Ei riitä ei.

StippaS

Tiedättekö ihmiset, että taas jälleen kerran huomaan hakkaavani päätäni seinään tämän asian kanssa. Minä en kelpaa sellaisena kuin olen. Minä katson ihmistä ihmisenä enkä suostu kumartamaan pukuja, trendejä, peiteltyjä käytöskuvioita. En suostu kunnioittamaan ihmistä vain sen takia, että hän on vaikkapa työssään tehnyt jotain suurta. Eri asia sitten taas jos siihen yhdistyy periaatteet ja inhimillisyys.. Vaan kun noin yleisesti ottaen ne eivät kulje käsi kädessä ainakaan akateemisissa piireissä.. Sitä oppiläksyä tässä kivuliaasti kantapään kautta opitaan parhaillaan. Mutta tiedättekö, että tämän ajattelutavan omaavana olen selkeästi myös uhka. Varsinkin reviiritietoisille, jotka rakentavat sen juttunsa peilaten muita. Todella, todella surullista huomata ja joutua taas jonkin sellaisen keskelle missä ei suin surminkaan haluaisi olla. Ei voi kuin ihmetellä mitenkä tämä taas meni näin, etten huomannut katsoa tarkemmin.. Tosin tällä kertaa kyllä koko ajan päässä jyskytti pieni varoitusääni eli osasin jo sinänsä aavistaa kun "kaikki oli liian hyvin". Nykymaailman aikaan vaan ainakin nämä ihmiset juurikin tuijottavat kehikkoa minkä väsäävät ympäristön mukaan, eivät oman itsensä mukaan. Harmillista toisaalta miten eivät edes näe itseänsä, näkevät vain muut ja näkevät asemansa, jalustansa. Minä tämmöisenä maailman parantajanhippinä en tietenkään sovi siihen yhtälöön.. Koska saatan liikaa huomaamattani tunkea toisten reviirille, tulla liian lähelle ihmistä. Ja silloin voin vaikka nolata jonkun. Veikeintä tässä on se, että aikoinaan kun minun haluttiin tapaavan ihmisiä niin halusin katsoa rauhassa. Ottaa askeleen kerrallansa, koska jo silloin vainusin tämän reviiri-asian. Suorastaan haistoin sen, että jos minä tulen uutena tuosta noin vaan mukaan ja olen puhtaasti oma itseni niin piru vie siitä tulee ongelmia. Hassuinta nyt, että tämä eilinen tapahtuma osoittaa nämä vaistoamani asiat tismalleen oikeiksi. Eikä tämä sinänsä mitään, tiesinhän sen jo pohjimmiltani kun en muutenkaan tähän järjestyksen pitoon osaa vaaditussa tahdissa tottua, etten kuulu tähän porukkaan, näiden keskelle. Minua, sisintäni se ei muuta miksikään, ja luojan lykky sen näen ja koen kuitenkin jo nyt. Ja turha ollenkaan kuvitella, että alan rekkaloimaan tai taistelemaan. Tarkemmin ajateltuna en edes halua tuollaista elämää.. Koska tiedän sen, että löydän kyllä vielä oman paikkani sitten taas muuta kautta :) Nämä palat eivät vaan temmaa nyt juuri näiden palasten kanssa vaan ei sitä kukaan väitä etteivätkö ne joidenkin toisten palasten kanssa sopisi yhteen :) Hyvää alkavaa viikkoa vaan kaikille!

3

1139

    Vastaukset 3

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • onnea ja menestystä

      Tiedätkö, terapialla on saatu hyviä tuloksia myös luulosairauksissa. Ota rohkeasti yhteyttä mielenterveustoimistoon.

    • jaksanu lukee
    • tuossa mitään

      Olen mäkin oma itseni.En seuraa trendejä,muotia,yms.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      41
      1947
    2. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      710
      1345
    3. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      105
      1098
    4. Mitä nyt haluaisit kysyä kaivatultasi?

      Tässä hetkessä tai menneestä?
      Ikävä
      102
      928
    5. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      88
      914
    6. Mikä hänessä

      Saa sut kuumaksi?
      Ikävä
      66
      781
    7. Taidan olla pelkuri

      Kun en uskalla edes kysyä sulta 😳
      Ikävä
      33
      672
    8. Kuka om uusi kylän mies?

      Ajelee polkupyörällä. Vaalea, melkein kalju. Ilmestyi katukuvaan tänä kesänä. Viettää aikaa kauppojen tuulikaapeissa. Ku
      Suomussalmi
      13
      558
    9. Olinko yhden viestin arvoinen?

      Sen verran olit valmis panostamaan ja selvittämään umpisolmuja. Kukkuluuruu vaan sinullekin mies.
      Ikävä
      76
      544
    10. oot mun silmissä

      Vain äärettömän nolo. Anna olla jo 😂
      Ikävä
      78
      511
    Aihe