukseni. Siis mitkä ovat ne kysymyksesi. Voit tietysti samalla vastata minukin kysymykseeni, jonka tein toisessa ketjussa.

    • hirvas

      ja sanoi: Gal.5:13-14 13 Te olette näet kutsutut vapauteen, veljet; älkää vain salliko vapauden olla yllykkeeksi lihalle, vaan palvelkaa toisianne rakkaudessa. 14 Sillä kaikki laki on täytetty yhdessä käskysanassa, tässä: "Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi".

      • Gal. 6:2 Kantakaa toistenne kuormia, ja niin te täytätte Kristuksen lain. Kyllä moni rakastaa huulillaan, mutta Paavali tahtoi kantaa toisten kuormia oikeasti. Mitenkäs käskemällä rakastetaan, eiköhän se rakkaus synny vapaassa sydämessä, eikä toisen vaatiessa saada rakkautta. Eivät nuo Gal 5:13-14 ja Gal 6:2 ristiriidassa ole, ei sen puoleen.

      • joudun vastahakoisesti korj...
        AnttiVKantola kirjoitti:

        Gal. 6:2 Kantakaa toistenne kuormia, ja niin te täytätte Kristuksen lain. Kyllä moni rakastaa huulillaan, mutta Paavali tahtoi kantaa toisten kuormia oikeasti. Mitenkäs käskemällä rakastetaan, eiköhän se rakkaus synny vapaassa sydämessä, eikä toisen vaatiessa saada rakkautta. Eivät nuo Gal 5:13-14 ja Gal 6:2 ristiriidassa ole, ei sen puoleen.

        Eipäs, vaan Paavali sanoo näin ;Roomalaiskirje: 11:32 Sillä Jumala on sulkenut kaikki tottelemattomuuteen, että hän kaikkia armahtaisi.

      • joudun vastahakoisesti korj... kirjoitti:

        Eipäs, vaan Paavali sanoo näin ;Roomalaiskirje: 11:32 Sillä Jumala on sulkenut kaikki tottelemattomuuteen, että hän kaikkia armahtaisi.

        Noin kohdalleen osuneeseen sanankohtaan ei voi vaikka kuinka haluaisi, inttää mitään vastaan. Jumala omantunnon ja ehkä laintuntemisenkin kautta antoi minun ymmärtää, että olen toivottoman tottelematon ja tarvitsen saada hänen armahduksensa nyt ja iäti.

      • AnttiVKantola kirjoitti:

        Noin kohdalleen osuneeseen sanankohtaan ei voi vaikka kuinka haluaisi, inttää mitään vastaan. Jumala omantunnon ja ehkä laintuntemisenkin kautta antoi minun ymmärtää, että olen toivottoman tottelematon ja tarvitsen saada hänen armahduksensa nyt ja iäti.

        Kun myönnän Jumalan edessä, että hän on sulkenut minut tottelemattomuuteen, myönnän että laki on. Ja että se on hyvä. Hyvä tuomitsija nimittäin. Vahtikoira jonka ohi ei mennä elävänä.

      • USKON HEDELMÄ.
        AnttiVKantola kirjoitti:

        Gal. 6:2 Kantakaa toistenne kuormia, ja niin te täytätte Kristuksen lain. Kyllä moni rakastaa huulillaan, mutta Paavali tahtoi kantaa toisten kuormia oikeasti. Mitenkäs käskemällä rakastetaan, eiköhän se rakkaus synny vapaassa sydämessä, eikä toisen vaatiessa saada rakkautta. Eivät nuo Gal 5:13-14 ja Gal 6:2 ristiriidassa ole, ei sen puoleen.

        Uskovainen ei edes kuvittele, että hän kykenisi rakastamaan käskystä, mutta hän tietää, että hän on saanut uskon hedelmänä rakkauden.

      • AnttiVKantola, ei kirjautun...
        USKON HEDELMÄ. kirjoitti:

        Uskovainen ei edes kuvittele, että hän kykenisi rakastamaan käskystä, mutta hän tietää, että hän on saanut uskon hedelmänä rakkauden.

        RAKKAUS ON USKON HEDELMÄ. 20.4.2009 klo 09.22    Uskovainen ei edes kuvittele, että hän kykenisi rakastamaan käskystä, mutta hän tietää, että hän on saanut uskon hedelmänä rakkauden.

      • Olen vilpitön itsekin
        AnttiVKantola kirjoitti:

        Kun myönnän Jumalan edessä, että hän on sulkenut minut tottelemattomuuteen, myönnän että laki on. Ja että se on hyvä. Hyvä tuomitsija nimittäin. Vahtikoira jonka ohi ei mennä elävänä.

        Matt. 7:12 Sentähden, kaikki, mitä te tahdotte ihmisten teille tekevän, tehkää myös te samoin heille; sillä tämä on laki ja profeetat. Tässä tuli kokonaisuudessaan opetus laista ja profeetoista!

    • alex-kasi

      Jumalan laki on. Ajattele vaikka näin: Jumala on ainoa "TÄYDELLINEN kaikessa ELÄMÄ" - vain niillä jotka elävät Hänen yhteydessään voi olla iankaikkinen elämä, siitä Jumala laki kertoo. Jos tarkastelet käskyjä niin huomaat että ne ovat täydelliset - oikeudenmukaisuudessa ja rakkaudessa. Näetkö rakkauden siinä, että kaikkivaltias kertoo kuinka elämä täytyy elää jotta se olisi ja pysyisi hyvänä ja Jumalan tahdon mukaisena. SILLÄ VAIN JUMALAN TAHDON MUKAINEN ELÄMÄ VOI OLLA IKUISTA.. Nyt Jumnala kertoo sinulle tämän - mutta ei siinä kaikki Hän lahetti Poikansa maailmaan - Jesuksen joka taytti lain - ei Israelin lakia, mutta Jumalan oikeudenmukaisen ja rakkaudellisen lain - mutta tuomittiin kuitenkin lainrikkojana - ja tapettiin - sen kuoleman laskee Jumala meidän Jumalan lakia tehtyjen tekojemme lunnaiksi. Ei Jumala siis poistanut lakiaan - vaan täytti sen Pojassaan jotta me voisimme lainrikkomuksistamme huolimatta elää.. eikös olekin valtavaa .. että Jumala katsoo meidän puoleemme armossaan - vaikka olemme Hänen lakinsa rikkojina vailla iankaikista elämää - maksoi meidän velkamme, ja haluaa opettaa meille kuinka iankaikkinen elämä tulee mahdolliseksi meillekin .. saamme opetella Jumalan Pojan ohjauksessa ja Jumalan lupaus kuuluu että jokainen joka haluaa saa iankaikkisen elämän.. synnittömyydessä..

    • OTA LAKI TOSISSASI ALEX "Jumalan laki on", sanot sinä alex. No sitähän minun aloitukseni pyrki todistamaan. Sillä se on ja pysyy pienintäkin piirtoa myöden. Se on oikeesti eikä suinkaan raamina advenbttikirkon seinällä. Jos laki ei olisi, ei Paavali olisi voinut sanoa, että laki on voimaton ja hyödytön. Olematon ei olisi MITÄÄN. Lukijat laittoivat hyviä lisäyksiä aloitukseni perään. Parempia kuin aloituksessani oli: Gal.5:13-14 13 Te olette näet kutsutut vapauteen, veljet; älkää vain salliko vapauden olla yllykkeeksi lihalle, vaan palvelkaa toisianne rakkaudessa. 14 Sillä kaikki laki on täytetty yhdessä käskysanassa, tässä: "Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi". Niin, älköön vapautemme olevaisesta laista olko yllykkeeksi itsekkäälle lihalle, vaan rakastakaamme lähimmäistä! Gal. 6:2 Kantakaa toistenne kuormia, ja niin te täytätte Kristuksen lain. Kristuksen laki on ja se täytetään esim. auttamalla miestä mäessä ja naista heikompana astiana. Room 11:32 Sillä Jumala on sulkenut kaikki tottelemattomuuteen, että hän kaikkia armahtaisi. Et sinäkään alex pääse lakia pakoon lyömällä leikiksi lakiasia - tarvitset armoa peittämään rikkeesi rakkautta vastaan. Ei lailla ole vaihdevuosia tai kuukautisia, niin että se olisi joskus vain raamit - 10 käskyä - joskus vähän enemmän ja joskus vain luonnonlaki - vaan kaikki lain piirrot on niin kauan kuin Maa pysyy. Ei toki sen pitempään sentään (Lk 16:17). ALOITUKSEENI palatkaamme: Luuk 16:17-18 17 Mutta ennemmin taivas ja maa katoavat, kuin yksikään lain piirto häviää.    18 Jokainen, joka hylkää vaimonsa ja nai toisen, tekee huorin; ja joka nai miehensä hylkäämän, tekee huorin.    On helppo osoittaa raameja seiunällä ja sanoa: onhan minulla laki. Mutta ainakin minut Jumala on sulkenut tottelemattomuuteen lainpiirron alla ja on saanut armahtaa. Vaan ei nitä, jotka katsovat 10 käskyyn. Paavalikin vahvistaa lainpiirron: 1. Kor. 7:11     mutta jos hän eroaa, niin pysyköön naimatonna tai sopikoon miehensä kanssa; eikä mies saa hyljätä vaimoansa.     Ei lain kanssa, lain alla ole leikkimistä, alex. Jos ex-puoliso ei anna lupaa, ei eronnut saa mennä uudelleen naimisiin. Mutta jos menee kuitenkin, niin tarvitsee armahduksen eli anteeksiannon Jumalalta. Roomalaiskirje: 11:32 Sillä Jumala on sulkenut kaikki tottelemattomuuteen, että hän kaikkia armahtaisi. Synnin ei pidä hallita meitä, alex, koska emme ole lain alla, vaan armon alla:    Room. 6:14 Sillä synnin ei pidä teitä vallitseman, koska ette ole lain alla, vaan armon alla.

      • kirjoittamastasi

        syntyy väkisinkin kuva, kuin sinä uudella tavalla kieltäisit lakia. Sinä siunaat syntiä, etkä usko, että uskovainen ei tee lainvastaisia tekoja toivoen armon riittävän lain vastustamiseen.

      • Armosta saa voimaa karttaa ...
        kirjoittamastasi kirjoitti:

        syntyy väkisinkin kuva, kuin sinä uudella tavalla kieltäisit lakia. Sinä siunaat syntiä, etkä usko, että uskovainen ei tee lainvastaisia tekoja toivoen armon riittävän lain vastustamiseen.

        Room. 6:14 Sillä synnin ei pidä teitä vallitseman, koska ette ole lain alla, vaan armon alla. Sentähden, sentähden ... Room. 4:16 Sentähden se on uskosta, että se olisi armosta; että lupaus pysyisi lujana kaikelle siemenelle, ei ainoastaan sille, joka pitäytyy lakiin, vaan myös sille, jolla on Aabrahamin usko, hänen, joka on meidän kaikkien isä

      • uskoi, eikä
        Armosta saa voimaa karttaa ... kirjoitti:

        Room. 6:14 Sillä synnin ei pidä teitä vallitseman, koska ette ole lain alla, vaan armon alla. Sentähden, sentähden ... Room. 4:16 Sentähden se on uskosta, että se olisi armosta; että lupaus pysyisi lujana kaikelle siemenelle, ei ainoastaan sille, joka pitäytyy lakiin, vaan myös sille, jolla on Aabrahamin usko, hänen, joka on meidän kaikkien isä

        sen takia rikkonut lakia. Minä uskon, enkä riko lakia, mutta moni sanoo uskovansa, mutta rikkoo lakia. Armoa ei ole täytetyn lain rikkojille, joskin armo on katuvalle ja parannuksen tekevälle. Kaikki me olemme monessa kohden langenneet, mutta saatuamme armon parannuksen tekoon ja anteeksi antamuksen, emme tahdo sen armon päälle uudelleen langeta. Monet vain elävät koko aikaisesti lihanteoissa ja silti väittävät uskovansa Jeesukseen!!!

      • IDENEB
        uskoi, eikä kirjoitti:

        Abrahamillahan ei edes ollut mitä rikkoa ja sinä luulet että Aabraham uskon sijasta seurasi lakia. Mutta Abraham seirasi uskoa ja on meidän isämme. Laki tuli vasta 450 vuotta Abrahamin jälkeen, muistuttaa apostoli. Room. 4:16 Sentähden se on uskosta, että se olisi armosta; että lupaus pysyisi lujana kaikelle siemenelle, ei ainoastaan sille, joka pitäytyy lakiin, vaan myös sille, jolla on Aabrahamin usko, hänen, joka on meidän kaikkien isä. Gal. 3:19 Mitä varten sitten on laki? Se on rikkomusten tähden jäljestäpäin lisätty olemaan siihen asti, kunnes oli tuleva se siemen, jolle lupaus oli annettu; ja se säädettiin enkelien kautta, välimiehen kädellä.

      • ollut alusta pitäen.
        IDENEB kirjoitti:

        Siitä, kun ihminen menetti viattomuutensa tottelemattomuudellaan. Jumala antoi tarkat ohjeet ja neuvot ihmisille, miten he pääsevät elämään sisälle. Tekojen laki, eli ympärileikkauksiin, uhreihin ja aikoihin perustuva laki lisättiin jäljestäpäin varjelemaan ja suojelemaan Jumalan kansaa. Aabraham USKOI Jumalaan, eikä hän näin ollen rikkonut alusta asti annettuja ohjeita ja neuvoja, vaan uskon kautta Jumalaan voitti lihan houkutukset. Aabrahamkin oli ihminen ja hänenkin oli tehtävä valinnat. Jumala koetteli Aabrahamin uskollisuuden Itseään kohtaan ja kuten tiedämme, Aabraham oli niin uskollinen Jumalalle, että häntä kutsutaan Jumalan ystäväksi ja kaikkien jäljestäpäin syntyneiden uskovaisten sanotaan olevan Aabrahamin siementä. Roomalaiskirje 4 1 Mitä me siis sanomme esi-isämme Aabrahamin saavuttaneen lihan mukaan? 2 Sillä jos Aabraham on teoista vanhurskautettu, on hänellä kerskaamista, mutta ei Jumalan edessä. 3 Sillä mitä Raamattu sanoo? "Aabraham uskoi Jumalaa, ja se luettiin hänelle vanhurskaudeksi". 4 Mutta töitä tekevälle ei lueta palkkaa armosta, vaan ansiosta, 5 mutta joka ei töitä tee, vaan uskoo häneen, joka vanhurskauttaa jumalattoman, sille luetaan hänen uskonsa vanhurskaudeksi; 6 niinkuin myös Daavid ylistää autuaaksi sitä ihmistä, jolle Jumala lukee vanhurskauden ilman tekoja: 7 "Autuaat ne, joiden rikokset ovat anteeksi annetut ja joiden synnit ovat peitetyt! 8 Autuas se mies, jolle Herra ei lue syntiä!" 9 Koskeeko sitten tämä autuaaksi ylistäminen ainoastaan ympärileikattuja, vai eikö ympärileikkaamattomiakin? Sanommehan: "Aabrahamille luettiin usko vanhurskaudeksi". 10 Kuinka se sitten siksi luettiin? Hänen ollessaanko ympärileikattuna vai ympärileikkaamatonna? Ei ympärileikattuna, vaan ympärileikkaamatonna. 11 Ja hän sai ympärileikkauksen merkin sen uskonvanhurskauden sinetiksi, joka hänellä oli ympärileikkaamatonna, että hänestä tulisi kaikkien isä, jotka ympärileikkaamattomina uskovat, niin että vanhurskaus heillekin luettaisiin; 12 ja että hänestä tulisi myöskin ympärileikattujen isä, niiden, jotka eivät ainoastaan ole ympärileikattuja, vaan myös vaeltavat sen uskon jälkiä, mikä meidän isällämme Aabrahamilla oli jo ympärileikkaamatonna. 13 Sillä se lupaus, että Aabraham oli perivä maailman, ei tullut hänelle eikä hänen siemenelleen lain kautta, vaan uskonvanhurskauden kautta. 14 Sillä jos ne, jotka pitäytyvät lakiin, ovat perillisiä, niin usko on tyhjäksi tehty ja lupaus käynyt mitättömäksi. 15 Sillä laki saa aikaan vihaa; mutta missä lakia ei ole, siellä ei ole rikkomustakaan. 16 Sentähden se on uskosta, että se olisi armosta; että lupaus pysyisi lujana kaikelle siemenelle, ei ainoastaan sille, joka pitäytyy lakiin, vaan myös sille, jolla on Aabrahamin usko, hänen, joka on meidän kaikkien isä 17 -niinkuin kirjoitettu on: "Monen kansan isäksi minä olen sinut asettanut" -sen Jumalan edessä, johon hän uskoi ja joka kuolleet eläviksi tekee ja kutsuu olemattomat, ikäänkuin ne olisivat. 18 Ja Aabraham toivoi, vaikka ei toivoa ollut, ja uskoi tulevansa monen kansan isäksi, tämän sanan mukaan: "Niin on sinun jälkeläistesi luku oleva", 19 eikä hän heikontunut uskossansa, vaikka näki, että hänen ruumiinsa oli kuolettunut-sillä hän oli jo noin satavuotias-ja että Saaran kohtu oli kuolettunut; 20 mutta Jumalan lupausta hän ei epäuskossa epäillyt, vaan vahvistui uskossa, antaen kunnian Jumalalle, 21 ja oli täysin varma siitä, että minkä Jumala on luvannut, sen hän voi myös täyttää. 22 Sentähden se luettiinkin hänelle vanhurskaudeksi. 23 Mutta ei ainoastaan hänen tähtensä ole kirjoitettu, että se hänelle luettiin, 24 vaan myös meidän tähtemme, joille se on luettava, kun uskomme häneen, joka kuolleista herätti Jeesuksen, meidän Herramme, 25 joka on alttiiksi annettu meidän rikostemme tähden ja kuolleista herätetty meidän vanhurskauttamisemme tähden.

      • jotta ei totuus

        unohtuisi: VAIN JUMALAN TAHDON MUKAINEN ELÄMÄ VOI OLLA IKUISTA.. Jumala kertoo sinulle tämän laissaan - mutta ei siinä kaikki, Hän lahetti Poikansa maailmaan - Jesuksen joka täytti lain - ei Israelin lakia, vaan Jumalan oikeudenmukaisen ja rakkaudellisen lain - mutta Jeesus tuomittiin kuitenkin lainrikkojana - ja tapettiin - sen kuoleman laskee Jumala meidän Jumalan lakia vastaan tehtyjen tekojemme lunnaiksi. Ei Jumala siis poistanut lakiaan - vaan täytti sen Pojassaan jotta me voisimme lainrikkomuksistamme huolimatta elää.. eikös olekin valtavaa .. että Jumala katsoo meidän puoleemme armossaan - vaikka olemme Hänen lakinsa rikkojina vailla iankaikista elämää - Hän maksoi meidän velkamme, ja haluaa opettaa meille kuinka iankaikkinen elämä tulee mahdolliseksi meillekin .. Saamme opetella Jumalan Pojan ohjauksessa ja Jumalan lupaus kuuluu että jokainen joka haluaa saa iankaikkisen elämän.. synnittömyydessä..

      • Eskatologi
        ollut alusta pitäen. kirjoitti:

        "" Laki on Kirjoittanut: ollut alusta pitäen. 20.4.2009 klo 10.08 Siitä, kun ihminen menetti viattomuutensa tottelemattomuudellaan. Jumala antoi tarkat ohjeet ja neuvot ihmisille, miten he pääsevät elämään sisälle. "" Luuletko ettei Jumala näe inttämistäsi? Mutta kun Raamattu vieläpä Uusi Testamentti sanoo, että Aabraham ei laista tiennyt ja että laki lisätttiin jäljestäpäin 450 vuotta Aabrahamin jälkeen -- olemaan Kristukseen asti, Golgataan -- niin kuinka kummassa sinä uskallat puhua jostain muusta laista kuin mitä Raamattu puhuu. Keskustelu ei sinua mitenkään siunaa, jos et välitä puhua siitä laista mistä Sana puhuu, vaan aina onkin kysymys jostain muusta laista. Omatunto oli paratiisin ihmisillä, muttei lakia. Suuri taistelu oli, mutta ilman lakia. Yksi kielto oli ja sitähän kieltoa, sitä lakia, ei meillä ole. Kun ihminen lankesi kiellettyyn hedelmään, laitettiin vartija ja ihminen jopa karkoitettiin, niin ettei ole mahdollista sitä yhden käskyn (kiellon) lakia rikkoa, mikä siellä alkuihmisellä oli. Laittamasi sananpaikkakin todistaa totuduen puolesta ja sinua vastaan. Koetitko hämätä vai?

      • Huomannut*
        ollut alusta pitäen. kirjoitti:

        Siitä, kun ihminen menetti viattomuutensa tottelemattomuudellaan. Jumala antoi tarkat ohjeet ja neuvot ihmisille, miten he pääsevät elämään sisälle. Tekojen laki, eli ympärileikkauksiin, uhreihin ja aikoihin perustuva laki lisättiin jäljestäpäin varjelemaan ja suojelemaan Jumalan kansaa. Aabraham USKOI Jumalaan, eikä hän näin ollen rikkonut alusta asti annettuja ohjeita ja neuvoja, vaan uskon kautta Jumalaan voitti lihan houkutukset. Aabrahamkin oli ihminen ja hänenkin oli tehtävä valinnat. Jumala koetteli Aabrahamin uskollisuuden Itseään kohtaan ja kuten tiedämme, Aabraham oli niin uskollinen Jumalalle, että häntä kutsutaan Jumalan ystäväksi ja kaikkien jäljestäpäin syntyneiden uskovaisten sanotaan olevan Aabrahamin siementä. Roomalaiskirje 4 1 Mitä me siis sanomme esi-isämme Aabrahamin saavuttaneen lihan mukaan? 2 Sillä jos Aabraham on teoista vanhurskautettu, on hänellä kerskaamista, mutta ei Jumalan edessä. 3 Sillä mitä Raamattu sanoo? "Aabraham uskoi Jumalaa, ja se luettiin hänelle vanhurskaudeksi". 4 Mutta töitä tekevälle ei lueta palkkaa armosta, vaan ansiosta, 5 mutta joka ei töitä tee, vaan uskoo häneen, joka vanhurskauttaa jumalattoman, sille luetaan hänen uskonsa vanhurskaudeksi; 6 niinkuin myös Daavid ylistää autuaaksi sitä ihmistä, jolle Jumala lukee vanhurskauden ilman tekoja: 7 "Autuaat ne, joiden rikokset ovat anteeksi annetut ja joiden synnit ovat peitetyt! 8 Autuas se mies, jolle Herra ei lue syntiä!" 9 Koskeeko sitten tämä autuaaksi ylistäminen ainoastaan ympärileikattuja, vai eikö ympärileikkaamattomiakin? Sanommehan: "Aabrahamille luettiin usko vanhurskaudeksi". 10 Kuinka se sitten siksi luettiin? Hänen ollessaanko ympärileikattuna vai ympärileikkaamatonna? Ei ympärileikattuna, vaan ympärileikkaamatonna. 11 Ja hän sai ympärileikkauksen merkin sen uskonvanhurskauden sinetiksi, joka hänellä oli ympärileikkaamatonna, että hänestä tulisi kaikkien isä, jotka ympärileikkaamattomina uskovat, niin että vanhurskaus heillekin luettaisiin; 12 ja että hänestä tulisi myöskin ympärileikattujen isä, niiden, jotka eivät ainoastaan ole ympärileikattuja, vaan myös vaeltavat sen uskon jälkiä, mikä meidän isällämme Aabrahamilla oli jo ympärileikkaamatonna. 13 Sillä se lupaus, että Aabraham oli perivä maailman, ei tullut hänelle eikä hänen siemenelleen lain kautta, vaan uskonvanhurskauden kautta. 14 Sillä jos ne, jotka pitäytyvät lakiin, ovat perillisiä, niin usko on tyhjäksi tehty ja lupaus käynyt mitättömäksi. 15 Sillä laki saa aikaan vihaa; mutta missä lakia ei ole, siellä ei ole rikkomustakaan. 16 Sentähden se on uskosta, että se olisi armosta; että lupaus pysyisi lujana kaikelle siemenelle, ei ainoastaan sille, joka pitäytyy lakiin, vaan myös sille, jolla on Aabrahamin usko, hänen, joka on meidän kaikkien isä 17 -niinkuin kirjoitettu on: "Monen kansan isäksi minä olen sinut asettanut" -sen Jumalan edessä, johon hän uskoi ja joka kuolleet eläviksi tekee ja kutsuu olemattomat, ikäänkuin ne olisivat. 18 Ja Aabraham toivoi, vaikka ei toivoa ollut, ja uskoi tulevansa monen kansan isäksi, tämän sanan mukaan: "Niin on sinun jälkeläistesi luku oleva", 19 eikä hän heikontunut uskossansa, vaikka näki, että hänen ruumiinsa oli kuolettunut-sillä hän oli jo noin satavuotias-ja että Saaran kohtu oli kuolettunut; 20 mutta Jumalan lupausta hän ei epäuskossa epäillyt, vaan vahvistui uskossa, antaen kunnian Jumalalle, 21 ja oli täysin varma siitä, että minkä Jumala on luvannut, sen hän voi myös täyttää. 22 Sentähden se luettiinkin hänelle vanhurskaudeksi. 23 Mutta ei ainoastaan hänen tähtensä ole kirjoitettu, että se hänelle luettiin, 24 vaan myös meidän tähtemme, joille se on luettava, kun uskomme häneen, joka kuolleista herätti Jeesuksen, meidän Herramme, 25 joka on alttiiksi annettu meidän rikostemme tähden ja kuolleista herätetty meidän vanhurskauttamisemme tähden.

        Hepr. 7:19 eihän laki tehnyt mitään täydelliseksi. Sen tilalle me olemme saaneet parempaa: toivon, joka antaa meille uskalluksen lähestyä Jumalaa. [Hepr. 4:16, 10:22] Tit. 3:9 Mutta vältä mielettömiä riitakysymyksiä ja sukuluetteloita ja kinastelua ja kiistoja laista, sillä ne ovat hyödyttömiä ja turhia. Huomannut* ja huojentunut

      • Huomannut*
        jotta ei totuus kirjoitti:

        unohtuisi: VAIN JUMALAN TAHDON MUKAINEN ELÄMÄ VOI OLLA IKUISTA.. Jumala kertoo sinulle tämän laissaan - mutta ei siinä kaikki, Hän lahetti Poikansa maailmaan - Jesuksen joka täytti lain - ei Israelin lakia, vaan Jumalan oikeudenmukaisen ja rakkaudellisen lain - mutta Jeesus tuomittiin kuitenkin lainrikkojana - ja tapettiin - sen kuoleman laskee Jumala meidän Jumalan lakia vastaan tehtyjen tekojemme lunnaiksi. Ei Jumala siis poistanut lakiaan - vaan täytti sen Pojassaan jotta me voisimme lainrikkomuksistamme huolimatta elää.. eikös olekin valtavaa .. että Jumala katsoo meidän puoleemme armossaan - vaikka olemme Hänen lakinsa rikkojina vailla iankaikista elämää - Hän maksoi meidän velkamme, ja haluaa opettaa meille kuinka iankaikkinen elämä tulee mahdolliseksi meillekin .. Saamme opetella Jumalan Pojan ohjauksessa ja Jumalan lupaus kuuluu että jokainen joka haluaa saa iankaikkisen elämän.. synnittömyydessä..

        OTA LAKI TOSISSASI ALEX "Jumalan laki on", sanot sinä alex. Sillä LAKI on ja pysyy pienintäkin piirtoa myöden. Ette sitä ettekä lain tuomiota -- helvettiä -- hirvaksen kanssa saa kumoon! Laki on oikeesti ynnä OMATUNTO, eikä suinkaan raamina advenbttikirkon seinällä. Jos laki ei olisi, ei Paavali olisi voinut sanoa, että laki on voimaton ja hyödytön. Olematon ei olisi MITÄÄN. Me lukijatkin olemme oivaltaneet asian, tässä näyttöö: Gal.5:13-14 13 Te olette näet kutsutut vapauteen, veljet; älkää vain salliko vapauden olla yllykkeeksi lihalle, vaan palvelkaa toisianne rakkaudessa. 14 Sillä kaikki laki on täytetty yhdessä käskysanassa, tässä: "Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi". Niin, älköön vapautemme olevaisesta laista olko yllykkeeksi itsekkäälle lihalle, vaan rakastakaamme lähimmäistä! Gal. 6:2 Kantakaa toistenne kuormia, ja niin te täytätte Kristuksen lain. Kristuksen laki on ja se täytetään esim. auttamalla miestä mäessä ja naista heikompana astiana. Room 11:32 Sillä Jumala on sulkenut kaikki tottelemattomuuteen, että hän kaikkia armahtaisi. Et sinäkään alex pääse lakia pakoon lyömällä leikiksi lakiasia - tarvitset armoa peittämään rikkeesi rakkautta vastaan. Ei lailla ole vaihdevuosia tai kuukautisia, niin että se olisi joskus vain raamit - 10 käskyä - joskus vähän enemmän ja joskus vain luonnonlaki - vaan kaikki lain piirrot on niin kauan kuin Maa pysyy. Ei toki sen pitempään sentään (Lk 16:17). Takaisin asian ytimeen ... Luuk 16:17-18 17 Mutta ennemmin taivas ja maa katoavat, kuin yksikään lain piirto häviää. 18 Jokainen, joka hylkää vaimonsa ja nai toisen, tekee huorin; ja joka nai miehensä hylkäämän, tekee huorin. On helppo osoittaa raameja seiunällä ja sanoa: onhan minulla laki. Mutta ainakin minut Jumala on sulkenut tottelemattomuuteen lainpiirron alla ja on saanut armahtaa. Vaan ei nitä, jotka katsovat 10 käskyyn. Paavalikin vahvistaa lainpiirron: 1. Kor. 7:11 mutta jos hän eroaa, niin pysyköön naimatonna tai sopikoon miehensä kanssa; eikä mies saa hyljätä vaimoansa. Ei lain kanssa, lain alla ole leikkimistä, alex. Jos ex-puoliso ei anna lupaa, ei eronnut saa mennä uudelleen naimisiin. Mutta jos menee kuitenkin, niin tarvitsee armahduksen eli anteeksiannon Jumalalta. Roomalaiskirje: 11:32 Sillä Jumala on sulkenut kaikki tottelemattomuuteen, että hän kaikkia armahtaisi. Synnin ei pidä hallita meitä, alex, koska emme ole lain alla, vaan armon alla: Room. 6:14 Sillä synnin ei pidä teitä vallitseman, koska ette ole lain alla, vaan armon alla.    

      • alex-kasi
        Huomannut* kirjoitti:

        koska tavallaan samaistat Jumalan antaman oikeudenmukaisuuden ja synnin. Siinä juuri onkin suurin syy miksi kaiken aikaa puhutte käskyistä kuin ne tekisivät ihmisistä pahan - koita nyt ymmärtää että ihmisen pahuus ei johdu Jumalan oikeudenmukaisuudesta sen enempää kuin ihmisen rakkaudettomuuss johtuisi Jumalan rakkaudesta. Jumalan antama laki (siis käskyt) ovat oikeudenmukaiset (vai väitätkö etteivät ole?) ja on rakkaudellista että Jumala KERTOO ihmiselle mikä on oikein ja mikä ei. MUTTA ihmisen vajavaisuus on seurausta ainoastaan hänen teoistaan. EI siitä että joku sen hänelle kertoo.. Nyt on niin että luet miten haluat ja sitten väittelet itsesi kanssa. Minä olen aina puhunut siitä että mitään "ikuista piinaa ei ole" - SE ON PÄÄ POINTTI. Sitten on tietysti TOTTA että Raamatussa ei ole sanaa helvetti alun alkujaan - minkäs minä sille voin ??? Se sana mitä nyt kutsutaan helvetiksi on oikeastaan GEHENNA - valitan mutta niin se vain on.. ja Gehenna oli laakso Jerusalemin länsi / lounais puolella.. Nyt on niin että täällä on Jumalan lain POISTAJAT puhuneet pötyä sanomalla että Jumalan laki miúka olisi poistettu - siis täysin älytön väitös - sillä se tarkoittaisi oikeudenmukaisuus on poistettu???? HÄ??? ja rakkaus on poistettu sen mukana.. sillä täydellinen rakkaus voi tulla mahdolliseksi vain täydellisessä oikeudenmukaisuudessä.. Näin se on: Jumalan oikeudenmukaisuus on ikuinen - yhtä ikuinen kuin Jumala itse ja Jeesus teki Jumalan tahdon KAIKESSA koko elämänsä ajan.. kunnes pahuus hähet tappoi .. mutta hän EI LUOPUNUT Jumalasta edes pahuuden kouríssa - vaikka he tuomitsivat hänet väärin ja vaikka he tappoivat hänet ... hän ei suutansa avannut.. Jeesus täytti lain ... koko lain .. ja nyt te sitten olette POISTAMASSA sitä lakia .. voihan nenä .. ei voi muutakaan sanoa ?? alex J

      • Pyhä Henki on viisas
        alex-kasi kirjoitti:

        Hanki oikeeta viisautta! Room. 11:33 Oi sitä Jumalan rikkauden ja viisauden ja tiedon syvyyttä! Kuinka tutkimattomat ovat hänen tuomionsa ja käsittämättömät hänen tiensä! Kukaan ei voi Jumala noikeudenmukaisuutta osata määritellä alkuunkaan oikein! 1. Kor. 1:19 Onhan kirjoitettu: "Minä hävitän viisasten viisauden, ja ymmärtäväisten ymmärryksen minä teen mitättömäksi". Jumala halveksii sydämensä pohjaista järkeilyä! Olet heikoilla jäillä alex. 1. Kor. 1:21 Sillä kun, Jumalan viisaudesta, maailma ei oppinut viisauden avulla tuntemaan Jumalaa, niin Jumala näki hyväksi saarnauttamansa hullutuksen kautta pelastaa ne, jotka uskovat, 1. Kor. 2:1 Niinpä, kun minä tulin teidän tykönne, veljet, en tullut puheen tai viisauden loistolla teille Jumalan todistusta julistamaan. 1. Kor. 2:4 ja minun puheeni ja saarnani ei ollut kiehtovia viisauden sanoja, vaan Hengen ja voiman osoittamista, "Viisautesi" on Raamatun arvion mukaan "riivaajain viisautta", alex. Mutta tässä ylhäältä tullutta .. 1. Kor. 2:13 ja siitä me myös puhumme, emme inhimillisen viisauden opettamilla sanoilla, vaan Hengen opettamilla, selittäen hengelliset hengellisesti. 1. Kor. 12:8 Niinpä saa Hengen kautta toinen viisauden sanat, toinen tiedon sanat saman Hengen vaikutuksesta; Ef. 1:17 anoen, että meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala, kirkkauden Isä, antaisi teille viisauden ja ilmestyksen Hengen hänen tuntemisessaan Kol. 2:3 jossa kaikki viisauden ja tiedon aarteet ovat kätkettyinä. Riivajien visiautta on järkiperäistämisesi alex! Kol. 2:23 Tällä kaikella tosin on viisauden maine itsevalitun jumalanpalveluksen ja nöyryyden vuoksi ja sentähden, ettei se ruumista säästä; mutta se on ilman mitään arvoa, ja se tapahtuu lihan tyydyttämiseksi. 1. Kor. 1:20 Missä ovat viisaat? Missä kirjanoppineet? Missä tämän maailman älyniekat? Eikö Jumala ole tehnyt maailman viisautta hullutukseksi? Siunausta

    • Järkeily on jumalatonta

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      101
      1795
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      59
      1170
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      444
      1139
    4. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      170
      1043
    5. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      131
      822
    6. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      58
      821
    7. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      49
      766
    8. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      84
      763
    9. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      718
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      57
      681
    Aihe