palstoillanne, täällä jos olette, uskonne horjuu pahasti.
uskovaiset,
pysykää omilla
9302
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Muuten olisi ihan jees käydä asiallista keskustelua kristittyjen kanssa, mutta kun homma on joko saarnaamista tai tuota hit and run taktiikkaa, eli heitetään ajatukset ilman ja lähtään pois.
Uskovaisilla on suuri ateismin kaipuu. Emmehän toki halua sulkea uskovaisia ateismin ulkopuolelle. Vaikka uskovaiset ovatkin, omien sanojensa mukaan jättäytynyt vapaaehtoisesti ateismin ulkopuolelle, he ovat aina lämpimästi tervetulleita ateismin lämpöön ja rakkauteen elämään täyttä elämää ilman mielikuvitusystäviä. Ateismi on kuin lapsestaan välittävä äiti. Aina on tervetullut takaisin kotiin vaikka on ovet paukkuen lähtenyt ja polttanut sillat takanaan. Aina on oikea aika kääntyä pois pahuuden teiltä ja palata ihmisten pariin ateismin hyvyyteen.
sitten täällä "keskustelisitte", jos ette voisi vittuilla uskoville. Vittuilisitte varmaan toisillenne?
ÄÄLIÖ! JUMALA! ENNS MÄ RUKOILLUT SUA ,ETTÄ "TARKISTA KIRJOITUSVIRHEENI!" NYT OTSIKKONI ON NIMMIARIKENTÄSSÄ! HAISTA PASKA JUMALA, SNU VIKA T: äidin mussukat
Mutta miksikähän se Jumala ateisteja kuitenkin kiinnostaa? Iso osa ajasta menee Jumalasta vänkäämiseen tälläkin palstalla, jonka yläotsikko on uskonnot ja uskomukset. Eihän ateistilla periaatteessa pitäisi olla mitään uskontoa eikä edes uskomusta. Materiaan ja faktoihinhan hän sanoo ajattelunsa perustuvan. Luulisi, että jos ateisti on niin varma kannastaan, että Jumalaa ei ole, nioin hänellä olisi sen miljoona muuta asiaa mietittävänä. Vai olisiko siellä sydämessä kuitenkin Jumalan kokoinen tila tyhjänä?
täällä paljon puhutaan. Ei niinkään jumalista, paitsi mitä nyt hihhulit tietysti niistä vänkäävät.
taitaa juutalaisetkin haluta kaasukammioon kun heitä kiinnostja kiinnostaa natsisaksan touhut...
"Mutta miksikähän se Jumala ateisteja kuitenkin kiinnostaa?" Jotain voi kiinnostaa, jotain ei. Kulttuuri-ilmiöinä uskonnot ovat kyllä ihan mielenkiintoisia. "Iso osa ajasta menee Jumalasta vänkäämiseen tälläkin palstalla, jonka yläotsikko on uskonnot ja uskomukset." Ihminen ja hänen omituiset kuvitelmansa ovat myös varsin mielenkiintoinen ilmiö. Vänkätä pitää tietenkin, kun joku alkaa vaatia, että hänen omat kuvitelmansa pitää istuttaa ja vakiinnuttaa kaikkien muidenkin ihmisten päähän. Kunniallisena ihmisenä katson moraaliseksi velvollisuudekseni edes vähän toppuutella uskonnollisia tungeksijoita. Tosin pitäisi olla paljon kriittisempi. Sen verran tympeitä ja negatiivisia saastanlevittäjiä täälläkin välillä parveilee. "Luulisi, että jos ateisti on niin varma kannastaan, että Jumalaa ei ole, nioin hänellä olisi sen miljoona muuta asiaa mietittävänä." Kristitylle usko voi olla yksi ja kaiken kattava asia. Pelkästään siltä pohjalta ei voi kuitenkaan arvioida kaikkia ihmisiä. Normaali ihminen voi keskittyä myös niihin miljoonaan muuhun asiaan, vaikka osa kapasiteetista tuhlaantuisi kristittyjen toppuutteluun. Omituista?
...jumalat niinkään vaan se miten ihmiset voivat todellakin uskoa jumaliin - siis täällä Suomessa lähinnä Jumalaan. Se kiinnostaa ja voi sanoa että suorastaan piinaa minua välillä - kun en millään ymmärrä. Aivan silmieni edessä on siis joka päivä käsittämätön mysteeri, ja yritän ymmärtää sitä. Keskustelut täällä eivät taida auttaa minua ymmärtämään - tuntuu että kuilu vain syvenee päivä päivältä. Kuin mac ja pc yrittäisivät prosessoida samaa dataa - vaikka sekin taitaa kyllä nykyään onnistua paremmin kuin uskovaisten ja ateistien yhteisen kielen löytyminen.